Sen ajan mitä olen ollut hänen poikansa kanssa yhdessä, seurustellut ja ollut naimisissa, olen usein saanut kuulla hänen arvostelujaan minusta. Mikään ei kelpaa: ei vaatteet, hiukset, musiikkimaku, leffamaku, elämäntyyli... Kaikki on vähintäänkin saatanasta. Näitä arvosteluja olen siis saanut kuulla takanapäin, niin että hän on puhunut miehelle minusta ja mies on kertonut minulle tai että hän on tekstiviesteillyt miehen kanssa minusta ja tavoistani.
Olen pyytänyt anteeksi jokaista asiaa, joka mahdollisesti olisi loukannut häntä. Ihan vaan säilyttääkseni rauhan perheiden kesken.
Nyt sitten lauantaina olimme heidän luonaan käymässä ja saimme aika ikävän sävyistä arvostelua, että emme osallistu erääseen hääjuhlaan, vaikka vihkimistä olisimme todistamassa. Tässä taustalla ovat henkilökohtaiset syyt, joita en koe olevani velvollinen anopille kertomaan. Eikä mieskään halunnut.
Pohdin asiaa kun pääsimme kotiin ja sitten päätin, että pistän asiasta viestiä, että se arvostelu tuntui pahalta ja että en haluaisi sellaista enää kuulla. Pistin jopa viestin alkuun pehmentämään, että "en tarkoita tätä pahalla". Kun anopista ei kuulunut juuri seuraavaan päivään mennessä, laitoin vielä viestin, että "pahoittelen jos viesti oli ikävä jne jne".
Tästäkös anoppi kimpaantui sitten. Parin päivän päästä tuli viesti, jossa hän kertoi, että kuulemma eristän hänen poikansa ystävistä ja perheestä, ja että tarvitsen sen takia terapia-apua. Ja että aina kun hän selkänsä kääntää, tulee kylmää vettä niskaan.
Jaa? Henkilökohtaisesti en ole koskaan eristänyt hänen poikaansa ystävistään tai perheestään. Minä olen se, joka on pyytänyt, että voisimmeko taas käydä piipahtamassa anopin luona, kun on vierähtänyt aikaa tapaamisesta. Olemme myöskin mahdollisuuksiemme mukaan käyneet ystävillä kylässä ja kutsuneet meille. Mies pitää joka ainut päivä yhteyttä kavereidensa kanssa. Ja minun puolestani on aivan vapaa menemään kenen kanssa tahtoo.
Ja tuo, että tulee kylmää vettä niskaan kun kääntää selkänsä... Voisin aivan hyvin sanoa samaa. Jostain syystä, että kun he arvostelevat, se on oikein eikä sitä tarvitse pyytää anteeksi, mutta kun minä kerrankin teen niin, se on aivan tuomittavaa eivätkä he ole koskaan tehneet mitään väärää --> syy kääntyy minuun taas.
No, sieltähän ei sitten vastannut kukaan perheestä puhelimeen kun yritin soittaa useampaan otteeseen ja selvittää asiaa. Päätin sitten, että menen käymään, vaikka arvelinkin, etteivät ehkä avaa ovea.
Tulihan tämä anoppi sitten avaamaan oven, ja kun keskustelimme asiasta, tämä edelleen itsepintaisesti väitti, että minä eristän hänen poikansa ystävistä, ja oli oikein pitänyt listaa, missä kaikkialla emme ole olleet (ei sitten tullut mieleen pitää listaa, missä kaikkialla olemme olleet...).
En kertaakaan edes korottanut ääntäni, lähinnä itkin siinä kun anoppi haukkui minua. Loppujen lopuksi hän pamautti oven erittäin voimakkaasti kiinni ja kun olin lähdössä, tuli vielä rappukäytävään huutamaan, miten epäreilu ja toisista välittämätön ihmishirviö olen, ja että heille ei ole enää koskaan mitään asiaa.
Joo, no en olisi enää kyllä mennytkään. Taisi olla minun ja miehen vanhempien välit tässä. Toivon vaan, ettei anoppi lähde selkäni takana levittelemään tuollaisia valheita ympäri kaupunkia, sen kun voisi hänestä uskoakin.
Kyllä on taas elämä vaikeaa.
Olen pyytänyt anteeksi jokaista asiaa, joka mahdollisesti olisi loukannut häntä. Ihan vaan säilyttääkseni rauhan perheiden kesken.
Nyt sitten lauantaina olimme heidän luonaan käymässä ja saimme aika ikävän sävyistä arvostelua, että emme osallistu erääseen hääjuhlaan, vaikka vihkimistä olisimme todistamassa. Tässä taustalla ovat henkilökohtaiset syyt, joita en koe olevani velvollinen anopille kertomaan. Eikä mieskään halunnut.
Pohdin asiaa kun pääsimme kotiin ja sitten päätin, että pistän asiasta viestiä, että se arvostelu tuntui pahalta ja että en haluaisi sellaista enää kuulla. Pistin jopa viestin alkuun pehmentämään, että "en tarkoita tätä pahalla". Kun anopista ei kuulunut juuri seuraavaan päivään mennessä, laitoin vielä viestin, että "pahoittelen jos viesti oli ikävä jne jne".
Tästäkös anoppi kimpaantui sitten. Parin päivän päästä tuli viesti, jossa hän kertoi, että kuulemma eristän hänen poikansa ystävistä ja perheestä, ja että tarvitsen sen takia terapia-apua. Ja että aina kun hän selkänsä kääntää, tulee kylmää vettä niskaan.
Jaa? Henkilökohtaisesti en ole koskaan eristänyt hänen poikaansa ystävistään tai perheestään. Minä olen se, joka on pyytänyt, että voisimmeko taas käydä piipahtamassa anopin luona, kun on vierähtänyt aikaa tapaamisesta. Olemme myöskin mahdollisuuksiemme mukaan käyneet ystävillä kylässä ja kutsuneet meille. Mies pitää joka ainut päivä yhteyttä kavereidensa kanssa. Ja minun puolestani on aivan vapaa menemään kenen kanssa tahtoo.
Ja tuo, että tulee kylmää vettä niskaan kun kääntää selkänsä... Voisin aivan hyvin sanoa samaa. Jostain syystä, että kun he arvostelevat, se on oikein eikä sitä tarvitse pyytää anteeksi, mutta kun minä kerrankin teen niin, se on aivan tuomittavaa eivätkä he ole koskaan tehneet mitään väärää --> syy kääntyy minuun taas.
No, sieltähän ei sitten vastannut kukaan perheestä puhelimeen kun yritin soittaa useampaan otteeseen ja selvittää asiaa. Päätin sitten, että menen käymään, vaikka arvelinkin, etteivät ehkä avaa ovea.
Tulihan tämä anoppi sitten avaamaan oven, ja kun keskustelimme asiasta, tämä edelleen itsepintaisesti väitti, että minä eristän hänen poikansa ystävistä, ja oli oikein pitänyt listaa, missä kaikkialla emme ole olleet (ei sitten tullut mieleen pitää listaa, missä kaikkialla olemme olleet...).
En kertaakaan edes korottanut ääntäni, lähinnä itkin siinä kun anoppi haukkui minua. Loppujen lopuksi hän pamautti oven erittäin voimakkaasti kiinni ja kun olin lähdössä, tuli vielä rappukäytävään huutamaan, miten epäreilu ja toisista välittämätön ihmishirviö olen, ja että heille ei ole enää koskaan mitään asiaa.
Joo, no en olisi enää kyllä mennytkään. Taisi olla minun ja miehen vanhempien välit tässä. Toivon vaan, ettei anoppi lähde selkäni takana levittelemään tuollaisia valheita ympäri kaupunkia, sen kun voisi hänestä uskoakin.
Kyllä on taas elämä vaikeaa.
