Clomeista, teroluteista

  • Viestiketjun aloittaja tietämätön
  • Ensimmäinen viesti
tietämätön
Hei!
Käännyn teidän puoleenne, kun en itse ole asioista vielä selvää saanut..

Sain siis keskenmenon vajaan vuoden yrityksen jälkeen viime marraskuussa (ensimmäistä yritetään). Menkat tulivat siitä n 6 viikon päästä. Sen jälkeen ollut hiljaiseloa kropassa.
Olen yrittänyt tikuttaa ovista viime maaliskuulta saakka ja käytännössä vain sen kerran viivan tikkuun saanut (jolloin myös tärppäsi). Muuten siis epäilen, etten juuri ole ovuloinut (tai jos, nii tosi harvoin). Olin pääsemässä ennen tärppiä myös lapsettomuuspolille aikaisiempien ongelmien takia, mutta nyt se peruttiin, kun raskaaksi tulin (ottaa päähän). Kierto on ollut lähes aina epäsäännöllinen ja pitkä (30-45pv) mutta ultran mukaan ei ainakaan pcota ole todettu.
Mutta nyt siis varsinaiseen kysymykseen: onko mahdollista saada tällaisella "historialla" tavalliselta terveyskeskuslääkäriltä saman tien esim. teroluteja kierron säännöllistymiseen ja voivatko he myös kirjoittaa clomi-reseptin? Vai pitääkö taas odottaa sen vuoden verran, että pääsee sairaalan polille tutkimukseen ja hajoittaa päänsä sitä ennen? Ikääkin on jo lähemmäs 32..
Yksityiselle pääsisi tietysti piankin, mutta hinnat taitavat huimata päätä? Mitähän oikein tekisin... :headwall:
 
Hei!

Minulla pcos. Kävin vuosi sitten terveyskeskuslääkärillä, joka laittoi lähetteen gynen polille samantien. Ensimmäinen käynti sinne oli jo parin viikon päästä. Terolutit ja metforem aloitettiin heti, clomit seuraavasta kierrosta ja kun ei toiminut, clomit nostettiin seuraavalla kierrolla tuplaan. Samantien tärppäs, keskenmeno tuli rv 11+6. Km jälkeen oli 3kk tauko lääkkeissä, sitten aloitettiin uudelleen. Nyt plussasin paripäivää sitten. Terolutit olen aikoinaan kuukautiosten tasaamiseksi kyllä saanut ihan terveyskeskuslääkäriltä. Joten rohkeasti pyydät lähetteen gynen polille omalta lääkäriltäsi.
 
Onko miehen sperma tutkittu? Minulla olisi vähän samanlaista ongelmaa, vaikka ovis tuntuukin tulevan, ei tärppää. Myös keskenmenoja.
Voi olla, ettet saa clomeja ilman spermatestiä ja tarkempia tutkimuksia.
Vaikka joidenkin kirjoittajien perusteella clomit ovat lähinnä vitamiinipillereitä...
 
tietämätön
Joo, saisin varmaan lähetteen lääkäriltä polille, mutta jonotus näillä kulmilla kestääkin sitten puoli vuotta vähintään...
Miehen spermaa ei ole tutkittu, kun jäi juuri se ensimmäinen lapsettomuuspolin käynti väliin raskauden takia. Ironista...
Tosin kuten sanottu, ongelmia löytyy (on ollut) omastakin takaa sen verran, etten heti miestä olisi tutkimassa. Mutta toki varmasti pitää, jos joskus taas sille tielle päästään.
Kiitos kommenteista, täytyy kai pikku hiljaa ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin.
 
aloittaja
Pääsin keskiviikkkona suoraan työterveyslääkärille, joka kiltisti kirjoitti lähetteen polille. Ei uskaltanut kirjoittaa minkäänlaista reseptiä (ei edes teroluteja), joka toisaalta on ihan fiksua, kun ei alan asiantuntija olekaan.

Polille pääsy voi siis kestää sen puoli vuotta.. Eipä jaksaisi odotella ei mutta muita vaihtoehtoja ei juuri ole..Jonkun oviksen tapaisen bongasin puolen viikon maissa, mutta saa nyt nähdä, tuottaako tulosta.

Tsemppiä muille!
 

Yhteistyössä