Annatko lapselle särkylääkettä "varmuuden vuoksi"?

Otan itse särkylääkettä vain todelliseen tarpeeseen. Harvoin siis. Lapselle tulee annettua välillä aika heppoisin perustein, se kun ei osaa vielä sanoa, onko kipeä. Välillä olen antanut lääkettä koska epäilin hampaan vaivaavan - ei tullut vielä moneen viikkoon - ja viimeksi tänään annoin lääkettä kun kaatui aika ikävästi, vaikka ei vaikuttanut siltä, että olisi tullut kipuja sen kummemmin.

Ennen nukkumaanmenoa siis näitä saatan antaa, että ei unet menisi mönkään kipuilun takia. Kuinka paha on antaa lääkettä turhaan?
 
Kyllä mä annan varmuuden vuoksi yötä vasten jos siltä tuntuu. Tapahtunut vuoden aikana muutaman kerran, en koe sitä pahana kun toinen ei osaa sanoa mutta turhaan ja turhan usein ei kannata antaa.
 
vieras
Annan aika herkästi, esim. nuhaiselle lapselle annan usein ennen päiväunia ja yötä vasten. Itsellä ainakin nuhassa on usein pää kipeä, ja oon aatellu, että lapsellakin voi olla.
Joskus olen antanu yöksi, jos lapsi on vaan ollu erityisen kärttyinen ilman erityistä syytä.
Tuskin se kuitenkaan mihinkään panadol-koukkuun jää...eli mielummin lääkitsen liian herkästi, kun annan lapsen kärsiä kipuja!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Matma:
Otan itse särkylääkettä vain todelliseen tarpeeseen. Harvoin siis. Lapselle tulee annettua välillä aika heppoisin perustein, se kun ei osaa vielä sanoa, onko kipeä. Välillä olen antanut lääkettä koska epäilin hampaan vaivaavan - ei tullut vielä moneen viikkoon - ja viimeksi tänään annoin lääkettä kun kaatui aika ikävästi, vaikka ei vaikuttanut siltä, että olisi tullut kipuja sen kummemmin.

Ennen nukkumaanmenoa siis näitä saatan antaa, että ei unet menisi mönkään kipuilun takia. Kuinka paha on antaa lääkettä turhaan?
Munuaisiin ja maksaan vaikuttaa. Lopeta ihmeessä lapsen turha lääkitseminen. Lääkettä vaan korkeessa kuumeessa, jos lääkäri määrää tai lapsi itkee kipuaan ja tissi/syli ei auta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Annan aika herkästi, esim. nuhaiselle lapselle annan usein ennen päiväunia ja yötä vasten. Itsellä ainakin nuhassa on usein pää kipeä, ja oon aatellu, että lapsellakin voi olla.
Joskus olen antanu yöksi, jos lapsi on vaan ollu erityisen kärttyinen ilman erityistä syytä.
Tuskin se kuitenkaan mihinkään panadol-koukkuun jää...eli mielummin lääkitsen liian herkästi, kun annan lapsen kärsiä kipuja!
Näin teen minäkin.
 
Itse
En syö itse koskaan särkylääkkeitä. Ainoastaan flunssassa Finrexinin muodossa muutaman kupillisen. Lapsille en myöskään anna. Ainoastaan yli 38,5 asteen kuumeeseen tai jos on joku muut todellinen tarve, jollaista ei tosin ole ollut.
 
vieras
En anna ihan hepposin perustein. Kyllä sen lapsesta huomaa, jos joku paikka on kipeänä. Kerran on poika saanut parasetamolia ja se oli silloin, kun nousi kuume ja poika oli ihan vuoteen omana.
 
Mammax
Alkuperäinen kirjoittaja Perhana:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Annan aika herkästi, esim. nuhaiselle lapselle annan usein ennen päiväunia ja yötä vasten. Itsellä ainakin nuhassa on usein pää kipeä, ja oon aatellu, että lapsellakin voi olla.
Joskus olen antanu yöksi, jos lapsi on vaan ollu erityisen kärttyinen ilman erityistä syytä.
Tuskin se kuitenkaan mihinkään panadol-koukkuun jää...eli mielummin lääkitsen liian herkästi, kun annan lapsen kärsiä kipuja!
Näin teen minäkin.
Ja minä.
 
En todellakaan koska siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Annan vain, jos on oikeasti tarpeen. Reilun 40 asteen kuumeetkin ovat laskeneet itsestään, tuolloin hain särkylääkettä apteekista varuille mutta se on jo kohta vuoden ollut kaapissa avaamattomana.
 
vieras
Annan lääkettä kun lapsi on selvästi kipeä. Isommat osaa jo sanoa. pienemmät ilmaisee kivun itkulla ym. Ja esim kuumessa kyllä annan säännöllisesti lääkettä odottamatta että kuume ehtii nousta välillä korkeaksi.
Minäkin antanut muutaman kerran vuodessa pienelle särkylääkettä ilman selvää syytä. jos lapsi itkunen/kiukkuinen eikä rauhoitu normaali konsteilla.
 
ihmettelen vaan...
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
En todellakaan koska siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Annan vain, jos on oikeasti tarpeen. Reilun 40 asteen kuumeetkin ovat laskeneet itsestään, tuolloin hain särkylääkettä apteekista varuille mutta se on jo kohta vuoden ollut kaapissa avaamattomana.
Mitä haittaa siitä sit on? Tuskin tässä kukaan nyt tarkoittaa lääkitsevänsä lasta päivittäin tai edes viikottain...mitä HYÖTYÄ lapsen on antaa kärsiä kivuista ja olla sen vuoksi kärttyisä?
Miks pitää kuumetta turhaan korkealla? Mä ainakin oon kuumeisena tosi kipee...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelen vaan...:

Kuume itsessään on kropan puolustusmekanismi pöpöä vastaan. Mutta en mäkään kunnon korkeaa kuumetta lääkitsemättä jätä.
 
heppuli
eilen annoin ku halusin nukkua yöni heräämät tunni välei(sitä ennen 4 yötä menny tunti unta,2h hereil jne)ja viime yön nukkui kokonaan taas heräämät =) on siis ihan hirvee räkätauti pienellä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelen vaan...:
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
En todellakaan koska siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Annan vain, jos on oikeasti tarpeen. Reilun 40 asteen kuumeetkin ovat laskeneet itsestään, tuolloin hain särkylääkettä apteekista varuille mutta se on jo kohta vuoden ollut kaapissa avaamattomana.
Mitä haittaa siitä sit on? Tuskin tässä kukaan nyt tarkoittaa lääkitsevänsä lasta päivittäin tai edes viikottain...mitä HYÖTYÄ lapsen on antaa kärsiä kivuista ja olla sen vuoksi kärttyisä?
Miks pitää kuumetta turhaan korkealla? Mä ainakin oon kuumeisena tosi kipee...
Jos et tiedä särkylääkkeitten mahdollisia sivuvaikutuksia, luepa tuoteselosteita jatkossa ennen kuin alat lääkitä.

Lapseni ei ole ollut kuumeessa millään tavoin kivulias ja mahdollisia kipuja voi lievittää monin tavoin tehokkaamminkin kuin lääkkeillä.
 
Yhteistyössä