EI HERKILLE!Kuolevien kanssa työskennelleitä?

en viitti alottaa uutta ketjua..mietin vain että mitenhän suhtaudutaan aikuis iän kynnyksellä olevaan henkistä apua tarvitsevaan ihmiseen esim terv.keskuksessa.
Tuntuu että tarttisin jotain apua ja tukea ulkopuoliselta ja paljon..enkä usko että oma lääkäri pystyy näitä kaikkia asioita (lapsuudesta tähän päivään) kaivelemaan mielen syövereistä.

onko kunnallisella puolella ihan kunnon päälääkäreitä?

Minkä ikäinen sitten olet? Kyllä minä ainakin 26-vuotiaana sain oikein hienoa apua terveyskeskuspsykologilta kun piti vähän järjestellä pääkoppaa isän kuoltua. Puhelin reippaasti vaan käteen huomenna. Jos tarvitset saikkua tai rauhoittavia, niitä tietysti lääkäriltä.

Osanottoni. :hug:

täytän kesällä 22,koen itse ainakin olevani vielä kakara käsittelemään näitä juttuja ilman apua.
isä kuoli 1,5vuotta sitten ja sillon tuo ns apu oli ala-arvoista.en enää halunnut käydä tk lääkärin luona.
Jäin asian kanssa yksin ja ittekseni sen selvitin..tai se jäi selvittämättä kun poika syntyi heti 3 viikon päästä isän kuolemasta ja keskityin tietysti lapseen.

 

http://www.hel.fi/wps/portal/Terveyskeskus/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/terke/fi/Terveyspalvelut/Mielenterveyspalvelut/Terveysasemien+mielenterveyspalvelut


Omalääkärin tehtävä on ohjata sut eteenpäin. Vaadi että saat apua joko terveyskeskuksesta tai mielenterveystoimistosta. Toihan on vaan terve reaktio että hakee vaikeeseen tilanteeseen apua. :hug: Jos se sua yhtään auttaa, niin nyt ei äidillä enää ole kipua.

 

:hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

 

En osaa muuta sanoa. Kauhulla odotan oman äidin pois menoa :|

 

ollaan huomenna menossa sairaalan sosiaalityöntekijän juttusille,mulla on myös teini ikänen pikkuveli joka tarvitsee sitä apua ja heti.
sattui tulemaan paikalle kun äidin jalat oli sidottuna eikä lakanoita/vaatteita päällä.
uskon että saadaan ihan kunnon apua eikä pelkkää tk lääkärin antamaa "elämä kerrallaan"-neuvontoja joita itse sain kun isä kuoli.

:'( :hug: :hug: voimia..

 

Jos terveyskeskuksesta ei tunnu apua heruvan helpolla, niin soita neuvolaan. Uskoisin sitä kautta ainakin apua löytyvän.

Mulle ei ainakaan KUKAAN tarjonnut edes mahdollisuutta keskustella asiasta kun isäni kuoli viime kesänä (Helsingissä), ei sairaalasta eikä muuallakaan. Kyllä sitä pitää aktiivisesti itse hakea Mä olin onneksi käsitellyt asian aika hyvin ennen kuin kuolema koitti ja kuolema oli itseasiassa helpotus kaikille, varsinkin isälle. Itse hän sitä jo toivoikin.

:hug: ja voimia sulle. Toivottavasti sinä tai joku muu läheinen jaksaa huolehtia myös pikkuveljestäsi että hänkin saa tarvitsemansa avun :hug:

 

Lämmin Osanottoni :hug: :hug:

 

Osanottoni :hug:

 

:hug:

 

Osanottoni! Ei ole iästä kiinni se, kuka saa keskusteluapua ja kuka ei, yrität nyt vain itse jaksaa vaatia keskusteluaikaa esim. paikkakuntasi mielenterveystoimistoon, psyk.polikliniikalle tms. Itse psyk.sh:na työskentelen ja kertomasi mukaan sinulle on tapahtunut vähän ajan sisällä niin paljon isoja ja vaikeita asioita, että keskusteluapu on varmasti tarpeen. Kannattaa harkita myös pidempi aikaisen terapian tarvetta ja ottaa se puheeksi, jos lapsuudessasi on myös asioita, jotka käsittelemättä. Voimia Paljon <3

 

en viitti alottaa uutta ketjua..mietin vain että mitenhän suhtaudutaan aikuis iän kynnyksellä olevaan henkistä apua tarvitsevaan ihmiseen esim terv.keskuksessa.
Tuntuu että tarttisin jotain apua ja tukea ulkopuoliselta ja paljon..enkä usko että oma lääkäri pystyy näitä kaikkia asioita (lapsuudesta tähän päivään) kaivelemaan mielen syövereistä.

onko kunnallisella puolella ihan kunnon päälääkäreitä?

Minkä ikäinen sitten olet? Kyllä minä ainakin 26-vuotiaana sain oikein hienoa apua terveyskeskuspsykologilta kun piti vähän järjestellä pääkoppaa isän kuoltua. Puhelin reippaasti vaan käteen huomenna. Jos tarvitset saikkua tai rauhoittavia, niitä tietysti lääkäriltä.

Osanottoni. :hug:

täytän kesällä 22,koen itse ainakin olevani vielä kakara käsittelemään näitä juttuja ilman apua.
isä kuoli 1,5vuotta sitten ja sillon tuo ns apu oli ala-arvoista.en enää halunnut käydä tk lääkärin luona.
Jäin asian kanssa yksin ja ittekseni sen selvitin..tai se jäi selvittämättä kun poika syntyi heti 3 viikon päästä isän kuolemasta ja keskityin tietysti lapseen.

Mä olin kanssa samanikäinen ku sä ku mun äiti kuoli ja isä oli puolta vuotta aiemmin sairastunut vakavasti ja oli kuntoutuksessa silloin. Äidin kuolemasta sinnittelin ja aattelin et tää on normaalia surutyötä, mut sit neljän kuukauden kuluttua tuli loppuunpalaminen. Sain lähetteen psykoterapeutin luokse ja 12 kertaa kävin hänen kanssaan purkamassa näitä juttuja. Siitä se sit lähti oma toipuminenkin.

Se, että koet kakara, niin eiköhän jokainen, oli sitten aikuinen tai ei, ni joka joutuu noita asioita käsittelemään ja sun tapauksessa myös liian lyhyellä aikavälillä, olisi hyvä saada apua. Terveyskeskusta vaan painostat ja vaadit ittelles mahdollisuutta päästä jonkun kanssa keskustelemaan vaikka ensin vaikka terkan kanssa joka sitten voi ohjata eteenpäin.

Voima:hug: sulle ja sun pikkuveljelles!

 

Olen pahoillani!
Voimia sinulle ja veljellesi :hug:

 

nyt on omalle lääkärille aika varattuna.kysyinkin että onko tää oma lääkäri sittens e jonka kanssa jutellaan niin kuulema ei että siihen on sitten ihan oma henkilönsä mutta ensin pitää mennä lääkärin kautta.
ja jos tarve vaatii niin psykiatrian polille sitten.

mulle on taas tullut niitä vainoharhasuuksia ja ihmeellisiä pelkoja,mutta onneksi huomenna saa tämänkin asian eteenpäin.

 

:hug: :'(

 

nyt on omalle lääkärille aika varattuna.kysyinkin että onko tää oma lääkäri sittens e jonka kanssa jutellaan niin kuulema ei että siihen on sitten ihan oma henkilönsä mutta ensin pitää mennä lääkärin kautta.
ja jos tarve vaatii niin psykiatrian polille sitten.

mulle on taas tullut niitä vainoharhasuuksia ja ihmeellisiä pelkoja,mutta onneksi huomenna saa tämänkin asian eteenpäin.

voi jybis... :hug: :hug: mie muistan ku lueskelin niitä siun kirjotuksia isäs poismenosta ja niistä viimisistä hetkistä. jopas on nyt aika rankasti tullu surua eteen siulle lyhyen ajan sisällä :'( :hug:

kyllä sie sieltä omalääkäriltä saat lähetteen ihan ammatti-ihmiselle. ja ihan hyvä juttu että oot lähteny hakemaan apua tuossa tilanteessa, kyllä sitä aika vahva ihminen tarvittee olla jos ei minkäänlaista apua tartte.