Jee, olihan täällä uusia viestejä odottelemassa sitten viime käynnin
(Ja uusia odottajiakin, tervetuloa!)
Miten teillä muilla tuo massun kasvu (/turvotus) on tähän mennessä näyttäytynyt? Mulla viikkoja vasta 9+1 ja jo kauan jatkuneen näkyvän turvotuksen lisäksi huomasin eilen, kuinka selkeästi alavatsa on jo pullistunut! Siis alavatsa joo on muutenkin se turvonnut osa mahasta, mutta se on sitä selkeää "läskiosastoa
", kun taas tämä toisenlainen kasvu on niistä läskeistä erillään tossa ihan ala-alavatsalla heti alapään yläpuolelta alkaen ja on paljon kapeampi alue verrattuna koko mahan leveyteen. No, siis sellainen alkavan vauvamasun muotoinen.
Päälle päin ei tokikaan vielä näy, toisin kuin tosiaan tää "läskien turpoaminen"
Entä joko ootte lähipiirille uutisia kertoilleet? Me ei olla ja kovasti mua varsinkin jännittää omien vanhempieni suhteen, tulee aivan varmasti suurena yllätyksenä ja pelkäänpä kovasti myös, ettei niin kivanakaan sellaisena
Ainakaan aluksi.
Itse kun opiskelija olen, ei vielä mitään ammattia tai pitkäaikaista työpaikkaa alla ja kaiken kukkuraksi olisi kovasti keväällä suunnitteilla hakea toiseen kouluun kesken kaiken kun nykyinen ei tunnu omalta jutulta. Tiedän kyllä, mikä itestä tuntuu oikeelta ja hyvältä ratkaisulta (tämä vauva esimerkiksi on tietysti niistä yksi ja suurinkin!) ja innoissani odottelenkin jo kevään etenemistä ja pääsykokeisiin kunnollisen lukemisen alkamista, samalla toki pikkuinen kasvaa ja kasvattaa massuani ja koko odotus konkretisoituu ja täytyy todella alkaa valmistautua myös tulevaan pienokaiseen. Toivottavasti pääsen haluaamani paikkaan, ilmoittaudun toki poissaolevaksi ensimmäiseksi vuodeksi. Inhottavinta jotenkin on, että kun suunnitelmat on omassa päässä jo niin selkeät ja hyvältä tuntuvat, mutta miltä ne sitten läheisten korviin ja silmiin tuntuu, en tiedä. Ja totta kai hieman ajatus hirvittää kuinka "vanha" olen jo kun (ainakin) esikoiseni synnyttyä, vauvavuoden pidettyä, sitä ennen pari "hukkavuotta" (joita mikään opiskelu ei tietysti loppujen lopuksi ole!) väärässä koulussa viettäneenä ja sitten viimein haluamani viisivuotisen yliopistotutkinnon suorittaneena olen.. Onneksi mulla on kuitenkin mahtava mies, joka on työelämässä, mutta ehkä tärkeämpänä seikkana kuitenkin tsemppaa mua kovasti ja vakuuttelee, että tulemme pärjäämään. Ja on luvannut katsoa mua vielä tulevat miljoonaltatsiljoonalta vuodelta tuntuvat opiskeluvuodet.
Noh, tää nyt oli tällaista suurimman paniikin purkua. Ei tarttee niinkään välittää, nyt on jo helpompi olo
