Entä loukkaanuinko mä turhasta?

Eilen oli tosi hyvä fiilis illalla, sen jälkeen ku poika oli yöunilla. Menin miehen viereen istumaan ja ihan spontaanisti kysyin rakastaako hän minua. Mies kysyi että miksi? Vastasin, että kunhan kysyn. Mies oli ihan hiljaa. Pitkän aikaa. Sitten kysyin miksei vastaa mitään, hän sanoi ettei tiedä mitä vastata.

Olen nyt todella loukkaantunut. En oikein tiedä mitä ajatella, onko vain parempi lähteä eri teille. Mies on oikein sisäänpäin vetäytyvä, ei ole juuri koskaan sanonut rakastavansa, ei helli mitään ylimääräistä, saatikaan sano minulle koskaan mitään kaunista. Mutta entä kun toinen ihan vain kysyy, sen kummemmin sitä ajattelematta. Onko se, kuten mies asian ilmaisi, painostamista?

 

 

No kyllä minäkin loukkaantusin ja aika pahasti jos ei vastais, kyllä tuohon pitäis osata vastata.

Itekään en useesti noita sanoja käytä mutta näytän kyllä muuten että välitän, ja ihan varmasti vastaan jos mies kyy että rakastanko. Enkä kyllä painostamisena kysymystä ottais.

 

Vaikea kysymys. Eiköhän se ole aika yksilöllistä, loukkaantuuko valheesta vai rehellisyydestä.

 

No kyllä minäkin loukkaantusin ja aika pahasti jos ei vastais, kyllä tuohon pitäis osata vastata.

Vastasihan ap:n mies, ettei tiedä.

 

Älä nyt poikas perhettä riko ainakaan tuon takia.

 

Kyllä mäkin loukkaantuisin! Jos rakastaisi, kai voisi sen sanoakin!

 

Kyllä mäkin loukkaantuisin! Jos rakastaisi, kai voisi sen sanoakin!

Mutta jos kerran rehellisesti sanoi, ettei tiedä? Kumpi on pahempi: valehdella rakastavansa vai olla rehellinen ja sanoa, että ei tiedä?

 

Mä kyl loukkaantusin myös. Tosin olin eräässä suhteessa yli vuoden ja mies ei kertaakaan sanonu rakastavansa. Halus kuulema, et elämäs on yks ainoo nainen, jolle niin sanoo. Eli ilmeisesti hän tarvitsi aikaa. Tosin sen kerran ku sano, et alkaa ehkä rakastamaan ni tuli samana iltana baarista toisen kanssa Et se siittä ajan tarvitsemisesta Jos ei rakasta ni ei rakasta... Eipä toista voi juuri pakottaakaan tuntemaan jotain, mitä ei tunne. Mutta kyllä, kyllä loukkaantuisin ja pahasti.

 

kuinka usein kysytte miehiltänne, että rakastaako hän sinua?

mä kyselen melkeen päivittäin..
ex vastasi, että rakastaa ja hän ilmoittaa sitten kun tilanne muuttuu.... joo sit siitä tuli ex

 

voi sinnuu :hug: :hug: :hug:

meillä kävi niin että kun keskustelut oli tuommosia, niin mies oli jo mielessään toisaalla... ero tuli... :/

 

meillä kävi niin että kun keskustelut oli tuommosia, niin mies oli jo mielessään toisaalla... ero tuli... :/

No tätä mä just tarkoitan. Eli eikö ole parempi, että mies on rehellinen kuin että puolen vuoden päästä vaimo on ällikällä lyöty, kun mies hakee avioeroa...he kun olivat niin onnellisia?

 

No kyllä minäkin loukkaantusin ja aika pahasti jos ei vastais, kyllä tuohon pitäis osata vastata.

Vastasihan ap:n mies, ettei tiedä.

Mutta voiko noin vastata suoraan kysymykseen, kai sen nyt tietää rakastaako.

 

Miehet ajattelee eri tavalla kuin naiset, joten unohda koko juttu - ei kaikkien tarvitse rakkaudesta puhua, teot jos edes viittaa sinne päin???

 

meillä kävi niin että kun keskustelut oli tuommosia, niin mies oli jo mielessään toisaalla... ero tuli... :/

No tätä mä just tarkoitan. Eli eikö ole parempi, että mies on rehellinen kuin että puolen vuoden päästä vaimo on ällikällä lyöty, kun mies hakee avioeroa...he kun olivat niin onnellisia?

juuri näin. :/

 

Mutta voiko noin vastata suoraan kysymykseen, kai sen nyt tietää rakastaako.

Minusta voi. Kyllä mä olen aikoinaan miettinyt, rakastanko jotain enää vai en. Eli olen ollut epävarma tunteistani. Osa mussa on rakastanut, osa on lakannut rakastamasta. Koskaan multa ei ole rakkaus loppunut kuin salamaniskuna, aina se on vienyt pidemmän ajan.

 

Me oltiin seurusteltu lähemmäs 3 vuotta eikä mies koskaan sanonut rakastavansa kun ei tiennyt mitä se tarkoittaa.Kun esikoinen syntyi sanoin salissa että mä rakastan sua, mies vastasi että niin mäkin rakastan sua!!!
Ei kuulemma vaan osannut koskaan eikaisemmin sanoa sitä, mies ei muutenkaan tunteistaan kauheesti puhu.Oli vaan siinä syntymän hetkellä tajunnut että mähän rakastan ja ihan hirveästi.

Itse en ole sellainen henkilö jolle tarvii toitottaa koko ajan että rakasta,rakastan.Mun mielestä arjen teot, välittäminen yms.merkkaa enemmän mutta kaikki ovat erinlaisia.

 

Hyväksy hänet sellaisena kuin hän on tunteineen ( vähine ) päivineen. Sinähän hänet valitsit ja rakastuit sellaisenaan "mörrikkänä". Eihän ihmiset yleensä muutu ainakaan parempaan suuntaan suhteen alkuvaiheesta kuten me kaikki sen hyvin tiedämme :heart: Hää on sinun valittusi ja älä loukkaannnu hänestä. Hän ei voi tunteilleen mitään. Kuten ei meistä kukaan voi.

 

Mutta voiko noin vastata suoraan kysymykseen, kai sen nyt tietää rakastaako.

Minusta voi. Kyllä mä olen aikoinaan miettinyt, rakastanko jotain enää vai en. Eli olen ollut epävarma tunteistani. Osa mussa on rakastanut, osa on lakannut rakastamasta. Koskaan multa ei ole rakkaus loppunut kuin salamaniskuna, aina se on vienyt pidemmän ajan.

Samaa mieltä, ei se ole aina niin selkeän mustavalkoista. Mua vaivaannuttaa nykyisin se, että kun mies sanoo rakastavansa, mä en osaa vastata siihen että niin minäkin sua, koska en enää tiedä mitä todella tunnen.

 

No kyllä minäkin loukkaantusin ja aika pahasti jos ei vastais, kyllä tuohon pitäis osata vastata.

Vastasihan ap:n mies, ettei tiedä.

Mutta voiko noin vastata suoraan kysymykseen, kai sen nyt tietää rakastaako.

Niin, minustakin kysymykseen on vain kaksi vastausta; joko rakastaa tai ei rakasta.
Enkä minä miestäni tuollaisena valinnu, kyllä hän oli alkuun hellä, teki kaikkensa että olisin onnellinen, kertoi jopa rakastavansa. Siihen aikaan hän jopa laittoi viesteihin AINA hymiöitä, nyt en ole niitä nähnyt aikoihin (paitsi viesteissä jota laittaa muille).
Mies jätti mut kun odotin lastamme. Oli 2 viimeistä raskauskuukautta pois. Synnytykseen tuli ja on siitä lähtien (enemmän tai vähemmän) luonamme ollut.
Minä luulin että olisimme kissa-hiiri-leikistä kerenneet; emme ilmeisesti ole vieläkään.