**^Elokuun Epelit 2012^ MEIDÄN KUU!!**

Ninzi Minä ainakin kysyisin varmuuden vuoksi. Molemmille turvallinen synnytys on minulle se tärkein juttu, siksikin olen ollut huolissani vauvan koosta, ettei vain käy niin, että vauva juuttuu johonkin kohtaan koska olen itse pieni.

Ymmärrän todella hyvin, ettei uutisen jälkeen tule mieleen kysyä, olisin itsekin ollut siinä tilanteessa puulla päähän lyöty. :hug:

Toivottavasti saat silloin sympaattisen lääkärin. Ja painoarvion, joka huojentaa mieltä.:)
 
Tuo sektion suosittelu suuren vauvan kohdalla riippuu monesta tekijästä: Onko ensisynnyttäjä, vaikuttaako päänympärys erityisesti isohkolta, miltä vaikuttaa äitin lantio jne. Mun miehen sisko on synnyttänyt yli 6kg painavan vauvan alateitse, oli pitkään suurin kyseisessä sairaalassa alateitse syntynyt. Siinä kyllä hieman jo kyseltiin hoitovirheen perään. Oli päästetty 2vko yli ja tosiaan ei edes tarjottu sektiota. Käly ei muista mitään koko synnytyksestä. Mutta kyllä sieltä tosiaan isompikin mahtuu tulemaan jos ei oo ahdas lantio. Ensimmäisen kohdalla tietty joutuu aika paljon töitä tekemään mut jos on jo usemman lapsen tehnyt niin tulee isompikin helpommin. Ymmärrän toki että pelottaa, ainahan se helpommin pienempi kokoinen vauva ulos tulee.

Mä oon niin kypsä tähän olotilaan, oonko sanonu sitä ennen?! En haluaisi synnyttämään mutta tästä tilasta ei taida päästä ohi ennen ku sen läpi käy niin voitasko hoitaa se saman tien pois alta, jooko?!
 
  • Tykkää
Reactions: petite
Luckygirl Joo tosiaan sanoi se terkka samaa että hälyyttävämpää ois jos alapaine ois siinä 90 ja siitä yli mut halus kuitenki tarkistaa tilanteen parin päivän päästä uudestaan :) Ja sanoi tosiaan myös senkin että kun synnytys lähenee niin joillakin nousee paineet...

Mulla alkoi kummallinen iskias tyylinen kipu keskellä alaselkää tuossa puolen päivän aikoihin ja nyt tuntuu niinku ois "pallo" jalkojen välissä ja niinku ois menkat alkamassa... :O Enteileeköhän jotain... Jännä nähä :popcorn: kävelykin on niin huvittavan näköstä että ukkokin oli jo videokuvaamassa sitä :LOL:
Mut parempi pysyä pessimistinä tälläkin kertaa ettei vaan turhaan pety jos kun mitään ei tapahdu... :D minä kun olen asennoitunut siihen että käynnistykseen mennään :D

Ninzi Jösses minkä kokoinen vauva ois tulossa :O toivotaan tosiaan että ei noin isoa sentään tulis :) Tsemppiä! :)
 
Ninzi mulla arvioitiin ihan alakanttiin vauva, en tiedä sitten eikö ne uskaltanut sanoa oikeeta kokoa vai mikä, lääkäri kysyi vaan mun pituuden ja tuumasi että vauva on siinä 3600g- 3800g.
Ja poika kun syntyi niin oli 4400g ja kyllä se sieltä ihan hyvin tuli. Mä oon itse siro ja pituuttakin vain 168 mutta mulla on iso lantio sisältä päin kuulemma että ei ollut puhettakaan sektiosta.
Täällä vauva arkea eletään ja mä oon saanut rintakuumeen joka nyt on jo hellittämässä. Oon pumpannut ylimääräiset maidot pois niin johan helpotti.
Poika on aivan ihana rauhallinen, syö ja nukkuu.
Aivan erilainen kuin siskonsa, joka pienestä pitäen vaati huomiota koko ajan.
Välillä pitää oikein miettiä missä poika on kun hän on niin hiljainen ja tyytyväinen.

Kata ja poika
 
  • Tykkää
Reactions: petite
Onhan täällä muitakin, jotka vielä palloa kasvattelevat. Itsellä alkaa olla turhautunut olo ja jännitys vain päivä päivältä kasvaa. Itse synnytys ei jännitä, vaan sairaalaan oleva matka, reilut 200km. Mahtavaa.

Mitään erityisen ennakoivia oloja ei ole, mitä nyt alapää on kipeä ja harkkasuppareita tulee jatkuvasti. Huomenna olisi neuvola, josko täti suostuisi kohdunsuun tilanteen katsomaan, niin osaisi vähän ennakoida. Eniten ehkä ahdistaa, kun h-hetkellä pitää sitten olla lapsenvahdit kahdelle edelliselle hommattuna ja vielä koirienkin hoitaja.

Rautahammas, jonka pää taitaa sanoa POKS ennenkuin juniori syntyy. Niin ja tänään poks 39+0.

Olikos kukaan muu loppukuulaisista tulossa OYS:n? Onkohan siellä ollut nyt ruuhkaa?
 
Rautahammas: Mulle fb:n profiilisivu yksärinä vaikka ni lisäilen sut kaveriks ja sitä kautta sinne ryhmään :)

Se tästä puuttuiski et olis alakanttii arvioitu... :headwall:
Täytyy myöntää että aikasemmin en synnytystä oo jännittän/pelänny.. Nyt vaan miettii sitä ja ahdistuu... Sekä tietty googlettaa erinäisiä painoarvioita/syntymäpainoja... Voihan PRKL!

Pituutta mulla on 178cm ja selkä on pitkä... Lekurikin sano et tuolla mahtuu olee vaikka minkämoinen muksu... :headwall:

Ninzi & Tyllerö 41+5
 
Onnea vauvansa tässä välillä taas saaneille !!! :flower:

Täällä 1kk neuvola takana, poika pulksistunut alun 2910g:sta 4410g:aan :LOL:. On ollu ruokaaikaan kotona. Ja pituuttakin on jo komiat 51cm (syntymäpituus oli 47,5 cm).
Maitokorvike ja refluksivaivarumbaa on tämä vauva-ajan alkuhuuma ollut, ei siis mitään onnen hurmosta varsinaisesti. Mutta pikku mies on ihana :heart:

Voimia vielä vatsan kanssa painiville- loopu häämöttää!!!

Mirkku76+ poika 1kk ja 1 vko
 
Viimeksi muokattu:
mirkku76 ohhoh joillaki on vasta vauvat odotuttamassa itseään, meillä pojalla 1vk päivä edessä ja teillä huidellaan jo yli kuukaudessa :D onpa tylsää että refluksi on vaivannut! mulla ei oo mitään kokemusta ko.asiasta mutta juttuja oon lähipiirissä kuunnellut niin johan on rankkaa :( jaksuja! onneks se ei tosiaan vähennä sitä vauvan ihanuutta ;)

täällä ihmetellään vielä uutta arkea, tänään isoveli pahastu ja "puolusteli" pikkuveikkaa joka oli "hirveän" neuvolatädin käsittelyssä, eli kotikäynti oli ja punnitsi ym teki ne rutiini tutkimus jutut niin samu vääns itkua ja osotti terkkaa et eikö kukaan tee mitään, täti kiusaa vauvaa :D siinä sitten joutu kovasti selitellä että eipä ole hätää. raskaus aikana oli sama reaktio kun kuunneltiin sydän ääniä ja menin makuulle siihen pedille niin itku alko. pojan paino oli kotiutumis painosta noussut jo nyt sen +200g eli tosi hyvin, on kyllä tosi ahneena tossa rinnalla aina etten yhtään ihmettele että noin hyvin oli noussut :D torstaina sitten noi sektiohaavan tikit meen poistattamaan. hurjaa että niin vähän aikaa ne vaan siinä on ollut.

voimia vikoille kärvistelijöille!

SÄ + alex 5pv
 
  • Tykkää
Reactions: petite
Heippa.

Onnea kovasti vauvan jo saanneille onnellisille äideille:heart:

Itsellä paukkuu huomenna 39+0 !

Mahan kipuilua öisin löytyy, tosin en usko kipujen olevan supistuksia kun koko maha on kipeä eikä ole aaltoilevaa, lääkäri tosin sanoi että normi juttua tuommoinen.
Nivuskivuista myös kärsin, kiva käydä kaupassa kun kipu tulee ja joutuu nojaamaan hyllyköihin.. Ihanat kanssa kauppailijat tulevat hädissään kysymään että synnytätkö sinä! :)

Tosiaan, olen pitänyt hiljaiseloa.. Sanotaanko näin että fyysisesti menee vielä hyvin, mutta henkisesti olen riekaleina. Masennus pukkaa päälle joka johtuu tilanteesta kun olen jäänyt yksin mahani kanssa. Toivottavasti asiat järjestyy ja pystyn järjestämään elämäni kuntoon ja pystyisin antamaan vauvalle hyvän kodin ja vauva voi elämää suht normaalia elämää ilman isää.. (alkoholi on ihmeellinen kun vie voiton..)
Mutta pitää olla iloinen että perusasiat on kunnossa, on oma koti työpaikka jne..

Toivon teille kaikille hyviä loppu hetkiä mahojenne kanssa. Hellikää ja silitelkää masuja kovasti kun olen kuullut että mahaa tulee oikeasti ikävä vaikka ei sitä nyt uskoisikaan :)
 
Heipparallaa taas pitkästä aikaa!
Tuhannesti onnea kaikille vauvansaaneille ja ihananihanaa vauva-arkea!!! :heart:
Ihanaa, kohta meillä kaikilla on pienen pienet ihanuudet sylissä!

Emilien hurja toi sun synnytyskertomus! Hui ite olisin varmaan ollut tossa tilanteessa ihan hermoromahduksen partaalla! Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. :heart:

Ninzi toivotaan että vauva olisi lähempänä tota 3,9kiloa. :)

Meillä poika jo kuukauden ikäinen, herranjumala miten tää aika kiitää! Täällä ollaan jo 55 senttisiä ja painetaan 4,4kiloa! (syntymämitat 2880g ja 48cm)
Tää on jotain aivan uskomattoman ihanaa! Poika on itse täydellisyys, syö hyvin, nukkuu hyvin(herää kerran yöllä, joskus ei kertaakaan), ja sitten se vaan ihmettelee noilla iisoilla silmillään maailman menoa. <3 Ja voi että sen osaa olla suloinen, sitä vois vaan tuijottaa tuntitolkulla. Ja toi kaksvee on maailman loistavin isosisko, auttaa kovasti vauvanhoidossa ja ymmärtää ettei äiti kokoajan kerkee leikkimään. Imetys sujuu niiin paljon paremmin kuin esikoisen kanssa, mähän oikein nautin siitä touhusta. :D Olin kuvitellut että taa alku ois yhtä kaaosta ku oon noitten kahenkaa päivät kotona ilman miestä, mutta hei, mähän hallitsen tän homman! :D Enkä mä ees ole mitenkään yliväsynyt/stressaantunut/paniikissa. Välillä tuntuu että päivät vaan kiitää ihan hurjaa vauhtia eteenpäin eikä aina kerkeä tekemään kaikkea mitä on sille päivälle suunnitellut, pitäis vissiin suunnitella vähän vähemmän. ;)

Te ketkä vielä ootte yhdessä kasassa, hirmuisesti tsemppiä ja voimia loppuaikaan ja synnytykseen! Ei mene enää kauaa kun odotus palkitaan!

Nepo ja poika 1kk
 
NiQ
Ninzi Mun oli pakko tulla sulle huuteleen pinon ja odottajien ulkopuolelta, mutta mun esikoisesta viime kesänä sanottiin että tulee olemaan 4,5-4,6kg syntyessään ja tämän arvioin antoi neljä eri lääkäriä. Arviot annettiin rv37 eteenpäin, kun oli muka alkanut kasvamaan hurjasti! Tyttö syntyi melkein kaksi viikkoa yli lasketun ajan ja painoi 3,5kg. Teki niin mieli mennä pesarin kanssa äitiyspolille, kun saivat mulle niin hirveän pelon ja ahdistuksen aikaiseksi viimeksiksi raskausviikoiksi. Pointtini oli siis se, että ne arviot saattaa heittää todella paljon. Tsemppiä tulevaan!
 
Rautahammas Täällä yksi Oysiin menevä. Toivotaan ettei ruuhkaa ole.
Viimeksi kun käväisin synnyttäjienvastaanotolla oli siellä tulipalokiire, vauvoja pukkasi kuulemma maailmaan enemmän kuin tarpeeksi. :LOL:

Kiitos onnitteluista! Toivotaan että meidän perhe kasvaa pian toisenlaisellakin jäsenellä :D

Omaa napaa. Yö meni taas valvoskellessa pitkästä aikaa. Tyyppi potki mahassa kyllä taas vaihteeksi ihan hirmuisesti. Mukava välistä tuntea liikkeet vaikka sattuukin.

Kutinat vaivasi myös yöllä, tuo maha on ihan hirveä. Nyt pitää kyllä saada jotain apuja tuohon ongelmaan, en pysty enää olemaan sen kanssa.

Oireen oiretta lähestyvästä synnytyksestä ei ole eikä varmaan tule. :LOL:
Maaginen päivä lähestyy mutta uskoisin että ei synnytä ennen sitä kyllä ei sitten millään. Lyön kyllä pääni seinästä läpi jos täällä vielä syyskuussa roikutaan. :headwall:

Itse olen kyllä tämän mahan kanssa aivan tuskastunut, saa tosiaan nähdä kaipaako tätä oikeasti. Nyt nimittäin tuntuu että ei, en tule kaipaamaan raskaana oloa. On ollut fyysisesti ja henkisesti sen verran hirveää aikaa että tästä toipumiseen tarvitsee kyllä hetken aikaa.
En edes muista sitä normaalia olotilaa. :LOL: Kuinka pääset sängystä ylös, voit laittaa kengät, sukat ja alusvaatteet päälle ähisemättä. Kuinka masu ei tökkää joka hiivatin ulokkeeseen kun kävelet menemään. Kuinka sitä ylipäätänsä pystyi kävelemään normaalisti :LOL:

Tunnin päästä pääsee imuroimaan, en viitsi naapureita häiritä vielä tähän aikaan!
Jos menisi hetkeksi vielä pötköttelemään kun tuo kutinakin ehkä hiukan rauhoittui :kieh:

Tsemppiä kaikille kärvistelijöille, saa nähdä kelle tulee lähtö seuraavaksi. :)
 
Täällä on nukuttu taas erittäin hyvin koko yö. Yhden kerran kävin vessassa ja muuten on nukkua tursotettu oikein sikeästi. Ei supistuksen supistusta taaskaan. Aamupäivällä suuntana neuvola josta varataan jo aikaa yliaikakontrolliin synnärille. Luultavasti menee ens viikon alkuun, vaikka eipä ne silloin vielä käynnistäkään jos ei mitään erikoissyytä oo. Toivon tosiaan että viimeistään viikonloppuna älyäisi syntyä itekseen.

Sanle 40+6
 
ARGH. Supistukset jatkuu. JO KOLMATTA PÄIVÄÄ!! Yöllä heräsin 2.30 siihen, että NYT tämä oli oikea synnytyssupistus. Sitten tuli 2 niin laimeaa supistusta perään, että luovuin toivosta ja nukahdin. Sitten heräsin 5.30 siihen että NYT tämä oli synnytyssupistus. Sitten tuli taas puol h taukoa ja onnettomia supistusräpellyksiä taasen tullut sen 10 -20 min välein siitä asti. Nyt oon kypsä, niiiiiiiiiiin kypsä. Kuten sanoin, olin järjettömän tyhmä kun toivoin rv 37, että olisinpa jo kypsä tähän raskauteen. NO sain nyt ainakin sen mitä toivoin!

Aattelin vain pötkötellä koko päivän, jospa se onnellisuushormoni oksitosiini sieltä sais sitten potkua, jos oikein yritän hävittää stressin. Plah..Taas niin omaa napaa, mutta nyt on hieman hankalampi keskittyä mihinkään. Pelottaa taas kaikki ja kohtukuoleman pelko on nyt todella voimakas. Kauhuskenaariot olen taas keksinyt monille uusille pienillekin asioille.

rv 39+3
 
Ninzi: Huh, mikä kokoarvio! Mutta nuo oikeasti saattaa mennä ihan päin honkia, vaikka kuin tekis lääkäri hyvillä laitteillaan. Nuissa kokojutuissa saattaa olla nyt jotain äidin pituusjuttuja mukana. Mulle ainakin sanottiin että mun 157cm pituudelle ei suositella 4 kilon vauvaa(?). No 3 neljäkilosta vauvaa sieltä on tullut. Mutta kyllä tuo sun tapaus kuulostaa hurjalta. Toivotaan ettei ole se isompi koko, tai että menisi kuitenkin kaikki hyvin.

(.)
Ajattelin ekaksi etten ennen huomista tule kertoilemaan omia tuntemuksiani. (vasta joku päivä sitten kävin niistä valittamassa) Mutta kun ei jaksa vain tuolle mies-rakkaalle koko aikaa valittaa:/ Tänään olis neuvola ja huomenna se kokoarvio äitipolille. Mua ei vain kiinnostais mennä nyt terkkarin päiviteltäväksi, kun on taaaas tullut painoa niin, ja taaas vauva tuntuu niin isolta. Oma mielentila siksikin musta, kun yö tuli nukuttua aivan persilleen.. Pieniä jomottavia supistuksia ja mikään asento ei tuntunut hyvältä. Ja sitten sai taas aamun aloittaa kipeänä. ARGhhhhh!!! Tulis viikonloppu ja vipinä, niin ei tätä omaa oloa niin huomaisi. Yritän siksi keksiä koko ajan tekemistä, että oma pää pysyis jotenkin selvänä ja mukana. Mihin katosi se muutaman päivän seesteisyys ja rauha? Sitä etsimässä:

petite rv 39+3
 
Vauvautuneet Aivan ihanaa, kun olette ehtineet kertomaan kuulumisianne ja kokemuksianne. On ollut mukavaa lukea vauva-arjesta!:)

eijuk Paljon tsemppiä...:hug: Toivon, että asiat järjestyvät ja saat paljon tukea ja apua muilta läheisiltä.

Pumppa Paljon tsemppiä supparien kanssa ja kauhukuvien voittamisen kanssa.:hug:

Sanle Äitini hermoilee minunkin edestäni juuri vauvan pään koosta. Hän on ihan varma, että vauvallamme on niin iso pää, että tulee ongelmia. Ja syynä on se, että rakenneultrassa pää oli päivän muuta vauvaa vanhempi.

ON Päivien määrä nousee, vauvan into syntyä ei. Eilen sentään hieman selkää jomotti, muuten ei ole tapahtunut sitten yhtikäs mitään. Huomisaamuna onkin jo toinen yliaikakontrolli, silloin päätetään käynnistyksestä. Viisi päivää maksimissaan käynnistykseen, jo jännittää...

Luckygirl & Vintiö 41+4
 
  • Tykkää
Reactions: Pumppa
kokoarviothan on vaan arvioita.. Muistaakseni niissäkin on heitto +-10% mikä esim. meijän Kirpulla tarkottaa n. puoltakiloa suuntaansa.

(.)
Eilen nukkumaan mennessa paukahti helvetin kipeä supistus päällensä ja pari-kolme perään ja seuraavaksi tuliki jo kiire vessaan kakkoselle. Pessimistinä tiesin, että loppuvat. Mutta ekat kunnon supparit ja masu oli ihan kulmikas ja kivi kova. Totta se näkymä on, että vaikka on rajut menkkakivut ollu niin tuon ainaki erotti. Oli nuiden suppareiden aikana sellanen tunne, että jotaki avautuu tuolla kohdunsuulla, harmi ku loppuvat kesken. Mutta toivoa hiukan antoi, että ei Kirppu mun tajuamattomuutta ainakaan kotiin synny :LOL:

Arvasin niiden tosiaan loppuvan ku oon nähny unta jo enneku tiesin olevani raskaana, että mä synnytän nyt tulevana viikonloppuna tytön. Jännä nähä pitääkö paikkansa mehän ei tiietä edes sukupuolta. Veikkaukset kyllä sukupuolesta taitaa hienosesti kallistua tytön puoleen. Mulla vaihtelee olo, välillä on hyvin vahva tyttöolo ja välillä vielä vahvempi poikaolo.

Eilen neuvolassa täti lohutteli, että koska mulla on lähes sveitsiläisen kellon tarkkuuden omaava kuukautiskierto ei vauvankaan pitäs jumia sisällä pitkään, etenki ku mein mutsi on ollu yhtä tarkka ja mä meistä kahestä oon ollu hitaampi tulija; 2päivää myöhässä. Toivottavasti. Nytkin on varsin kipeitä menkkajuilintoja selässä ja etenkin masussa, jospa ne edistäs jotaki...

Mutta kyllä meillä kaikilla taitaa olla syyskuun puolessa välissä jo vauva :heart:

Taika ja äärettömän ittepäinen Kirppu 39+1
 
Hei vaan kaikille pitkästä, pitkästä aikaa! Oon jumittunut tuonne lukupuolelle enimmäkseen, mutta hengessä mukana. Onnea kaikille vauvan syliinsä saaneille.

Raskaus on ollut vaikeahko, mutta nyt viimeiset pari viikkoa olo on ollut paljon paljon parempi. Viikolla 37+ vauva olikin sitten päättänyt kääntyä poikkitilaan. Ulkoinen kääntö onnistui helposti. Nyt sitten tuntuu, että vauva olisi päättänyt kääntyä uudelleen poikittain! :stick: No, pääsen tänään neuvolaan asian tarkistamaan.
Kokoarvio jo tuolloin viikolla 37 oli 3160g ja varmasti on melkoisen iso jo nyt. Jos nyt vielä lähdetään kääntämään, voi tuntua melkoisen ikävältä. Toisaalta en sektioonkaan haluaisi, koska siitä palautuminen voi viedä niin mahdottoman pitkään. Äh, miksei tämä voinut mennä yhtä hyvin kuin esikoisen synnytys. Ahdistaa, ketuttaa, jännittää, pelottaa...

Isäntä lähtee huomenissa Helsinkiin työmatkalle, joten eiköhän huomenna sit päästä tositoimiin, jos ennen laskettua yleensä ottaen päästään. Nyt kyllä vaikuttaa, että mennään piitkälle syyskuun puolelle. Supistuksiakaan ei ole ollut kuin yhtenä yönä, joten tuskin tässä kiire tulee.

Erittäin kyllästynyt Aracia ja ankanpoikanen 39+2
 
eijuk :hug: Täällä toinen joka on masunsa kanssa yksin. Tosin olen ollut koko sen ajan kun olen raskaudesta tiennyt (18+ lähtien) joten en ole joutunut kokemaan samoja asioita läpi kuitenkaan, miltä tuntuu kun jää kesken raskauden yksin. Voimia kovin paljon sinulle :heart: Mutta alkoholinkäytön takia minäkin lähdin ja sitten parin kuukauden päästä tein positiivisen testin. Asiat järjestyy :) Multa lähti työpaikka alta kun Nokia lopetti puhelintuotannon Salossa, muutin uudelle paikkakunnalle, samalle mistä muutin 8v sitten pois. Täällä asuu äiti ja sisaruksia, tälläinen pieni alle 10 000 hengen kaupunki. Kyllä sinäkin selviät vielä kaikista koettelemuksista, muistat pyytää apua kun vähänkään siltä tuntuu! Jos ei ole muita, niin neuvoloissa on perhetyöntekijöitä.

( . )
Mulla oli eilen sokerirasituksessa olleen yhden kohoarvon takia se ylimääräinen ultra. Perjantaina neuvolassa painoksi arvioitiin mittanauhoilla 3350g ja eilen lääkäri ultralla 3300g. Toivottavasti noihin voi luottaa :stick: En oikein saanut sen lääkärin sepustuksista selvää, vähän ehkä oli kohdunsuu pehmennyt ja ehkä sormelle auki, hänen mittaustensa mukaan kaulaa oli 3cm kun aiemmin oli synnytystapa-arvioinnissa 2cm. Bläh. Teki niin kivuliaan sisätutkimuksen et ihan väkisin hilasin itseäni siinä käsittelyssä taaksepäin :( Olkoonkin, että monet tekee sen ihan tarkoituksella jos sillä saisi vähän etenemistä aikaiseksi, mutta sattui kyllä sen verran paljon et olin ihan varma että vuodan verta sen jälkeen... Au au au.

Mutta sain sentään itselleni yhden ultrakuvan :) 38+4


Poika oli edelleen, ei ole vaihtanut sukupuolta rakenneultran jälkeen. Pissa ok, verenpaine ok. Olin herännyt yöllä kahden jälkeen ja silloin mutustelin omenan ja jugurtin, valvoin kuuteen asti, nukuin 1,5h ja heräsin suihkuun, ennen lähtöä kiskasin jugurtin taas ja sitten kun mut siellä ä-polilla pistettiin käyrille 9:30 maissa niin oli vähän vaisua liikettä... Otettiin pariin otteeseen, sain tripinkin juotavaksi ja lasin vettä muttei tuo riittävästi niistä piristynyt. Juuri aamulla olin tehnyt vähän liikelaskentaa, sain ensimmäisen 5min aikana jo viitisentoista muljahdusta, pyllistystä, änkyä, tunkua, lantioluun tökkäsyä ym. lasketuksi joten itse en ole ollut yhtään huolissani noista. Mut nyt sitten oltiin...

Passittivat mut kaupungille pariksi tunniksi, kun toinen vaihtoehto ois ollut lähettää TYKSiin osastolle makaamaan liikeseurantaan. Kävin sitten syömässä Hesellä, hain kaupasta oikein sokerilitkumehua, hedelmiä, kinuskidonitsin ja kioskilta kahvia ja Pätkiksen :D Mutustelin niitä siinä parin tunnin aikana, olin melkoisen täynnä kun palasin ä-polille ja taas sain vyön päälleni ja alettiin katsomaan liikettä. Piristystähän siellä oli tapahtunut ihan selvästi. Kun oisin tiennyt tuon etukäteen, että ne ottaa liikekäyrää siellä niin olisin jo kotona tankannut sen verran hyvin että pieni ois jaksanut liikkua.

Ja masentavaa tietoa taas viime yöstä. About 12h unet ilman yhtäkään vessataukoa :p Ei kipuiluja eikä vaivoja, ei mitään! Pitäis olla tyytyväinen hyviin ja pitkiin, katkottomiin uniin mutta tässä tilanteessa sitä jo toivois jotain pientä häirintää öisin olevan, mutta ei!

Kertomus & Minimörkö 38+5
 
Neuvolassa käyty:
Sf-mitta edelleen 37, ollut sama jo viimesen kuukauden
RR:120/81
Pissa puhdas, mut ketoaineet hieman koholla, terkkari käski juomaan enemmän.
Paino: -600g, oli hieman ylläri kun oon vetänyt herkkuja kaksin käsin.
Sykkeet:+
Liikkeet:+

Seuraava aika olisi sitten ensi viikon keskiviikkona synnärille yliaikaiskontrolliin kun viikkoja 41+6, toivottavasti ei sinne asti mennä vaan älyäis viikonlopun aikaan ulkoistaa itsensä.

Sanle 40+6
 
Täälläkin ollaan kasassa vielä. eilen taas tuli jokojoko kyselyitä, en vastannu puhelimeen. Ei supista tai muutakaan. Oloa helpottaa se et ei tarvii siel neuvolassa tällä viiikolla rampata, lääkäriaikaa olis sit maanantaiks tiedossa. Ja jos painoarvio on lähemmäs 4kg niin painelen siltä istumalta Päksiin ja vaadin käynnistystä :D Aika ei kulu millään, on tylsää vaan nyhjätä sohvalla kun oikein mitään pysty tekemään. Noooh, oliskohan se tänään mun vuoro lähtee päristelee uudella autolla.. ;)

inieh ja yhtä unelias tyyppi kun äitinsäkin 39+2
 
Täällä poksutaan 39+0 että terve vaan mun eilisille "tuntemuksille" että lähtö tulis... Kävin illalla vielä saunassa "muka" hakemassa vauhtia mut oishan se kokemuksesta pitänyt jo tietää että sauna aiheuttaa mulle sen että multa lähtee kaikki mahdolliset kivut ja supparit pois... :headwall:

Tuo "pallo" tuolla haaruksissa on kyl edelleen... Onko teillä muilla sellasta "pallo" tunnetta? Mitäköhän se nyt meinaa? Sitä että vauva on laskeutunut entisestään vai?

Ootteko te kokeillu mitään kotikonsteja että saisitte synnytyksen käynnistymään? :D
Ite oon huvikseen niitä testaillut esim akupisteiden painantaa mut ei se mulle ainakaan mitään aiheuta, ellei paria hassua harkkasupparia lasketa... Niin ja kolmet ässät on testattu mut ei nekään auta :D Paitsi että mää alan jo luopua toivosta tämän suhteen että tässä kuussa syntyis joten taidanpa nuo "häätö" yrityksetki laittaa jo syrjään :D

AEA88 ja pokspoks vaan 39+0
 

Yhteistyössä