Euroviisut 2024 VIRALLINEN LIVEKOMMENTOINTI SEMI 1

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Aika ponnetonta äärioikeistohihhuleilta. Ei saaneet massiivisesta kampanjoinnistaan huolimatta edes suurinta yleisöäänipottia kansanmurhaajille. Tämähän tietää sitä, että myös eurovaaleissa äärioikeiston nousu jää jälleen kerran tuhnuksi.
Eihän kansanmurhaajia voinut edes äänestää. Olisi kyllä hienoa, jos Venäjä ja palestiinalaisetkin alkaisivat käyttäytyä sen verran ihmisiksi, että he pääsisivät mukaan.

Yleisöäänet voitti Kroatia 337 pisteellä ja oli siis moraalinen voittaja, kakkosena Israel 323, kolmas Ukraina 307, neljäs Ranska 227 ja viides Sveitsi 226. Sveitsi voitti tuomaripisteillä.
 
vierailija
Top5 oli siis sveitsi, kroatia, ranska, ukraina ja israel. Aika odotettu tulos vaikkakin voittaja oli väärä, mutta se oli sovittu ennalta ihan samoin kuin lortsun voitto vuosi sitten ja ammattiraadit teki työtä käskettyä.
 
vierailija
Eihän kansanmurhaajia voinut edes äänestää. Olisi kyllä hienoa, jos Venäjä ja palestiinalaisetkin alkaisivat käyttäytyä sen verran ihmisiksi, että he pääsisivät mukaan.

Yleisöäänet voitti Kroatia 337 pisteellä ja oli siis moraalinen voittaja, kakkosena Israel 323, kolmas Ukraina 307, neljäs Ranska 227 ja viides Sveitsi 226. Sveitsi voitti tuomaripisteillä.
Rumaa toimintaa ammattiraadeilta.
 
Rumaa toimintaa ammattiraadeilta.
Niin, ehkä he ajattelivat samoin kuin YLEn selostaja, josta oli hienoa että "ei-binääri" voitti. Kuvitelkaa kommentteja, jos toisenlainen YLE-selostaja toisenlaisessa tilanteessa olisi hehkuttanut, kuinka hienoa on ettei "ei-binääri" voittanut normiheteroa. Miksi laulukilpailun osallistujan seksuaalinen identiteetti näyttää olevan arvosteluperuste?
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Voitto meni väärään maahan ja olisi kuulunut kroatialle mutta näin tämä näyttää menevän vuodesta toiseen, ettei yleisön äänillä ole samaa merkitystä kuin noilla raadeilla jotka ohjeistetaan äänestämään "oikein" jotta mikään määrä yleisöääniä ei vie voittoa "sopivalta".
Ukrainan ja Israelin sijoitus kärkiviisikkoon oli odotettua eikä Israelin voittoa tainnut edes ajatella muut kuin nämä viisut politisoineet aktivistit, jotka on kyllästymiseen saakka möykänneet kuinka paha laitaoikeisto masinoidaan äänestämään "väärin". Ne ei tainneet yhtään muistaa ettei tämä nykymallinen homoparaati juurikaan sitä laitaa kiinnosta.
Ranska oli ihan odotetusti kärkikahinoissa, mutta tuota sveitsin ujellusta en itse osannut ajatella lainkaan kuin sinne keskikastiin minne odotin suomenkin sijoittuvan samoin kuin espanjan ja norjankin jotka kumpainenkin sai tosi huonot yleisöpisteet eikä raaditkaan tykänneet.
Ja monesko kerta tämä oli että iso rahoittajamaa jää yleisöäänissä nollille? Saksalle kävi ainakin kerran näin ja oliko UK:lla jo toka kerta?
 
vierailija
Ja aussit antoi 3p meille. Jotenkin naurettavaa, että muuten pisteitä saa vähän kaikki sieltä täältä mutta israelille ei ammattiraadit anna pisteitä vaikka se on just sellainen kappale joka ammattiraateja yleensä miellyttää ja sitten sveitsi saa kaikilta 12p.
Voisiko nämä ammattiraadit laittaa jatkossa antamaan pisteet jotenkin sokkona eli ihan oikeasti vain sen kappaleen perusteella ja kukaan ei ohjailisi, että annatte maksimit tietylle maalle.
Ammattiraadit ymmärtävät tarttuvan ja monipuolisen melodian päälle. Sen lisäksi kappale pitää osata esittää mieluiten hyvin laulettuna. Kappaleen sanoituksellakin on hyvä olla merkitystä. Nuo kaikki ehdot täyttyvät Nemon kappaleessa.

Geneeristä rakkausballadia voi laulaa vaikka oopperalaulaja ja se ei välttämättä saa raadeilta pisteitä muun kuin vokalistin osuudelta. Jos sävellys on tyyliä 13 tusinassa niin kappale jää väkisinkin viiden tuomarin parhaimpien pisteiden listalla alas.

Tuomarit laskevat kappaleiden pisteet yhteen ja aloittavat pisteytyksen eniten pisteitä saaneista käsin 12,10,8 jne.

Raatien muusikot ja musiikin ammattilaiset eivät elä tynnyrissä. Hehän kuuntelevat musiikkia paljon enemmän kuin tavallinen talliainen. Siten heitä on vaikeaa, jopa mahdotonta ohjailla.
 
vierailija
Suomen biisistä vielä sen verran, että ei voi menestyä, vaikka joku tykkää, että on hienoa kun mies juoksee pers paljaana, mutta suurin osa tykkää, että aivan disquisting.
Tais Espanja mennä samaan miinaan, vaikka muuten hyvä biisi.
 
vierailija
Israel on näemmä saanut alankomaistakin 12 p yleisöltä, samoin meiltä sekä ranskasta, belgiasta, saksasta, italiasta, luxemburgista, ausseista, ruotsista, san marinosta, uk:sta, portugalista sekä muulta maailmalta. Ja kymppejäkin monelta.
Ei tarvitse siis hävetä yhtään.
 
vierailija
Me saatiin suurin osa yleisöpinnoista virolta 8 ja ruotsilta 5 eli naapurimaat suosi meitäkin. Tanska taisi antaa 2p ja norja yhden. Aussit antoi 4p meille ja irlanti sekä uk kumpikin 3p. Puolasta tuli 1pinna samoin kuin latviasta ja islannista.
Yleisöpinnoissa oltiin 15.
 
Israel on näemmä saanut alankomaistakin 12 p yleisöltä, samoin meiltä sekä ranskasta, belgiasta, saksasta, italiasta, luxemburgista, ausseista, ruotsista, san marinosta, uk:sta, portugalista sekä muulta maailmalta. Ja kymppejäkin monelta.
Ei tarvitse siis hävetä yhtään.
Jatkan vielä tuosta seksuaalisesta identiteetistä arviointiperusteena. Pitää olla iloinen, että parhaassa lisääntymisiässä oleva ja kohtuullisen näköinen heteronainen pärjäsi ihan hyvin, toiseksi eniten yleisöääniä.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Kyllä tuollaiset raadit pitäisi saada kokonaan pois. Kenen mielestä ne muka oli hyvä idea ottaa tähän mukaan?
2000-luvulla ilman raateja ollut aika oli sellaista, että viisuihin lähetettiin vitsejä ja huonolaatuisia kappaleita. Haluan todellakin pitää raadit, vaikken olisi aina niiden kanssa samaa mieltä. Minä en ole ammattimuusikko ja sen huomaa varmasti siinä, että en pysty poimimaan yhtä helposti lainoja muiden kappaleista kuten ammattilaiset. En myöskään tunne nykymusiikin historiaa kuten muusikoksi opiskellut.
 
vierailija
Sveitsi sai ainoan täyden 12p potin yleisöäänistä ukrainalta ja muuten saalis oli tuollaista 4-7 pistettä eli sille yleisö oikein lämmennyt ja ilman tuota ammattiraatien tykitystä se olisi ollut keskikastissa kuten tuolla kappaleella olisi kuulunutkin olla.
 

Yhteistyössä