G: henkilökohtainen takaikärajasi lasten hankintaan?

  • Viestiketjun aloittaja gällyp
  • Ensimmäinen viesti
Ajatus oli että ennen 30v olisi kiva jos lapset olis tehty. Nyt mietimme uudelleen, koska haluaisimme toisen ja kolmannen väliin hieman isompaa ikäeroa ja siinä tulee oma ikä vastaan. Toinen on siis nyt alle vuoden ja täytän 27v.
 
"M33"
Vielä 25-vuotiaana olin niin naiivi, että olisin voinut erehtyä tekemään lapsen. Sittemmin olen saanut lisää itsevarmuutta. Olen ollut jo pitkän aikaa liian vanha ryhtymään isäksi.
 
huhahh
Täytän kohta 30 vuotta ja ei ole vieläkään kertaakaan tullut halua hankkia lasta. En ole koskaan halunnut, aattelin vain että kyllä musta jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä. Noh, ehkä sitä voi vielä 5v katsoa, ja sitten miettiä jos turauttaisi miehen iloksi jotain, mikä ei itseään kiinnosta pätkän vertaa.
 
"M33"
Täytän kohta 30 vuotta ja ei ole vieläkään kertaakaan tullut halua hankkia lasta. En ole koskaan halunnut, aattelin vain että kyllä musta jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä. Noh, ehkä sitä voi vielä 5v katsoa, ja sitten miettiä jos turauttaisi miehen iloksi jotain, mikä ei itseään kiinnosta pätkän vertaa.
Tietenkään et hanki lasta "miehen mieliksi". Se olisi typerää.
 
Momoko
Minä jo pienenä ajattelin, että minulla on neljä lasta ennen kuin täytän 40. En tiedä, mistä tuon 40v päätin jo pienenä, liekö jostain kuullut. No, ihan sama. Olin 39v. kun sain kuopukseni.
42-vuotiaana ajattelin, että jos alkaisin odottaa ehkäisystä huolimatta, en olisi ollut valmis enää. Elikkä kai mä sit vastaan, että 42 olisi ollut ylärajani.
 
"DiuDiu"
Ei ollut mielessä että mihin ikään mennessä pitäisi olla lapsi tehtynä, ainoastaan päätettynä että vain yksi lapsi.
Eli sain lapsen kun olin 19v, ja nyt olen 25v eikä enempää ole koskaan suunnitteilla tehdä.

Jos vielä ehkäisystä huolimatta raskauden, teen abortin, miehen kanssa ollaan tästä siis aina oltu samaa mieltä. Perhe on siis jo kasassa.
 
"meh"
Määrävä ei ole niinkään ollut ikä, vaan lasten lukumäärä. Vaikka omalla kohdalla olen ajatellut, ettei ei enään yli 35veenä lapsia. Täytän tänävuonna 35v ja jos lapsia ei vielä olisi, en varmaan kokisi itseni liian vanhaksi.. Lapsia on kuitenkin kolme ja nyt koen itseni kyllä liian vanhaksi tekemään lisää ;) Sain kolmannen pari viikkoa ennen 30v synttäreitä ja silloin tiesin, että lapset on tehty, ei enempää.
 
"Siiri"
Mä oli 20-vuotiaana kahden lapsen äitinä sitä mieltä että mun lapsiluku on täynnä.
Ja monta vuotta olinkin tyytyväinen.
Sitten iski uusi vauvakuume ja sain vielä kolme lasta lisää 35-, 37- ja 38-vuotiaana

Nyt on meidän lapsiluku täynnä ????
 
Ei sellaista ole.
Toistaiseksi en ole haaveillut lisälapsista ja toivon tilanteen säilyvän ennallaan, mutta en liitä asiaa ikään tai ajattele, että jonkin tietyn iän jälkeen en enää "voisi" lisääntyä.
 
"aaaa"
Elämäntilanteet voi vaihdella, mutta tällä hetkellä ajattelen 40 ikävuoden olevan jonkinlainen raja. Olen 37 ja toista yritetään. Riippuu niin ihmisestä ja voimavaroista mitä jaksaa ja milloin. Ikärajan olen asettanut ihan riskien vuoksi... siis vauvalle ja itselle koituvien terveyshaittojen vuoksi.
 
Sii
Haluaisimme yhteensä kolme lasta, nyt ensimmäinen on alle vuoden ja minä 28. Vielä emme yritä seuraavaa, mutta sellainen kaksi-kolme vuotta ikäeroa olisi hyvä. Toivottavasti seuraavat raskaudet alkaisi ongelmitta ja ns.ajallaan, sillä nyt tuntuu siltä, etten enää yli 35v olisi valmis raskauteen. Tietenkin jos ehkäisystä huolimatta tulisin raskaaksi, niin saisi tulla.

35v tai kolme lasta oman ja vauvan terveyden takia siis.
 
"MMM"
En ole koskaan ajatellut mitään tiettyä ikärajaa.
Mutta aina olen ajatellut että kolme lasta on toiveena.
Ja se tuli täyteen 34-vuotiaana.
Nyt kuopus on jo 4 (ja minä 38) ja välillä havahdun ajatusleikkiin neljännestä...
Mutta en usko, että sitä enää toteutetaan
 
vaihtelee
Mulla oli rajana 30v ja kolme lasta. Nyt ikää on jo 34v ja lapsia kaksi, ja vauvakuume vaivaa ajoittain. Jos päädymme lasta yrittämään niin itse tekemäni ikäraja saa siinä vaiheessa väistää.
 

Yhteistyössä