Erityislasten vanhemmat

Lapsen diagnoosin saamisesta kulunut jo yli vuosi ja jossain vaiheessa menikin jo ihan hyvin. Nyt kun on alkanut tulla ongelmia ongelmien perään on iskenyt ihan hirveä ahdistus. Tuntuu siltä, että ainoa paikka missä enää pystyy hengittämään on sairaalassa eristyksissä ulkopuolisesta maailmasta johon ei enää tunnu kuuluvansa. Onko kellään kokemusta ja miten olette selvinneet?

 

:hug: voimia! ei ole kokemusta itsellä, mutta toivotan voimia sinulle!! :flower:

 

Mikä dg teillä on?

meillä r62, hahmotus häiriö, laajoja puheen ymmärtämisen ja tuottamisen vaikeuksia.
käden ja silmän yhteistyö ei toimi. Autistisia piirteitä ja yökastelua.

 

Meidän erityislapsi kävi tänään kahdessa terapiassa, ja ne odotustilat tuntuvat olevan ainoita joissa tunnen olevani hyväksytty, tunnen olevani kotonani. Kun astumme ulos ulkomaailmaan, en tunne kuuluvani poikani kanssa sinne. Ainoa paikka jossa koen olevani hyväksytty, koen poikani olevan hyväksytty, on terapian odotustilat... Kuulostaa kauhealta, mutta todelta... Ulkomaailma on julma, vaikka mitään ihmeitä ei ole tapahtunutkaan. Poikani hyväksytään ihmetellen... Voimia!

Ei oikeasti ole helppoa olla erityislapsen äitinä. Se on raskasta... :hug: