♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Ihanaa Toukokuinen :love: Toivon todella, että sulla nyt nappasi. Me ollaan itseasiassa aloitettu samaan aikaan yrittämään. Paljon viivan vahvistumista ja tarrasukkia mukaan!

Mä tulin itse nyt vähän skeptiseksi tuon mun viimeisimmän ovisplussan kanssa. Koska Aiemmin mulla ovisplussa on näkynyt niin, että viiva on selkeästi kontrolliviivaa vahvempi, mutta nyt viivat oli saman vahvuisia ja seuraavana päivänä ei enää tullut viivaa. Tänään sitten päätin testata taas ovistikkua ja siihen tuli selkeästi viiva, ei kylläkään yhtä vahva kuin kontrolliviiva. Nyt pohdiskelen sitä, että olisko tuo ovulaatio sittenkin vasta tulossa?! :cautious: On nää vauvanteko hommat vaikeita. Mies on jo ihan kyllästynyt mun jokapäiväiseen tikutteluun ja spekulointiin..
 
Kiitos ladygreen, on vielä todella epäuskoinen olo! Juuri hetki sitten kirjoitin toista, mutta nyt tein toista, eli tein uuden testin muutaman tunnin päiväpissistä ja se on hieman tummempi kuin edellinen. Hui että.... tosi varovaisena siis aloittelen tuolla joulukuisten puolella. Siis, nyt oltiin juuri aloittamassa lapsettomuushoitoja! Eli, jos nyt ensi viikollakin pysyy matkassa mukana, niin pitänee perua lääkäriaika ja varata neuvola. :love:

Ladygreen, millaiset sun limat on? Ootko seurannut niiden kautta ovisajankohtaa?
 
Sonara, Tayssissa käydään. Meillä on kyllä ollut tositosi hyvää tuuria näiden hoitojen kanssa, kun on niin hyvin edennyt kaikki ja ei ole ollut suuria jonoja nyt. :) Muutenkin siellä on joka kerralla ollut mukavat lääkärit ja hoitajat, että hyvä kokemus on tähän asti ollut ja voin kyllä meidän puolesta sanoa, että voitte hyvillä mielin mennä sinne. :)

Toi on kyllä hyvä pointti mitä kirjoitit. :) Mä oon aina ollu vähän sellanen negatiivisuuteen ja pessimistisyyteen taipuvainen luonteeltani, mikä on ollu kyllä aika ikävää tässä yrityksessä. Muistan, että jo sillon ensimmäisten yrityskuukausien jälkeen pelkäsin hoitoihin joutumista ja mulla tuli viime kesänä ja syksynä useampi kaveri raskaaksi mikä lannisti entisestään, kun mietin vaan, että "miksi muut eikä me". Viime syksy oli aika kamalaa aikaa sen takia. Hoitoihin päästyä mulla on ollut paljon parempi mieli, mutta toki tämän viimeisen inseminaation kohdalla on pelkoja taas tullut tulevaa ajatellen ja että jos ei taaskaan onnistu ja ivf-hoitoihin joudutaan. Mielialat on kyllä tosi ailahtelevat ja menee ihan laidasta laitaan. Kun vaan osaisi ajatella yhden asian kerrallaan eikä liikaa miettiä tulevaa. :)

likka90, sulle myös samat sanat, jaksamista ja voimia! :)

Toukokuiselle onnittelut! :) Aikamoinen ylläri kävi teillä, samoin kuin hipeltäjälläkin aiemmin, että näin pitemmän yrityksen jälkeen saitte plussan. Tosi hienoa! :)

Meillä oli viimeinen inseminaatio eilen ja nyt taas pitkät piinapäivät edessä. Kun vaan jostain saisi malttia ja tyyneyttä näihin päiviin. :rolleyes:Tähän kiertoon saatiin luteaalivaiheen tueksi keltarauhaslääkettä (lutinus), kun viimeksi vuoto alkoi niin aikaisin. Aloitin lääkkeet tänään. Molemmat miehen kanssa kyllä tuumattiin polilta lähtiessä, että mahtaakohan nytkään onnistua., Eipä auta muu kuin odotella. :)
 
Mä en oo rajottanu miehen elämää. Paitsi äsken sain raivatit siitä et kun oli eilen ryyppää ( mulle oli ok tämä) mutta sitten hän kertoi että aikoo tänäänkin mennä. Semmonen raivarisuuttumuspuuska et huh. Ei varmana uskalla enää mennä :ROFLMAO:(y):rolleyes::censored: oonko ilkee? Tai onks mulla oikeutta rajottaa sitä ja ilmasta oma mielipide..
 
Täällä kovasti peittoja heilutettu viikonloppuna vaikka ovistestiin ei selkeää plussaa ole tullutkaan. :( mies taas lähtee reissuhommiin tänään ja tulee vasta torstaina. Ovis varmaan taas napsahtaa silloin tulla kun mies on poissa. Tää on niin meidän tuuria. Pitää vaan toivoa että joku siimahäntä ois kytisellä valmiina. Ei oo kauhee luotto tähän kiertoon kuitenkaan.

Päätös sen suhtee on muodostunut että tutkimuksiin ja hoitoihin vasta syksyllä mennään, kun yritystä takana reilu vuosi.

Toukokuiselle paljon onnea plussasta!! Ihanaa! :) <3
 
  • Tykkää
Reactions: Toukokuinen
Mä en oo rajottanu miehen elämää. Paitsi äsken sain raivatit siitä et kun oli eilen ryyppää ( mulle oli ok tämä) mutta sitten hän kertoi että aikoo tänäänkin mennä. Semmonen raivarisuuttumuspuuska et huh. Ei varmana uskalla enää mennä :ROFLMAO:(y):rolleyes::censored: oonko ilkee? Tai onks mulla oikeutta rajottaa sitä ja ilmasta oma mielipide..
Mä ohjasin miehen terveellisempään elämään jo ennen yritystä. Kannustin tupakoinnin lopettamiseen ja yritetään syödä terveellisesti. Oon myös kannustanut reissun päällä syömään hyvin. Miehellä ei ole ylipainoa ollenkaan, mutta olisihan se silti hyvä syödä hyvin. :) juomisasioissa ei ole tarvinnut motkottaa kun juodaan molemmat aika harvoin. Mutta jos mies olisi joka vkl menossa ja useampanakin päivänä niin varmasti kuulisi siitä. Ehkä teidän kannattaa keskustella siitä että kun yritätte ja jossain vaiheessa se vauvakin toivottavasti tulee niin ei voi olla juomassa joka vkl. Pyydät vaikka anteeksi räjähtämistäsi ja selität että olet huolissasi alkoholin vaikutuksesta hedelmällisyyteen ja siihen miten sit ku jäisit vauvan kanssa yksin kotiin kun tämä olisi menossa. Tsemppiä!
 
Kiitoksia kaikille tervetulotoivotuksista!
Täällä kävi tosiaan niin, että kuukautiset alkoivat seitsemän päivää ovulaation jälkeen. Kierron pituus oli siis 42 päivää tällä kertaa ja minulle voi päivittää yk4. Ovulaatiosta olen tyytyväinen, mutta luteaalivaiheen lyhyys harmittaa kovasti. Ja pitkä kierto myös.
Meninkin ja soitin itselleni ajan yksityiselle gynekologille. Puolitoista viikkoa pitäisi jaksaa odottaa aikaa ja uskon, että sieltä saan apua kierron lyhentämiseen ja tasaantumiseen. Uskoisin, että saan ainakin terolutit avuksi, niitä kun olen aikaisemminkin käyttänyt. Missä vaiheessa kiertoa te olette niitä alkaneet syömään, jos tarkoituksena saada säännöllinen ja normaalin pituinen kierto?

Toukokuinen tuhannet onnittelut sinulle plussasta, ihania hetkiä teillä siellä eletään <3

M|ra jos alkoholin käyttöä ja juhlimista tapahtuu usein, niin silloin minäkin puuttuisin asiaan. Mutta jos juhlintaa tapahtuu harvoin, niin silloin en koe siitä olevan mitään harmia kenellekään. Tietysti terveelliset elämäntavat on todella tärkeässä roolissa, kun lasta yrittää ja varsinkin sitten, kun lapsi syntyy. Ja se koskee myös miestä, eikä pelkästään naista.

MerMer todella harmi tuo sun pitkä kiertosi. Tiedän itsekin, että se raastaa hermoja. Onko sulla yleensäkin pitkä kierto vai onko tämä yksittäinen tapaus? Oletko ajatellut lääkkeillä hakea apua kierron tasaamiseen? Toivottavasti sait työpaikan juhlissa rentouduttua ja ajatukset hetkellisesti pois lapsen yrityksestä ;)

Paputoive täällä pidetään peukkuja, että ovulaatio sattuisi niille päiville, kun mies on kotona. Miehen reissutyö tuo kyllä oman kurjan lisänsä yritykseen. Toivotaan, et teillä aikataulut sopisivat yhteen!
 
  • Tykkää
Reactions: Toukokuinen
Hei kaikki. Onko kellään Täälä palstalla koti-inssistä tietoo ja jos on voisitteko pliis jakaa sen minun kanssani tossa koti-inssi 2016 sivulla olisi kiva tietää teidänkin kokemus kun itselläni takana ensimmäinen koti inssi.
 
Kummallista. Womanlog ennusti ovista viikon takaiseen (kp20) en kuitenkaan tikuttamalla saanut kuin haaleita viivoja. kuitenkin su-ma välisenä yönä jotain jomottelua oli ja alkuviikosta testit haaleni entisestään. Oletin että joko ovuloimaton kierto, tai sitten ovis oli ja meni ohi tikutuksista huolimatta (tikutin 1 x päivässä ja vähän vaihtelevin ajankohdin kun kuitenkin viivakin haaleni. Eilen sitten (kp 26) aloin tuntemaan jomotuksia alamahalla. Tein ovistestin ja se oli tummempi kuin nuo aiemmat testailut tässä kierrossa, mutta silti vaaleampi kuin kontrolliviiva. Aloin kuitenkin miettimään että olikohan kuitenkin kyseessä ovulaatio sitten. Huippuhan olisi ollut edeltävä 1-2 päivänä. Talleteltiin onneksi torstai-iltana. Eiliseltä kuitenkin tallettelut jäi, sillä mies oli kavereiden kanssa iltaa istumassa eikä ollut pelikunnossa kun tuli kotiin. Aamulla minun piti taas lähteä töihin. Pitää ehkä talletella kuitenkin töiden jälkeen, jos nyt kyseessä olikin ovis, sillä kaipa se munasolu sen 24h pysyy hedelmöityskykyisenä.

No parin viikon sisään varmaan selviää mikä jomotus oli mitäkin. :) ens kiertoon tilaan ovistestejä niin paljon että voi testailla vaikka aamuin/illoin jos siltä tuntuu.
 
Toukokuinen onnea plussasta, toivottavasti kaikki menee hyvin! :love:

Paputoive ootko seurannu valkovuotoa? Sen perusteella mitä olen nyt viime viikkoina lueskellu aiheesta niin tuo liman muuttuminen kierron päivinä ois kai aika hyvä antaan merkkiä ovulaatiosta. Luitko muuten sitä Kaisa Jaakkolan kirjaa, muistelisin että aiemmin olit sitä varaillu kirjastosta? :)

Jännä, en koskaan ollu aiemmin ajatellu että sillä ois mitään väliä, että jossain vaiheessa kiertoa tulee enemmän valkovuotoa ja joskus taas on niitä "kuivia kausia" o_O Tämä sivu http://kutri.net/naiseus/kuukautiskierto/ oli jollain tavalla hyvin silmiä avaava ja olenki tässä kierrossa alkanu seurailla aika tarkasti sekä tuota valkovuodon kehittymistä ja vähän kohdunnapukkaakin. Mulle sais siis päivittää:

Villisilmä 22v (mies 22v) / ya 4/16 / yk 1

Tällä viikolla poistettiin hormonikierukka ja viime viikolla oli edelliset menkat. Nyt joku kp 9? Valkovuoto alkoi lisääntyä eilen ja on aika maitomaista, tietty hiukka hankalaa eritellä nuita erilaisia limoja eka näkemältä (n) Yritys on kova spotata sitte se ovulaatiolima, ja tietty keskittyä samalla olennaiseen eli sinne makkarin puolelle :love: Kaikkein eniten yritystä vaatii se etten stressais tästä asiasta niin kauheasti. Stressaan jopa sitä, että tämä stressi voi vaikuttaa niin etten raskaudu (n)

Tulipa romaani! Seuraileeko kukaan muu näitä limajuttuja? :LOL:
 
Kyl mä ainaki yritän tarkkailla niit limoja mut en silleen sen tarkemmin sitten kun oon päässy siihen vaiheeseen et se on kirkasta ja juoksevaa.

Mul on alkanu viikko sitten valkovuodon muuntautuminen kuukautisvereksi ja siihen meni viikko! Siis mitä helv..??!! Eka se oli oranssii valkovuotoi ja sit siitä eteenpäin päivittäin vaihto väriä. Lima tuli esille vaan jos pyyhki, mitään ei valunu housuun. Nyt sit oikeestaan eilen alko ns verikuukautiset. Eli minkä mä laitan ekaks vuotopäiväks. Ihan ihme menkat..?! Menkkakivutkin kestäny viikon jo.. Kauankohan nyt nää verikuukautisetkin voi kestää, viikon lisää..?
 
Ladygreen:
Voi ei!!! :( todella masentava uutinen, niin toivoin että teille tulisi hyviä uutisia! :/
Eikai näyte olisi voinut mennä pieleen kuljetusvaiheessa? Veittehän näytteen labraan tunnin sisällä sen tekemisestä? Ja kuljettiko sinä/mies näytteen lähellä ruumiinlämpöä?
Meille ainakin annettiin tosi tarkat ohjeet miten testi tehdään kotona, jotta simpat ei kerkeis kuolla matkalla.
Toivon todella että seuraava näyte antais paremman tuloksen! <3

ON:
Täällä menossa kp 50!!!! Aaaaarggghh :( :( tissit ollu viikon verran hieman kipeät, mutta eivät samalla tavalla kuin yleensä ennen menkkoja. Ja raskaustestit näyttää negaa...
En oikeesti ymmärrä, miks tää kierto nyt vaan venyy ja venyy, kun kuitenkin alkukierrosta oli letrot käytössä :( päätin että viimeistään kp60 soitan naisten polille ja pyydän saada keltarauhashormonikuurin, jotta sais ees menkat alkamaan ja pääsis uuteen kiertoon. Niin monet negat testit on nyt tullu tehtyä, että raskauteen en usko :(
 
Täällä ilmoittautuu yks kuumeilija :) Minä 29v, mies 32. Kolmen viikon odotuksen jälkeen VIHDOIN alkoi tänään kuukautiset pillereiden lopetuksen jälkeen joten pääsee kunnolla hommiin ;) Viime öinen tais olla enne, kun näin unta että saatiin ihana pieni tyttövauva <3 Mies on yhtä innoissaan vauvasta kun mäki, innoissaan se on tilaillu netistä järkyt läjät ovis- ja raskaustestejä :D Toivotaan pikaista tärppiä <3
 
Villisilmä oon yrittänyt tutkailla limoja ja kohdunsuuta. En ole päässyt oikein asiassa jyvälle. Tuntuu että kohdunsuu on välillä ihan miten sattuu raollaan ja välillä kiinni. Limoistakin on tosi vaikea sanoa. Oon miettinyt että miten tunnistaa onko kyseessä limaa vai siemennesteitä, joita voi tulla ulospäin, jos yhdyntöjä ollut..? Sen olen limoja seuraamalla oppinut että aina ennen menkkoja tulee paksumpaa väriltään valkoista valkovuotoa. Luin niitä Jaakkolan kirjoja kyllä, ihan hyviä pointteja niissä oli. Tsemppiä sinulle yrityksen aloitukseen, ensimmäiset kierrot oli jännittäviä. Koita pitää stressi poissa. :) Toki helpommin sanottu kuin tehty.

ladygreen ei oo sanoja, mutta paljon halauksia täältä. Toivotaan että myöhemmässä näytteessä simppoja olisi, tai viimeistään kivespussinäytteessä. Ja onhan muitakin tapoja onneksi saada lapsia, kuin biologiset lapset. Tsemppiä! <3

MerMer toivottavasti alkaa pian uusi kierto, tai vielä parempi olisi jos pitkän kierron syyllinen olisikin plussauutinen.

Tervetuloa Possuuuu!
 
Unohtui omat asiat päivitellä. Eilen kun tulin töistä liehittelin krapulaisen mieheni sänkyhommiin hyödyntämään mahdollista ovista. Illalla tuli mieleen että teen viimeisen testin kun yksi testi jäljellä oli ja sain vieläkin tummemman viivan testiin, lähes tasavahvat. Tulkitsen plussaksi. Eli ilmeisesti ovis onkin/olikin tulossa!! Tänä aamuna herättelin miehen taas liehittelyin, sillä eihän kerta kielon päälle haittaa ja joka tapauksessa hän lähti taas reissun päälle. Tänään oli taas jotain jomotuksia vasemmalla. En osaa sanoa mikä on munarakkulan kasvamisesta johtuvaa jomotusta, mikä irtoamisesta johtuvaa ja mikä irtoamisen jälkeen nestelammikosta/keltarauhasesta johtuvaa. Ovulaation bongaus ei oo helppoo, kun noita limojakaan en selkeänä saa kiinni. Tuo oviksen testailu toki antaa suuntaa. Harmi vaan ku testit loppui. Tilaan vasta kun menkat alkaa niin seuraavaan kiertoon testejä. Jos vaikka ei alkaiskaan, vaikkakin jostain syystä on aika pessimistinen olo kun tätä tää on ollu jo useemman yrityskierron.
 
Hei ! Vieläkö mahtuu mukaan ? :)
Täällä ilmoittautuu 23 vuotias nainen. Kierrukka poistettu viime lokakuussa ja sen jälkeen kierto ollut säännöllinen.
Nyt on menkat 3 päivää myöhässä ja raskausoireita ollut viikon verran mutta testi nega, joten nyt vaan odotellaan niitä tulevaksi että voidaan jatkaa yrittämistä.. :)
 
Kyllä tänne mukaan mahtuu alisamaria! Tervetuloa! Haluatko listalle kans? päivitä tiedot punaisella niin laitetaan sinut listalle. Kinder_Kitty on päivitellyt listaa, minä myös. Voisinkin taas päivittää listan aikani kuluksi. :)
 

♥ Esikoisesta haaveilijat ♥
(lista päivitetty 21.4.2016)

Yritys päällä:
Jes94 21v (mies 24v)...................ya 3/2014
isbee92 23v (mies 32v)................ya 7/2014
nanja_ 24v (mies 26v).................ya 10-11/2014, yk 14

Annataika 24v (mies 26v).............ya 11/2014, yk 13
Kinder_Kitty 23v (mies 27v)........ya 1/2015, yk 11
venla90 24v (mies 25) ................ya 1/2015 yk 9
Mustikk4 27v (mies 26v)..............ya 1/2015, yk 18

tiitu86 29v (mies 29v).................ya 3/2015, yk 6
Falisa 25v (mies 25v)...................ya 4/2015
M|RA 28v....................................ya 5/2015, yk 3
Paputoive 28v (mies 29v).............ya 6/2015, yk 10
ladygreen 24v (mies 25v).............ya 6/2015, yk 6
ioms 23v (mies 25v).....................ya 6/2015
Iigu 28v (mies 38v)......................ya 6/2015, yk 2
Myya 29v (mies 29v).....................ya 7/2015, yk 5
mandarina 20v (mies 24v)............ya 7/2015, yk 1
Pages 27v (mies 27v)....................ya ??, yk 4
Domellan 25v (mies 28v)..............ya 8/2015, yk 4
MerMer 23v (mies 31v).................ya 8/2015, yk 6
TTK86 29v (mies 31v)....................ya 8/2015, yk 4
Susu90 25v (mies 30v)..................ya 8/2015, yk 2
Sandzell 24v (mies 25v).................ya 8/2015, yk 4
PikkuMyyh 26v (mies 30v).......... ya 8/2015, yk 4
Syli 28v (mies 38v)........................ya 9/2015, yk 1
alisamaria 23v (mies 28v).............ya 10/2015 yk 6
Pjawla 25v (mies 31v) ..................ya 11/2015
Jenetsu 27v (mies 26v) ...............ya 1/2016, yk 1

Sophi4 24v (mies 25v).................ya 1/2016, yk 1
Oinas86 29v ................................ya 1/2016 yk 1
salapoliisitar 29v (mies 38v) .......yk3
Leikkuri 28v (mies 30v)................ya 1/2016, yk 3
Lumirinsessa 20v (mies 20v).......ya 1/2016, yk 2
annimaria93 21v (mies 24v) .......ya 3/2016, yk 1
Maddie 22v (mies 25v).................ya 3/2016, yk 2
Villisilmä 22v (mies 22v)..............ya 4/2016, yk 1


Plussanneet 2016:

Toukokuinen 27v, ya 4/2015, yk 13, plussa 4/16
Illuminated 26v (mies 26v) ya 11/2015, plussa 3/3016
hipeltäjä89 26v (mies 27v) ya 2/2015, yk 15, plussa 3/16
P-P 29v (mies 28v) ya 12/2015, yk 1, plussa 1/16
Moon Moth 29v (mies 39v) ya 11/15, yk 2, plussa 1/16

Plussanneet 2015:

Mils 23v (mies 19v)
Unelmoida 26v, ya 7/15, yk 5, plussa 12/15
mimosa91 24v (mies 24v), yk2, plussa 12/15
nennsu 27v, ya 6/2015, yk 4, plussa 11/15
kelokettu 26v, ya 9/2014, yk 14, plussa 11/15
pumpulipallero 29v (mies 39v) ya 7/15, yk 4, plussa 10/15
Kuiske 25v (mies 28v) ya 8/15, yk 2, plussa 10/15
henttis 22v (mies 25v) ya 3/15, plussa 9/2015
Swipulit 26v (mies 27v) ya 9/15, yk 1, plussa 9/15
Ellanolla 32v(mies 37v) ya 6/15, yk 2, plussa 9/15
amadecasa 28v (mies 28v) ya 7/14, plussa 8/15

pirplua 24v (mies 24v) ya 6/13, plussa 7/15
Jembbba 22v (mies 25v) ya 11/14, yk 8, plussa 7/15
Mymmeli_Myy 24v (mies 24v) ya 10/14, yk 9, plussa 7/15

Varsinaista yritystä odottavat kuumeilijat:
Tanja12 20v (mies 22v) [ehkäisynä kumi/varmat päivät/keskeytetty yhdyntä]
kuvituksia 26v (mies 27v) [ehkäisynä e-pillerit (Gestinyl)]
ipanati 23v (mies 30v) (keskeytetty yhdyntä) ya 8/16

Taustalla:
likka90 25v (mies 33v).................ya 3/2015, yk 16
huupelson 25v (mies 25v)............ya 11/2014, yk 13
sporttimimmi 28v (mies 38v).......ya 6/2014, yk 18

Uudet käyttäjät: Ilmoita tietosi (nimimerkki, ikä, miehen ikä, ya = yrityksen aloitus, yk=yrityskerrat) punaisella värillä mikäli halut tiedot listaan. Myös päivitykset punaisella. Jatkossa en päivittele listalle muita kuin punaiset tiedot (helpompi bongata tekstistä). :) Fontin väri vaihtuu tuolta tekstilaatikon pisarasta.​
[/QUOTE]
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille!! :)

Kannatti näköjään käydä täällä avautumassa pitkästä kierrosta, tänään nimittäin alko tuhruvuoto! Siis ihan muutama tippa tullut ruskehtava vuotoa. Näillä näkymin siis yk7 alkaa viimeistään to tai pe. Toisaalta ajatus masentaa, mutta loppuupahan tämä loputtomalta tuntunut kierto...
 
Minulle on ilmaantunut vaikka mitä raskausoireita! (iik!!!) On rintojen turvotusta, pieniä ihan uuden tyyppisiä nipistyksiä alavatsassa, väsymystä, lämmon nousua jne. ja sitten tänään vielä alkoi todella omituiset huimaukset. Viikonloppuun pitäis malttaa odottaa, että viittaako nää oireet siihen mitä toivon. Tai siis siihen mitä yritän olla toivomatta liikaa, ettei tulis niin hirveä pettymys...
 
Moi kaikki, olen kovasti odotellut teidän kuulumisia.

Ladygreen en osaa sanoa mitään, kovalta kuulostaa tuo simppatestin tulos. Toivon kovasti voimaa teidän parisuhteeseen ja tahtoa selvittää edelleenkin asioita.

Paputoive noista limoista, ei ne miehen siemenet varmaan kahta päivää valu :D Eli jos joka toinen päivä pupuilee, niin on helpompi tunnistaa limoja. Mutta totta, että menee sekaisin keskenään.

Täällä tuli piinailtua niin pitkään, (muuten yk 13, sitten vihdoin tärppäs), että te ootte mun mielessä vielä vahvasti. Tänään 5+4, ja huoli ei täälläkään suinkaan oo vähentynyt, muuttunut vain :confused:
 

Yhteistyössä