Ay-mafia taas niin mielensä pahoitti totuudesta

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Meillä on nyt historian oikeistolaisin hallitus. Äärioikeistohallitus jonka kaikki leikkaukset kohdistuvat pelkästään pienituloisiin ja työelämäheikennykset työntekijäosapuoleen. Tällaista politiikkaa vastaan pitää taistella kaikin keinoin. Köyhäkin on ihminen.
 
vierailija
Kyllä on surullista luettavaa kun ihmiset puolustavat lyötyjen lyömistä, eli heikko-osaisten lyömistä. Tarkoitus ajaa ensin 500 000 ihmistä ahdinkoon (myöhemmin Suomen kaikki 700 000 köyhää ja useita satojatuhansia matalatuloisia päälle) ja tehdä laeista sellaisia, että voidaan ahdinkossa olevan ihmisen työpanos ostaa alipalkalla ja määräajaksi silloin kun omistaja tarvitsee maksimoidakseen voittonsa. kun voitto on tehty, niin lähde käveleen. Ei muuta kun amerikan malliin.
 
Tämäkin Ylen pöyristyttävä juttu kehuu ja kiittelee Yhdysvaltain sosiaaliturvan puutetta ja työntekijöiden alipalkkausta maan menestystekijöinä suhteessa Euroopan maihin. Uskomatonta ihmisvihamielistä ideologiaa.
Maa, jonka menestys nojaa rahanluontioikeuteen, reservivaluuttaan ja kansallisen etuaseman eli kapitaali-imperiumin globaaliin turvaamiseen massiivisella väkivalta- ja mediapropagandakoneistolla. Maa jolla on velkaa YLI 34 000 000 000 000 dollaria.
 
vierailija
Iso osa suomalaisista on pehmittänyt päänsä katsomalla guru Teemu Selänteen
muovilätyn takomista ja ökyä elämää rapakon takana ja kesäisin Suomessa.
Siinä monen idoli, joka nykyään vuodattaa viisauksiaan X:ssä Trumpon oppien mukaan.
 
vierailija
Miksi ay-liikkeessä on juntattu johtopaikoille lähes yksinomaan vasureita? Kuka edustaa minua, maltilliseen oikeistoon kuuluvaa työntekijää? Ei ainakaan nämä Kokko-linnut ja muut Elohiiret.
 
vierailija
Investointien puutteesta voi kertoa myös heikko johtaminen, Suomessa kun johtaminen muuttuu entistä enemmän Petteri Orbanin veljen Victorin suuntaan jonka isä Putin siunaa. Kun katsoo työnantajia nyt niin todella ihmetyttää että viha työntekijöitä kohtaan on näin suurta, ja vielä että hallituskin vihaa työntekijöitä näin paljon - Suomi jakaantuu huimaa vauhtia - mihin tämä päättyy?
 
vierailija
Aika uskomatonta menoa tällä hetkellä politiikassa ja päätöksenteossa kun Suomessa on historian oikeistolaisin hallitus. Työläinen ja pienituloinen yleensä ei ole nyt minkään arvoinen. Näin ei muissa Pohjoismaissa ole. Muissa Pohjoismaissa ymmärretään työläisen arvo. Kokoomuksen politiikka on odotettua mutta mitä tekevät kristilliset ja persut? Mitkä ovat kristillisten arvot kun köyhä on pelkkä leikkausten kohde heille? Persujen ainutkaan vaalilupaus ei toteudu
 
vierailija
Orpo on osoittanut sen, miksi enemmistöhallituksia ei pitäisi koskaan muodostaa.

Enemmistöhallitukselta kun voi puuttua kyky ja halu neuvotella. Sellainen ei kuulu demokratioihin, jotka yleensä perustuvat kuitenkin kompromisseihin.

Seuraavan hallituksen tehtäväksi jää purkaa Orpon lakitekeleet ja rangaista yrityksiä ja EKta ulkoparlamentaarisesta vaikuttamisesta.
 
vierailija
Kun lakot joskus päättyvät, vaikka vasta lain tultua voimaan, jää tästä ikävä maku kansalaisille. Johtavat someanalytiikot tai mielipidevaikuttajat eivät myöskään edusta koko kansaa. Tämä EK/hallitus vastaan SAK/oppositio riitely vaan alleviivaa kansan repeytymistä. Miljonäärit riitelevät somen välityksellä ja tonnilaiset seuraa 'keskustelua' huuli pyöreänä. En tunnista enää tätä Suomea omakseni. Onko Suomi todella maailman onnellisin kansa? Keitä mahdetaan kuulla tommoisissa kyselyissä?
 
vierailija
Hallituksen toimet ovat puhtaasti ideologisia. Niiden työllisyysvaikutukset ovat hyvin kyseenalaisia ja tavoitteena on ajaa Ay- liike alas kuten ilmenee tuosta Romakkaniemen kirjoituksesta (kuten hänen aiemmistaankin). Romakkaniemi lietsoo tavoitteelisesti vastakkainasettelua eikä hänellä ole minkäänlaista demokratiaan kuuluvaa kompromissinhalua. Sivistysporvareiden aika näyttää olevan ohi, tietysti Romakkaniemen perusteella ei tästä pitäisi tehdä mitään arviota.
 
vierailija
Seuraavan hallituksen tehtäväksi jää purkaa Orpon lakitekeleet ja rangaista yrityksiä ja EKta ulkoparlamentaarisesta vaikuttamisesta.
Sdp ja vasemmistoliitto toivovat Orpon hallituksen uudistavan työelämän, jotta heidän ei sitä tarvitse tehdä. Mitään Orpon hallituksen "lakitekeleitä" ei tulla purkamaan, vaikka itse politiikan pyrstötähti Sanna olisi seuraavan hallituksen pääministeri
 
vierailija
Tuottavuus ei ole noussut investointien puutteessa, ei työmarkkinoiden rakenteista johtuen. Tuottavuuden kehittäminen tulee aloittaa vaihtamalla yritysjohto, ei heikentämällä työntekijöiden asemaa. Hallituksen tulee muuttaa yritysverotus ja yritystuet (listaamattomien yritysten veroedun poisto) tukemaan investointeja ja tuottavuuteen panostamista, nykyisten tuottamattomien yritysten elossapitämisen ja osinkojen maksun tukemisen sijaan.
 
vierailija
Hallituksen toimet ovat puhtaasti ideologisia. Niiden työllisyysvaikutukset ovat hyvin kyseenalaisia ja tavoitteena on ajaa Ay- liike alas kuten ilmenee tuosta Romakkaniemen kirjoituksesta (kuten hänen aiemmistaankin). Romakkaniemi lietsoo tavoitteelisesti vastakkainasettelua eikä hänellä ole minkäänlaista demokratiaan kuuluvaa kompromissinhalua. Sivistysporvareiden aika näyttää olevan ohi, tietysti Romakkaniemen perusteella ei tästä pitäisi tehdä mitään arviota.
Kaikkien hallitusten toimet ovat ideologisia.
 
vierailija
Tuottavuus ei ole noussut investointien puutteessa, ei työmarkkinoiden rakenteista johtuen. Tuottavuuden kehittäminen tulee aloittaa vaihtamalla yritysjohto, ei heikentämällä työntekijöiden asemaa. Hallituksen tulee muuttaa yritysverotus ja yritystuet (listaamattomien yritysten veroedun poisto) tukemaan investointeja ja tuottavuuteen panostamista, nykyisten tuottamattomien yritysten elossapitämisen ja osinkojen maksun tukemisen sijaan.
Kuka nyt viitsii investoida lakkoherkkään Suomeen?
 
vierailija
Kokoomus julistettava terroristi-järjestöksi

On sen verran vaarallinen mm. viime 20-vuotta politiikka vienyt kansaa kurjuuteen ja rikastuttanut lähinnä korruptiobisnestä ja veroparatiisifirmoja mm. yritystukimiljardeilla.
 
vierailija
Kokoomus ajaa vain kultapossukerhon asioita ja tyhmät äänestäjät kannattaa niitä. Tämänhetkinen gallupsuosikki. Tziisus että äänestäjiä on helppo pissiä silmiin.
 
vierailija
En kannata kokoomusta, koska olen duunaritaustainen. Kokoomus ja se edeltäjät ovat aina Suomessa turvanneet omistajien oikeuksia. Mutta tiedän ja olen kokenut elämässäni rauhan ajan, elintason nousun, työlainsäädännön kehittymisen, ilmaisen koulutuksen ja kansanterveyden. En valita.

Ei monessa maassa ole tällaista.
 
vierailija
Jaahas. Pitää sitten vissiin olla lakossa vappuun asti. Silloinhan hallitus on kertonut vievänsä meiltä lakko-oikeuden. Pitää kyllä ihmetellä miten siellä vastapuolella annetaan ihan johtotason tyyppien käyttäytyä tuolla tavalla kuin Romakkaniemi ja moni muu. Täysin ala-arvoista meininkiä. Jos duunaripuolella on joku lakkovahti kännissä, niin sanomista tulee heti, mutta sitten kansanedustajat ja toimitusjohtajat voivat käyttäytyä kuin katupojat. :rolleyes:

Kyllä palaa sillat ja pitkäksi aikaa. Täysi tuki lakoille ja liittopomoille!
 
Yhteistyössä