auttakaa mua!!

kertokaa mitä teillä on kokemusta kissan keskenmenosta? meillä kisu alkoi aboroida tovi sitten enkä edes vielä huomannut olevan kantava. epäilykset oli mutta mitään ei vielä näkyny tiineydestä. kissa on nyt kolmannella neljännellä viikolla... olen yrittänyt saada päivystävää eläinlääkäriä kinni mutta ei vastaa. mä olen täällä tosi huolissani. tulevatko kaikki pennut ulos vai voiko kissa kantaa loppuun asti muut?
 
Alkuperäinen kirjoittaja plääh:
onko ollu hiljaisempi viime viikon aikana, ruokahaluttomuutta, aivastellu
on syönyt tietääkseni normaalisti, usein ensimmäisenä ruoka-astialla koska on johtaja.karvaa on nyt eilisestä asti alkanut vähän lähteä, ei paljon mutta normaalia enemmän. on ollut tosi leikkisä muiden kissojen kanssa. maton tamppaus telineen päällä juuri eilen keikkui kun laitoin matot tuulettuu. eihän mistään hyppääminen tällaista tekisi, luulisi että ovat mahassa niin hyvin. kiinnittyvätkin sen verran myöhään. aivastelua en ole kuullut yhtään. olen kyl päivät töissä että en ole tietoinen kaikista päivän tapahtumista.

miettisin hänen ikäänsä, täyttää vuoden heinäkuussa. voisiko olla liian nuori? vaikka ei ole ensimmäisestä kiimasta tullut kantavaksi.

mites tuo herpes? mistä tulee?

mua harmittaa todella paljon kun pennut oli niin odotettuja. lapsille en kyllä sanallakaan mainitse tästä, vaikka vähän ovat ihmetelleet veren tulemista. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja plääh:
Alkuperäinen kirjoittaja Noita:
Alkuperäinen kirjoittaja plääh:
kasvattaja kyseli tauriinin saannista?
olen syöttänyt just royal caninin ruokaa jossa pitäis sitä olla. miten tauriini vaikuttaa?
tauriinia saa parhaiten raa'asta lihasta, maksasta, sydämestä ja äyriäisistä
meil kissat ovat syöneet raakaa sikaa. myös rotat maistuvat :) olen yrittäny antaa tasapainoista ruokaa, en mitään kaupan kuivaraksui pelkästään.
 
menee mysteeriks, saitko tohtoria kiinni?
 
en ole saanut.:( kissa makaa nyt mun sängyssä. annan sen siellä olla ku hänellä turvallinen olo lähellä. huomenna pyykkipäivä edessä. mä kirjoittelen ku saan lääkärin kiinni ja selvyyden tähän juttuun. miettisin että pitäiskö antaa oksitosiinia Irinalle että kohtu tyhjentyis kokonaan? kysäisen sitä lääkäriltä ja annosohjeen. mulla on sitä töissä. k-vitamiini pistoksen myös haluaisin. mut nyt meen, palaillaan!
 
juttelin vielä kasvattajani kanssa, hän epäili että sikiöt tuli ulos koska kisan elimistö ei imeyttänyt niitä itseensä. kuullostaa kamalalle, mutta niin siinä yleensä käy. sitten hän kyseli tuota että onko ulkokissa? jos on jostain saanut rotanmyrkkyä on se syynä
 
Yhteistyössä