Enterorokkoa Helsingissä paljon?

  • Viestiketjun aloittaja Vieras
  • Ensimmäinen viesti
Vieras
Naapurin lapset ihan jokainen sairastaneet. Pitäiskö välttää nyt liikaa kontaktia muihin lapsiin? Ainakin sisätiloissa?

Olen vauvan kanssa kotona joten poika olisi helppo pitää kotona eikä viedä tarhaan. Olisiko turhaa varovaisuutta vai ehkä jopa ihan järkevä vaihtoehto?
 
vieras
Mä googletin ton enterorokon, mutta ei se oikein vastannu sitä mikä meillä oli. Nuoremmalla oli ensin kuumetta, vähän näppylöitä iholla, seuraavana päivänä kunnolla näppylöitä. Nyt esikoisella naamassa ja kaulassa samankaltaista näppylää ja valitti eilen kyllä, että kielessä näppyjä tai haavoja. Hmm, mitähän tää nyt oikein on???
 
Pilkettä
Alkoi kuumeella ja sitten pikkunäppyjä selkään, jalkoihin ja muualle kehoa. Myöhemmin tuli vähän vesirokon kaltaset rakkulat suun ympärille, sormiin ja jalkateriin ja vähän muuallekin. Rakkulaan tulee märkäpesäke keskelle ja sitten puhkeaa ja kuivuu pois. Kerrana on okenatanut ja masu vähän löysä ja yleisesti vähän naatti. Yöt menee harakoille :(
 
käytiin tänään just pikkujätissä vanhemman kanssa ja se lääkäri sano ettei oo ennen ollut tällaista epidemiaa. Rokko alkaa flunssan oireilla, pääkipua,kuumetta, nuhaa. Seuraavana päivänä tulee näppylät. Ei oo kutisevia niin kuin vesirokossa. Todella tarttuvaa. Myös suuhun tulee, vaikeuttaa syömistä. Lääkärit haluaa ekana kattoa jalkapohjat ja kädet, kun ne on alueita mihin ne näppylät ekana ilmeisesti ilmaantuu, meillä tuli kyllä nuoremmalla jalkoihin ja vatsaan.
 
Ruokahaluttomuus tai kieltäytyminen ruoasta on aika hyvä merkki kanssa. Lääkäri sanoi että suolainen ja lämmin ruoka sattuu suussa - siksipä meillä on viime päivät menty viilin, jogurtin ja viileän vellin voimin. Tänään maistui puuro sekoitettuna reiluun määrään jogurttia. Myös jotain kylmää juotavaa ollut tytöllä jatkuvasti nokkamukissa.

Meillä on tullut pari kämmeniin ja sormien väliin, onneksi jalkapohjat on säästyneet sillä siitä varmaan tulisi huuto koska tyttö ei pysy yhtään poissa jaloiltaan. Olen ymmärtänyt että rakkulat on kipeitä mutta ei kutisevia.
 
Pilkettä
Meillä ei ole paljonkaan tuntunut olevan vaivaa noista rakkuloista. Yleisesti ei poitsu yleensä syö kun on kipeä ja nyt on kuitenkin ruoka kohtuullisesti maistunut. Rakkuloota ja näppyjä on tosi paljon hänellä. Vaippa-alueella näpyt haittaavat ja onkin useesti vaihdettu ja olen rasvannutkin ettei joutus kosketuksiin pissan kanssa. Pojalla ei ole vielä arkkulat puhjenneet että se kipeentyminen taitaa tulla vasta sitten. Tarhasta sanoivat että voi hoitoon tulla kun yleisolemus on terve...näpyt ei haittaa, mutta tiedä häntä...tässä on pähkäilty että milloin viitisi hoitoon laittaa. Ehkä sitten vasta kun rakkulat on puhjenneet ja kuivuneet vaikka muuten ei tuntuisi enää kipeä olevankaan. mitäs KIRVASH tein hoitopaikasta on sanottu vai oletteko kyselleet?
 
mä sain nuoremmalle maantaina keskiviikkoon asti sairaslomaa ja sanottiin et torstaina voi hyvin viedä. Mut ku lapsi on ollut kuumeeton jo kaksi päivää ja menee ku hullu eteenpäin, niin vien kyllä jo huomenna tarhaan. Ja tänään kun kysyin erikoislääkärin mielipidettä niin hän sanoi että saisit pitää lasta kolme viikkoa kotona jos odottaa sen ihon kokonaan paranemista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pilkettä:

Mä soitin maanantaina sinne ja sanoin että tytölle on määrätty saikkua keskiviikkoon asti. En sanonut tarkemmin että tuleeko torstaina hoitoon vai ei. Jos huomenissa nuo rakkulat alkaa puhkeamaan, niin voi olla että tyttö on loppuviikon kotona. Ihan vaan siksi etteivät pääsisi tulehtumaan tms. Ja onkos niillä riekalerakkuloilla sitten kiva leikkiä? Eihän tuo rokko sinänsä haittaa, koska kuitenkin on niin tarttuva että varoaikaa on vaikea määrittää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tammenterho:

Ok , tää oli hyvä neuvo...nuo näyttää vaan aika hurjilta nuo rakkulat...mutta meilläkin on jo ihan muuten viiletetty kokopäivä ja oltiin tänään ulkonakin kotipihalla, niin ehkä vois kanssa viedä ylihuomenna.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tammenterho:
mä sain nuoremmalle maantaina keskiviikkoon asti sairaslomaa ja sanottiin et torstaina voi hyvin viedä. Mut ku lapsi on ollut kuumeeton jo kaksi päivää ja menee ku hullu eteenpäin, niin vien kyllä jo huomenna tarhaan. Ja tänään kun kysyin erikoislääkärin mielipidettä niin hän sanoi että saisit pitää lasta kolme viikkoa kotona jos odottaa sen ihon kokonaan paranemista.
Totta tuokin. Meidän tyttö on vaan ollut niin väsynyt ja nukkunut useammat pitkät päikkärit - mikä yleensä kielii siitä että ei ole kunnossa niin siksi tarkkaillaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kirvash:
Alkuperäinen kirjoittaja Pilkettä:
Meillä ei ole paljonkaan tuntunut olevan vaivaa noista rakkuloista. Yleisesti ei poitsu yleensä syö kun on kipeä ja nyt on kuitenkin ruoka kohtuullisesti maistunut. Rakkuloota ja näppyjä on tosi paljon hänellä. Vaippa-alueella näpyt haittaavat ja onkin useesti vaihdettu ja olen rasvannutkin ettei joutus kosketuksiin pissan kanssa. Pojalla ei ole vielä arkkulat puhjenneet että se kipeentyminen taitaa tulla vasta sitten. Tarhasta sanoivat että voi hoitoon tulla kun yleisolemus on terve...näpyt ei haittaa, mutta tiedä häntä...tässä on pähkäilty että milloin viitisi hoitoon laittaa. Ehkä sitten vasta kun rakkulat on puhjenneet ja kuivuneet vaikka muuten ei tuntuisi enää kipeä olevankaan. mitäs KIRVASH tein hoitopaikasta on sanottu vai oletteko kyselleet?
Mä soitin maanantaina sinne ja sanoin että tytölle on määrätty saikkua keskiviikkoon asti. En sanonut tarkemmin että tuleeko torstaina hoitoon vai ei. Jos huomenissa nuo rakkulat alkaa puhkeamaan, niin voi olla että tyttö on loppuviikon kotona. Ihan vaan siksi etteivät pääsisi tulehtumaan tms. Ja onkos niillä riekalerakkuloilla sitten kiva leikkiä? Eihän tuo rokko sinänsä haittaa, koska kuitenkin on niin tarttuva että varoaikaa on vaikea määrittää.
No tuota määkin vähän aattelin että jos on haavaumia niin voipi tulehtua, mutta jos niitä joutuu sitten oottelemaan pidempäänkin. Ei auta kuin seurailla tilannetta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kannattaisiko siis välttää nyt tuota tarhaan menoa kun meillä siihen on mahdollisuus?
Olen ymmärtänyt että tauti tarttuu itämisaikana ja ilmeisesti myös sen jälkeenkin jonkunaikaa, että jos pystyt pidempään olemaan niin tietenkin voitte välttää rokon. Tosin sitä on aika paljon muuallakin kuin tarhoissa. Yleisesti ottaen kannattaa sitten vältellä paikkoja joissa lapsia on paljon, kun on niin tarttuva. Toisilla ei oireet ole ollenkaan kovia ja toisille tulee enmmän oireita, eli tauti ei ihan pahimmasta päästä minusta ole, varsinkaan kun siihen ei sisälly jälkitautivaaraa.
 
Mmhm. Ja sitten vielä se että sehän voi tulla useamman kerran eli tämä sairaus ei lukeudu "sairasta kerran ja olet immuuni"- kategoriaan.
 
Yhteistyössä