Erotaanko nykyään liian helposti?

Kun jos mä mietin esim. mun isovanhempia, niin kummallakin pariskunnalla, on ollu ongelmia: sota, nälkä,köyhyys, pahoinpitelyt, alkoholismi jne.
Eikä tuo työkään tuohon aikaan kauhean kevyttä ole ollu!
Ja silti mun iso vanhemmat oli onnellisia vielä 60-70 avioiliittovuoden jälkeenkin.
Miten nyky pariskunnat kestäisi vastaavaa!?

 

Ei mitenkään.
Sitä on totuttu nykymaailmaan, joten kun on päässyt helpommalla, nuo menneen ajan vaikeudet olisivat erittäin rankkoja ja vaativia ajan jaksoja.
Entis vanhaan, kun ihmiset eivät edes tienneet siitä paremmasta, oli se tottumus siihen "vaikeaan" ja niillä oli vaan mentävä mitä oli.

 

Ollaan oltu yhdessä 2005 vuodesta lähtien, muutama vaikea vaihe on käyty läpi ja erokin on käynyt mielessä. Sitten on tullut taas hyvä vaihe. En usko löytäväni ketään, jonka tulevaisuudensuunnitelmat, toiveet ja unelmat ois niin samanlaiset kun mulla. "Vikoja" on joo, mutta niin on muissakin. Ja monissa muissa on varmasti sellasia vikoja, joita sietäisin vielä huonommin. Uskon kuitenkin, että yhteiset päämäärät kantaa pidemmälle kun se, ettei kumpikaan ärsytä koskaan toista ja kukaan ei koskaan ole heittänyt viinilasia seinään. Juu, eihän sekään kannattavaa ole, mutta elämässä joskus tekee sellaistakin, mikä ei niin fiksua ole.

Tietenkin, jos suhteessa on oikeasti paha olla ja sitä jatkuu vuosikausia niin en mäkään lähtis elämääni siihen tuhlaamaan. Mutta jos helposti eroaisin niin oltais erottu jo ainakin neljä vuotta sitten..

 

Ihan lähisukulaisteni liittoja miettien sanoisin, että ennen erottiin liian vaikeasti.

 

Ennen ei erottu, vaikka syytä olisi ollut. Mitä onnellisuutta se muka on, jos on väkivaltaa ja alkoholismia yms? Se on tottumusta, ja sitä ettei vaan voida erota, sanon minä.

Nykyään jotkut eroavat minusta liian helposti, MUTTA minä ulkopuolisena en voi tietää miten helppoa se todella on, ja mitä kaikkea taustalta löytyy, kauanko pari on yrittänyt, kauanko ollut onneton...

Suurimpana ongelmana pidän sitä, että ei erota vaikka olisi syytä. Pilataan oma ja lastenkin elämä suhteessa, jossa on henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa, pelkoa, lyttäämistä, vähättelyä, onnettomuutta....SE on säälittävää minusta, eroaminen vaatii rohkeutta mitä tuollaiseen suhteeseen jäävältä ei löydy.

 

Ihan lähisukulaisteni liittoja miettien sanoisin, että ennen erottiin liian vaikeasti.

Eikä monilla ollut edes mahdollisuutta erota. Elettiin väkivaltaisissakin parisuhteissa, sellaisissa, joihin tänä päivänä jo lastensuojeluviranomaiset puuttuisivat alta aikayksikön.

Eroaminen ja ennenkaikkea eron jälkeen toimeentuleminen on nykyisin helpompaa kuin ennen. Uskoisin, että monet avioparit olisivat 60 vuotta sittenkin päätyneet eroon, jos lait ja sosiaaliturva olisivat olleet silloin samalla tasolla kuin nykyisin.

 

Mä korjaan hiukan kysymystä, eli onko eroamisen perusteet nyky aikana liian pienet?
Kun tuntuu että syyksi riittää ihan mitätönkin asia, eräs ystävä pariskunta erosi miehen masennuksen takia, kyseessä ei ollut vaikea masennus, pelkkä diagnoosi riitti, se että se sairaus on olemassa..

 

Kun tuntuu että syyksi riittää ihan mitätönkin asia, eräs ystävä pariskunta erosi miehen masennuksen takia, kyseessä ei ollut vaikea masennus, pelkkä diagnoosi riitti, se että se sairaus on olemassa..

Ja sä elit arkea sen pariskunnan kotona, tietäen millaista siellä oli, tietäen kauanko heillä on jo mennyt huonosti? Arki masentuneen kanssa ei liene herkkua, ja varmaan siellä jotain muutakin on taustalla ollut - vai kuka muka eroaa onnellisesta ja hyvästä liitosta yhtäkkiä yllättäen, kun toinen saa diagnoosin "pelkästä" masennuksesta joka ei edes mitenkään vaikuta pariskunnan elämään?

 

Eikä monilla ollut edes mahdollisuutta erota. Elettiin väkivaltaisissakin parisuhteissa, sellaisissa, joihin tänä päivänä jo lastensuojeluviranomaiset puuttuisivat alta aikayksikön.

Eroaminen ja ennenkaikkea eron jälkeen toimeentuleminen on nykyisin helpompaa kuin ennen. Uskoisin, että monet avioparit olisivat 60 vuotta sittenkin päätyneet eroon, jos lait ja sosiaaliturva olisivat olleet silloin samalla tasolla kuin nykyisin.

Musta on hyvä että on olemassa eri viranomaistahoja jotka puuttuu asioihin, mutta nykypäivänä sekin tapahtuu joskus liian helposti?

Mennäänkö nykypäivänä naimisiinkin liian helposti?

 

Ja sä elit arkea sen pariskunnan kotona, tietäen millaista siellä oli, tietäen kauanko heillä on jo mennyt huonosti? Arki masentuneen kanssa ei liene herkkua, ja varmaan siellä jotain muutakin on taustalla ollut - vai kuka muka eroaa onnellisesta ja hyvästä liitosta yhtäkkiä yllättäen, kun toinen saa diagnoosin "pelkästä" masennuksesta joka ei edes mitenkään vaikuta pariskunnan elämään?

Joo no tässä tapauksessa voin sanoa että syy oli pelkkä diagnoosi.
Ja mies kumminkin kävi töissä ja hoiti koti-asioitakin minkä jaksoi.

 

Ja sä elit arkea sen pariskunnan kotona, tietäen millaista siellä oli, tietäen kauanko heillä on jo mennyt huonosti? Arki masentuneen kanssa ei liene herkkua, ja varmaan siellä jotain muutakin on taustalla ollut - vai kuka muka eroaa onnellisesta ja hyvästä liitosta yhtäkkiä yllättäen, kun toinen saa diagnoosin "pelkästä" masennuksesta joka ei edes mitenkään vaikuta pariskunnan elämään?

Mä rakastan sua :heart:

 

Mä korjaan hiukan kysymystä, eli onko eroamisen perusteet nyky aikana liian pienet?
Kun tuntuu että syyksi riittää ihan mitätönkin asia, eräs ystävä pariskunta erosi miehen masennuksen takia, kyseessä ei ollut vaikea masennus, pelkkä diagnoosi riitti, se että se sairaus on olemassa..

Enpä oikein tiedä. Kun yksilöiden mahdollisuudet elämässä paranevat, myös heidän toiveensa ja vaatimuksensa kasvavat. Tämän päivän ihmiset eivät joitakin poikkeuksia lukuunottamatta taida tyytyä juuri missään asiassa yhtä vaatimattomaan, mitä heidän isovanhemmillaan on aikoinaan ollut. Ihmiset haluavat elämässään muutakin kuin jokapäiväisen leipänsä ja työntäyteisen harmaan arjen jonkun rinnalla. Jos tuon pitäisi edelleen olla ihmisille riittävän hyvä elämä, niin siihen nähden toki nykyisin erotaan liian helposti. Mutta nykyisin tehdään paljon muutakin "liian helposti".

 

Luultavasti tälläkin kohtaa on kaksi suuntaa: toiset eroavat liiankin helposti ilman että edes yrittävät tehdä töitä liittonsa eteen. Ja toiset sitten ajattelevat, että avioero ja mahdolliset huoltajuusriidat ovat ruttoa pahempi, ja elävät ja antavat lastensa elää ties miten sairaissa olosuhteissa.

 

Eikä monilla ollut edes mahdollisuutta erota. Elettiin väkivaltaisissakin parisuhteissa, sellaisissa, joihin tänä päivänä jo lastensuojeluviranomaiset puuttuisivat alta aikayksikön.

Eroaminen ja ennenkaikkea eron jälkeen toimeentuleminen on nykyisin helpompaa kuin ennen. Uskoisin, että monet avioparit olisivat 60 vuotta sittenkin päätyneet eroon, jos lait ja sosiaaliturva olisivat olleet silloin samalla tasolla kuin nykyisin.

Ihan varmasti näin, minun suvussani ainakin.

Suomenkin nuorison parissa yleistyvään uuskonservatismiin kuuluu se, että pitkällä liitolla katsotaan olevan itseisarvoa. Tavallaan sillä onkin. Mutta nuorison tapa ihannoida isovanhempiensa pitkiä kestäviä liittoja on usein pikemminkin kapinaa omien vanhempien eroavaista elämäntapaa kohtaan kuin vuosikymmenten takaisten realiteettien täyttä sisäistämistä. (sanoinko asiani tosi hankalasti?)

Lisäksi vanhuuteen taitaa kuulua tietty sovun löytäminen itsensä kanssa, minkä nuori helposti tulkitsee tuossa aloituksessakin mainituksi "onnellisuudeksi". Kun 80-vuotias mummo sanoo tyttärentyttärelleen, että hyvä oli elämä vaikka mies löi ja nälkää nähtiin, on kysymys totta kai ihailtavasta urheudesta mutta ei ehkä niinkään onnellisuudesta vaan inhimillisestä taipumuksesta selittää asiat parhain päin.

 

Musta on hyvä että on olemassa eri viranomaistahoja jotka puuttuu asioihin, mutta nykypäivänä sekin tapahtuu joskus liian helposti?

Mennäänkö nykypäivänä naimisiinkin liian helposti?

Jotkut menee, jotkut ei. Ennen vanhaan oli oikeastaan pakko mennä nopeasti naimisiin, jos vahinko sattui käymään. Eihän lehtolapsilla edes ollut juridisesti isää.

 

Mä rakastan sua :heart:

Mä tiiän :heart:
Ja mä sua.

 

Mennäänkö nykypäivänä naimisiinkin liian helposti?

Ennen aika moni meni naimisiin, koska kuukautiset olivat myöhässä...

 

Itse olen huomannut näin nuorena naimisissa olevana naisena, että ainakin nuoremmat parit eroavat liian herkin perustein - enää ei tunnu "rakastumisen tunteita" tai "intohimoa". Sitten sitä intohimoa etsitään jostain muualta. Tämä tuttua ainakin omassa tuttavapiirissä.

Sitten on sellaista kuin väkivaltaa, mutta ollaan silti yhdessä. Eikä erota tyyliin vaik mikä olis.

Omat vanhempani olivat 20v yhdessä onnellisen oloisesti, kunnes isäni erosi äidistä (minun ollessa jo nuori aikuinen) ja sanoi ettei ole rakastanut äitiäni oikeasti päivääkään.

Vähän ovat kakspiippusia nämä jutut.

 

Mun mielestä pikkulapsiaikaan ja vauva-aikaan erotaan liian helposti. Onhan se rankkaa, mutta ohimenevä vaihe. 2-3-vuotiaan kanssa on jo helpompaa ja sitten voi miettiä eroa uudestaan.

 

Ihan varmasti näin, minun suvussani ainakin.

Suomenkin nuorison parissa yleistyvään uuskonservatismiin kuuluu se, että pitkällä liitolla katsotaan olevan itseisarvoa. Tavallaan sillä onkin. Mutta nuorison tapa ihannoida isovanhempiensa pitkiä kestäviä liittoja on usein pikemminkin kapinaa omien vanhempien eroavaista elämäntapaa kohtaan kuin vuosikymmenten takaisten realiteettien täyttä sisäistämistä. (sanoinko asiani tosi hankalasti?)

Lisäksi vanhuuteen taitaa kuulua tietty sovun löytäminen itsensä kanssa, minkä nuori helposti tulkitsee tuossa aloituksessakin mainituksi "onnellisuudeksi". Kun 80-vuotias mummo sanoo tyttärentyttärelleen, että hyvä oli elämä vaikka mies löi ja nälkää nähtiin, on kysymys totta kai ihailtavasta urheudesta mutta ei ehkä niinkään onnellisuudesta vaan inhimillisestä taipumuksesta selittää asiat parhain päin.

Joo mun esimerkki aloituksessa, oli aika kärjistetty!
Tää koko asia nousi mun mieleeni kun lukee noita ketjuja missä on parisuhde ongelmia, ja ollaan heti eroamassa, tai muut keskustelijat kehottaa eroamaan. Ja myös ne tapaukset mitä mun ystävä- ja lähipiirissä on ollu.
On toki tapauksia joissa voi sanoa että ero on ainoa oikea ratkaisu, mutta suurin osa on mun mielestä niitä joissa eroaminen tai se että ei erota, on tasa-arvoisia vaihtoehtoja, ei vaan osata tai kehdata hakea apua, kun sitä on kumminkin nykypäivänä niin paljon tarjolla!?

Tämä mun mummoni joka on nyt jo päälle 90 vuotias, on nähnyt vaikka mitä, on kertonut paljon siitä millaista hänen elämänsä on ollut.. sanoi jotenkin näin "jos siihen aikaan olisi ruvettu eroamaan noin pienin perustein, niin olis akka lähteny joka torpasta"

Mä en haluaisi elää tuota aikaa enkä pystyisi, mutta en mä mun perheestä ihan pienellä luopuisi, jos niin olisi niin olis varmaan jo erottu, ja moni meidän tilanteessa oliskin jo varmasti eronnu.
Ei sellaista suhdetta ole jossa ei ongelmia olisi.

 

en mä tiedä erotaanko liian helposti. koska tosiaan, en tiedä mitä kullakin siellä taustalla on, enkä samassa talossa elä, tai heidän pään sisällä.

mutta sitä mieltä olen kyllä, että harva ymmärtää käyttää ja kokeilla kaikki ne keinot mitä on. tässäkin kun lueteltiin ihan päteväksi syyksi erota esim se, että on onneton. no onhan se pätevä syy, mutta ikävä kyllä aika moni on sitten onneton loppujen lopuksi seuraavassakin liitossa tai suhteessa. sitten ehkä mennään sinne terapiaan tms. väkivalta, alkoholismi, vaikea masennus jolle toinen ei tee mitään ja toinen siitä pahasti kärsii... uskottomuus, ainakin toistuva.. syitä jotka ymmärtää heti eron syyksi..

mutta syyt kuten erilleen kasvaminen, se että ollaan onnettomia, surettaa, masentaa, ei oikein huvita enää, ei ole enää kipinää. niille voisi varmaan usein tehdä jotain. ainakin kannattaisi yrittää, koska ne samat asiat tulee vastaan myöhemminkin, elämä ei ole aina kivaa. itse olen tällä hetkellä aika onneton ja surullinen... olen tehnyt paljon kompromisseja ja valintoja tehdäkseni mieheni onnelliseksi ja jotenkin viime vuosina vasta herännyt siihen, etten ole pitänyt omia puoliani. olen tukenut häntä löytämään oman juttunsa, uransa, onnen... itse pakerran edelleen juttuja, joita en haluaisi :/ mulla seisoi jo eropaperit pöydällä pitkään, asuntokin oli hommattu. mutta sitten päätettiin vielä yrittää ja ulkopuolisen avulla löydettiin keino jutella siitä, mitä mä voisin tehdä toisin jotta osaisin itse pyytää asioita joita haluan ja toisaalta miten mun mies voisi tukea mua löytämään esimerkiksi mieluisamman uran... ja rohkaisemaan mua. toki katkeruus ja kiukku tulee varmaan päivittäin mieleen, mutta kun toinenkin haluaa nyt yrittää ja yhdessä löytää ratkaisuja ja paikan meidän perheelle missä kaikki viihdyttäisiin, niin yritetään nyt vielä

 

Kaikki ihmiset eivät arvosta pitkää parisuhdetta ja siksi varmaan eroavat. Olen sitä mieltä, että monen eroavan pariskunnan suhde olisi vielä pelastettavissa, jos vaan molemmat sitä haluavat.

 

Mun mielestä alkoholismi, väkivalta ja pettäminen on syitä, joitten takia ei voi "erota liian helposti". vaan jos näitä esiintyy, niin se on lähdettävä heti. piste.

 

Onnea #21 teidän päätöksellenne ja perheellenne!

 

Minä en taas ymmärrä, miten kukaan haluaisi mennä naimisiin esim. tuollaisen pintaliitäjän kanssa kuin mitä monet teistä, esim. "Anatolia" vaikuttaa olevan. Eihän onnellisista ajoista osaa nauttia, ellei ole välillä niitä onnettomia ja sekin on hyvin suhteellista.

En voisi kuvitellakkaan, että menisin naimisiin miehen kanssa josta välitän ja eroaisin vain sen vuoksi, että miehellä on vaikka sitä masennusta. Tietenkään elämä ei olisi siinä vaiheessa mukavaa, mutta minulla on kuitenkin niin paljon empatian kykyä, etten voisi ajatella itsekkäästi itselleni huoletonta elämää jos välittämäni ihminen on sairastunut! Heitätteko lapsenne pois, jos hänellä on ongelmia?