~~ Elokuun 2013 Ihmeet elokuussa ~~ MEIDÄN KUU!

Isosti onnittelut vauvautuneille!!!!! :flower::heart:


( . ) Täällä kanssa turhaudutaan, kun ei edelleenkään minkäänlaista merkkiä että lähtö olisi tulossa. Ei suppareita, ei limaa, ei mitään!!!! :kieh:
Viime vkl poju ei liikkunut paljoa ollenkaan. Aloin huolestua ja pidin sitten liikepäiväkirjaa ja koetin pitää itseni viileänä (oli muuten helteinen viikonloppu!). Eilen alkoi liikkua taas täysin normaalisti aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Liekö lämpö väsyttänyt pikkuisen?

Unettomuus muuttui toistamiseen univaiheeseen. Tuntuu niin höpöltä et nukkuu 4h ja sit 12h ja sit taaas 3h, ja niiin edelleen....

Sukkapuikkokivut: Tuttua kans tämäkin täällä, alkoi tosiaan tuossa viimeviikolla tökkimään alapäässä, ja hyvin harvakseltaan tosin.

Perjantaina on viimeinen masuneuvola ja käynnistykseen on enää 6 yötä. En malta odottaa ja samaan aikaan jännittää ihan kamalasti. Oisin vain toivonut hartaasti, että tulisi spontaanisti ennen käynnistystä. Taitaa jäädä utopiseksi ajatukseksi.


Soose ja poju 38+0 (POKS!)
 
Carrina: Just noin, nyt ei auta kuin rentoutua ja toivoa, että luonto hoitaa tyypin otolliseen asentoon silloin kuin pitää. Ja sulle voimia myös! Ei ole herkkua oottaa mahdollisesti liian isoa vauvaa... Toivottavasti saat sen käynnistyksen!

tieti: Mä oon vähän kanssa tän lanssiohjeen kanssa sillee käsi päässä, kun jossain päin Suomea vastaavaa ohjetta ei anneta kuin perä/poikkitilavauvoille. Eikä tää nyt kuitenkaan sitä ole.

Sain selvyyttä näihin tuleviin aikoihin, mikäli synnytys ei lähde tässä itsekseen ajoissa liikkeelle. Lasketun ajan ylittämisen jälkeen täällä Helsingissä toimitaan sillä tavalla, että neuvolassa käydään viikon välein kunnes 41+3 ohjaudutaan sitten yliaikaiskontrolliin synnärille. Mulle käytännössä tämä tarkoittaa nyt sitä, että ens viikolla (jos tarttee) niin käyn vielä normaalissa neuvolassa 40+6, ja siitä sitten soittelen synnärille aikaa tuonne kontrolliin. Käytännössä ens viikon perjantai on mulle 41+2, joten ehkä vois yrittää kinuta sit aikaa siihen.

Mä luulen, että soittelen joka tapauksessa synnärille näistä paineista lähipäivinä ja tarkistakoon mut jo vaikka tällä viikolla jos kattovat tarpeelliseks sen takia. Ja tosi on, että vauva on tänään jotenkin ihan oudossa asennossa (potkut tuntuu oudosti) ja yleensäkin kun ei oo vielä kerran kiinni, niin on vaihdellut kylkeä ja päänkin paikkaa aika paljon. Ehkä tänään oli vaan epäotollinen asentopäivä ja se kun on muuttunut näinkin usein, niin ei passaa heittää kirvestä täysin kaivoon. MÄ oisin vaan niin valmis jo saamaan hänet tähän maailmaan, niinkuin kaikki varmasti tässä vaiheessa :)

Pikkaisen rauhoittuneena PH
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
pippurihäntä elä vaivu epätoivoon .. mulla on kaikki 3 aiempaa kiinnittyneet vasta synnärillä alhaalla ovat kyllä olleet mut ei kiinnittyneet. Sen takia tilanne on mulle ihan uusi että paikat voi aueta näin ajoissa ja että vauva voi olla jo laskeutunut alas.

hallittu kaaos kyselit niistä vasta-aine jutuista.. multa on testattu joka raskaudessa 3 kertaa ne ja joka synnytyksen jälkeen oon saant sen piikin kun lapset olleet rh-positiivisia! Niin oon kuullu että mitä enemmän synnytyksiä sitä enemmän riski joutua tuohon verensiirtoon. Mutta ei mulla ole koskaan ollut niissä mitään!

Supistelee supistelee mut ei.. sit loppuu ja sit taas odotellaan! :D noh nyt pitää laittaa jalat ristiin sunnuntaina olis kummitytön ristiäiset ja sinne olis päästävä, että jos sitte sieltä suoraan :D

Jaanino 37+4
 
jaanino Näkyykö se lapsen rh-positiivisuus sitten syntymän jälkeen jossain testeissä vai onko se näkynyt jo raskauden ajan testeissä että tarvetta noille piikeille on? Kun musta tuntuu ettei se mun th oikein itsekään tiedä mistä tossa koko hommassa on kyse. Yritin eräs kerta kysellä sitä kamalasti, että miksi sitä testataan ja mitä siitä voi seurata jos näytteissä jotain näkyy / mitä sieltä edes etsitään tmv. ja terkan vastaus oli jotain todella ympäripyöreää "Näitä nyt vaan seurataan, ei siellä yleensä mitään ole" tyylistä. En siis tästä asiasta tiedä yhtään mitään enkä ole sillä osannut sitten hirveästi päätäni vaivatakaan :)
 
Onnittelut vauvansa saaneille!

Pippurihäntä: sun tilanne on täysin samanlainen kuin mulla. Vauva on rt:ssa/viistossa pää mun oikeaa lonkkaa vasten eikä ole laskeutunut lainkaan. On kuulemma hyvin tyypillistä uudelleensynnyttäjille. Ja mä sain kanssa tuon ohjeen ajella ambulanssilla synnärille jos vedet menee. Samoin äitipolin lääkäri kehoitti lähtemään synnytyksen alkaessa mahdollisimman ajoissa näytille. Jos vauvan asento näyttää tuolloin huonolta, niin sille ehditään vielä tekemään jotain. Lääkärin sanoin: "näissä tilanteissa me käännetään niitä vauvoja vaikka vielä synnytyssängyllä".

Tän pvän äitipolikäynnin anti jäi muuten laihaksi. Mullehan luvattiin viime vkolla, että synnytys käynnistetään tänään. Ja pah! Tän päivän lekuri (joka kylläkin vaikutti oikein pätevältä) ei nähnyt mitään syytä käynnistykseen. Tämän hetken painoarviokin oli 200 grammaa vähemmän kuin viime vkolla saatu eli se oli nyt 3800 grammaa. Sain taas kontrolliajan ensi vkolle, mutta toivon todellakin, että vauva syntyisi ennen sitä. Paikat alakerrassa oli edelleen epäkypsät. Vauvan pää ei pääse painamaan lantioon, ja lääkäri epäili, että sen takia pahempia supisteluja ei ole ja paikat eivät myöskään kypsy. Lääkäri teki melkoisen ronskin sisätutkimuksen, ja toivoin sen saavan aikaan edes hieman napakampia supistuksia, mutta toistaiseksi tällaisesta ei ole mitään merkkejä.

Eli odottelu jatkuu... Vähän kyllä harmittaa, kun suuntasin polille sairaalakassin kanssa, mies oli mukana valmiina jäämään mukaan synnytystouhuihin ja lapsille oli varailtu hoitajia seuraaville päiville. Yritän nyt ajatella, että ainahan se on parempi, jos vauva tulee ulos omia aikojaan, mutta silti jotenkin harmittaa. No, eipä tässä ole enää odotusta paljon jäljellä, vaikka menisi lopulta yliajalle. Jaksaa jaksaa. :)

Tsemppiä kaikille meille loppuraskauden vaivoihin! Kohta raskausaika on ohi, sen voimalla mennään. :)

Liiisu rv 39+2
 
Liiisu: "Hienoa" että löytyi kohtalotoveri :) ja kiinnostava kuulla, mitä sulle oli sanottu. Ja tuokin, että paikat ei kypsy kun pää ei paina alas... Se käy kyllä järkeen sekin. Jos nyt jotain niin kävely on helppoa! Oliko sulla käynnistettyä synnytystä luvattu tuon asennon vai vauvan koon takia? Olet varmasti kertonutkin aiemmin, mutta eihän tässä enää mikään päässä pysy...

PH
 
Meidän kuulumisia:

Meille syntyi 1.8.2013. klo 22.14 poika, paino 4215g ja pituus 52cm.

Ollaan tosin edelleen sairaalahoidossa. Pojan sokereiden vuoksi poika joutui heti syntymän jälkeen sokeritippaan, samalla myös päätyi lämpöpatjalle matalan lämmön vuoksi. Ottivat heti myös sydänkäyrää, koska sykkeet nousivat tosi korkeiksi. Ilmeisesti sykkeet olivatkin vain shokkitilaa, ja tasaantuivat jo yöllä. Sokeritipasta ja lämpöpatjasta päästiin eroon pe-la yönä, ja arvot ovat pysyneet hyvinä. Nyt ollaan hoidossa korkeiden bilirubiiniarvojen vuoksi. Onneksi kuitenkin päästiin Tayssin potilashotelliin hoitoon lastenosaston ollessa täynnä. Ehkä meilläkin alkaa pian normaali arki. :)
 
Pippurihäntä: käynnistystä suunniteltiin ensin vauvan asennon, ja nyttemmin koon takia. Lääkäri sanoi, että kaikkein paras olisi kun menisi vedet spontaanisti niin vauva pääsisi helpommin laskeutumaan. Mullahan siis tuota vettä on ollut normaalimäärän ylärajoilla.

"Mukava" tosiaan kun löytyi kohtalotoveri. Saas nähdä, milloin meidän vauvat suvaitsevat laskeutua. :)
 
ONNEA AnnuLiisa pojasta!! :flower::heart:
Toivotaan, että pääsette pian aloittamaan normi arjen kotona! Komeat oli "pikkumiehen" mitat! :D

Itsellä olossa ei mitään ihmeitä, välillä tulee nuita inhuja sukkapuikko sähköiskuja tuonne alas ja jalkoihin. Vauva myöskin laskeutunut, mutta pää hiuikan liikkui. Nämä siis maanantain neuvola kuulumisia... Sf noussut sentin nyt 30cm. Painoa tullu kahdessa viikossa 300g, rr pikkusen alapaineet koholla 80/110
Ensi ma. uusi neuvola, sinne siis...
Tänään käytiin anoppilassa poimimassa viinimarjoja ja vadelmia, eli huomenna mehustuspäivä. :D

Lenkkeillessä askel hidastunut, kun vauva painattaa tuonne alas, mutta mukava näin, että tuolla alhaalla, ei paina ja pistä kylkikaaria, saa paremmin nukuttua yöllä. :)

Voimia kaikille loppuvaivoihin ja kohta meillä kaikilla nyytit kainalossa. <3
 
  • Tykkää
Reactions: AnnuLiisa
Piiiiiiitkästä aikaa "jaksoin" kirjautua sisään antamaan itsestäni elonmerkkiä.. :D

Alkuun PAAAAAAALJON onnea kaikille vauvautuneille!! :flower:

Minä olen edelleen yhdessä kasassa, tänään 41+0. Poksista vaan... Alkaa pikku hiljaa hajottaa tämä odottaminen. Oloja ei oikeastaan ole ollut, äsken tuli ensimmäiset sellaiset tuntemukset joita voisi supistuksiksi kutsua mutta nekin loppuivat kun kävin suihkussa. Huokaus.. Viime perjantaina kävin synnärillä kun aamun neuvolassa Tyypin sykkeet oli kovin alhaalla, onneksi sitten käyrillä nousivat ja vaihteluakin tuli. Sisätutkimuksen mukaan kohdunkaula kypsynyt, kanavaa jäljellä 2 cm ja kohdunsuu koko matkalta sormelle auki, joskin sehän nyt ei vielä mitään kerro. Joitain supistuksiakin oli käyrälle piirtynyt mutta minä en niitä huomannut :)

Päivä päivältä pelottaa enemmän vauvan vointi, varsinkin kun liikkeet ovat tosiaankin aika "vaisuja" kun tilaa on tietysti enää kovin vähän. Pelottaa myös käynnistykseen joutuminen, toivoisin niin kovasti että synnytys lähtisi itsestään käyntiin.. Torstaina (41+1) vielä neuvolaan ja sitten aletaankin odotella keskussairaalasta yliaikakontrollia ja/tai käynnistysaikaa ellei lapsi nyt tajua itsestään tulla ulos..
 
Ensimmänen: Tsemppiä! Vähän samoja fiiliksiä alkaa hiipiä tännekin, vaikka juuri ja juuri LA saavutettu. Lähinnä just se huoli vauvan voinnista, kun kohtuoleskelu venyy ja etenkin, jos tästä vielä kovasti venyy. Sykkeet vauvalla vielä ihan ok, vaikka laskusuuntaiset - laskeneet vähän parin viikon takaisista 145-->132-->126. Eikä käynnistäminen ollut mullakaan missään vaiheessa toiveena...

liiisu: OK, tuo viistotila on siis ollut sulla tiedossa pitempään. Meidän tyyppi on vaihdellut niin paljon asentoaan eri neuvolakäynneillä, että mitään ankkuroitua tietoa ei ole aiemmin ollut, enkä tiedä, lasketaanko tätäkään varsinaisesti viistotilaksi. On vaan korkealla eikä ihan keskellä. Kolme viikkoa sitten tosin terkka käsikopelolla "ei saanut päätä liikkumaan", ja silloin ehdin jo vähän innostua, mutta näin jälkikäteen katsoen se taisi johtua ihan siitä, että pää ei ollut siellä, mistä hän sitä kokeili, vaan korkeammalla. Vasta kaksi viimeistä käyntiä terkka on tajunnut päätellä sykkeiden sijainnista, että matkaa alas on.

Se ois sitten yks etappi saavutettu - LA on täällä tänään eli 40+0 täynnä!!! Kakkukahvien paikka :)

Pippurihäntä rv40+0
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
onnea kaikille vauvansa saaneille :) joko se epa on oman nyyttinsä saanut?
täällä vauva-arki pyörii,vaihtelevalla menestyksellä.Mies lähti töihin joten olen päivät yksin neljän lapsen kanssa,joten aika kiireistä on tää touhu.Ja hermoja raastavaa välillä.Lisäks vielä harmittaa ja surettaa kun en kerkiä huomioimaan muita lapsia samalla tavalla kuin ennen,varsinkin 2 vuotias tarviis vielä äitin syliä paljonkin mut vauva vie kyllä tehokkaasti kaiken ajan.Ja sit kun kerkiis ottaa toisen syliin niin ei millään jaksais ja mielellään ois hetken vaan omassa rauhassa :ashamed:
Mut kyllä se tästä kunhan vauva kasvaa..

Pientä masuvaivaa on havaittavissa,pitänee koittaa auttaako cuplaton.
Aika hyvin on oppinut yönsä nukkumaan,kolmen tunnin välein yöllä herää syömään,päivät sitten menee torkkuen,ei nuku kun pätkissä.Eikä ainakaan tuota kolmee tuntii putkeen.
Imetän muutaman kerran päivässä,korvikkeella mennään.

tämmöstä meillä.Onko kukaan aatellu perustaa jotain vauvaryhmää elokuisille?

Pikkunelonen ja tytteli 2,5vk
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
hallittu kaaos raskaus aikana seurataan äidin rh poikkeavuuksia ja synnytyksessä lapset on meillä testattu.. eli mun tapauksessa ite oon rh - ja kaikki lapset + ja sillo saa sen anti D piikin onko se nyt kolmen vuorokauden aikana synnytyksestä (siinä oli joku aika juttu) mut jos lapsikin olis rh- sillo ei musta saa piikkiä!
Mutta ei kannata ressata tästä kun tilanne että vauvalle tulisi jotain on harvinainen! Verensiirto tehdään siinä tapauksessa että sinne vereen alkaa tulemaan niitä vasta-aineita!

Jaanino 37+6
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
hallittu kaaos: Mä olen kanssa rh-, mun esikoinen oli rh- ja nyt tulokkaasta on seurattu vasta-aineita muutamalla verikokeella raskauden aikana. En ole siis saanut tuota Jaaninon mainitsemaa piikkiä edellisen synnytyksen yhteydessä, mutta seurannassa olen ollut vasta-aineiden takia. Tähän mennessä mitään ei ole ilmennyt kokeissa. Tämä tulokas voikin sitten olla rh+ koska isänsä on mitä todennäköisimmin rh+ (eri isä kuin esikoisella). Jos tosiaan tämä on plussa niin sitten annetaan piikki synnytyksen yhteydessä.

PH
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
Onnea AnnuLiisa komean kokoisesta pojasta :)

Ensimmäinen: Kiva kuulla sunkin kuulumisia, vaikka ikävää ettei ne vielä ollu vauvauutisia. Mutta nythän se hetki on väkisinkin jo tosi lähellä, tavalla tai toisella. Voimia viimemetreille!

PikkuNelonen: Tsemppiä sulle arkeen. Neljän kanssa onkin jo tekemistä. Minkä ikäsiä teillä on vanhemmat lapset, osaako vielä yhtään auttaa vauvan tai 2v. hoitamisessa?
 
  • Tykkää
Reactions: AnnuLiisa
Kiitos selkeytyksestä jaanino ja ph :) Tilanteen mukaan mennään sitten, eipä siinä sen kummempaa.

Onnittelut AnnuLiisalle pojasta! :)

PikkuNeloselle tsemppiä vauva-arkeen, ihan varmasti se on rankkaa neljän kanssa mutta eiköhän sitten kun pääsee siihen arkeen kiinni kunnolla jne niin ajan myötä se helpottuu :) <3
 
  • Tykkää
Reactions: AnnuLiisa
Mun on muuten pitäny kirjotella levottomista jaloista, kun joskus aiemmin joku muistaakseni kyseli niihin vinkkejä. Mulla on myös tuota, että nukkumaan mennessä alkaa jalat tuntua hankalalta ja pakko liikutella niitä. Oon ajatellu sen liittyvän siihen, kun mulla tässä raskauden aikana ilmestynyt myös suonikohjuja (yyyh!), mutta en sitten tiedä onko niillä todellisuudessa mitään yhteyttä. No kuitenkin, mulla on noiden suonikohjujen takia tukisukat käytössä, ja mielestäni ne on vähentäneet myös tota iltavaivaa, eli sellasina päivinä kun oon pitäny tukisukkia niin jalat on ollu vähemmän levottomat illalla. Nyt helteillä vaan sukkien käyttö on jääny vähemmälle, kun ne on tuskaisen kuumat : / Mutta myös muut suonikohjujen ehkäisyyn annetut neuvot tuntuu auttavan tohon levottomuuteenkin, eli liikunta (kävely), pitkään paikallaan istumisen välttäminen, jalkojen pitäminen koholla (varsinkin ennen nukkumaanmenoa) ja pohkeiden "jumppaaminen" (jalat ylhäälllä, "pumppaavat" liikkeet nilkkoja koukistaen/suoristaen).
 
  • Tykkää
Reactions: Pimatsu95
Onnea taas nyytin saaneille!

Täällä turhaudutaan. Maanantain supisteli (nämä olikin jo ihan oikeita supistuksia) lupaavasti 10 min välein aamuviidestä iltakymmeneen pitäen vain pari parin tunnin taukoa. Sitten ne loppui kuin seinään, ja sen jälkeen ihan vaan yksittäisiä tapauksia. Luulisi suppareiden jotain saaneen aikaan, kun eilen oli paikat kyllä melkoisen hellänä. Jäädään siis odottelemaan jatkoa... toivottavasti jatkuisi nyt samalla linjalla :)

iips + Pyllerö 40+3
 
Pippurihäntä: Mulla on ollut tuo rt/viistotila tiedossa parisen viikkoa. Tätä ennen vauva oli perätilassa, minkä vuoksi mut alkuaan äitipolille lähetettiinkin. Jännä kyllä, kun joku erikoistuva lääkäri pari vkoa sitten sanoi että viistosta vauva ei voi syntyä, ja eilinen erikoislääkäri sanoi, että asennon suhteen ei kannata huolehtia. Taas siis törmätään siihen, että eri lääkäri, eri mielipide. Mutta olen nyt päättänyt olla huolehtimatta tuosta asennosta kun kerran erikoislääkäri oikein käski. :)

Iipsillä lupaavan kuuloista! Nyt vaan suppareita lisää kehiin niin pääset tositoimiin. :)

Pikkuneloselle tsemppiä vauvantuoksuiseen arkeen! Arki varmasti helpottuu viimeistään siinä vaiheessa kun vauvalla alkaa olla edes jonkinlainen rytmi.

Täälläkin vaan odotellaan, että alkaisi tapahtua edes jotain. Toistaiseksi on hyvin hiljaista, ei ole mitään merkkejä siitä että synnytys alkaisi käynnistyä. Miten sitä näin loppumetreillä tuleekin aina näin levottomaksi? Ei vaan jaksaisi odotella enää hetkeäkään sitä että pääsee synnyttämään ja näkee vihdoin viimein vauvansa.

Liiisu rv 39+3
 
Lisää vauvautuneita, paljon onnea :)

Pippurihäntä minulla on kaikki kolme edellistä laskeutuneet vasta synnärillä kun olimme tosi toimissa, eli hyvin ehtii velä.

(.) Eilen illalla, sen mukavimman S:n jälkeen alkoivat mielettömät supparit n. klo 22.30..siinä sitten mentiin puoleen yöhön 10 minuutin väleillä, otin pandolin ja painuin pehkuihin. Kunnes tasan klo 2.00 heräsin jumalattoman kipeään suppariin, selkä oli tulessa ja sisäreidet, väli oli tihentynyt 4-6 min ja niitähän kesti aina klo 4.30 saakka...olin kuitenkin nukahtanut tuolloin puoli viisi ja heräsin vähän yli kuusi kipeään suppariin....joka olikin viimeinen. Mitä hittoa tuo nyt sitten oli??? Ei ainuttakaan kunnon supparia sen jälkeen, pesin mattoja ja imuroin, saaliina vain limatulpan palasia : (
Pitää varmaan ottaa se sama S käyttöön tänäänkin, jos vaikka sitten päästään synnärille saakka.

Huoemenna olisi neuvola aamulla, tarkistellaan pienokaisen sykkeitä, kun olivat viimeksi niin korkeat.

Kerttu ja sintti 37+5
 
liiisu: No sittenhän ei auta kuin totella lääkäriä ja olla huolehtimatta ;) Helppoo ku heinän teko... :stick:

Kerttu - Mitä enemmän kuulen näitä juttuja, niin sitä enemmän ihmettelen, miksi terkka oli aiheesta niin huolestuneen oloinen. Tai sit mä oon vaan yliherkkä nappaamaan huolia muiden eleistä ja ilmeistä :) Teillä on ihan lupaava meininki jo!

iips myös - kohta on menoa!
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
( . ) Testasinpa sitten huvikseni nännien stimulointia, josko sillä sais kunnollisemmat supparit aikaan. Valittelin aiemmin et tosi laimeet harkat ym. En tajunnut, et tämä todella pistää supistamaan älyttömän kovaa (toistaiseksi semikivuttomia...). Nyt sitten tuntuu siltä, et koko maha on moukaroitu ja ruuan jälkeen huono olo. Lihakset tuntuvvat turtilta.

Samaan syssyyn oli pakottava tarve liikkua, joten crosstrainerin selkään nousin ja vedin pikkutreenin. Teki kyllä hyvää jaloille ja verryttely oli aika nautinnollista. Selkä suoristui ja ja ...!


Soose ja poju 38+1
 
Onnea AnnuLiisalle pojasta!

Täälä ei mitää ihmeempiä, supistelee harvakseltaan ja tuikkii sinne tänne jalkoihinki, niinku jo lauantaista asti aina välillä... Huomista neuvolaa odotelles...

Päivällä iski kaamee väsy, nukuin melki yhtä pitkät päikkärit ku esikkoki... yleensä en saa päivisin nukuttua... Olikohan joku totaalirauhottuminen kun sain leivottua pakastimeen hyvän määrän tarjottavaa... :D

Täälähän alkaa olla tosi monta joilla synnytys on jo ihan nurkan takana, vaikka viimiset päivät onki niiiiiiiin pitkiä...

Nyt ei kyllä pää toimi yhtää, huomenna sit neuvolakuulumisia...

tieti
 
catida:isommat lapset on 7 ja 4 vuotiaat :) tää 7 vuotias osaa kyllä jo olla suureksi avuksi kaikenlaisissa hommissa,ja 4veekin osaa jo vähän viihdytellä ja keinutella sitteriä jos tarviaa.

Miekin oon rh - ja kaikki lapset on olleet + verisiä.Esikosta kehittyi niitä vasta-aineita synnytyksen yhteydessä,ja hälle tuli joku immunisaatio-juttu,en enää muista mikä sekin on,mut voip johtaa verensiirtoonkin jos menee pahaksi?? :O mut siitä seuras vauvalle kellastumista ja verikokeissa piti ravata kotiin pääsyn jälkeenkin jonkun aikaa.Muista lapsista ei ole muodostunu noita vasta-aineita,et se oli vaan tuon esikon kanssa se homma.

Hermoja teille supistuksien kanssa,tiedän tunteen....:headwall:

Voi,epa on saanut pienen prinsessan! paljon onnea! :heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä