ekaluokkalainen yksin kotona

:) pidänkö vielä lastani vauvana :) kun ihmettelin tänään kun kaveri oli jättänyt ekaluokkalisen yksin kotiin moneksi tunniksi,minusta se oli hirveetä. Mutta nyt kun ajattelen asiaa noon joutuuhan lapset olee yksin kotona muutaman tunnin jos käy töissä. Onkos minun vain vaikeeta luopua lapsestani vai pelkäänkö liikaa että tapahtuu jotain. Olen aina melkein pakottanut lapset tulemaan mukaan kauppaan vaikka olen tunin poissa. Olen kotona kun lapset tulevat ja kaikki asiani kylillä yritän hoitaa enen kuin lapset tulevat kotiin. En ole edes uskaltanut päästää lähikaupaan hakemaan maitoa. Olen kyllä aika pöhkö :ashamed: Olen kyllä huomannut että ovat nyt aika kiinni minussa kun en ole uskaltanut luopua lapsista,siis en ole uskaltanut niitten kasvaa. :( lohduttakaa mua ja kertokaa miten teillä ekaluokkalaisen kanssa??
 
Ehtii varmasti itsenäistyä myöhemminkin. Yleensä ihaillaan suotta reippaita pikkupärjääjiä, jotka kuitenkin kokevat turvattomuutta. Ihanaa, jos ei noin pienenä tarvitse olla yksin. Älä ihmeessä koe huonoa omaatuntoa huolenpidosta.
 
Meillä ekaluokkalainen joutui olemaan syksyllä yksin 2 tuntia aamuisin syksyllä ja halusi olla keväällä iltapäivin jopa 3 tuntia yksin kotona.

Ja 5 v haluaa useasti olla ½-1 tuntia yksin kotona. No vuoden päästä kunnan politiikan mukaan hän saa olla eskarilaisena sitten 9 v:n valvottavana aamuisin ja tunnin vielä yksin 9 v:n koulun alkaessa klo 8, koska emme pysty viemään häntä vasta klo 7 aamuhoitoon, jonne pitää viedä. 8.30 hakee taksi sitten lähipysäkiltä, jonne siis mennee yksin kotoa.
 
Meillä ekaluokkalainen ollut nyt pisimmillään 1,5h yksin (mun ja miehen työvuoron välin viikonloppuna). Haluaa jääd mieluummin yksin kotiin kun käymme esim kaupassa, mut ajantaju ei vielä oikein pelaa kun ei tunne kunnolla kelloa. Jos sattuu olemaan tylsää, kokee olleensa yksin tooosi pitkän ajan. Meillä ei iltapäiväkerhoja ja lapsi on sitten päikkärillä aamu ja iltahoidossa välillä, ei oikein viihdy kun muut paljon pienempiä. Luultavasti kunhan saadaan hommattua ylimääräinen kännykkä kotiin, kokeillaan pidempiä aikoja yksin. En hingu jättää lasta yksin kotiin mut kun tilanne on tämä että olis mieluummin kotona kuin päikkärissä...
 
Meillä ekaluokkalainen meni tädilleen serkkunsa tytön kaveriksi samalla taksilla.
Minusta oli vielä silloin liian pieni yksin olemaan kotosalla.

Nyt on tokalla ja tullut koulusta kotia kissanpennun kaveriksi. Tosin eilenkin kun soitin niin vastaus oli "olen naapurissa" eli ei ole yksin tainnut olla yhtään iltapäivää. Naapurissa pellon takana kun on yksityisyrittäjäisä joka on pääsääntöisesti kotosalla niin ovat sitten pojat meillä tai heillä iltapäivää viettämässä. Tai sitten on mennyt käymään pyörällä reilun kilsan päässä olevassa mummolassa/setälässä.

Aamulähdöt onnistuu kun mies lähtee kahdeksan jälkeen ja taksi hakee pojat klo 8. Junnu on eskarissa ja menee sieltä iltapäiväksi ryhmikseen.
 
Meidän poika on ollut ekaluokasta lähtien yksin kotona useita tunteja... Ekaluokalla pisimpään 12.00- 16.30 välisen ajan. Hän ei halunnut iltapäiväkerhoon, joten ainoa vaihtoehto oli olla yksin. Hän todella nauttii yksin olosta! Hän kävi kokeilemassa iltapäiväkerhossa yhtenä päivänä, eikä suostunut toisena päivänä enää menemään sinne...enkä todellakaan yhtään ihmettele; soitin sinne ip-kerhoon ja taustalla mölisi ja huusi lauma "mölyapinoita". Meitin poika kun ei tykkää kovista äänistä.
Poika on nyt neljännellä luokalla, eikä vuosien varrella ole ollut mitään ongelmia yksinolon vuoksi. Tämä systeemi sopii siis meidän lapselle, mutta ei tietenkään kaikki lapset ole samanlaisia; kyllä sinä äitinä tiedät parhaiten omat mussukkaisesi, eikä sinun tarvitse välittää muiden mielipiteistä! :hug:
 

Yhteistyössä