Erolapset: Hoitivatko vanhempasi eronsa oikein vai jouduitko kärsimään siitä enemmän kuin olisi pitänyt?

Olen nyt seurannut läheisten eromyrskyjä ja ihmetellyt, miksi lapsen kokemuksia usein pahennetaan.

 

Samaa ihmetellyt. Mun vanhemmat aikoinaan hoiti meidän lasten kannalta asiat hyvin. Ja kumpikaan ei koskaan sanonut pahaa sanaa toisesta vaikka aihetta ois kyllä ollu. Tosin mun vanhemmat oikeesti tais rakastaa toisiaan, taitavat jollain tasolla rakastaa vieläkin. Eivät vaan kuitenkaan voineet olla toistensa lähellä.

 

En oikein keksi mitään, mitä he olisivat siinä parhaakseni tehneet. Oikeastaan kaikki niin satuttavasti ja pitkästi kuin olla voi. Olin pelinappulana ja näin aikuisena vasta kunnolla ymmärsin, kuinka pahasti siitä kärsin ja kärsin edelleen.

Sopivat riitansa minun häissäni ja ilmeisesti kuvittelivat, että olisin jotenkin onnellinen niiden puolesta kun tulivat siitä iloisena kertomaan kyynel silmässä. Hei jes, HE saivat HEIDÄN riidat selviksi, hienoa. Mites se joka eniten kärsi? Ai niin, ei sillä edelleenkään ole väliä. Ei tullut mieleenkään edes silloin tulla yhdessä pyytämään minulta anteeksi.

 

Kaduttaa etten hakenut kerran yhteen haastatteluun jossa etsittiin juuri erosta kärsineitä lapsia. Taas minä tossu nyhverö suojelin jotain joka ei minua suojellut, typerää. Olisi ollut hyvä kertoa kaikille itsekkäille ihmisille, mitä he lapsilleen tekevät.

Juuri pyöri päässäni nämä asiat ja siksi näin ärsyyntynyt sävy kommenteissani...

 

Vanhemmat eros kun muutin pois kotoa (kirjaimellisesti, kaksi viikkoa siitä kun mä kannoin kamat veke, muutti isä muualle). Sitä ennen elelivät kuin kaksi toisilleen satunnaista tuttua (vietettiin vain lauantait perheenä ja sekin oli kiusallista usein). Isä kerran kysyikin multa, olin yläasteella silloin, että mitä olisin mieltä jos hän muuttaisi pois - vastasin, etten tiedä kumman luona asuisin ja niin isä sitten jäi vielä kotiin eikä ottanut aihetta uudestaan esille.

Mun lapsuutta ajatellen olis varmaan ollut parempi jos olisivat eronneet kun olin pieni, ei ollut ihan terve suhde heillä. Oman kokemukseni perusteella en kannustaisi jatkamaan suhdetta väkisin vain lasten tähden. Vaikein vaihe eroamiseen on varmaan lasten teini-ikä, ainakin mitä olen nykyisen mieheni lapsilta kuullut.

 

Mun vanhempien ois pitänyt erota jo monta vuotta aiemmin kun mitä erosivat, jouduimme kuuntelemaan ihan hirveitä riitoja ja haukkumisia ja psyykkista ja fyysistä väkivaltaa näkemään.

Itse olin jo muuttanut opiskelija-asuntolaan kun vanhempani viimein erosivat, samoin veljeni asui muualla. Pikkusiskoa käytettiin pelinappulana ja lellittiin molempien vanhempien taholta. Nyt vasta vanhemmiten on välit korjaantuneet äitiin, isän kanssa en halua olla tekemisissä edelleenkään.

 

En oikein keksi mitään, mitä he olisivat siinä parhaakseni tehneet. Oikeastaan kaikki niin satuttavasti ja pitkästi kuin olla voi. Olin pelinappulana ja näin aikuisena vasta kunnolla ymmärsin, kuinka pahasti siitä kärsin ja kärsin edelleen.

Sopivat riitansa minun häissäni ja ilmeisesti kuvittelivat, että olisin jotenkin onnellinen niiden puolesta kun tulivat siitä iloisena kertomaan kyynel silmässä. Hei jes, HE saivat HEIDÄN riidat selviksi, hienoa. Mites se joka eniten kärsi? Ai niin, ei sillä edelleenkään ole väliä. Ei tullut mieleenkään edes silloin tulla yhdessä pyytämään minulta anteeksi.

Kasva oikeesti aikuseksi, et sinä sellanen vielä ole. Kakaralta vaikutat sekä ulkosesti että sisäsesti.

 

Toivoin koko lapsuuteni että äiti eroais isästä. Mutta onnellani erosivat vasta kun asuin jo pois kotoa. Sillonkin äiti sai pelätä henkeään, ja mun piti edelleen toimia henkivartijana. Onneksi isä tajusi kuitenkin tappaa itsensä pian eron jälkeen, ja jätti äitin henkiin.

 

Kasva oikeesti aikuseksi, et sinä sellanen vielä ole. Kakaralta vaikutat sekä ulkosesti että sisäsesti.

Olen ollut jo pitkään. Aluksi 18-25v nuori aikuinen, nyt tylsästi pelkkä aikuinen. Ulkoisesti näytän siis tosi nuorelta? Kiitos!