Ekaluokka vaikeaa ja vanhemmat väsyy

Hei.
Kiitos jos ehdit hetkeksi asettua meidän asemaan.

Meillä on reipas ekaluokkalainen, joka on loppuvuodesta syntynyt ja vielä kovasti leikkiväinen. Fiksu, herkkä ja sosiaalinen, arka ja temperamenttinen.

Perheeseen kuuluu äidin ja isän lisäksi kolme poikaa: 7v, 4v, 11kk.

Pojan levottomuuteen ja erilaisuuteen kiinnitettiin huomiota jo päiväkodissa. Eskarista tekivät testejä, mutta kaikki meni ok ikäisellä tasolla. Myös toimintaterapeutilla käytiin arviossa kun neuvolatestit ja päiväkoti sitä yhteistuumin pyysivät. Kaikki meni ok niissäkin. Koululainen ei vain tiennyt kumpi kätinen hän olisi ja aloitti piirtämisen myöhään 5-vuotiaana ja otti toiset kiinni vuodessa kun vakiintui oikeakätiseksi.

Toimintaterapiakontrolli oli toukokuussa, kun poika aloitti koulun elokuussa ja siinä kaikki siis meni hyvin ja ikäisellään tasolla.

Elokuussa jo eka viikolla koulusta oma ope (joka erityisope) otti yhteyttä ja kertoi ettei hänestä poika ole kypsä kouluun! Siis viikon-kahden perusteella!

No taas mentiin psykologin koulukypsyystesteihin, joissa selvisi että poika on kaikissa testeissä ikäistensä ylätasolla ja voi olla että turhautuu...

No nyt ollaan 5 kk tehty kovasti töitä ja lukeminen takkuaa. Pojan motivaatio tasan nolla ja itse äitinä turhautuu! Osaako kaikki ekaluokkalaiset jo lukea? Oletteko mukana joka päivä läksyjen teossa? Miten motivoida poikaa? Ollaan jo luvattu taivaita että hän tekisi ja lukisi vaan ei. Monet itkut olen itkenyt asian tiimoilta. Poika ei ole tyhmä ja kavereita on. Nukkuminen ja ruokailut ym tasapainossa.
Mikä avuksi? Kiitos sinulle.
 
Meillä oli aika samankaltainen tilanne, tai kai se tilanne on päällä edelleen...

Ylivilkkaus ja motoriset sekä hahmottamiseen liittyvät häiriöt todettiin jo tarhassa. Sanottiin että ne eivät ole esteitä koulun aloittamiseen???

Opettajan kanssa ollaankin sitten koko syksy oltu ihmeissään kun ei saa kirjaimia hahmotettua oikein, eikä tuntunut oppivan lukemaan.
Erityisopettajalla kävi kahdesti tunnin verran viikossa. Ja nyt vasta, tämän vuoden alussa pääsi koulukypsyystesteihin, joita saan tarkemmat tulokset ensi viikolla.

Ehdittiin jo puhua erityisluokalle siirrosta, tai koulun keskeytyksestä, ja ensi syksynä uudelleen aloittamisesta.

Oppi kuitenkin lukemaan tuossa joulun aikaan, me harjoiteltiin päivittäin 10-30 min tietokoneella ekapeli nimisen pelin avulla, jota suosittelen ihan täysillä.

Kirjoittaminen ei kylläkään vieläkään suju, mutta joku toivon pilkahdus kuitenkin.

Meillä kanssa tuo poika aika leikkiväinen vielä (ollut kotihoidossa eskaria lukuunottamatta, sisarukset 6v, 5v ja 2v), ja keskittymisen kanssa välillä pahojakin ongelmia, varsinkin kotona. Koulussa ei kaiketi niin paljoa siksi kun on kuitenkin hieman arka tapaus, niin ei siellä sitten kai "kehtaa" raivoon asti päästää itseään.

Avuksi mä en nyt osaa oikein sanoa muuta kuin sen ekapelin, ja motivaation puute oli meilläkin. Tuo kun on sellainen että kaikki pitäis heti osata, eikä pitkäkestoisesti jaksa opetella oikeasti mitään.

Ei musta varmaan sen enempää ole apua kuin tieto ettet paini yksin näiden ongelmien kanssa.

Yksäriä saapi laittaa jos haluat enempi jutella aiheesta.
 
Meillä on pojat oppineen lukemaan keskivertoa myöhempää. Heillä eniten tuotti ongelmia kirjainten oppiminen eli kun oppivat kirjaimet, niin lukeminen lähti siitä pikkuhiljaa luistamaan. Turhauttavaahan se on tietty, jos kaikki muut luokasta osaa lukea ja itse vain ei. Meillä onneksi esikoisen luokalla oppi toinenkin poika vasta hiihtolomantienoilla lukemaan samoihin aikoihin omamme kanssa (meidän poika kuitenkin tuplasi ekaluokan, kun ei jaksanut vielä keskittyä, toinen poika on siirtynyt 6 luokalle asti ihan hienosti). Nuorempi pojista taasen aloitti koulunkäynnin startilla ja oli siis vuotta vanhempi ekalla. Siitä huolimatta meni syksylle pitkään ennenkuin lukeminen sujui. Hänenkin luokalla taisi olla joku muukin, joka oppi vasta jouluun mennessä sen taidon. Mielestäni kaikkein ikävintä lapselle on, jos luokalla kaikki muut osavat lukea jo ekalle mennessä ja itselle jos se on vaikeaa. Voi olla että lapsi siitä turhautuu ja ei sen vuoksi jaksaisi harjoitella. Mikä avuksi... sitä en osaa sanoa. Mutta kyllä se lukemisen taito vielä sieltä löytyy ei kannata hermostua.
 
Kiitos kun löytyi vastaajia :)

Meillä on käytössä Ekapeli, joka on todella hyvä. POika pelaa sitä vaihtelevasti - jaksamisen mukaan. Tänään sai kirjaimista 93% jo oikein. Matematiikka sujuu paremmin - eka tentistä tuli 9½, mutta kun siirryttiin yli 10 numeroihin hän joutuu jo tekemään töitä. Myös kirjaimet ja kirjoittaminen menee minusta mukavasti (kunhan jaksaa keskittyä). Keskittyminen vaihtelee kovasti väsymyksen ja mielenkiintojen mukaan.

Ihana että muillakin on samanlaisia kokemuksia - ettei ole yksin.

Itse olen ollut myös vilkas lapsena ja ihan ok pärjännyt elämässä - poikani on minua paljon rauhallisempi tapaus ja toivon että saan hänestä vielä kunnon miehen kasvatettua.

 
Meillä tyttö osasi lukea jo, kun meni kouluun ja oikeastaan sitä pikku hiljaa treenattiinkin jo 4v:sta lähtien juuri sen vuoksi, että koulun alkaminen on melkoinen muutos lapselle muutenkin. Pitää istua useampi tunti päivässä paikallaan. Leikkiä ei saa kuin välitunneilla, ryhmät on isoja ja pitäisi osata kuunnella. Kaverisuhteet pitäisi muodostaa uudestaan easkarin jälkeen, läksyt pitäisi tehdä päivittäin, koulumatkat harjoitella jne.
Nyt nuorin on 4v ja olemme hänenkin kanssaan pikku hiljaa aloitelleen kirjaimien opettelua leikin lomassa. Samoin kuin automatkoilla kyselen "ohimennen:"Millä kijaimella auto alkaa jne". Tai:" kuinka monta lihapullaa lautasellasi on ja kuinka monta jo söit?" Lukivalmius on hänelläkin ihan huomaamatta leikin lomassa edennyt jo hienosta ja varmasti hänkin vielä lukee ennen koulua.
Tiedän, että monen mielestä opetus kuuluu kouluun ja niin se pääsääntöisesti onkin. Olen vaan huomannut, että tämä leikin varjolla asioihin tutustuminen on helpottanut lapsiemme koulun aloitusta. Ja mielestäni hyvin alkanut ekaluokka kantaa pitkälle ylempiä luokkia ajatellen.
Tietokonepelit ovat varmasti hyvä keino kehittää lukivalmiuksia ja usein lapset tykkäävätkin niistä kovasti. Läksyjen tekoon voisi ehkä miettiä jaksotusta tyyliin:"tehdään nyt tämä pätkä, jonka jälkeen syödään ja voit levätä ja tehdään sitten nämä loput." Vilkkaampi lapsi jaksaisi ehkä keskittyä tehtävään paremmin, kun tietään ettei se kestä kauaa. Voisitte myös esim. tehdä lappuja, joissa lukee tikku kirjaimilla helppoja sanoja esim. ovi, joita lapsi voisi yrittää lukea ja kiikuttaa sitten ko. paikkaan esim. oveen kiinni. Näin sanat alkavat pikku hiljaa hahmottua. Opettajan kanssa kannattaa myös miettiä tarkkaan kuinka paljon läksyjä lapsen on järkevää tehdä kotona ja ovatko ne lapsen tasoon nähden sopivan helppoja/vaikeita.
Omien lastemme läksyt tarkastamme aina ja usein olemme lähellä puhe etäisyydellä, kun he tekevät läksyjään, jotta voimme auttaa tarvittaessa ja korja mahdolliset virheet. Meillä on sääntö, että esim. ulos/kavereiden kanssa ei lähdetä leikkimään ennenkuin läksyt on tehty ja se toimii myös houkuttimena tehdä ne heti "pois alta". Myös kehuminen, miten hieno jokin kirjain tai työ on auttaa kovasti.
 
Moi. meillä poika täytti kuukausi sitten 7v, ja on eskarissa vielä,lukemista yritettiin kauheesti eskarin alusta opetella ja olla kannustavaisin mielin, mutta ei tullut mitään, joten annoin olla pari kuukauttaja sillon tällöin kyselin ja jos ei näyttäny kiinnostavan niin lopetin. nyt pojalla itellä parisen viikkoa sitten tullut kauhea hinku ja pyytää itse opettamaan, ja osaa jo lukea aika monta sanaa sekä kirjoittaa kun sanoo jonkun sanan. teillä tietenkin eri tilanne kun jo koulussa. Ite menin kans 6vuotiaana kouluun ja mun mielestä olisin voinut mennä vasta vuoden myöhemmin, vaikka suht hyvin osasinkin kaikki, mut aina tuntu et olin vähän huonompi kuin muut.

Tosta Ekapelistä, löytyykö se ihan netistä, vai onko pc? :)
 

Yhteistyössä