Hädänalaisia autettava kotimaassaan

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Näen jo painajaisia siitä, että Suomi on muuttunut sietämättömäksi paikaksi asua. Aika kauan täällä viime sotien jälkeen ollaankin saatu elää suht hyvissä oloissa, mutta nythän tuo alkaa olla loppu :( Hätää kärsiviä on barbaarien sotien takia niin paljon, että heitä tulee tänne valtavan paljon liikaa siihen nähden, mihin meillä olisi varaa.

Ei ole ihme, että meitä on paljon, jotka olemme peloissamme, huolissamme ja toivoisimme, että rahat laitettaisiin sinne, missä ne tehokkaimmin auttaisivat.

En edes toivo lasteni tekevän omia lapsia, koska heille ei ole varoja järjestää turvallista elämää. Ei varsinkaan hyvää päivähoitoa, eikä koulutusta. Opiskelu ja työn saaminen voi olla omille lapsilleni vielä joten kuten mahdollista, mutta ei enää heidän lapsilleen tällä tahdilla. Mutta tekeväthän maahanmuuttajat lapsia meidän ajattelevien ihmisten puolesta. Toivottavasti pärjäävät sitten edes vähän vähemmällä, kun ovat niin huonoista oloista lähtöisin. Ja toivottavasti ovat edes kiitollisia suomalaisille, jotka väistyvät heidän tieltään.
 
vierailijanainen

Avaruusolioitako tänne oletat tulevan?

Voin kertoa, että pakolaiset ovat ihan tavallisia ihmisiä, kuten sinä ja minä. Kykenevät tekemään töitä, syömään, käymään vessassa, ja jopa siellä metsässä, mikä joillekin on suomalaisen elämän elinehto.

Toivottavasti et pelota lapsiasi tuollaisella moskalla.
 
vierailija4444

En ole ap, mutta jaan saman huolen. Kyse ei ole siitä, että tänne tulijat eivät olisi ihmisiä tai ihmisarvoisia. Mutta kultuuri ja maailma josta he tulevat poikkeaa suuresti meistä. Arvot, käsitys oikeasta ja väärästä jne,

Olen asunut maailmalla useita vuosia ja myös näissä heikommissa maissa. Näissä kirjoituksissa unohdetaan aina että tänne tulevat eivät katso maailmaa samoin kuin me. Ne arvot mitkä meille on tärkeitä kuten koulutus tai vaikkapa puhdas luonto (jätteitä einesim heitellä vaan kadun varteen) ei ole kaikille niin tärkeitä. Meistä tietenkin tuntuu että nuo arvot on tietenkin tärkeitä...

Vaikka minulla on ystäviä pitkiä ja pätkiä, mustia, ruskeita ja keltaisia. Ja kunnioitan monia kulttuureja, pelkään silti piskuisen Suomen puolesta. Kaikille ilmainen koulutusjärjestelmä tulee kuolemaan, näin veikkaan tapahtuvan 20 vuoden sisällä....meillä on jo nyt liikaa velkaa joka jää lastemme kannettavaksi ja tämä tilanne pakottaa suomen ottamaan velkaa lisää.
 
vierailija
Avaruusolioitako tänne oletat tulevan?

Voin kertoa, että pakolaiset ovat ihan tavallisia ihmisiä, kuten sinä ja minä. Kykenevät tekemään töitä, syömään, käymään vessassa, ja jopa siellä metsässä, mikä joillekin on suomalaisen elämän elinehto.

Toivottavasti et pelota lapsiasi tuollaisella moskalla.

Olen nähnyt valitettavasti kaupungissani aivan liikaa niitä maahanmuuttajia, joilla ei töitä ole! Ovat tavallisia ihmisiä, mutta kun ei riitä rahaa mistään heidän ja heidän runsaslukuisten jälkeläistensä elättämiseen. Et ole ollenkaan realisti jos et tuollaista ilmiötä ole huomannut.

Nuorillamme ei ole töitä, niin en niitä mamuillekaan suo mielelläni. Mamuja on monilla aloilla käytetty hyväksi siinä, että palkka on vajonnut suomalaisnuorten saavuttamattomiin. Mamuilla on sellaiset verkostot, että voivat tehdä töitä pilkkahinnallakin siivousalalla ym. Suomalaissyntyiset eivät pääse samanlaiseen turvaverkkoon, joten poljettujen palkkojen alalle ei voi edes mennä enää.
 
vierailija
“Turvapaikanhakijat” navigoivat parhaimman ylöspidon perässä älypuhelimilla ja WhatsAppilla
"Kyselemme, minne olet menossa ja missä olet, minkälaista siellä on", turvapaikanhakija sanoo.
02.09.2015 19:04, 1812 lukukertaa

Rikosuutiset suoraan Facebook feediisi, tykkää sivuista ja pysyt mukana

Puhelin on hänen mukaansa tärkeä väline monella tapaa. Jos puhelinta ei ole, ei välttämättä tiedä minne lopulta päätyy.

“Ilman sitä en olisi Suomessa”, hän tunnustaa.

Älypuhelimella on helppoa seurata, mikä on tilanne Euroopassa. Minne esimerkiksi päästetään väärennetyllä syyrialaisella passilla ylläpitoon loppuelämäksi (melkein kaikki EU-maat) ja minne ei kannata yrittää edes sillä (Viro).

Suomessa hyysätään, se on varmaan selvää jo jokaiselle suvissuomalaisellekin, joten tänne alkaa olla kohta samanlaista tunkua, kuin maahanmuutolla jo “rikastuneisiin” maihin – Suomen kylmästä ilmanalasta huolimatta.

Aikuinen turvapaikanhakija saa kuukaudessa ylläpidon lisäksi noin 317 euroa käteen plus harkinnanvaraista tukea. Käteisellä hänen tulisi huolehtia muun muassa vaatetuksestaan, mutta SPR huolehtii vaatteiden hankinnasta pakolaisille.

Käytännössä pakolaisille jää käteistä omaan “harkinnanvaraiseen” käyttöön enemmän kuin suomalaiselle tukien varassa elävälle ihmiselle.

Kaksi “pakolaista” ja hyysääjä.

Tästä vieraskoreudesta tulee päästä eroon ja aivan ensimmäisenä lopettaa käteisen antaminen “pakolaisille”, koska se tuo WhatsAppin ja Facebook-seurontojen takia Suomeen yhä enemmän “pakolaisia” eli turvapaikkaturisteja, joille ei tuota mitään ongelmaa matkustaa toiselle mantereelle elämänpituisen ylläpidon toivossa.

Ruotsiin laskeutui äskettäin yksityissuihkukone, jossa oli matkalaisina kymmenen “pakolaista”. Sitä kannattaa miettiä hetki.

Lähteet: IS ja KMV-lehti
 
vierailija
Kymmenen turvapaikanhakijaa saapui Ruotsiin yksityisella suihkukoneella
Kymmenen turvapaikanhakijaa vuokrasi yksityisen suihkukoneen lentääkseen Ruotsiin turvapaikkaa hakemaan.
01.09.2015 12:02, 37418 lukukertaa

Rikosuutiset suoraan Facebook feediisi, tykkää sivuista ja pysyt mukana

Speisan jutun mukaan pysyvä oleskelulupa ja elämän pituinen ylläpito houkuttelevat yhä useampaa matkustamaan Ruotsiin.

On ollut paljon keskustelua siitä, tarvitsevatko Eurooppaan ja Skandinaviaan tulijat oikeasti turvaa. Monille Ruotsiin tuleville annetaan turvapaikkastatus pelkästään kansallisuuden perusteella.

Nämäkin kymmenen lähtivät tämän tiedon perässä Ruotsiin, ja kahdelle heistä on jo myönnetty pysyvä oleskelulupa.

Yksityinen Cessna 680-suihkukone laskeutui Malmön lentokentälle Beirutista matkustajinaan kymmenen turvapaikanhakijaa. Kahdelle syyrialaiselle turvapaikanhakijalle myönnettiin heti pysyvä oleskelulupa Syyrian kanalaisuuden perusteella. Ruotsin maahanmuuttovirasto on siis linjannut, että jokainen syyrialainen saa automaattisesti pysyvän oleskeluluvan ja ylläpidon loppuiäksi.

Kaksi koneen henkilökunnan jäsentä on pidätetty epäiltynä ihmissalakuljetuksesta. Myös kolmatta henkilöä, libanonilaisnaista, epäillään rikoksesta. Jos syytettyjen todetaan syyllistyneen ihmissalakuljetukseen, Ruotsin valtio voi takavarikoida koneen.

Suihkukoneen omistaja, egyptiläinen Smart Aviation, tarjoaa luksuslentoja bisnesihmisille.

Bisneksistä lisätietoa: https://en.wikipedia.org/wiki/Smart_Aviation_Companyts. lennätämme kenet vaan mistä vaan ja minne vaan kun hinnasta sovitaan,
ja lentäjät ja ilmeisesti myös kone olivat parin päivän päästä jo kairossa tekemässä uutta kuormaa:
http://english.ahram.org.eg/…/Egyptian-plane-held-in…

Voita oikeasti iPhone 6, saat samalla 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta! LuckyDino - Suomalaisten suosikkikasino

Lähde: Speisa
 
vierailija
Nuorillamme ei ole töitä, niin en niitä mamuillekaan suo mielelläni. Mamuja on monilla aloilla käytetty hyväksi siinä, että palkka on vajonnut suomalaisnuorten saavuttamattomiin. Mamuilla on sellaiset verkostot, että voivat tehdä töitä pilkkahinnallakin siivousalalla ym. Suomalaissyntyiset eivät pääse samanlaiseen turvaverkkoon, joten poljettujen palkkojen alalle ei voi edes mennä enää.
Niin, että vaikka mamuja on töissäkin, se ei ole hyväksi. Ei hyvinvointi siitä lisäänny, kun ne työpaikat on pois suomalaisilta ja palkkakehitys on surkea hintatasoon nähden. Surkeista oloista tulevat mamut kykenevät elämään vähemmilläkin varoilla, mutta meidän lapsemme eivät ole tottuneet siihen, että koti on kymmenen muun asunto ym.

Hoitotyöhönkin olisi jatkossa mahdollista saada suomalaisiakin kortistosta, jos se työ olisi tehty suomalaisille sopivaksi. Mutta ei kenelläkään ole kiinnostusta, kun löytyy alhaisiin oloihin tottuneita, jotka kykenevät elämään alhaisilla palkoilla.
 
Yhteistyössä