Elämänkokemuksista?

Miettinyt oon vain, että jos on kaksi täsmälleen samanikäistä, voiko toisella olla enemmän elämänkokemusta?
Vai onko heillä saman verran elämänkokemusta, kokemukset ovat vain erit...

 

Tätä kysymystä on tullut pohdittua

 

Sekin varmaan riippuu siitä, mitä elämänkokemuksella tarkoittaa. Mummu vainaa usein lausui runon

Olen tuulta ja tyventä soutanut,
olen kokenut myrskyä, yötä.
Kun elämä parasta ollut on,
niin oli se tuskaa ja työtä

Minusta tuossa kiteytyy yhden sortin elämänkokemus ja elämänviisauskin.

 

Hmmh mun mielestä kyllä voi hyvinkin olla enemmän elämänkokemusta. Mun mielestä sellaiset jotka ovat jo nuorempana käyneet läpi mm. sellaisia asioita joihin toiset törmäävät tavallisesti vanhempina omaavat enemmän elämäkokemusta. Ja onhan siinä ero jos toisen kokemukset rajoittuu vaikka vaan neljän seinän sisälle ja toisen taas ovat laidasta laitaan ja monipuolisia..

 

Jokainen on jossain hyvä. Useimmat meistä eivät osaa ihan kaikkea. Ihminen ei välttämättä opi kokemuksistaan ja kaikki kokemukset eivät ole opiksi edes tarkoitettu -vai oppiiko joku lapsen kuolemasta mitään? Muuta kuin hengittämään uudelleen sen kaamean pysäytyksen jälkeen...ja jatkamaan, vaikka silmät vesissä. Ikä tuo tapahtumia, vaan ei välttämättä järkeä. Järki voi olla jo syntyessä, kun katsoo vastasyntynyttä silmiin, siellä on niin syvä sininen viisaus, että itkettää. Tännehän voi kirjoitella itsestään mitä huvittaa, vaikka MarttojenMartan opaskirjan. Todellisuus onkin sitten taruakin ihmeellisempi. :heart:

 

Voi olla =)

 

Varmasti on saman ikäisillä ihmisillä eroja elämänkokemuksessa. Toisaalta taas joku kakskymppinen on voinut kokea enemmän kuin kolmekymppinen. Jonkun elämä voi olla vuosia samantyylistä, eli erityistä kokemusta mistään muusta kuin siitä yhdestä tyylistä ei tule. Jonkun toisen elämässä voi taas sattua ja tapahtua asioita, joita ei kerkeä tapahtua vähän vanhemmillekaan.

 

Niin... useinhan tunnutaan ajattelevan, että ns. "helpolla" elämässä päässeellä ei sitä elämänkokemusta voi olla niin paljon kuin sitten kovempia kokeneella.
Itse olen valitettavasti tämän kovemmantien kulkija jo pienestä pitäen ollut, muttei tulisi mieleenkään vähätellä esimerkiksi mieheni elämänkokemusta vaikka onkin helpommin porskuttanut etiä päin, tai kenenkään muunkaan.

Kyllä mun mielestä samanikäisillä ihmisillä sitä elämänkokemusta on presiis saman verran, mutta elämän lähtökohdat ja -tilanteet ovat vain muokanneet ne omanlaisiksi. Elämänkokemuksemme kautta näemme asiat eri tavalla...

 

no ikä ei kato sitä omaa käyttäytymistä ja "henkistä ikää".
voihan toisella olla paljon kokemusta kaikesta mutta ei pakosti ole kasvanut ihmisenä. Ihmisen pitäisi tutkia itseään ja kasvaa ihmisenä ettei olisi niin suppeakatseinen.
Yleensä vaikeat kokemukset elämässä auttavat ihmisrtä näkemään asiat eri tavalla,mutta niin voi tehdä myös ilman niitä vastoinkäymisiä kun vaan tutustuu itseensä tai jotain sellaista

huomaahan sen täällä palstallakin jos ei tiedä ihmisen ikää niin ei kirjoituksista usein tiedä. kovin voi olla musta valkoiset mielipiteet niiin vanhoilla kuin nuorilla<br><br>

 

\

Hmmh mun mielestä kyllä voi hyvinkin olla enemmän elämänkokemusta. Mun mielestä sellaiset jotka ovat jo nuorempana käyneet läpi mm. sellaisia asioita joihin toiset törmäävät tavallisesti vanhempina omaavat enemmän elämäkokemusta. Ja onhan siinä ero jos toisen kokemukset rajoittuu vaikka vaan neljän seinän sisälle ja toisen taas ovat laidasta laitaan ja monipuolisia..

Noinhan tämän asian voi ajatella.

Minä tosin olen huomannut monesti sen, että elämänkokemukseksi luokitellaan ne pahat asiat.

Esim. minä olen nuorena tullut äidiksi ja saanut sen myötä rutkasti elämänkokemusta, mutta myös samanikäiset toverini, jotka eivät ole vielä äitejä ovatkin sitten saaneet sitä elämänkokemusta esim. työelämästä ja matkoista jne. Jota minulla taasen ei ole.

Aika harva sitä kuitenkin vain 4 seinän sisällä istuu, joten mikä on se mittari, millä mitataan, kenellä on eniten elämänkokemusta ja mikä kokemus antaa eniten sinne mittariin sitä kokemusta?

Onko elämänkokemus sitten viisautta? Viisautta ymmärtää asioita muiltakin kanteilta, kun omaltaan. Tähänhän ei välttämättä tarvita elettyä elämää.

Melkoisen monimutkainen homma =) <br><br>

 

\

Sekin varmaan riippuu siitä, mitä elämänkokemuksella tarkoittaa. Mummu vainaa usein lausui runon

Olen tuulta ja tyventä soutanut,
olen kokenut myrskyä, yötä.
Kun elämä parasta ollut on,
niin oli se tuskaa ja työtä

Minusta tuossa kiteytyy yhden sortin elämänkokemus ja elämänviisauskin.

Jotenkin tästä runosta saisi sellaisen kuvan, että hänen elämänsä parhaat ajat on olleet lapsien kanssa.. =)

 

\

Minä tosin olen huomannut monesti sen, että elämänkokemukseksi luokitellaan ne pahat asiat.

Tuo on kyllä totta!

Muuten meni nyt sen verran filosofiseksi nuo sun mietteet (olivat liian hienoja ja fiksuja mulle) etten oikein tiedä mitä sanoa, mielenkiintoisia kysymyksiä heitit ilmaan..

 

Knicke joo noin mä ajattelen asian. kuten tekstissäni näkyy. siis ei elämän kokemus ole asioita jota kokenut vaan viisautta ymmärtää myös muitakin kuin omaa kantaa.

 

Kyllä mielestäni voi. Mutta varmasti vaikuttaa myöskin se, miten ihminen ottaa vastaan tulevat asiat. Suhtautuu esim. vastoinkäymisiin. Toisille sattuu kaikenlaista, ja virheistä otetaan opikseen ja mietitään mitä kokemukset opetti. Toiset taas toistavat samat virheet aina uudelleen, ja uudelleen. Ja niihin löytyy aina selitys jostain, tai sitten jäädään ns. tuleen makaamaan. Toiset ovat taas menettäneet jonkun läheisen, ja sitä kautta tulleet kelanneeksi asioita eri näkökulmista. Myös lasten saanti on mullistanut joidenkin ajatusmaailmaa ihan täysin. (näitä esimerkkejä löytyy tuttavapiiristä)

 

Henkilökohtaisesti oon löytänyt ratkaisun elämääni toisista ihmisistä, kylläkin järjettömän ylpeyden ja itsekeskeisyyden keskeltä. Sellaisesta järjettömästä paradoksista kuin että myönsin olevani voimaton elämääni nähden, oon saanut elämäni takaisin. Paljon on jäänyt kokematta ja oppimatta sellaista mitä muut jo osaavat, mutta taas joitakin suuria lahjoja olen kärsimyksen kautta saanut.

 

 

Mä oon tavannut monia jo alle parikymppisiä, joilla on vanhuksen elämänkokemus ja taas monia kolmekymppisiä, joita tuntuu etteivät ole kokeneet juuri mitään.

Olen tätä asiaa itsekseni tässä viime aikoina paljon pohtinut kun olin ollut paljon sellaisten ihmisten seurassa, joiden elämä on ollut hyvin erilaista kuin omani. Ja pakko on ollut joskus todeta että nämä "vähemmän" kokeneet kanssani samanikäiset ihmiset ovat monissa asioissa kovin mustavalkoisia ja tietämättömiä.
Toki kaikenlainen elämä kasvattaa mutta erilaiset kokemukset kasvattavat eri tavoin. Toiset enemmän ja toiset vähemmän.
Itse voin ainakin sanoa paljon ikäisekseni nähneenä, että suhtaudun elämään ja ihmisiin hyvin avoimin mielin. En enää jaksa ruikuttaa pikkuasioista ja tiedän mitä todellinen tuska voi olla. Tiedän myös etteivät asiat useinakaan ole sitä mltä näyttävät ja asioilla on tapana kääntyä parhain päin....
Monesti paljon nuorena kokeneet saattavat katkeroitua ja menettää toivonsa. Heistä tulee vanhuksia jo nuorena.

 

Mun mielestä ei pidä lähtee vertaileen kellä on nyt eniten elämänkokemusta. Koska jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Joku on saattanut kokea paljon negatiivisia kokemuksia elämänsä varrella ja joku enimmäkseen positiivia. Jokainen ihminen opettaa jotain toiselle ihmiselle oli se sitten kokenut elämässään mitä ja ihan minkä ikäisenä tahansa.

Eiköhän jokaisella ole sitä elämänkokemusta, jollain se vain on tullut rankemman kautta.

 

Tietysti, ei elämänkokemusta elämän eri osa-alueilta kerry mitenkään tasapuolisesti sen mukaan kuinka vanha on vaan sen mukaan miten elämänsä elää. Toinen voi elää hyvinkin suojattua elämää ja toiselle elämä voi näyttää huonot puolet herkemmin kuin toiselle.

 

Kyllä sen elämänkokemuksen mieltää yleensä 'pahoiksi' asioiksi. Ihmisen on vain pakko kasvaa eritavalla jos on joutunut polkemaan vastatuuleen. Pumpulissa, suojatuissa oloissa kasvaneen on vaikea käsittää elämän raadollisuutta kun se ei satu omalle kohdalle. Pohjalta ei ole kuin kaksi tietä ylöspäin, joko kasvaa ihmisenä ja käsitellä vastoinkäymiset tai luovuttaa.

Ja yleensä nämä vastoinkäymiset vanhentaa ja kasvattaa luonnetta. Samaten turha kitinä tyhjänpäiväsistä asioista loppuu kun huomaa elämässä olevan muutakin tärkeää kun päivän kampaus.

 

Molemmilla on omanlaistaan elämänkokemusta. Ikääntyminen tuo vielä siihen omanlaistaan elämänkokemusta, vaikka olisikin monenlaista ehtinyt kokemaan, väittipä kuka tahansa mitä vaan.

 

Elämänkokemukseksi ajatellaan asioita, jotka kasvattaa, kypsyttää ihmistä eli niistä kokemuksista pitäisi jotenkin selvitä, kasvaa eteenpäin, oppia jotain jota sitten hyödyntää siinä nykyhetkessä ja tulevassakin, sekä omassa toiminnassaan.

Kaikkia ei kovatkaan kolhut ns. opeta.

Ja totta, ne kovat kokemukset mielletään yleensä kasvattaviksi, ja näin se kyllä onkin.

Jos elämä menee suunnitelmien mukaan, mitä siitä oppii? Voiko silloin tajuta, että toinen kulkee kivikkoisemman polun ilman omaa syytään? Voiko silloin tajuta, ettei kaikkea voi suunnitella ja vaikka suunnittelisikin, elämässä tapahtuu itsestä riippumattomia asioita, jotka mullistaa kaiken. Siitä on sitten vaan jatkettava eteenpäin, mutta siihenkin voi mennä vuosia, että pääsee ns. jaloilleen.

Minusta kenenkään elämänkokemusta ei sinsänsä pitäisi vähätellä tai toisen nostaa jonnekin ylemmäs.

Minulle on sattunut paljon, menetyksiä juuri. Ja sitten ihmiset ovat vähätelleet: minä tässä valitan tämmösiä, vaikka sinä olet kokenut "enemmän" "isompia kolhuja", jne
Kysehän on subjektiivisesta kokemasta ja sen hetkisestä elämästä ja sen kyseisen ihmisen elämstä. Ei minun.
Toisaalta olen törmännyt ihmisiin, joiden mielestä minun kokemus, eräs suuri menetys, ei ollut mitään ja kielsivät suremasta. Tukea en saanut, Kun heitä itseään sitten kohtasi menetys, minun olisi jotenkin olla heille ymmärtäjä ja tukija. \|O

Minulle kaikki korosti, että kuule, kun sinä olet aiemmin kokenut niin paljon, sinä jos kuka nyt tämän onnen ansaitset ja plaaplaa.. Pidin siis itseäni jotenkin erikoisen merkityksellisenä ihmisenä siksi, että olin aika nuorena jo kokenut paljon kaikenlaista.

Kunnes aloin kuunnnella muitakin ihmisiä. Tajusin, ettei minun kokemukseni mitään kummosta ollutkaan, keskisarjassa meni, välillä keveyssäkin sarjassa. Ihmisillä on ollut takanaan paljon surua, menetystä , vastoinkäymistä ja he ovat siitä nousseet, selvinneet, elävät positiivisesti eteenpäin katsoen ja osaavat elää tässä hetkellä, nauttien elämän pienistä asioista, ollen tyytyväisiä itseensä - sinut itsensä kanssa - empaattisesti ja lämpimästi muihin ihmisiin suhtautuen.

Sen minäkin haluan oppia.

 

Elämänkokemus sinällään voisi takoittaa myös, miten kokee elämänsä. Millaisista kokemuksista elämä koostuu ja miten niihin suhtautuu. Kokemuksethan pysyvät samoina vaikka ihminen kasvaa, se miten niihin suhtautuu muovaa ihmisen henkisen kypsyyden. Luulisin, että kaksikymppinen ja kuusikymppinen suhatautuvat asioihin erilailla ja historiansakin puolesta. Aika menee eteenpäin ja tilanteet sekä sosiaalinen ympäristö muuttuu. Eläminen tuo kokemusta, elämä on kokemuksia.

 

:attn:

 

\

Hmmh mun mielestä kyllä voi hyvinkin olla enemmän elämänkokemusta. Mun mielestä sellaiset jotka ovat jo nuorempana käyneet läpi mm. sellaisia asioita joihin toiset törmäävät tavallisesti vanhempina omaavat enemmän elämäkokemusta. Ja onhan siinä ero jos toisen kokemukset rajoittuu vaikka vaan neljän seinän sisälle ja toisen taas ovat laidasta laitaan ja monipuolisia..

Tätä peesaan. Elämänkokemusta kertyy toki kaikille matkan varrella mutta on ihan selviö että jos lukkiutuu ihan vaan tiukasti niin mahdollisimman pieniin omiin ympyröihin laput silmillä myös kokemuspohja jää melkoisen kapeaksi. Ja joillakin ei vain ole ollut vaihtoehtoja, elämä on viskannut eteen yhtä sun toista.