Eron vaikutus lapseen (tutkimus)

Tässä ketjussa on vaan puhuttu siltä kannalta enimmäkseen, että pitäs aikuisen valita lapsen paras oman parhaan sijaan. Näin on, mutta kysynpä (taas ) onko se ero aina sille aikuisellekaan paras? Jos hyppii suhteesta toiseen, monesti samat ongelat seuraa. Rakastumisvaihe ei yhtäjaksoisena kestä ikuisesti, mutta samaankin ihmiseen voi rakastua uudestaan, ja mitä arkeen tulee, ainakaan itse en vaihtaisi mistään hinnasta tätä nykyistä, tasaista arkea siihen hullaantumisvaiheeseen mitä oli pari ekaa vuotta. Ei tasainen arki tarkoita samaa kuin tylsä. Siinä on huippuhetkensä, ja huonoinakin päivinä tietää että pian aurinko paistaa taas.

ei aina eron jälkeen seuraa hurjaa hyppimistä suhteesta toiseen. ehkä joskus asiat menee niin että huomaakin ettei se ero omalla kohdalla auttanutkaan mitään.. tavallaan silmät aukeaa vasta kun ollaan jo erottu.

 

Kuulkaas nyt.

Eikös tuossa artikkelissa todettu, että erolla on lapseen negatiivisia vaikutuksia? Ei siinä pohdittu käsittääkseni sitä, onko ero tilanteessa x lapselle hyvä vai huono vaihtoehto.

Kaikki tajuaa että joskus (useasti) avioero voi olla lapselle parempi vaihtoehto kuin vanhempien yhdessä jatkaminen. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että perheen rikkoutumisella on lapsen elämään negatiivisia vaikutuksia. Väitän että näin on lähes aina, 99,99% tapauksista.

Tietysti erossa on lapsille huonoja puolia! Mutta niin on myöskin silloin, kun ei erota vaikka pitäisi.

Siinäpä on meille vanhemmille tenkkapåå, kun kahdesta pahasta pitäisi jotenkin osata valita se pienempi paha. :|

Näinhän se on. Silti pienemmän pahan valitseminen ei tee siitä pienemmästä pahasta hyvää. Jos nyt oletetaan eron olevan se pienempi paha.

Kyllä ihmisen pitää pystyä myöntämään, että tällä ja tällä teollani on saattanut olla lapseen negatiivisia vaikutuksia. Mielestäni pelottavaa ja riskialtista jos ei siihen vanhempana kykene.

Niin ja sitten. Ei kukaan varmaan eroakaan vain ajatuksella "vitsi ei oikein huvita". Kyse on siitä, kuinka alhainen/korkea ongelmien sietokyky ihmisillä nykyään liitossa on. Aikamme ja kulttuurimme väistämättä korostaa "minua" ja "minun tarpeitani". Se vaikuttaa meihin jokaiseen.

Mitä jos liiton jatkaminen aiheuttaisi lapselle vielä suurempaa vahinkoa? Tämä on aivan realistinen vaihtoehto.

Joten tässä ei valita onnellisen kodin ja eron väliltä vaan onnettoman kodin ja eron väliltä.

Ymmärrän kyllä. Mutta toistan itseäni:

Silti pienemmän pahan valitseminen ei tee siitä pienemmästä pahasta hyvää. Jos nyt oletetaan eron olevan se pienempi paha.

 

Joten tässä ei valita onnellisen kodin ja eron väliltä vaan onnettoman kodin ja eron väliltä.

Ymmärrän kyllä. Mutta toistan itseäni:

Silti pienemmän pahan valitseminen ei tee siitä pienemmästä pahasta hyvää. Jos nyt oletetaan eron olevan se pienempi paha.

No ei siinäkään tapauksessa, että oletetaan ei-eron olevan se pienempi paha.

 

Joten tässä ei valita onnellisen kodin ja eron väliltä vaan onnettoman kodin ja eron väliltä.

Ymmärrän kyllä. Mutta toistan itseäni:

Silti pienemmän pahan valitseminen ei tee siitä pienemmästä pahasta hyvää. Jos nyt oletetaan eron olevan se pienempi paha.

No ei siinäkään tapauksessa, että oletetaan ei-eron olevan se pienempi paha.

Totta, hyvä pointti! :flower:

Minua vaan häiritsee joidenkin ihmisten kyvyttömyys myöntää, että joillakin minun toimillani on voinut olla lapseeni huonoja vaikutuksia. Se on vaarallista.

 

Ihan varmasti jokainen vanhempi tekee joskus jotain millä on lapseen huonoja vaikutuksia. Sitä vahemmuus on, yritystä parhaaseen ja ajoittaista epäonnistumista.

 

Ihan varmasti jokainen vanhempi tekee joskus jotain millä on lapseen huonoja vaikutuksia. Sitä vahemmuus on, yritystä parhaaseen ja ajoittaista epäonnistumista.

Nii-in. Mutta kaikki ei pysty sitä myöntämään. Ja se ei todellakaan ole hyväksi.

 

Joten tässä ei valita onnellisen kodin ja eron väliltä vaan onnettoman kodin ja eron väliltä.

Ymmärrän kyllä. Mutta toistan itseäni:

Silti pienemmän pahan valitseminen ei tee siitä pienemmästä pahasta hyvää. Jos nyt oletetaan eron olevan se pienempi paha.

No ei siinäkään tapauksessa, että oletetaan ei-eron olevan se pienempi paha.

Totta, hyvä pointti! :flower:

Minua vaan häiritsee joidenkin ihmisten kyvyttömyys myöntää, että joillakin minun toimillani on voinut olla lapseeni huonoja vaikutuksia. Se on vaarallista.

Ymmärrän hyvin, että monet nousevat automaattisesti puolustuskannalle tästä asiasta puhuttaessa. Itsekin olen eronnut, mutta on aivan selvä, että ero oli ainoa oikea ratkaisu, lapsen isä petti, alkoholi alkoi vaikuttaa koko perheen elämään koko ajan enemmän, huoritteli ja haukkui minua lapsen kuullen. Erosimme kun lapsi oli vuoden, en voinut antaa sellaisen elämän antaa vaikuttaa lapseeni, kun vielä oli mahollista lähteä ENNEN kuin lapsi ehtisi traumatisoitua kotona näkemästään.

MUTTA, vaikka ero tosiaan oli pienempi paha, olen tuskallisen tietoinen lapselleni aiheuttamastani tilanteesta: hänellä ei ole turvallista, kahden aikuisen yhteistä kotia, vaan hän joutuu kokemaan paljon ikävää jo pikkulapsesta asti. Haluaisinkin lisää tietoa asiasta ja kuinka auttaa lastani kasvamaan tasapainoiseksi ja suhteissaan varmaksi aikuiseksi. Ikinä en kadu sitä, että sain ihanan tyttäreni, mutta sitä kadun, että olin itse niin tyhmä tehdessäni hänet tämän miehen kanssa, vaikka merkit tulevasta olivat kyllä nähtävissä.

 

tämä varmasti on aihe joka nostaa mielipiteet puolesta ja vastaan.. yleensä ne ihmiset joiden liitto tällä hetkellä on hyvä puoltavat tätä asiaa..itse henkilökohtaisesti uskon tehneeni oikean valinnan erotessani lasteni isästä, isompi poikani oli jo siinä iässä että ymmärsi asioita. Hän kysyi minulta usein kun taas hirveän riidan jälkeen itkin: Miksi äiti itkee? Miten voit lapselle sanoa että isäsi on aiheuttanut tämän? Riitaa oli melkein 24h!! eron jälkeen poikani sanoi minulle: sinä äiti naurat nyt enemmän kuin ennen..lasteni hyvinvointi oli etusijalla kun erosin. En usko että lapset saavat hyvän parisuhteen esimerkin jos vanhemmat nukkuvat eri huoneissa ja hellyyttä ei ole lainkaan..ja jos vanhemmat eivät saa asioitaan kuntoon vaan riitelevät ja huutavat toisilleen onko se sitten lasten parasta? Kysyn vaan!! Tottakai ihannetilanne on se että vanhemmat pysyvät yhdessä mutta aina näin ei ole ja jokainen perhe/parisuhde on erilainen.
nimim. onnellinen äiti ja kaksi onnellista pikkupoikaa

 

En lukenut koko ketjua enkä kyseistä artikkeliakaan kuin pikaisesti. Oma mielipiteeni on se, että lapsi ei erosta kärsi, jos molemmat vanhemmat eivät anna lapsen kärsiä siitä. Se vaatii toki vanhemmilta nöyrtymistä, periksi antamista ja paljon muutakin. Mutta erota voi niinkin, että lapsi on tulossa murrosikään ennenkuin edes tajuaa, että faija ei muuten ole enää vuosiin rykäissyt mutsia.

 

En lukenut koko ketjua enkä kyseistä artikkeliakaan kuin pikaisesti. Oma mielipiteeni on se, että lapsi ei erosta kärsi, jos molemmat vanhemmat eivät anna lapsen kärsiä siitä. Se vaatii toki vanhemmilta nöyrtymistä, periksi antamista ja paljon muutakin. Mutta erota voi niinkin, että lapsi on tulossa murrosikään ennenkuin edes tajuaa, että faija ei muuten ole enää vuosiin rykäissyt mutsia.

Täsmälleen samaa mieltä. Ei se lapsi pysty hahmottamaan sitä, että kuinka järkevästä syystä iskä ja äiskä eroaa, mutta sen pystyy hahmottamaan että miten iskä ja äiskä sen eron jälkipyykin hoitaa.

 

Moni eronnut (tai erolapsi), on tässä ketjussa todennut, että tilanne oli niin paha ja ero oli ainoa ratkaisu puolison tekojen/sanojen vuoksi tai että tuli jätetyksi, joten valinnanvaraa ei ollut. Ja ero oli silloin myös lapsen etu. En ollenkaan kiistä tätä asiaa, sillä vastuu vanhemmuudesta ja ehjästä vakaasta perheestä on KUMMANKIN vanhemman. Mikäli kuitenkin kumpikin vanhempi tiedostaa tämän asian, voitaisiin mielestäni moni (ei siis kaikki) perhe pitää lasten lapsuusajan koossa. Jos mies tai vaimo käyttää henkistä tai fyysistä väkivaltaa, pettää, juo, jättää tms., on hän se henkilö joka omalta osaltaan on unohtanut lapsen edun. Toisen vanhemman on hyvin vaikeaa yksin tehdä töitä ehjän kodin puolesta (kuten "seitsemän vuoden selibaatti" -nikki jossain määrin taitaa tehdä?). Pienen ajan sitä kuitenkin voisi mielestäni yrittää (lyhytaikaiset kriisit), mutta vuosien perhepiinasta tulee myös luonnollisesti lapsen piina.

 

Eikös ole tutkittu, että ero ei ole pahasta lapselle jos eron jälkeen ei enää riidellä ja lapsi saa pitää molemmat vanhemmat arkielämässään (ei ns. lähi- ja etävanhempaa).

Kaikkein eniten lapsi pelkää ja häneen sattuu, jos toista vanhempaa ei saa muuta kuin tavata silloin tällöin.

 

Itse en ole eronnut ja toivon ettei koskaan tarvitsekaan ja voisin lapsilleni antaa ehjän perheen myös tulevaisuudessa. Olen kuitenkin sitä mieltä että vaikka lasten pitääkin olla vanhemman elämässä ykkösenä ei omaa elämääkään pidä uhrata, meillä kun on vain yksi elämä jokaisella.

Kyllä erolla on varmasti lapsen elämään paljon huonoa vaikutusta mutta niin on silläkin jos vanhemmat eivät ole onnellisia yhdessä. Komppaan Keittiönoitaa pitkälti siinä että on paljon vanhemmista kiinni mitä ero lapsen elämään tuo.

Vaikka meillä on vastuu lapsistamme on meillä vastuu myös itsestämme.

 

up

 

Mutta erota voi niinkin, että lapsi on tulossa murrosikään ennenkuin edes tajuaa, että faija ei muuten ole enää vuosiin rykäissyt mutsia.

Niin mitä? Minuunko viittaat?

 

Kerrankin asiaa, joskin artikkeli oli vähän sekava. Liikaa erotaan, ihmiset menee seksin perässä vaikka helvetin porteille ja vie lapset mukana, Onnellisuus on jokin myytti, josta kukaan ei saa otetta, mutta sitä tavoitellessa rikotaan kaikki. Arki on kauhistus, oman itsensä ajoittain uhraaminen toisten vuoksi on nykyihmisille vierasta. Hyvä, jos asiasta keskustellaan, mutta niin kova syyllisyydentunne on, että eronneet tuskin voi artikkelia edes kunnolla lukea.

Tässä on pitkälti peesin paikka... Monesti tuntuu että varsinkin naisille on tärkeää tavoitella jotakin epämääräistä onnellisuutta. Sellainen "normaali arjen elo" ei täytä jotakin naistenlehden onnellisuuskriteeriä ja minusta on tuttavapiirissä näyttänyt että moni varsin hyväkin aviomies laitetaan kierrätykseen kun tavoitellaan sitä jotakin epämääräistä onnellisuutta tai etsitään sielunkumppania tai jotain. Ja seksin voi ulkoistaakin... Vaikka itse en vielä(kään) ole sitä tehnyt... Mutta mieluummin ulkoistan seksin kuin rikon kuitenkin hyvän perheen.

Niin totta =). Tätä olen nähnyt myös omassa kaveripiirissä ja itse yritän pitää järjen matkassa ja muistuttaa itseäni,ettei se ruoho ole vihreämpää siellä aidan takana ja lainaten tuttuni sanomista,eli sitä saa vain "saman "paskan",mutta eri paketissa" =). Eli kaikissa hyviä ja huonoja puolia.

 

Kerrankin asiaa, joskin artikkeli oli vähän sekava. Liikaa erotaan, ihmiset menee seksin perässä vaikka helvetin porteille ja vie lapset mukana, Onnellisuus on jokin myytti, josta kukaan ei saa otetta, mutta sitä tavoitellessa rikotaan kaikki. Arki on kauhistus, oman itsensä ajoittain uhraaminen toisten vuoksi on nykyihmisille vierasta. Hyvä, jos asiasta keskustellaan, mutta niin kova syyllisyydentunne on, että eronneet tuskin voi artikkelia edes kunnolla lukea.

Tässä on pitkälti peesin paikka... Monesti tuntuu että varsinkin naisille on tärkeää tavoitella jotakin epämääräistä onnellisuutta. Sellainen "normaali arjen elo" ei täytä jotakin naistenlehden onnellisuuskriteeriä ja minusta on tuttavapiirissä näyttänyt että moni varsin hyväkin aviomies laitetaan kierrätykseen kun tavoitellaan sitä jotakin epämääräistä onnellisuutta tai etsitään sielunkumppania tai jotain. Ja seksin voi ulkoistaakin... Vaikka itse en vielä(kään) ole sitä tehnyt... Mutta mieluummin ulkoistan seksin kuin rikon kuitenkin hyvän perheen.

Niin totta =). Tätä olen nähnyt myös omassa kaveripiirissä ja itse yritän pitää järjen matkassa ja muistuttaa itseäni,ettei se ruoho ole vihreämpää siellä aidan takana ja lainaten tuttuni sanomista,eli sitä saa vain "saman "paskan",mutta eri paketissa" =). Eli kaikissa hyviä ja huonoja puolia.

Niin. Minun mielestäni liian pienestä erotaan nykyisin. Tietysti jos toinen on alkoholisti jne jne mutta ihan joskus tuntuu että erotaan siksi että "Toi perkele ei opi laskemaan vessanpöntön reunusta alas kun käy seisaaltaan kusella ja kusee vielä lattiallekin"...

 

Itse ole eronnut. Erotessa lapsi oli 2-vuotias. Mieheni kanssa yhteiselo oli huutoa, tappelemista, suorittamista ja myös seksittömyytt. Lapsi oireili monellakin tavalla, kun olimme vieä yhdessä, pelkäsi riitojamme, ei syönyt, nukkui huonosti jne. Eromme jälkeen lapsi on täysin muuttunut. Iloinen ja leikkisä, niinkuin kuuluukin. Mielellään tapaa isäänsä ja mielellään tulee takaisin kotiin. Ex-mieheni kanssa en ole koskaan tullut nii hyvin toimeen kuin nyt. En voi mitenkään uskoa, että lapsi on kärsinyt tästä tilanteesta.....Päinvastoin. Nyt hänellä on kaksi vanhempaa, jotka molemmat asettavat hänet etusijalle, eivätkä riitele. Lisäksi molemmat nauttivat suunnattomasti siitä ajasta, jonka saavat hänen kanssaan viettää.