*Elokuun nassukat huhtikuussa*

Heippa taasen!

Huikkis: Ihanaa kun on kohtalotoveri :) jännitetään sit yhessä ;) Päätetään tällä kertaa pitää vauvat kohdussa loppuun asti ja yritetään olla murehtimatta turhia! :hug:

Hyppy: Paljon paljon voimia raskaaseen tilanteeseen, toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että kaikki kääntyisi vielä parhain päin!! :hug:

Tiitu ja Sabine: Olette joutuneet kyllä kokemaan kovia :hug: Onneksi tässä raskaudessa molemmilla näyttää kaikki olevan hyvin ja kesällä jo saatte nauttia nyyteistänne!! Toivon teille kaikkea hyvää! :heart:

mammy: Koitahan tervehtyä! Kamalia viruksia nyt liikkeellä :( Meidän perhe oli juuri 2,5 viikkoa kaikki vuorotellen kuumeessa, isommilla lapsilla kesti jopa viikon kuume ennen kuin alkoi hellittämään. Itse yskin vieläkin keuhkojani pihalle ja sekös pistää supistamaan ilkeesti :| Muut yskii myös ja niistää yhä edelleen, että tuntuu olevan sitkeetä sorttia..toivotaan, ettet joudu kauaa sairastamaan kun on noin ihanat ilmatkin :) ja jep, tiedän tunteen mitä on sairastaa alle 2-vuotiaan kanssa ;) VOIMIA!! :hug:

Sitten lopuksi ultrakuulumisia:
Tänään oli se KAUAN odotettu rakenne-ultra ja täytyy kyllä sanoa, että olin NIIN pettynyt koko käyntiin!! En tiedä tekeekö nämä hormoonit vai mikä, mutta itku pääsi kun tulin kotiin vaikka kaikki oli hyvin!
Ultrauksen teki erikoislääkäri, oli niin kiireinen mies että huh huh! Ensinnäkin kaikki elimet ultrattiin niin nopeasti, että ehdin tajuamaan vasta mikä ruudussa näkyy kun mentiin jo seuraavaan. Sydämestä lääkäri ei nähnyt jotain juttua(en tiedä mitä kun puhui vaan toiselle lääkärille) zoomasi sitä ja tokasi vain lopuksi, että kai siellä sitten kaikki 4 kammiota on..arvatkaapa vain jäikö yhtään mietityttämään toi lause?! No toinen asia oli, että tunsin koko käynnin ajaksi itseni ihan ulkopuoliseksi, lääkäri puhui ja selitti kaiken vain harjoittelevalle lääkärille. Kuvia emme saaneet yhtään mukaan ja huoneessa olimme kaikkiaan n.10min. Sukupuoltakin yritin tiedustella, mutta lääkäri tokasi vain että kyllä se pojalta näyttää, eikä vaivautunut edes näyttämään jalkoväliin, että olisi saanut itse katsoa.. Kaikki oli silti kaiketi hyvin, tai niin ainakin oletan kunnei lääkäri erikseen mistään maininnut!

Jäi koko käynnistä suoraan sanottuna niin paska olo, että soitin sinne ja yritin vaatia uutta aikaa, mutta sille ei kuulemma ole mitään tarvetta. Nyt alkoi harmittamaan jo sekin kun edes soitin..huoh!! No ehkä huomenna kaikki näyttää taas valoisammalta :)

Pohdin silti tosissani, että varaisinko ajan vielä jostain yksityiseltä..saisi ainakin kunnon kohtelua ja palvelua..no täytyypi miettiä : /

Ainiin ja päivittäjälle vielä tietoja: HAPPY-82, 28v, neljäs lapsi tulossa ja poikalupaus :D

Happy ja Nestori 21+4
 
Taitaa täällä suklaa tehdä tehtävänsä, kävin eilen kaverilla puntarilla ja näytti et nyt olis tullut pari kiloa nyt lähtöpainoon.. Esikoisen aikana en yhtään stressannut painon noususta, mut nyt se tuntuu pyörivän joka päivä mielessä. Ja vaikka tiedostan että suklaa ja limsa ( mitä en myöskään ennen raskautta hirveästi juonut ) nostattavat sitä painoa, niin silti tulee niitä syötyä. :headwall:

Tervetuloa kaikille uusille! :flower:

Ristiäiset - Pidetään kyllä tälle tulevallekkin. Joitain nimiä olen mielessäni pyöritellyt, mutta mä olen sitä mieltä että vasta kun vauva on syntynyt täytyy nähdä minkä "nimen näköinen" lapsi on. Eli en vois antaa vaikka Siiriä, jos lapsi ei näytä yhtään Siiriltä. Esikoisella on kolme nimeä, ja jos tulokas on tyttö tulee hällekkin varmaan kolme nimeä, jos on poika niin kaksi tai kolme, miehen kanssa yhdessä päätetään nimet.

Mamma vaatteet - Oon ostanut yhden h&m:n farkku "minihameen", ja nyt oon kahden vaiheilla laittaisinko myyntiin vai en. Kokoa olis M ja lähtis 25€ jos jotain kiinnostaa laittakaa yv:tä tai kirjottakaa tänne.. ja yhdet leggingsit olen ostanut.
Kesäks ostin just kokoa isompia pitemmän mallisia toppeja että niillä varmaan pärjää ja voi hyvin käyttää raskauden jälkeenkin.

majj & 21+1
 
Minttu81 Äitiysavustusta voi tosiaan hakea myös netissä, mutta neuvolasta tarvitset raskaustodistuksen kelalle. Helpoin on melkein täyttää se hakukaavake, minkä saat samalla kun saat sen raskaustodistuksen eli luultavasti seuraavalla neuvola käynnillä. Sillä samalla kaavakkeella haetaan äitiysavustus eli pakkaus tai raha, äitiyspäiväraha ja lapsilisä =)
Mä sain eilen neuvolasta ne kelan peperit.

RistiäisetMeillä on luultavasti kotona niinkuin aikasemmatkin. Varmaan joskus 2 kk kuluttua syntymästä. Nimiä tulee kolme kun toisillakin on ja nimi päätetään yhdessä ja on jo osittain päätetty. Kummeista ei ole vielä hajuakaan, jospa sitä jostain kaksi löytyis...monikaan kavereista kun ei nykyisin kuulu kirkkoon, vaikka olis muuten hyviä kummiehdokkaita :whistle:

Mammavaatteita on entisiä äitiyshousuja joitain ja nyt ostin uudet farkut. Ja ihanaa kun tulee kevät ja kesä niin hyvin pitkälti pärjää ihan tavallisilla capri housuilla jotka joustaa ja pitkiä toppeja ja mekkoja vaan käyttöön.
Ostan myös semmosen glamourmum pitkän imetystopin, joka venyy hyvin myös osotusaikana päälle. Yksi semmonen kaapista löytyy ja erittäin hyväksi todettu. Siinä ei tarvitse erillisiä rinta/imetysliivejä ollenkaan kun ne on siihen tehty mukaan. Hyvin mahtuu iosommatkin rinnat toppiin. Ja hyvä kun imettää vauvaa ei se ihana mahamakkara näy kaikille kun peittää synnytyksen jälkeenkin löysän pullataikina mahan.
 
Me pidetään kans ristiäiset.Sitä,että pidetääx ne kotona vai ei,en viälä tiiä =) Kolme nimeä kai tulee,tyhjää lyö kyllä pää nimistä...Kummeja tulee kaiketi 3 (ei olla pyydetty viä,mut tiedossa jo ketä pyydetään),kax virallista ja yx kirkkoon kuulumaton...Ja se kuinka nopeasti ne pidetään,riippuu ihan siitä saadaanko nimi päätettyä helposti ja sopiiko se ton pikkutyypin olemukseen... :)

Tiitu
meki oltas miehen kans haluttu kuulua "vähemmistöön" tälläkin kertaa,mutta tosiaan olis ite pitäny pitää silmät visusti kii,jotta olisin tiedolta välttynyt.Mutta tokihan sitä halus sen pikkuhemmon nähdäkin...en ees tajunnu,et tosiaan voin sen iteki erottaa kumpi on,ku ennenkää oo mitää nähny,mutta näin nyt sitte tällä kertaa...Mulle se oli (on vähä vieläki) aika kova paikka,mut mies siitä jo vitsailee ja yrittää saada mutki tottuun ajatukseen...ehkä tää tästä... :)

Mammavaatteet
on vaa kans sellasii,et pakko aina jotai uutta ostaa vaikka oon kyl kaikki kivat ja mielekkäät aina säästänytkin :D Shoppailu on niin kivaa...:whistle:

Happy
no voi kökkö mikä ultra käynti ollut...:|

Mammylle paranemissäteitä...:flower: Ja onnea ulospäin tuntuvista liikkeistä :)

Myyden onnea uuteen kotiin :flower:

Whisper (22+1)
 
Ristiäiset pidetään, mutta kaikesta ollaan miehen kanssa eri mieltä. Pah. Paikasta, papista, tokasta nimestä, kummeista ihan varmasti (en edes uskalla ottaa puheeksi. Esikoisella on kummeja 6 (!) kun mies välttämättä halusi vielä veljensä vaimoineen, mutta tälle toiselle ei kyllä niin montaa tule löytymään. Jos kaikki menee hyvin niin kuukauden kuluttua syntymästä varmaan ristiäiset pidetään.

Mammavaatteista mulla on tasan yhdet oikeat äitiyshousut, paitoja on enemmän. Pitäis kyllä ehdottomasti saada lisää housuja, mutta kun ei tuon tytön kanssa voi lähteä kaupoille ja tässä lähellä ei ole mitään kauppoja edes.

Tervetuloa uudet :flower:

Happy tosi ikävä ultrakäynti :( Ja toi et sydämestä ei näkyny kaikkia kammioita ni meillä kävi samalla tavalla esikon kanssa. Kätilö sano että kyllä ne varmasti siellä on, mutta kun hän ei näe kunnolla vauvan asennon vuoksi, niin seuraavaksi päiväksi saatiin uusi ultra. Ja hän sano että ne on pakko nähdä koska ultraaja on siitä vastuussa että ne siellä on!

hemari ja helmiäinen 23+4
 
Paljon tullut taas tekstiä eilisen jälkeen.. Kivoja ultrakuulumisia!

Happy:
Mulla oli just tuollainen np-ultra esikoisen aikaan. :(
10min on kyllä tosi lyhyt ultra-aika ja ärsyttävää kun jätetään ilmaan tuollaisia "kai siellä sitten kaikki 4 lokeroa on.."

Meillä pidetään kastejuhla vauvalle, vaikka vain minä kuulun kirkkoon. Nimiä tulee kolme ja ne on jo alustavasti päätetty kummallekin sukupuolelle. Ainahan niitä toki voi vaihtaa jos lapsi ei nimeltään yhtään näytäkään. Annoin nimet tänään neuvolaan siihen synnytysjuttuun liitettäväksi.
Toivottavasti saamme saman papin, joka kastoi Mionan. Olemme olleet joskus hänen pitämällään parisuhdekurssillakin ja hän on tehnyt yhteistyötä lapsettomien yhdistyksen kanssa. Hän oli katsomassa Hiljaa toivottujen ensi-illankin ja on siis seurannut meidän elämää jo jokusen vuoden.
Joku kiva juhlapaikka varmaa löydetään ja yhtä tiettyä kirkkoa olen ajatellut, mutta meidän ongelma onkin noi kummit.. Ei siis mitään hajua ketä haluttais. Kun ei samojakaan kehtais pyytää ketä esikoisella on. Ja en halua väkisin esim. siskoani, jonka kanssa en ole muuten tekemisissä. Kavereista taas.. Jos jostain pariskunnasta haluais vaan toisen osapuolen, niin onkohan se vähän epäkohteliasta jättää sitten toinen osapuoli pyytämättä..?

Mammavaatteet on ollu täällä käytössä jo tammi-helmikuusta. Just eilen tuli H&M:n paketti, jossa ois lisää ja parit caprit on huutanu huutiksesta. Mä en oikein ole hameihmisiä, joten capri - toppi/t-paita-linjalla mennään kesä.

Neuvolakuulumisia.. Painoa on tullut tasaiseen 240g/viikossa, joka on kuulemma oikein hyvä tahti. Neuvolan mukaan painonnousu on 3,5kg alusta ja kotivaa'an mukaan tasan 3kg.
Hemppa oli noussut hieman takaisinpäin, kun rautaa olen syönyt noin 4-6xviikossa. Alussa se oli 126, sitten 117, nyt 121.
RR on noususuunnassa, nyt 151/91 ja toisella mittauksella 131/94. Seurantaa vaan, että missä vaiheessa pitää ottaa lääkitys peliin.
Sf-mitta oli 22,5 eli reilusti plussakäyrillä mennään! Ihan kuin esikoisestakin. Nyt on itseasiassa vielä vähän enemmän plussalla, että ei ihme, että niitä mammavaatteita on miellyttävä käyttää.
Kelan paperit sain ja tää rouva aikoo ilmoittaa isännälle, että mun äitiysLOMA alkaa sitten 4.7.. ;)

Kiva myös, kun toinen sokerirasitus peruuntui. Siihen ei kuulemma tarvikaan mennä, koska gdm on jo todettu.

Mun terkka on NIIN ihana näissä painoasioissa. Se sanoo niistä, mutta siitä ei jää ollenkaan paha maku suuhun. Asiaan voi tietysti vaikuttaa se, että hän on itse hieman minua isompi. Jotenkin toiselta ylipainoiselta on helpompi ottaa vastaan sitä "kritiikkiä". Vaikka ei hänellä siis nytkään ollut mitään negatiivista sanottavaa.

Raitis ja Rakkaus 22+1
 
Täälläkin käytetään mammavaatteita jonkin verran. Housut on erityisen ihania kun menevät niin matalalta ja kangas niin korkealle.. Ei ahdista kun päivän mittaan joutuu kuitenkin kumartelemaan ja kyykkimään. Paitoja on mammamallia muutamat mutta aion kyllä käyttää tunikoita ja pitkiä normaaleja toppeja tässä raskaudessa. Voi sitten käyttää myöhemmin jos ei pahemmin veny.

Nimiä ollaan mietitty ja voi että kun olisi monia eri vaihtoehtoa tuolle toiselle sukupuolelle, vaan ei sitten melkeen mitään tälle mikä meille luvattiin. Täytyy alkaa tehostamaan etsintöjä josko jokin nimi puhuttelisi erityisen paljon nimiviidakosta.

Kirpparilla pyörähdin siskon kanssa ja löytyihän sieltä kasa vaatteita vaaville. Kaikki nämä kustansi yhteensä 12€! Koko 62 ja vaatteista näyttää kuin olisi käyneet pesussa vain kerran.



Noita oranssi-raidallisia potkareita himoitsinkin äitiyspakkauksesta mutten niiden takia halua pakkausta hankkia.. Nyt sain sitten nekin. Kuvassa haalareiden vieressä puolipotkarit ja t-paita sekä hattu. Näkyy vähän huonosti kun aurinko paistaa niin ihanasti! :heart:

(.) Maha alkaa pullistua ja tuntuu olevan jo hieman tiellä. Sf-mitta olikin jo 22 viikolla 21cm joten ei ihmekään että tuntuu. Sunnuntaina kävin vesijuoksemassa taas pitkästä aikaa ja se tuntui paremmalta kuin uiminen. Tuntuu että uidessa saa taistella pinnalla pysymisen kanssa kun maha on kuin upottava paino.. Muutenkin tuntuu inhottavan supistelevalta altaasta noustessa uinnin jälkeen, joten täällä meni laji nyt vaihtoon.

Omassa elämässäni ärsyttää nämä inhottavat koiraläjät lasteni leikkipaikalla. Tänään kävin lapion kanssa viskomassa niitä kasoja muualle. Ilmeisesti täällä joillakin ihmisillä ei ole aivoissa minkäänlaista toimintaa kun kasoja löytyy kulkuväyliltä pihapiirissämme ja milloin mistäkin!! En tiedä mitä enää tekisin asialle. Eteenpäin ilmoitin taas taloyhtiölle mutta tiedä sitten mitä tekevät asialle.

maami + vaavi 23+1 (piti käydä laskurilla laskemassa kun laskut aina niin sekasin) :)
 
Viimeksi muokattu:
Vastailempa tässä töiden lomassa Pilvilinnan gallupiin: eli en osaa sanoa ristiäisten ajasta. Esikoinen oli noin 2kk kun oli ristiäiset ja kuopus 6 kk. Kaksi kummia täytyisi hankkia, mutta epäilen, ettei miehen puolelta helpolla löydy ketään, ja mulla ei ole kuin yksi kummiehdokas, joka ei edes kysymyksen saatuaan vielä lupautunut... eli voi olla, että jää ristiäiset väliin kummien puutteen vuoksi : / Kolme nimeä on tulossa, oli kumpi tahansa, kolme nimeä on jo vanhemmillakin lapsilla, enkä voi viimeistä jättää vähemmälle (asian takana on pitkä sukutarina, mun isotädin kaikilla sisaruksilla oli 2-3 nimeä, hänellä itsellään vain yksi, ja kun rakkalla lapsella kerran on monta nimeä niin siitähän voi laskea...) Mies oli sitä mieltä, että mä saan päättää nimen, joskin hän pidättää itsellään veto-oikeuden (vetosi jo Auroran, onneksi, en olisi sitä itsekään antanut). Jos Plutte on poika niin nimi taitaa olla tiedossa, mies oli ehdotuksen kuultuaan vähän hämmästyneen näköinen, muttei sitten sanonut juuta eikä jaata, kyseli vain mistä mä moisen nimen olin keksinyt (isoisän isä toimi inspiraation lähteenä, joskaan en kyllä suostu myöntäväni nimeäväni lastani hänen mukaansa, toka nimi mun isältä ja isoisältä, ja kolmas mieheltä/sen isältä). Tytön etunimi on vielä mietintämyssyssä, toka ja kolmas nimi on jo tiedossa.

Raitapaitainen, mä en kysynyt kuin mun kaveria kummiksi, sen avomiestä kun tuskin tunnen juurikaan. Enkä halua lapselle kummia jota en tunne. Eli mun mielestä voi kysyä pariskunnasta vain toista, ainakin tässä tilanteessa... liekö asia sitten vaikuttanut kummikandidaatin epävarmuuteen : /
 
Whisperille,Happylle ja Hemulille tervetuloa. Mukava saada teidätkin joukkoon.

Hypylle täältäkin paljon voimia ja jaksamista. Tiitun runo oli niin koskettava, että itkuhan siitä tuli. Mies sitten hädissään ihmetteli, että mikä mulle tuli kun ihan yhtäkkiä itkemään rupesi (luin runoa nojatulilla puhelimesta)

Täällähän menee kohta nickit sekaisin kun on happy ja hyppy sekä hemuli ja hemari. Pitää olla tarkkana minkä nickin laittaa :LOL:

Itselleni ei sen kummempia kuulu, paitsi että eilen tuli taas sellanen omituinen olo, että onko kaikki kunnossa. Huomenna on neuvola, joten eiköhän sekin selviä. En tiedä yhtään mistä se olo tuli, kunhan vaan iski yhtäkkiä päälle. Liikkeitä täällä tuntuu ja mieskin on muutaman kerinnyt tuntea, joten siinä mielessä kaikki pitäisi olla ihan kunnossa. Ehkäpä se on vaan tätä omaa hermoilua.

Vaikka mulla on tuota ylimääräistä röllöä omasta takaa, on täällä kätilöt ja neuvolatädit ollut todella mukavia. Ei ole kukaan pahasti sanonut.

Pygmi + mini pygmi 22+2
 
Gallup: Mun on tarkoitus pitää ristiäiset, on vaan ongelma kun ei oo kummeja :| mut jos kummit löytyy niin sitten... mun suvussa kaikilla on jo kummilapsia eikä kukaan oikein enää halua :( eikä mulla oikein oo sellasia ystäviäkään, ne muutamat hyvät ystävät on jo tyttöjen kummeja. No onneks tässä on vielä aikaa.

Nimiasiakin auki.. se nimi mitä miehen kanssa puhuttiin, ei nyt oikein sovikkaan, kun lapselle tuleekin mun sukunimi, eikä hänen, kun ei kerran lastaan tunnusta, eli nimetkin taas mietinnässä uusiks.. näin se menee et kun elämä heittelee ni kaikki saa miettii uusiks :confused:

Meidän neuvolassa oli muuten eteisessä paikka mihin sai jättää tai ottaa vauvan/lastenvaatteita. Löysin tulevalle pussillisen vaatetta. Ihanaa :heart:

Äitiysvaatteet on jo käytössä, melkeinpä joka päivä, maha sen verran jo kasvanut.
 
Heipat kaikille :wave:

Ensiksi kiitos uudesta pinosta ja vanhalle päivittäjälle kiitokset edellisestä. :)
Isosti tervetuloa uusille (anteeksi kun nimet unohtuu niin helposti).

Hypylle :hug:. Samoin Tiitulle :hug:, kiitos tarinasi jakamisesta, itku tuli täälläkin.

En ihan päässyt selville mistä Miuski pahoitti mielensä, mutta toivon ettei täältä kukaan enää poistuisi, niin paljon kuitenkin tullut niitä ikäviä poistumisia.

Sitten yritän vastailla päivän polttaviin aiheisiin =) :

Mammavaatteita täällä käytetty jo pidemmän aikaa, varsinkin farkkuja. Masutuubeja hankin kaksin kappalein, pienen totuttelun jälkeen ne on alkaneet toimimaan, niiden avulla saan kivasti omat t-paidat käyttöön. Legginsejä ois sitte tarkotus hankkia, kunhan säät lämpenee.

Ristiäiset varmaankin pidetään, kummeja olisi tarkoitus pyytää kaksi, toinen on vielä hakusessa. Nimiä tulee kaksi, mulla olis nimet valmiina jo molemmille, mutta miehelle on hirveän tärkeää että lapsi saa sellaisen nimen, ettei sitä ainakaan koulussa kiusata sen takia...yritin sille nätisti selittää, että kyllä sitä lasta ikävä kyllä voidaan kiusata ihan minkä nimen takia vaan jos niikseen tulee..tai jonkun muun syyn takia, omana ala-aste aikanani omalla kohdalla siihen riitti vanhempien ammatti : /.

Sitten omaan napaan. Flunssa alkaa pikkuhiljaa helpottaa, vielä vähän yskä vaivaa. Kovasti tekisi mieli uimaan, mutta pitänee vielä odottaa, jotta paranee kunnolla.
Ensimmäiset hankinnat uskalsin tehdä viikonloppuna, pienet sukat ja pari bodya lähti matkaan...toinen niistä sininen, mutta jos sieltä nyt tyttö tulee niin ehkä se ei vielä niin välitä :whistle:. Vaunujakin kävin hiplaamassa, siihen asiaan täytyykin paneutua kunnolla. Hintaluokka ei niinkään ollut järkytys, siihen olin kyllä osannut asennoitua, mutta se kuinka paljon ne kasattunakin vie tilaa, oli vähän ylläri...olin ehkä kuvitellut että ne saa taitettua johonkin kirjekuoren kokoiseen pakettiin :D..mutta ei sitten puhettakaan, että takapaksiin menisi sekä koiran häkki, että vaunut :headwall:.

Eilen oli neuvola, verenpaine ja pissa ok, hemoglobiinia ei edes mitannut kun viimeksi oli niin hyvä, seuraavalla kerralla sitten taas. Sykkeet 145 ja kovasti tätin mukaan myllersi. SF-mitta 20. Painoa mulle ei ollut sitten tullut kun 200g kuukaudessa, edellisellä kerralla oli noussut yli 2 kg. Selittelin sitä kipeällä ololla, että ehkä ei ruoka sitten ole maistunut niin hyvin, en kyllä itsekkään ymmärrä, tuntuu nimittäin että syön koko ajan kuin possu :popcorn:. Kelan paperit sain täytettyä, ja sokerirasitukseen sitten pitäisi alkaa aikaa varailemaan :x. Ilokseni myös sain kuulla, että kesäkuulle järjestetään tutustumiskäynti synnärille, olinkin jo vähän paniikissa kun rakenneultran jälkeen kätilö sanoi, että seuraavan kerran menen sinne vasta synnyttämään :eek:. Mulle on ainakin tosi tärkeetä päästä vähän näkemään paikkoja, ja ylipäätään nähdä esim. mistä ovesta pitää mennä sisälle :LOL:. Seuraava neuvola kuukauden päästä ja silloin myös lääkäri.

Muksauksia tuntuu nyt päivittäin, jos vaan muistan kuulostella. Iltaisin rauhoittuessa saattaa näkyä jo ihan ulospäinkin. Toisinaan tuntuu että syöminen saa melkoiset zembalot aikaan :heart:.

Tänään jätin töissä poissaoloilmoituksen äitiyslomasta, ja jotenkin tuli tosi hyvä fiilis..kai sitä alkaa itsekkin pikkuhiljaa tajuamaan että jotain suurta on tapahtumassa :D. Vielä kun oppisi nauttimaan eikä murehtisi jokaista kolotusta.

Nyt on mentävä, mehujää huutaa pakkasessa :LOL:

Siiruska ja salamatkustaja 23+1
 
Viimeksi muokattu:
Rakenneultrassa käyty tänään ja kaikki hyvin :) Kätilö oli tosi mukava, kertoi hyvin kaikki mitä tutkii ja sanoi että kaikki on niin kuin pitääkin. Istukka takana et ilmankos olen tuntenu liikkeet hyvin jo kauan aikaa :) Painoarvio 338 grammaa ja reisiluu mitta 4.9 cm (jos se on se mikä merkitään äippäkorttiin...?) Saatiin 4D kuva kasvoista, pikkumuru vaan kääntyili kovasti et meinas olla vaikeuksia saada sitä mut on nyt sitte sivukuva kasvoista :D Ja toinen tavallinen kuva missä hänellä on jalat kohti mun vatsaa :heart: Nyt hyvillä mielin nautitaan raskaudesta!

Nannie ja pikkumuru 20+6
 
minäpä laitan kans näitä neuvola-arvoja mitä eilen katottiin:

eli rv eilen 20+0
paino: 54,7(oli tippunu sen 3,2 kg mitä oli tullu..)
rr: 116/69
pissa puhas
sf-mitta:18
vauvelin syke +155 ja potki kyllä kovasti kun kuunneltiin.. :)

ristiäiset pidetään/pidän, nimiä tulee 3 kun mulla ja kaikilla muillaki lapsilla on.. nimiä ei olla päätetty, jotain oon miettiny, mutta kun tämä mun parisuhdetilanne on, niinkuin osa tietää, todella monimutkainen, niin tiiä sitte päätänkö yksin vai mitä? kummeista yhen oon alustavasti pyytäny ja sitte mietin tuota mun vanhinta poikaa, josko haluais kun viime kesänä kävi riparin.. tiiä nyt sitte onko "sopivaa"..

mitä hypylle kuuluu? kun muuton takia olen vähän jääny kelkasta enkä löytäny mitään vaikka selailin taaksepäin?

myyden 20+1

ai niin hemppa katottiin eile kans oli 127..
 
Viimeksi muokattu:
Mammy: IHANIA! Oikein mun mieleisiä. Sulla on tuolla yläkuvassa unipussi. Ostin just samanlaisen "viidakkounipussin" viimeviikonloppuna kirpparita, kokoa 62cm. .:) Meillä on Mionan jäljiltä body ja housut tuota samaa viidakkosarjaa.

Onnea Nannielle hyvistä ultrakuulumisista!
 
Kuvasaastetta! :D

Ensiksi ihanuuksia vauvalle :heart: vaatteita on kyllä enemmän,tässä ne ihanimmat :D Kirpparilta on kaikki muut,paitsi hello kitty takki ja raitahousut h&m alesta!



Ja toisena maha tänään :heart:



MM ja Kirppunen 21+3
 
Täällä aletaan pikkuhiljaa selvitä lauantaina yhtäkkiä iskeneestä vastataudista. :x Koville otti kyllä, muttei sentään tarvinnut lääkäriin lähteä, kuten täällä joillakin on käynyt. Vieläkin on hieman heikko olo, joten kerron pikaisesti tämänpäiväiset neuvolakuulumiset.

Rv 22+1
RR: 127/76 eli mulle oikein hyvä
Pissa puhdas.
Paino: -370 g viikossa edelliseen käyntiin nähden
Vauvan sykkeet: 147 ja kovasti liikkui
Sf-mitta: eka mittaus 26 cm ja toinen varmistusmittaus 25 cm. Joten aika paljon käyrien yläpuolella edelleen!

Sokerimittauspäiväkirjaanikin vilkaistiin ja neuvolantäti ei ollut niistä rajojen ylityksistä huolissaan. Mutta ensi viikolla äippäpolilla kontrolliultrassa sitten katsotaan lääkärin kanta asiaan. Kelan paperit sain matkaan sekä lähetteen tukivyöstä kunnan apuvälineeseen. Lisäksi varattiin mulle aika neuvolalääkärille ensi maanantaiksi, sillä nyt on tässä vatsataudin aikana ollut aika kivuliaita supistuksia ja edellisessä raskaudessa paikat alkoivat pehmetä ja aueta jo viikoilla 24-25, joten varmistetaan että kaikki olisi nyt ok.

Tervetuloa uusille ja onnea jälleen monille ihanista ultrakuulumisista! :flower:

Tiitu ja Sabine - kyyneleet tulivat täälläkin silmiin. Kyllä olette vahvoja naisia - itse en tiedä miten tuollaisista tilanteista voisi selvitä. Itsellä ollut kaksi keskenmenoa viikoilla 6+ ja 9+3 ja nekin jo tekivät tiukkaa, mutta teidän kokemuksiinne verrattuna ne tuntuvat kovinkin mitättömiltä. Ihanaa että teilläkin näyttää nyt kaikki hyvältä ja saisite nyytit turvallisesti syliin asti elokuussa!

Hypylle ja perheelle voimia ja jaksamista ja toivotaan kuitenkin edelleen parasta!

Nyt täytyy lähteä taas lepäilemään, sillä supistelee taas...

Ai niin, tässä vielä tämänpäiväinen kuva Öttiäisen yksiöstä:



Blanco + Öttiäinen 22+1
 
Voi ei, toivotan minäkin Hypylle paljon voimaa raskaassa tilanteessa ja toivon, että kaikki kääntyisi parhain päin. :hug:

Tiitun kertomus sai jälleen pysähtymään ja tajuamaan, kuinka hyvin omat raskaudet on mennyt ja mikä onni nuo lapset on. Runo oli hieno ja koskettava! :hug:

Ristiäiset pidetään varmaan kutakuinkin kuukauden ikäiselle, kuten aikaisemminkin. Pojilla oli kiire, että mahtuivat vielä miehen suvun kastemekkoon. ;) Nimiä tulee kolme, samoin kummeja. Hassua on, että kuopukselle oli vaikea keksiä kummeja, mutta nyt ne löytyi helposti. Ei tosin olla vielä kummeilta asiaa kysytty, mutta toivotaan, että suostuvat. Ja me on ajateltu, että on ok pyytää vain toista pariskunnasta kummiksi, niin on molemmilla poijllakin. Itselläni on kummi, jota en ole ristiäisteni jälkeen nähnyt, koska erosi toisesta kummistani, ja mielestäni tuo on lähinnä ärsyttävä nimi kastetodistuksessani. Eli periaatteena, että kummi tulee pysymään läheisenämme vaikka eroisi nykyisestä kumppanistaan tahi ei. Nimikeskustelua voisin käydä vaikka joka päivä, mieli muuttuu sitä mukaa kun uusia hienoja nimiä tulee mieleen. Ja varsinkin kun sukupuoli ei ole aivan satavarma, riittää leikiteltävää. Ikävä kyllä mies ei oikein lähde noihin nimileikkeihin mukaan, pitää kuulema nähdä miltä se vauva näyttää ennen kuin voi alkaa pohtimaan nimeä. Niinpä ollaan esikoisen kanssa leikitelty nimillä.

Ihania vauvanvaatteita olette hankkineet! Täällä on hankinnat vieläkin tekemättä, jotain pientä löytyy poikien jäljiltä, mutta aika paljon olen laittanut poiskin, joten hankittavaa on. Mutta mieluummin odottelen varmistusta kumpiko sieltä tulee, sillä kahden pojan jälkeen olisi ihanaa pukea tyttö vaaleanpunaisiin ja hameisiin (jotka käsittääkseni ovat maailman epäkäytännöllisimmät vauvoilla :D )

Mitähän vielä oli mielessä..? Joo, mammavaatteisiin tai lähinnä housuihin on siirrytty. Maha pullahti yhtäkkiä, eikä enää puhettakaan, että omat vaatteet menisi kiinni. Mutta on tuo vauvamasu ihana, ja kun se nyt on selkeästi vauvamasu eikä läskimakkara, niin sitä kelpaa ylpeänä esitelläkin. :heart:

Lemongrass 20+3
 
Huh, hetken oon pois niin eiköhän tekstiä oo taas sivukaupalla oottamassa! :O

Hemuli ja HAPPY, laitoinko teiät oikealle LA-päivälle etusivulle? :)

Meillä pidetään nimiäiset, emme kumpikaan kuulu kirkkoon. Mulla ei kyl oo mitään hajua, milloin! :LOL: Kai sit jossain kuukauden ja kahden välillä? (Haltia)kummeja olemme alustavasti ajatelleet pyytävämme 4. On vielä harkinnassa. Nimiä tulee kolme, miehelle olis kakskin riittäny, mut mä haluun ehottomasti kolme. Muistan ku oon ollu kade koulussa muille, ku niil on ollu kolme ja mul vaan kaks. :ashamed: Nimet päätetään yhessä, tosin mun ehdotus taitaa olla menossa läpi. ;)

Mammavaatteita en oo hankkinu, vanhat menee edelleen. Housut tuntuu jopa vähän lörpöttävän. :O

Neuvolakuulumisia:
Paino 114,4kg, eli viikossa -80g
RR 120/93 -> jatketaan kotitarkkailua
Hb 141
Kohdunpohjan korkeus 17cm
Sykkeet 140-160
Pissassa sokeri ok, proteiini vähän siinä rajalla -> pissatikkuja kotiin mukaan ja kotitarkkailuun. Saatto olla syynä myös se, et olin joutunu käymään kotona pissalla 45 min ennen neuvolaa ja nlassa sain vaan ihan pikkulirauksen aikaseks.. : / Toivottavasti syynä oli vaan huono näyte!

Varattiin myös ekstra-aika kahen viikon päähän noitten paineitten ja valkuaisen takia.

Mun vakkariterkka oli kipeenä ja mul oli täl kertaa sellanen ihan asiallinen tyyppi, mut jotenki tuntu, et se teki hommat "tehään nyt ku on pakko"-asenteella. Sain KELA-paperit, mut se ei selittäny niit mitenkään. Kotona sit luin tarkemmin ja heti tuli epäselvyyksiä.. Huoh. :headwall: No, ehkä ne jutut selvii jossain vaiheessa.


u & Liipukka 20+6
 
Elzu, ei tietty ole kivaa että joku muukin on samassa tilanteessa, mutta silti kivaa, etten ole ainoa jolla on vaikeuksia löytää kummit =)

Tuosta lapsen tunnustamisesta, että eikö enää tehdä isyystutkimusta jos isästä "ei ole tietoa"? Koska kyllähän se on yhteiskunnan(kin) etu, että lapsilla on isät, jotka kantavat (elatus) vastuunsa.

Mä siirryin pari-kolme viikkoa sitten ihan täysin äitiyshousuihin. Tavalliset ei enää menneet kiinni, ja mitä sitä suotta liian pieniin ahtaamaan. Tavalliset t-paidat menee vielä, joskin niillä on ikävä taipumus valua ylös, ja löysät/pitkät paidat tai neuleet kanssa. Tarvis kyllä päästä t-paitaostoksille...

Mulle iski tänään taas mun masennus päälle. Se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, oon pari-kolme päivää yleensä ihan masiksissa ja mietin avioeroa ja muuta, ja sitten se taas häviää yht'äkkiä. Tuntuu tulevan noin joka toinen kuukausi tällä hetkellä, eikä luulis ainakaan menkoista/menkkahormooneista johtuvan ;) Tää on kyllä tosi rasittavaa, ja mies suuttuu joka kerta yhtä paljon. Kai se sitäkin rassaa : /

Siobhan ja Plutte 22+6
 
Nopsasti kommentoin kummiasiaa, ku niin on asia mietityttänyt itseänikin. Esikoisen kummit on ystäväpariskunta, jonka kans on tiiviit välit. Juniorille pyydettiin toista paria, mut he kieltäyty (kuulemma jo liikaa kummilapsia). Miehen sisko ja mies pyydettiin sit kummeiksi. Tulevalle lapselle ei pariskuntaa kummeiksi löydy. Me halutaan, että kummit on meidän ikäluokkaa. Ajattelin jo, että pyydetään miehen sisko ja sen mies tällekin kummeiksi. Mut sit oon aatellu, että miksei kummit voi olla yksittäisiä ihmisiäkin. Mun sinkkuveli, mun lapsuudenystävä (joka kyl asuu avoliitos, mut sitä miestä tapaan tosi harvoin, enkä oikein tuu toimeen sen kans, en halua sitä kummiksi) ja sit mies saa pyytää vielä kolmanneksi kummiksi jonkun sinkkukavereistaan. Ketään noista ei vielä ole pyydetty, mut eiköhän noista nyt ainaki kaksi suostu, toivottavasti kaikki kolme. Ristiäisiinhän ei kaikkien tarvii paikalle tulla, tuo mun veli ja lapsuudenystävä ainaki pääsisivät tuleen, varsinki ku jo suunnittelin, että pidettäis ristiäiset mun lapsuudenkodissa.
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uudet ! :flower:

Onnea hyvistä ultrakuulumisista Nannie ja muutkin!

Happylle sympatiat kurjasta ultrakokemuksesta. Itse varmaan menisin yksityiselle vielä, jos yhtään jäi asia vaivaamaan.

Tiitu,:hug: kuten muillakin, sanattomaksi vetää. Onneksi nyt saatte nauttia tästä raskaudesta :hug:

Hyppy, voimia. Mulla on mennyt ihan ohi, mitä teillä on todettu, enkä löytänyt etsimälläkään. Toivon joka tapauksessa kovasti, että huonot uutiset olisivat kuitenkin vääriä :hug:

Ristiäisistä, pidetään. Nimihän pitää käsittääkseni ilmoittaa väestörekisteriin 2 kk kuluttua syntymästä, joten sitä ennen siis pidetään. NImestä ei vielä mitään hajua, kun ei sukupuolestakaan:) Esikoisesta oli tiedossa nimi jo hyvissä ajoin mutta nyt ei oikein....Varmaan tiedetään vasta sitten, kun nähdään minkä näköinen tämä tulokas on! :heart:

Miikulainen vai kuka oli hankkimassa B-dualit? Mekin varmaan niihin nyt päädytään, ollaan käyty katsomassa markkinoiden koko tarjonta Helsinkiä myöten eikä kokonaistilanteen kannalta parempaakaan vaihtoehtoa taida olla. Siinä samassa sitten vaunut, rattaat, ja travel system...

Neuvola, oli eilen. Ei ihmeempiä. Kaikki ok, KELAN paperit sain,mutta en vielä ole tehnyt niille mitään kun en ainakaan halua hakea äitiyspakkausta vielä, vaan katsoa onko se 2011 versio "hyvä", vai otetaanko rahana. Ainakaan viimevuoden pakkausta en halua.

(.) ja kysymys: Supistaako ketään muuta?? Mulla on nyt ongelmana se, että en tiedä mitä tehdä noiden supistusten kanssa. Kuten viimeksi kirjoittelin, pari viikkoa sitten oli tosi tiheesti pari pvää kivuttomia, mutta napakoita supistuksia, jotka helpotti kun pääsi lomalle rentoutumaan. NO nyt oon ollut 2 pvää takasin töissä jossa tosi kiireistä ja tänään 14h työpäivä ja iltapäivällä jo alkoi supistukset tuntumaan. Vauvan liikkeet tuntuu koko ajan tosi hyvin, se helpottaa. MUTTA. Mitä, jos en tajua kuunnella itseäni ja nuo supistukset kuitenkin jo pehmentää tota alakertaa ja senseurauksena vauvalle tulee ennenaikaisuuden uhka? Eilen neuvolassa asiasta mainitsin ett lomaa ennen tällasta oli, ja tuntu jotenkin nihkeelle sen suhteen ett pääsisinkö neuvolalääkärille tarkistaa tilanneta JOS ne supistukset palaa. Ja palashan ne, jo tänään:headwall: Kun jos ne tekee jo tuhojaan, ei kai auta kuin vähentää työtahtia, mutta jos eivät mitenkään vaikuta, en "turhaankaan" haluis vähentää töitä varsinkin kun meillä siellä nyt semmonen tilanne että väkee ei oo yhtään varaa vähentyä että selvitään....Tää on niin outoa kun esikoisesta ei mitään tällasta ollut, supistuksia ylipäätään vasta 7h ennen syntymää ja ne oli sitten niitä aitoja oikeita..

Kirppiina ja masu 23+1
 
Moikka pitkästä aikaa :) oon taas täällä taustalla seuraillut kuulumisianne, niitä hyviä sekä niitä hiukan surullisempia... Hyppy toivon todella että kaikki onkin hyvin! Tervetuloa myös kaikille uusille :) kiva saada lisää porukkaa kirjottelemaan!

Meille tuli vastoin mun vakaita tyttöoloja poikalupaus :)
se tuli itseasiassa jo pari viikkoa sitten...mutta kun oon muka niin kiireinen ;) . Vauvaa kasvaa hyvin, samoin äiti... mulla on hiukan samaa kun mitä joku muukin täällä kirjotteli - liikun enkä syö roskaa mutta paino vaan nousee - nyt jo tullut 6kg. no ihan sama, lakkaan stressaamasta siitä, sillä täällä Espanjassa helteet on JO alkaneet (huoh..) ja mä syön kyllä kuumina päivinä jäätelöä, valitettiin mulle kuinka paljon tahansa :D onneks kuitenkin ruokahimot kohdistuu lähinnä vesimeloniin ja mansikoihin... Liikkeitä tuntuu jo kovasti, joka päivä saan melkosta potkusarjaa ympäri vatsan seudun, aamusta iltaan, ihanaa! :) Mieheni on entinen espanjan liigan fudispelaaja, oliskohan poika lie tulossa isäänsä... Ultrassakin lääkäri taas huomautti että liikkuu tosi paljon.

Simaa aion juoda! kerrankin tulen suomeen vappuna, ja odotan jo nyt kieli pitkällä simaa :) Täällä lääkäri sanoi, että voin ottaa lasillisen viiniä ruuan kanssa huoletta viikottain - itselle tuntui hurjalta, ja en ole kyllä viiniä juonut - mutta simaahan juo lapsetkin, niin kyllä minäkin!

Koitan vastata kerrankin galluppiinkin...

eli meillä tulee siunaustilaisuus (helluntaikirkon vastike ristiäisille ym) varmaan n. 2 vk syntymän jälkeen omassa seurakunnassa. Nimi annetaan täällä jo sairaalassa heti papereihin, eli lapsi lähinnä esitellään seurakunnalle, ja sitten perheen kesken herkutellaan ja juhlistellaan sen jälkeen. Kummeista en ole ihan varma, espanjassa ei kai ole kummeja, enkä ole vielä edes kerennyt kysymään miehen mielipidettä :D

Nimi onkin sitten kinkkisempi juttu, itse haluasisin 3 nimeä, mutta kun jo tulee kaksi sukunimeäkin automaattisesti, niin ehkä 2 sitten riittää... tavoitteena on keksiä nimet jotka toimii niin täällä kuin suomessakin - edes toinen nimi suomeksi. Mies on baskimaasta, joten eka nimi on luultavasti sieltä päin (ja ne nimet on outoja!) - Gaizka (lausutaan kaiska) on yksi vahva ehdokas...yhdessä siis päätetään, kunhan ne on sellasia että mäkin osaan ne lausua :D

Mä en ole vielä ostanut yhden yhtä vauvatarviketta, vaatetta tai muuta vastaavaa... ajattelin että jos suomesta löytys jotain kivaa... :) Mä täällä vaan fiilistelen tulevaa suomivisiittiä! Jos muuten joku pääkaupunkiseudulla potee vielä kovasti pahoinvointia, niin voin tarvittaessa tuoda hiukan lääkkeitä täältä - täällä myydään kahta raskauspahoinvointiin tarkoitettua lääkettä, jotka mulla ainakin auttaa hyvin - tehokkaampaa kuin pimperan, ja toinen on sellainen kirsikan makunen liuos, mitä pitää juoda 15ml jos pahoinvointi yllättää, tai aamulla ennen sängystä nousua... tai no, jos joku vielä voi pahoin vapun aikoihin :D ehkä aikaista arvioida... voi laittaa pm jos kiinnostaa, muutaman purkin voin tupda tullessani!

nyt meen vihdoin nukkuilee, hyvää vointia kaikille!
 

Yhteistyössä