ARGH!! Mikä päivä (sympatiaa kiitos)

  • Viestiketjun aloittaja Voih
  • Ensimmäinen viesti
Voih
Herään aamulla seitsemältä siihen kun mies tyrkkää vauvan syliini ja käskee antamaan tissiä kun pojalla on nälkä. Ihan kuin ei olisi voinut sitä korviketta antaa sen aikaa kunnes herään, sitä vartenhan sitä ostettiinkin. Sitten sanoo lähtevänsä autolla töihin! Vielä kun sovittiin että auto on tänään minulla että pääsen vanhaan kaupunkiin kavereiden kanssa. No ei siinä vielä mitään, en olisi sinne muutenkaan päässyt koska äitini päätti soittaa ettei pääsekkään poikaa hoitamaan. Ei tarvitse sinnekään mennä kylään taas vähään aikaan kun ei kerran sovituista jutuista osaa pitää kiinni. No tässä vaiheessa alkoi pinna todella keittämään ja ajattelin lähteä kävelylle, mutta idiottimieheni ei ollutkaan kantanut käärryjä alakertaan joten jäi sekin tekemättä. Että voi ihmistä v***ttaa!! Tässä nyt sitten edelleen istun ja odotan että mies tulee kotiin ellei ole karannut taas jonnekkin kahville kaverin kanssa tms. Kuukauden jo istunut kotona luulis että olisin edes tämän reissun ansainnut mutta ei. Prkl.
 
..
eikö niissä kärryissä oo pyörät että ne saa nätisti laskettua rappunen kerrallaan alas..ja mitkä kärryt poainaa satakiloa ja kenen mies jaksaa sellaset KANTAA rappusia pitkin..mies parka jos linja on tuo..
 
Voi vitt# mikä narisija
Herään aamulla seitsemältä siihen kun mies tyrkkää vauvan syliini ja käskee antamaan tissiä kun pojalla on nälkä. Ihan kuin ei olisi voinut sitä korviketta antaa sen aikaa kunnes herään, sitä vartenhan sitä ostettiinkin. Sitten sanoo lähtevänsä autolla töihin! Vielä kun sovittiin että auto on tänään minulla että pääsen vanhaan kaupunkiin kavereiden kanssa. No ei siinä vielä mitään, en olisi sinne muutenkaan päässyt koska äitini päätti soittaa ettei pääsekkään poikaa hoitamaan. Ei tarvitse sinnekään mennä kylään taas vähään aikaan kun ei kerran sovituista jutuista osaa pitää kiinni. No tässä vaiheessa alkoi pinna todella keittämään ja ajattelin lähteä kävelylle, mutta idiottimieheni ei ollutkaan kantanut käärryjä alakertaan joten jäi sekin tekemättä. Että voi ihmistä v***ttaa!! Tässä nyt sitten edelleen istun ja odotan että mies tulee kotiin ellei ole karannut taas jonnekkin kahville kaverin kanssa tms. Kuukauden jo istunut kotona luulis että olisin edes tämän reissun ansainnut mutta ei. Prkl.

Mietippäs jos sulla olis oikeasti jotakin ongelmia:D Sä vaikutat aika luuskalta?
 
aapeee
No okei ehkä liiottelin painossa mutta kyllä ne tosi paljon painaa! Eli en todella lähde niitä riuhtomaan. Saa kyllä hyvittää tämän kun pulee kotiin.. Että ottaa päähän!!
 
"myy"
No ei mitkään kärryt nyt ihan niin raskaita ole ;)

Minä olen varovasti työntänyt kärryt alas rappusia niin että pitää kärryjä tavallaan vastaan jolloin menevät aina porrasta pitkin eikä rysäyttämällä. (jos tuosta selostuksesta jotain ymmärsi)

Mutta on todella paska homma kun ei sovitusta voida pitää kiinni. Mun äiti tekee sitä myös. Nyt haikailee ihan tuttavien lapsia säännöllisesti hoitoon heille parina viikonloppuna kuukaudessa. Omat lapsenlapset ei sitten kai kelpaa....
 
Blue
No okei ehkä liiottelin painossa mutta kyllä ne tosi paljon painaa! Eli en todella lähde niitä riuhtomaan. Saa kyllä hyvittää tämän kun pulee kotiin.. Että ottaa päähän!!
No hei, mieti niitä äitejä joilla on lapsia jo ennen vauvaa. Niitäkin pitää ottaa syliin, pyllyä pestä ym. nostelua. Ja sitä ei voi mies tehdä valmiiksi ennen töihin lähtöä. Ihan varmasti voit kuukausi synnytyksestä kantaa vaunut alakertaan.
 
aapeee
Älkää nyt siihen painoon takertuko! Kyllä te tiedätte miten rankkaa on juuri synnyttäneellä. Ja jäi se mies vissiin jonnekin kun ei vieläkään kuulu ja puhelimeen ei tietenkään vastaa. Tarvitse kohta tulla kotiin ollenkaan.
 

Yhteistyössä