G:haluaisitko vielä vauvan?

  • Viestiketjun aloittaja =)
  • Ensimmäinen viesti
Ei ole ainakaan vielä vauvakuume herännyt, varmasti siksi kun omanikin on vasta 10kk :)
Mutta lapsikuume on, haluaisin että lapeni saa sisaruksen, kun itselläni ei ollut, eikä miehellänikään, tavallaan :D
Olisi ihanaa jos olisi kaksi lasta. :)
Mutta ehkä ei tule tai sitten käykin mieletön tuuri, mies kyllä haluaisi muakin enemmän toista lasta..

22v
 
Viimeksi muokattu:
Haluaisin, koska minulla ei ole yhtään lasta. Toisaalta usein mietin sitäkin onko minulla oikeus itsekkäistä syistä haluta vauvaa. En ole mikään adoption ihannoija, mutta toisaalta siinä minun ei tarvitsisi hankkia kokonaan uutta lasta vaan se lapsi olisi jo olemassa. Minä en siis vielä ole oikein ymmärtänyt sitä onko minulla oikeus päättää jonkun lapsen elämänalusta. Kun lapsi ei voi valita sitä saako hän syntyä. Tuntuu niin suurelta tuo päätös, että hankkisi uuden ihmisen tähän maailmaan.
 
Kovasti haluaisin, mutta eipä ole vielä onnistunut. Yksi ei enää vauva on ennestään ja kyllä minä sen toisen jälkeen vielä yhden haluaisin. Joskus ajattelin, että kaksikin, (yhteensä siis neljä lasta) mutta taitaa tulla ikä vastaan eikä minusta ehkä kuitenkaan sentään suurperheen äidiksi ole. Ikää on piakoin 31 vuotta.
 
tytönjapoikienmamma
En missään nimessä enää hanki vauvaa. Tunnetasolla ihania nyytejä ovat, mutta järki otettava käteen. Kaikki resurssini ovat nyt käytössä kahden terveen ja yhden vaikevammaisen lapsen kanssa, haluan heille laadukkaan elämän ja jos vielä vauvan tekisin, joku jäisi paitsi jostakin. Rajansa kaikella.
 

Yhteistyössä