**Elokuun elohiiret HELMIKUUSSA**

Hei kaikille - pitkästä aikaa! :wave:

On tullut siis palstataukoa reilut kaksi viikkoa, kun on kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja stressinaiheita tässä tullut oikeassa elämässä. Öttiäisellä kyllä pitäisi olla kaikki hyvin, mutta tämä stressi liittyy työasioiden lisäksi isäni terveydentilaan ja siihen liittyviin ongelmiin, mm. menetti väliaikaisesti ajokorttinsa ja mun vanhemmat ovat nyt olleet meillä kaksi viikkoa, kun asuvat muuten 50 km:n päässä töistä ja palveluista, eikä äidillä ole ajokorttia. Ja huolestuttaa tietysti isän kaatumiset ja tajunnanmenetykset, joihin lääkäreiden asenne tuntuu olevan, että onneksi ei ole kaatuessa luita mennyt poikki tai pää halki..! Isää on siis tutkittu jo yli 10 vuoden ajan ja leikelty sieltä sun täältä, muttei mitään varsinaista syytä hirmuisiin päänsärkyihin ja tasapaino-ongelmiin löydy. Siksipä ei ole edes työkyvyttömyyseläkkeelle omien lääkäreiden lukuisista suosituksista huolimatta päässyt. Lisäksi paha masennus aiheuttaa isälle itsetuhoisia ajatuksia, joten meitä lähimmäisiä pelottaa melkoisesti, vaikka kovasti yritetään olla tukena.

Piianappulalle kovasti voimia ja jaksamista sekä osanotto suruun! :hug: Lisäksi Millukalle ja Pygmille tsempitykset ja kovasti toivotaan, että siellä ihan terveet vauvelit teidän masuissa köllöttelevät kaikista suhdeluvuista huolimatta!

Liikkeistä olitte jutelleet eli täälläkin ensimmäiset liikkeet tunsin jo 14.-15.-viikoilla, mutta nyt tällä viikolla niitä on tuntunut selkeästi vähemmän, mutta siis muutamia potkuja päivittäin kuitenkin. Joten varmasti tässä vaiheessa on ihan normaalia, että liikkeiden tunteminen vaihtelee päivittäin ja viikoittain, kuten jo muutkin ovat asiaa kommentoineet.

(.) Pari viikkoa sitten minulla oli toinen neuvola ja siellä oli kaikki ihan hyvin, tosin lieviä sydämentykytyksiä aiheutti se, ettei mukana ollut opiskelijaharjoittelija saanut kovista yrityksistä huolimatta sydänääniä kuulumaan. Meinasin hänelle jo sanoa, että varmaan sitä dopleria pitää painaa vähän enemmän, mutta sitten meidän neuvolantäti otti ohjat käsiin ja löysi heti sykkeen, kun vähän reilummalla kädellä painoi ja neuvoi harjoittelijaa vielä koittamaan istukan reunan alta (mulla kun se istukka on etuseinässä). Mutta sitten tuli ikävämpiä uutisia eli äippäpolilta oli tullut käsky, että mun sydämentykytys- ja migreeninestolääke pitäisi lopettaa. Lopetin sen sitten ja sen jälkeen on ollut ihan hirvittävät sydämentykytykset ja jatkuva päänsärky. Eilen soitin neuvolaan ja lääkärikonsultaation jälkeen sain luvan jatkaa lääkitystä puolikkaalla annoksella. Kysyin silloin varhaisultrassa gyneltä, että voihan tuota lääkettä käyttää ja hän tarkisti vielä jostain tietokannasta, että se on ihan turvallinen myös raskauden aikana. Nyt tämä sama lääkäri tuntui olevan aika tuohtunut, kun hänen päätöksensä oli äippäpolilta kumottu. Mutta nyt siis tämä päivä on jälleen ollut paljon edellistä kahta viikkoa parempi ja on muutenkin tosi mukava, että pääsee paremmassa kunnossa viettämään talvilomaa! =) Rakenneultrankin varasin ja se on 10.3. eli ihan kohta kuitenkin, kun nämä viikot tuntuvat nyt etenevän vauhdilla.

Ihanaa kun pakkanen hellittää ja toivottavasti pian tulee kevät!

Blanco + Öttiäinen 16+5
 
Blancolle ja perheelle voimia :hug:

Pakko tulla hehkuttamaan, kun oon ollu niin huolissani noista liikkeistä, että äsken ekan kerran olin ihan varma että nyt potkii ja katsoin siihen kohtaan mahassa ja potkut näkyi päällepäin =)
Ihanaa!! Iso huoli putosi pois harteilta :)

Onnellinen hemari 18+1
 
Ihana masu sulla Huikkis :) Samoilla viikoilla mennään.

Onko muilla liitoskipuja tai mitä lie kipuja kun kävelee? Mulla jomottaa alamaha ja häntäluun ympäristö kun kävelen. Vielä pahemmaksi jomotus muuttuu kun istuu hetken ja jatkaa kävelyä. Pitänee harkita tukivyön hommaamista... Ekassa raskaudessa liitoskivut tulivat n. kuukausi ennen laskettua aikaa, hyvä jos pystyin talon ympäri kiertämään. Ihmetyttää vaan miten nää karseet kivut voi alkaa jo nyt. Kieltämättä varsinkin vatsalihakset voisivat olla paremmassakin kunnossa, selkälihakset on oke kun tulee paljon nosteltua muksua ja muutenkin. Notkoselkä varmaan vielä pahentaa tilannetta.
 
Heipat vaan pitkästä aikaa. Olen käynyt joka ilta lukemassa viestejänne, mutta kirjoittaminen on jotenkin jäänyt kun ei ole mitään kovin kummallista. Mä en edelleenkään ole aivan varma, että olen raskaana, en, vaikka olen kahdesti ultrassa nähnyt pienen masukin. Pahoinvointi on viimein loppunut, mahaa ei vielä juurikaan huomaa eikä liikkeitä tunnu, niin koko asia tuntuu aivan epätodelliselta. Onneksi perjantaina on neuvolalääkäri, saisi varmuuden, että kaikki hyvin ja joskos vaikka kuulisi ekan kerran ne sydänäänetkin.

Ainoa asia, mikä muistuttaa raskaudesta, on liitoskivut, joita ilmaantuu vähänkään pidemään kävellessä tai touhutessa jalkojen päällä pidempään. Jotta Sammeli, täällä on kohtalotoveri. :wave: Mulla tuli ekassa raskaudessa myös vasta ihan loppumetreillä, tokassa noin puolivälissä ja nyt kolmannessa alkoi jo joskus rv.10?

Ihania masukuvia olette laittaneet muuten! Mä luulin, että tämä vauvamasu näkyisi tosi aikaisin, kun on kolmas, mutta ehei. Edelleen kuljen omissa vaatteissa ja painoa tullut vain pari kiloa.

Noita korkeita riskilukuja saaneet; toivotaan, että on vain vääriä hälytyksiä! Meillä nuoremman kohdalla nt-ultrassa löytyi turvotusta muistaakseni 3.3mm, ja täysin terve lapsi syntyi. Ystävälleni taas syntyi down-lapsi normaalein turvotuksin, että minä en henkilökohtaisesti kovastikaan luota tuohon mittaan.

Kevättä odotellen, Lemongrass 15+2
 
Lemongrass, ei mustakaan tunnu siltä että olisin raskaana.. Vaikka käynyt kaks kertaa ultrassa ja sydänäänet kuullu muutaman kerran.. Tietää sen mutta ei vielä ehkä ihan tajua :p

Mies pelästy ku istuttiin autossa ja yhtäkkiä kiljahdin, luulin että tunsin liikkeen. Laitoin käden navan kohdalle ja tuntu kuin joku olis tökkinyt kättä vasten. Myöhemmin kyllä tulin siihen tulokseen että ne oli vaa ilmakuplia.. En usko että näillä viikoilla tuntuis jo mahan läpi ja muutenkin kun edellisissä raskauksissa liikkeet tuntenut vasta rv19 ->
Mies tykkäs ku kiljahtelen ilmavaivoista :D Hahaha.

DarkRed 14+6
 
Viimeksi muokattu:
Lemongrass, ei mustakaan tunnu siltä että olisin raskaana.. Vaikka käynyt kaks kertaa ultrassa ja sydänäänet kuullu muutaman kerran.. Tietää sen mutta ei vielä ehkä ihan tajua :p

Mies pelästy ku istuttiin autossa ja yhtäkkiä kiljahdin, luulin että tunsin liikkeen. Laitoin käden navan kohdalle ja tuntu kuin joku olis tökkinyt kättä vasten. Myöhemmin kyllä tulin siihen tulokseen että ne oli vaa ilmakuplia.. En usko että näillä viikoilla tuntuis jo mahan läpi ja muutenkin kun edellisissä raskauksissa liikkeet tuntenut vasta rv19 ->
Mies tykkäs ku kiljahtelen ilmavaivoista :D Hahaha.

DarkRed 14+6
Mä tunsin tokasta jo rv 14+ selviä töytäisyjä ja nyt olen saanut pari kertaa napakan töytäisyn kädelle viikon sisään. Jotta luulen, että voi olla kyllä olla niitäkin. Eilen tuntui illalla ihan yhtäkkiä töytäisy ja sitten pientä huljuntaa samassa kohtaa ja katos sitten. Ilman tunnistan siitä, että jää sellainen tukala olo tai tulee hetkenpäästä ilmana pihalle. =D Ekasta tunsin selvän mojovan töytäisyn rv17+ ja seuraavana päivänä potkuteli jo isälle ja mummulle. :) Mummu kun ei uskonut niin pyysin kokeilemaan. :D
 
luulempa että POTKII :confused: tai ainakin pyörii ja temmeltää. muutamana päivänä kun olen heränny oon nyt tuntenu ensin semmosen pienen kiristyksen ja sitte muutama napakka tönäsy, siis sisäpuolelta, ulkoa päin ei mitään... oiskohan ne nyt sitte niitä..?=) hassua kun on viides tulossa enkä yhtään muista miten muista tunsin, kaippa joskus 18+.. ja nuorin on kuitenki vasta 3 v. hih..

myyden 14+6
 
Huh kun on tää tekstin tulo vähän rauhoittunut tänne =) Mikä on tietty hyvä ja huono asia =)

(.) Mulle iski sitten oikein kunnon flunssa, ihan kauhutauti päälle. Välillä oli jopa vaikea hengittää. Ja kesti neljä kokonaista päivää, yleensä jos mä saan kuumetta niin se on max 2 päivässä ohi. Nyt kuume kyllä laski nukkumalla, mutta nousi taas pienimmästäkin rasituksesta. Ja siis se yskä :eek: Tänään onneksi alkoi helpottaa, vieläkin on vähän heikko olo, mutta pahin yskä tuntuu menneen ohi, eikä kuumekaan ole enää noussut, vaikka olinkin kuopuksen kanssa ulkona reilun tunnin (to, pe ja eilen ei olisi tullut kysymykseenkään). Vaikka nyt sitten esikko sairastui, sai yli 39 asteen kuumeen, mutta onneksi ei ainkaan vielä sitä yskää. Mutta huominen päivä menee siis vielä kotona lepäillessä ja sairaasta lapsesta huolehtiessa. Epäilin itse asiassa vähän sikainfluenssan lievää versiota tuon yskän takia, meidät kun on rokotettu koko perhe silloin vajaat puolitoista vuotta sitten. Mutta tiedä häntä, en ole mihinkään testeihin menossa, eli sitä ei saa koskaan tietää.

Onneksi Plutella tuntuu asiat olevan ihan ok, välillä tuntuu pikku liikkeitä. Vaikka ei todellakaan mahan päälle. Eilen illalla kun olin menossa nukkumaan tuntui, kun olisi potkinut niin lujaa että olisi voinut tuntea päällekin, mutta kun laitoin käden kohdalle niin liikkeet loppuivat. Eli Plutte ei ole sellaista jatkuvasti potkivaa sorttia, kunhan tuntuu kääntävän kylkeään ainan silloin tällöin.

t. Siobhan ja Plutte 17+6
 
Täällä minä mahataudissa nyt vuorostaan,esikoiselle nousi kuume viime yönä ja valittaa pahaaoloa..kuopus onneks jo terveenä!:)
tsemppiä kaikille sairastajille!!

Kukas se haluaa päivittää huomisesta alkaen?:)
 
Viimeksi muokattu:
Ompas ollut hiljaista, lukemassa oon käynyt mutta sit ei jaksa kirjoittaa kun on ollut niin hiljaista! :D

Mammy- Paranemisia teille ! :)

Omaan oloon ei mitään uutta! Vointi on hyvä, lukuun ottamatta rintoja, ne on todella kipeät!!: / Ajattelin lähteä ostamaan uudet liivit jos ne vaikka auttais tähän kipuun, ovat kasvaneet aikas lailla.. Ja mä en tykkää !!

Majj & 16+0 POKSPOKS :heart: ( miks mä elän koko ajan et oisin jo 17-18 viikoilla :headwall: :LOL: )
 
Heips!

Pitää vielä tähän ketjuun kirjottaa! :)
Täällä alko perjantaiyönä törkeä mahatauti, eilen sain onneks alettua pitää juomaa sisällä jonkun verran (ei tarttenu lähtä nesteytykseen) ja syöny oon eilen keitetyn kananmunan ja näkkärin. Nyt närkin aamulla leivänpalasta puolet ja olo on taas niin huono!!! Pystyssä ei voi, eikä jaksa ja huono olo nousee heti! Vuosisadan tauti kyllä! Kuhan tästä selviää...

Pötköttelevä Tiitu ja Leijonanpentu 17+4
 
Hello Ladies..

AARGH.. mulla piti olla neuvolalääkäri tänään, niin kuinka ollakaan. Lääkärii on sairas! Eihän lääkärit nyt voi sairastaa, hemmetti :LOL:

No onneksi se neuvolantäti ottaa kuiten vastaan, niin ehkä pääsen kuulemaan taas sydänääniä. No eipä muuta. Palaan iltapäivällä raportoimaan kuuluiko mitään vai ei.

zalea 17+0 POKS :heart:
 
majj mulla ke vsta 16+0 ja mie elän kans et olisin jo ainaki 17. viikolla...:D no johan sulla nyt lähit 17. viikko...

kamalan hitaasti mulla menee viikot!!!keskiviikkona olis se ylimääräinen ultra ja sit julistan maailmalle,et meille tulee vauva jos kaikki on hyvin :D mut entä jos ei oo? :/ en kestäis...

mitä muuten luulette,näkisköhä lääkäri jo sillo kumpi olis tulossa? :D mua alkanu mietityttää,et jos sittenki kysyis :D
 
mammy, mun mielestä (muistaakseni lääkäri sanoi joskus) rv19 jälkeen voi nähdä sukupuolen ultralla. Paitsi jos on 4D, niin sit en tiedä.
Mä en ajatellu kysyä seuraavassa ultrassa joka on rv16, vaan sitten rakenneultrassa tai sen jälkeen joskus.
 
Tsemppiä kaikille sairastelijoille! Mä selvisin hengissä. Toivottavasti en saa enää yhtään vatsatautia. :x

Ihania masukuvia olitte laittaneet. Ainakin Huikkis, majj ja hemari. Ja ne Leon ultrakuvat oli aivan mahtavia. :heart:

Tervetuloa uusille!:wave:

Millukalle hirmuisesti tsemppiä. Toivottavasti pienellä on kaikki hyvin.:heart:

Me saatiin kaupungilta väliaikainen vuokrakämppä ja muutettiin pois mun vanhemmilta. Kuukausi kerettiin siellä asua. Onneksi tämä asunto on juuri remontoitu joten ei tarvinnut alkaa siivomaan kenenkään jälkiä. Vähän pyyhkiä remonttipölyjä. Ostettiin myös viime viikolla oma asunto johon saadaan avaimet vasta juhannusviikolla. Silloin mulla on jo viikkoja 34+. Muuttamaan päästään siis aikaisintaan viikolla 36+. Aika tiukille menee. Toivottavasti pieni pysyy siis masussa ainakin laskettuunaikaan asti.

Enää kymmenen päivää rakenneultraan. :O

Päksäkkä 18+3:heart:
 
Morjentes pitästä aikaa!

Paljon on taas kaikenlaista täällä tapahtunut. Harmi, että niin moni on ollut kipeenä. :|

Rintaliivit mulla on kans pitäny ostaa uusia liivejä, vanhoissa alkaa kaarituet painamaan. Ärsytti, kun yhdet liivit, jotka ostin ja tuntui liikkeessä hyvältä, niin painoikin sitten niin pahasti, etten voi pitää niitä. HÖH! 1 numerolla on muuttunut sekä kuppi että ympärys.

Sukupuolen selvitys, en Mammy usko että vielä noilla viikoilla sukupuoli näkyy. Luulisin. Me ollaan ajateltu, että rakenneultrassa otettaisi selvää, että kumpi sieltä tulee. Saas nyt sitten nähdä.

Tavaroiden hankinnasta ei ole vieläkään tullut hankittua mitään. Netistä olen kyllä vanuja alkanut katselemaan. Emmaljungat on niin sikahintaiset, etten ainakaan uutena niitä ala hankkimaan. Valikoimaa tuntuu riittävän kyllä, eiköhän niitä hyviä löydy muiltakin. Hoitopöydän ja pinnasängyn meinasin ostaa käytettynä, ehkä sitterin kans, jos löytyy siisti.

Mulla oli perjantain neuvola. Paino noussut edellisestä punnituksesta vajaa 300 g / vko eli ihan normaalissa mennään. Vähän reilu 4 kiloa noussut alkupainosta. Hemoglobiini oli noussut, oli 146! Sydämmen sykkeetkin löytyi, siellähän se pampatti. Mulla kun on istukka etuseinässä lähellä kohdunsuuta, niin vaikeuttaa vähän noiden äänien löytämistä.

Sunnuntaina kävin piiiiitkästä aikaa Zumbaamassa. Ja hyvältä tuntui!!!

Sain viime viikolla vihkisormuksen aihion sovitettavaksi. Siitä tulee just sellainen, kuin suunnittelin. Ihanaa! Alkaa kohta pukkaamaan häämatkakuumetta....

Mukavia ja aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!!!

Ainiin, viikot unohtu =) Eli Soulmama ja Kunto-Oskari 15+3
 
Viimeksi muokattu:
Soitimpa tänään sitten neuvolaan noista kaikista mun ihme vaivoista ja terkka ehdotti et jos olis joku clue-solu (?) Ei mitään hajua mikä se on mutta aiheuttaa kai emätintulehdusta ja ennenaikasta synnytystä. En mä nyt tosissani usko et tollanen olis mutta käyn testeissä. Samalla otetaan hiiva. Ihotautilääkärille aion myös mennä kun nää kädet on täynnä niitä pieniä rakkuloita. Mietin kyllä että jos vaikka oon allerginen kumihanskoille tms...

mammy vähän luulen että ne ei ala noilla viikoilla vielä arvuuttelemaan sukupuolta. Tossa vaiheessa mun ymmärtääkseni sukuelimet on aikalailla saman näköiset. Mut ainahan sitä voi kysyä :) Ja kyllä varmasti kaikki on hyvin!

Pikaiset paranemiset kaikille sairaille :flower: Teitä onkin paljon!

Voi äsken taas pikkuinen potki kunnolla ja päälle näkyy ja tuntuu :heart: Olin monta viikkoa ihan varma että vauva on kuollu kohtuun ja nyt olo on niin huojentunut että IHANAA!
Ja ilmakin on ihana :) Heti piristää :)

hemari 18+3
 
sukupuolesta mielöysin tiedon että 12-13 viikolla elimet kehittyy ja rv 15 jälkeen se olis nähtävissä ultralla. Meillä siis sairaalalla lääkärin käytössä myös 4D...saa nähdä kysytäänkö edes,tai suostuisko edes vilauttamaan :D Vahvasti tyttöolo,mutta vielä vahvemmin poikaolo,koska en edelleenkään uskalla toivoa tyttöä :D
 

Yhteistyössä