Avioliiton ikuisuus keksittiin kun korkein elinikä oli n.30 vuotta

tuolloin kun sanottiin "kunnes kuolema meidät erottaa", siihen meni vain muutama vuosi.
Olisiko aika päivittää vihkikaavaa, koska hyvin harva on valmis elämään valitun kumppanin kanssa kymmeniä vuosia. Ennen tuohon ei ollut tarvetta, koska ihmiset kuolivat nuorina (nykymittapuulla kolmekymppinen on nuori). Korkea elinikä on tuonut ihmiskunnan uusien haasteiden eteen.

 

tuolloin kun sanottiin "kunnes kuolema meidät erottaa", siihen meni vain muutama vuosi.
Olisiko aika päivittää vihkikaavaa, koska hyvin harva on valmis elämään valitun kumppanin kanssa kymmeniä vuosia. Ennen tuohon ei ollut tarvetta, koska ihmiset kuolivat nuorina (nykymittapuulla kolmekymppinen on nuori). Korkea elinikä on tuonut ihmiskunnan uusien haasteiden eteen.

Ei ole tarvetta muuttaa. Sen sijaan olisi tarve opettaa nykyihmisille, mitä sitoutuminen kumppaniin merkitsee.

 

Silloin mentiin naimisiinkin aikasemmin

 

Silloin mentiin naimisiinkin aikasemmin

Ai viis vuotiaina?

 

Nyt eletään 50 vuotta kauemmin kuin 1800-luvulla


http://www.hs.fi/tiede/art-2000004876017.html

 

Onhan se aika hassua että poika-tyttöystävän kanssa pitäs olla halukas elään jotain 50-60 vuotta. Miksi. Ei muidenkaan kaverien kanssa eletä. Eihän se oo ees omaa perhettä.

 

Onhan se aika hassua että poika-tyttöystävän kanssa pitäs olla halukas elään jotain 50-60 vuotta. Miksi. Ei muidenkaan kaverien kanssa eletä. Eihän se oo ees omaa perhettä.

Ennen lopullista sitoutumista kannattaa miettiä, onko valmis sitoutumaan. Sitä vartenhan seurustelu on, että oppii tuntemaan toisen ja tietää, onko itse valmis sitoutumaan.

 

Aina on ollut niitä, jotka eivät ole valmiita sitoutumaan pitkäaikaisiin suhteisiin, koska menojalka vipattaa. Aina on ollut niitäkin, jotka taas viihtyvät saman kumppanin kanssa. Nykyisin on vallalla ajatus, että kaikki pitää muuttaa vähemmistöille sopiviksi. Mutta eikö nykyinenkin lainsäädäntö sovellu riittävän hyvin niille, jotka haluavat vaihtaa puolisoa lennossa.

 

No senhän saa itse määritellä, siis vihkikaavassa on pari eri vaihtoehtoa ja tuota kuolemaan saakka versiota ei ole pakko käyttää. Että jos sen sanoo,niin sen on myös valinnut,eikös se sitten ole siinä kohtaa jokaisen parin oma asia miten sitä sitten noudattaa?

 

Mun nähdäkseni ihmiset osaavat sitoutua ihan hyvin. Suurin osa haluaa nimenomaan pitkän parisuhteen ja tavoittelee sellaista suhdetta, joka kestäisi loppuelämän. Iso osa haluaa perustaa perheen. En ymmärrä jatkuvaa jauhamista siitä, että nykyisin ei osata sitoutua. Ongelmien tullessa nykyisinkin sinnitellään ja pysytään hyvinkin kauan vaikka huonossakin parisuhteessa - varsinkin lasten takia ollaan hyvin valmiit "yrittämään" ja sitoutumaan. Joskus vähän liikaakin.

 

Ja mitä vihkikaavaan tulee, sen ei ole tarkoitus velvoittaa ihmisiä yhtään mihinkään. Se on samanlaista fiilistelyä kuin vastavalmistuneen intoilu "tää on mun unelmien ala ja aion tehdä tätä mun unelmaduunia loppuikäni" - sitten se joko tekee tai vaihtaa jossain vaiheessa ammattia tai jopa alaa. Ja rakastunut ihminen hehkuttaa, että tää on mun elämäni mies/nainen. Se joko on tai ei ole. Naimisiin menevä toki toivoo suhteen kestävän ja aikoo, uskoo olevansa naimisissa loppuikänsä. Sitten joko on tai ei ole.

Suomessa avioliitto on juridinen sopimus. Yhteiskunta ei puutu millään lailla ihmisten parisuhteiden sisältöön, kestoon tai sitoutumisiin. Yhteiskuntaa kiinnostaa vain se juridiikka, ja avioliitto on muiden sopimusten tapaan voimassa toistaiseksi. Mikäli tilanne muuttuu, sopimus puretaan. Avioliitto on siis ihan eri asia kuin parisuhde tai sitoutuminen.

 

Ennen lopullista sitoutumista kannattaa miettiä, onko valmis sitoutumaan. Sitä vartenhan seurustelu on, että oppii tuntemaan toisen ja tietää, onko itse valmis sitoutumaan.

Ihminen sitoutuu moniin ihmisiin elämänsä aikana, ystäviä tulee ja menee, realisti tietää että näin käy myös seksuaalisen ystävän kanssa, sama ystävä ei ole leikkikaveri enää 50 vuotiaana jonka kanssa leikki 18 vuotiaana.

 

Tarkoitatko keskimääräistä elinikää puhuessasi korkeimmasta eliniästä. Jos puhut, niin lapsikuolleisuus pitäisi huomioida aihetta käsiteltäessä. Tilastot saa näyttämään, mitä vaan, kun niistä osaa ottaa itsellen sopivimmat tiedot.

 

Mun nähdäkseni ihmiset osaavat sitoutua ihan hyvin. Suurin osa haluaa nimenomaan pitkän parisuhteen ja tavoittelee sellaista suhdetta, joka kestäisi loppuelämän. Iso osa haluaa perustaa perheen. En ymmärrä jatkuvaa jauhamista siitä, että nykyisin ei osata sitoutua. Ongelmien tullessa nykyisinkin sinnitellään ja pysytään hyvinkin kauan vaikka huonossakin parisuhteessa - varsinkin lasten takia ollaan hyvin valmiit "yrittämään" ja sitoutumaan. Joskus vähän liikaakin.

Ihmisen on aivan hyvä erota kun lapset lentävät pesästä, jos parisuhteen tarkoitus on ollut vain tehdä monta yhteistä lasta.
Yksilapsinen voi erota heti lapsen tehtyään. Se menee niin että lapsi-per aikuinen aina pärjää, eli kaksi aikuista pärjää kahden lapsen kanssa jne.
Titty ei oo pakko erota koskaan jos ei haluu.

 

Tarkoitatko keskimääräistä elinikää puhuessasi korkeimmasta eliniästä. Jos puhut, niin lapsikuolleisuus pitäisi huomioida aihetta käsiteltäessä. Tilastot saa näyttämään, mitä vaan, kun niistä osaa ottaa itsellen sopivimmat tiedot.

korkeinta eliniän odotetta, joka oli tuo 30 vuotta.
Eikö olekin mukavaa että nykyään on terveydenhuolto.. Mäkin oisin kuollut aikoja sitten ilman moista.

 

Ihminen sitoutuu moniin ihmisiin elämänsä aikana, ystäviä tulee ja menee, realisti tietää että näin käy myös seksuaalisen ystävän kanssa, sama ystävä ei ole leikkikaveri enää 50 vuotiaana jonka kanssa leikki 18 vuotiaana.

Juuri näin. Vain perhe on ikuinen, muut ihmiset vaihtelee.

 

Ja mitä vihkikaavaan tulee, sen ei ole tarkoitus velvoittaa ihmisiä yhtään mihinkään. Se on samanlaista fiilistelyä kuin vastavalmistuneen intoilu "tää on mun unelmien ala ja aion tehdä tätä mun unelmaduunia loppuikäni" - sitten se joko tekee tai vaihtaa jossain vaiheessa ammattia tai jopa alaa. Ja rakastunut ihminen hehkuttaa, että tää on mun elämäni mies/nainen. Se joko on tai ei ole. Naimisiin menevä toki toivoo suhteen kestävän ja aikoo, uskoo olevansa naimisissa loppuikänsä. Sitten joko on tai ei ole.

Suomessa avioliitto on juridinen sopimus. Yhteiskunta ei puutu millään lailla ihmisten parisuhteiden sisältöön, kestoon tai sitoutumisiin. Yhteiskuntaa kiinnostaa vain se juridiikka, ja avioliitto on muiden sopimusten tapaan voimassa toistaiseksi. Mikäli tilanne muuttuu, sopimus puretaan. Avioliitto on siis ihan eri asia kuin parisuhde tai sitoutuminen.

Monien häissä sanotaan "kunnes kuolema erottaa", mä koen sen niin, että siinä annetaan lupa tappaa (puoliso). Tuntuu hautajaisten kenraaliharjotuksilta.

 

No senhän saa itse määritellä, siis vihkikaavassa on pari eri vaihtoehtoa ja tuota kuolemaan saakka versiota ei ole pakko käyttää. Että jos sen sanoo,niin sen on myös valinnut,eikös se sitten ole siinä kohtaa jokaisen parin oma asia miten sitä sitten noudattaa?

Tappaa toisen?

 

Niin itseasiassa, jos tarkkoja ollaan, vihkitilaisuudessa on kaikki muu muokattavissa paitsi kysymykset, vastaukset niihin ja aviopuolisoiksijulistaminen. Toki kirkollisessa vihkimisessä seurakunnan pitää hyväksyä vihkiparin suunnitelmat,mutta siviilivihkimisessä ei ilmeisesti juurikaan esteitä vapaalle mielikuvitukselle ole, kun nuo kolme lain vaatimaa osaa vihkimisestä löytyy.

Eli jos pari haluaisi todella lyhyen kaavan, se olisi: "Tahdotko sinä xx ottaa tämän yy:n aviopuolisoksesi?" Johon xx vastaa: "tahdon" Ja sama toisinpäin. Sen jälkeen vihkijä julistaa vihittävät aviopuolisoiksi.

 

Mun nähdäkseni ihmiset osaavat sitoutua ihan hyvin. Suurin osa haluaa nimenomaan pitkän parisuhteen ja tavoittelee sellaista suhdetta, joka kestäisi loppuelämän. Iso osa haluaa perustaa perheen. En ymmärrä jatkuvaa jauhamista siitä, että nykyisin ei osata sitoutua. Ongelmien tullessa nykyisinkin sinnitellään ja pysytään hyvinkin kauan vaikka huonossakin parisuhteessa - varsinkin lasten takia ollaan hyvin valmiit "yrittämään" ja sitoutumaan. Joskus vähän liikaakin.

Itseasiassa joskus tuli tästä jonkun perheiden kanssa jatkuvasti työtä tekevän kanssa puhetta ja hänen näkemyksensä oli, että ihmiset voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään, niihin, jotka haluavat pysyä aina yhdessä ja niihin, jotka eroavat eli hän oli sitä mieltä, että suurinosa eroavista eroaa myös siitä toisesta, kolmannesta,.... suhteesta.

 

Ihminen sitoutuu moniin ihmisiin elämänsä aikana, ystäviä tulee ja menee, realisti tietää että näin käy myös seksuaalisen ystävän kanssa, sama ystävä ei ole leikkikaveri enää 50 vuotiaana jonka kanssa leikki 18 vuotiaana.

Aviopuoliso ei ole pelkkä seksuaalinen ystävä tai leikkikaveri. Jos tuolla asenteella menee naimisiin, niin ei ihmekään, että ero tulee eteen. Todennäköisesti vieläpä nopeasti.

 

Minulta ja meiltä ainakin kysyttiin TAHDOTKO. Kyseessä on siis kummankin vapaa tahto. Ja sehän voi hyvinkin muuttua vuosien ja elämän tapahtumien myötä.
Minä puolestani uskon, että koko vihkikaavan tarkoitus on ollut suojata perhe, aikana jolloin nainen oli tosi turvaton ilman "huoltajaa" eli isää tai aviomiestä. Puhumattakaan lapsista. Silloin oli tärkeää, että perhe kesti, tuli mitä tuli.
Nykymaailmassa nainen on hyvinkin itsenäinen ja toimeen tuleva vaikka lapsilauma helmoissa. On taloudellinen tuki yhteiskunnalta, ja naisten tasa-arvo takaa inhimillisen elämän ilman aviomiestä tai muuta huoltajaa.
Itse kohdallani en usko että ihminen luonnostaan on yksiavioinen. Tokihan se on itsestä kiinni, omasta valinnasta jos omaa periaatteen että tässä pysytään. Mutta biologialtaan en usko ihmisen olevan luotu elämään tiukassa parisuhteessa.
Niin, ja olen nainen ja kahden lapsen äiti. Edelleen naimisissa enkä ole suunnitellut sitä muuttaa.

 

Itseasiassa joskus tuli tästä jonkun perheiden kanssa jatkuvasti työtä tekevän kanssa puhetta ja hänen näkemyksensä oli, että ihmiset voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään, niihin, jotka haluavat pysyä aina yhdessä ja niihin, jotka eroavat eli hän oli sitä mieltä, että suurinosa eroavista eroaa myös siitä toisesta, kolmannesta,.... suhteesta.

Kolmeen ryhmään, jos tuohon jakamiseen mennään, on myös ihmisiä jotka eivät halua elää parisuhteessa.

 

Itseasiassa joskus tuli tästä jonkun perheiden kanssa jatkuvasti työtä tekevän kanssa puhetta ja hänen näkemyksensä oli, että ihmiset voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään, niihin, jotka haluavat pysyä aina yhdessä ja niihin, jotka eroavat eli hän oli sitä mieltä, että suurinosa eroavista eroaa myös siitä toisesta, kolmannesta,.... suhteesta.

Osa niistä, jotka eroavat, olisivat ehkä halunneet pysyvän suhteen. Mutta aina se ei ole vain itsestä kiinni. Jos aiemmin ihana kumppani muuttuu ja alkaa vaikka pelata perheen rahoja tai kehittää itselleen alkoholiongelman, eikä suostu menemään hoitoon, niin ei siinä paljon oma toive pitkästä suhteesta paina. Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Tai onko jokin tavoite pysyä yhdessä tilanteesta riippumatta? Jos suhteesta on rakkaus, kiintymys ja kumppanuus kadonnut, eikä niitä saa takaisin, niin miksi pitäisi olla silti tavoitteena pysyä yhdessä?

Ihmettelen, jos tuollaisessa ammatissa oleva omaa noin mustavalkoisen näkemyksen. Ei elämä saati parisuhde ole noin yksiviivainen juttu. Ja mitä hän edes tarkoittaa erolla? Meinaako hän sitä, että jos ihminen on yläasteella eronnut ekasta poikaystävästään, niin se tarkoittaa sitten sitä, että hän ei kykene sitoutumaan kehenkään aikuisenakaan? Aika harva nimittäin päätyy perustamaan perhettä ensimmäisen seurustelukumppaninsa kanssa, joten suurimmalla osalla on takanaan jokunen suhteen katkeaminen menneisyydessä. En lähtisi tällä perusteella kuitenkaan jakamaan ihmisiä kahteen sen mukaan, että kerran seurustelusuhteesta eronnut tulee eroamaan kaikista muistakin, ja ainoastaan ne ensimmäisen kanssa naimisiin päätyneet ovat sitoutumaan kykeneviä.

 

Aviopuoliso ei ole pelkkä seksuaalinen ystävä tai leikkikaveri. Jos tuolla asenteella menee naimisiin, niin ei ihmekään, että ero tulee eteen. Todennäköisesti vieläpä nopeasti.

Miksi ylipäätä mennä sitten naimisiin, jos ei muidenkaan ystisten kanssa jaa asuntoa? Parisän siinä on se muista suhteista erottava tekijä =seksi.