häpesitkö jotain asiaa lapsuudenkodissasi?

häpesin sitä, että meitä oli 5 henkeä ja asuttiin 2h + keittiö, ahtaasti, eikä ollut omaa huonetta, jonne viedä kavereita en koskaan halunnut tuoda kavereita, eikä koskaan pidetty kaverisynttäreitä, kun oli niin noloa, kun ei ollut omaa, eikä edes yhteistä huonetta sisarusten kanssa, vaan levitettiin laveri aina illalla olohuoneessa

 

Tupakansavua...

 

En koskaan. En ikinä. Muistan kaverini kommentoineen: "teillä on ihana käydä, kun on niin kodikasta"
Niin meillä olikin :heart:

 

En hävennyt. Tosin luulin että olimme köyhiä ja tämä perustui vain siihen että meillä oli kolmio ja jollain luokkakaverilla 11h+k, talvipuutarha ja uima-allas

 

Koska vanhemmat riitelivät, olivat ennakoimattomia, väkivaltaisia, aika usein humalassa ja muutenkin kaikki oli sekavaa en voinut tuoda meille koskaan kavereitani kylään. Meillä olisi voinut joutua näkemään ja kuulemaan ihan mitä vaan.

 

En hävennyt. Tosin luulin että olimme köyhiä ja tämä perustui vain siihen että meillä oli kolmio ja jollain luokkakaverilla 11h+k, talvipuutarha ja uima-allas

Meillä oli rahat tiukilla mutta aina syödäksemme saatiin. Ei ollut lapsilla omia huoneita. Eikä mitään hävettävää

 

Häpesin lihavaa äitiäni, en halunnut koskaan hänen menevän vanhempainiltaan.
Nyt olen itse lihava, joudunkohan kokemaan saman kohtalon omalta lapseltani.

 

Mäkin häpesin ahtaasti asumista. Meitä oli 11 kakaraa (no, samaan aikaan kotona asui parhaimmillaan "vaan" 9.)ja asuttiin 4h+k. Kun olin 16v, niin muutettiin tuplasti isompaan kämppään. Oli ihanaa saada oma huone.

 

häpesin koska meidän äiti oli kiireinen ja työ oli aina se ykkönen jonka vuoksi meillä ei ikinä saanut kukaan mitään vastaleivottuja pullia tai kotiruokaa vaan äiti heitti aina s-marketin muovipussista saarioisten pizzan tai valmis makaronilaatikon pöydälle jonka sit jos olin tuonu kaverin kotiin niin jouduin puolittamaan. Illalla oli ruisleipää ja aamulla puuroa. Nää oli todellakin mun pääasiallinen ruokavalio niinkauan kuin kotona asuin. Voitte kuvitella miten ihanaa oli mennä joskus mummolle joka oli hauduttanut mua varten ihanat riisipuurot ja tarjoili sen omatekoisen mansikkahillon kera. vieläkin vesi herahtaa kielelle. Mutta en kritisoi äitiäni. Hän oli työelämässä. Itse olen saanut mieheni ansiosta olla hoitovapaalla nyt kolmatta vuotta ja aikaa on tehdä ruokaa ym. En siis tiedä vielä mitä on yhdistää kokopäivätyö ja lapset.

 

Häpesin moniakin asioita, mutta ekana tulee mieleen se kammottava siivo.. Meillä oli aina tosi sotkuista, kaikki hyllyt ym täynnä jotain roinaa..
Ja vanhemmat jämähtäneet seitkytluvulle, tai ehkä kuuskyt...
Oudot vaatteet ja vielä oudommat aatteet. Varsinkin teini-ikäisenä ei voinu kuvitellakaan tuovansa kavereita kylään..

Toivon että omilla lapsilla olis paremmin, koitan ainakin olla ihan normaali aikaani seuraava äiti..

 

Häpesin ja kärsin tilanpuutteesta. Asuttiin äiti, isä ja minä 1h+kk kopissa pahimmat teinivuoteni ja vanhemmat jämähtäneet 60- luvulle, samalla lailla kuin joku tossa jo mainitsikin En ikinä tuonut kavereita kotiin. Asuinalue oli vielä helsingin arvokkaimpia, joten hulppeita koteja oli kavereilla.

 

isäpuoltani ja äitiäni...
Äitiäni siksi kun antoi isäpuoleni lyödä minua ja sisaruksiani sekä itseänsä usein ja tosi kovaa. En tuonut kavereita kylään, sen jälkeen kun isäpuoleni kävi sisareni kaveriakin pahoinpitelemään.

 

Häpesin kun ei ollut omia huoneita ja mulla oli aina vähemmän leluja kuin muilla lapsia : \
En ole vieläkään päässyt yli asiasta ja olen katkera.

 

En hävennyt mitään, mutta inhosin meidän keittiön vihreitä(!) kaapinovia. Onneksi niitä ei enää ole

 

Vanhoillislestadiolaisuutta. Lestapösöä.

 

Sitä kun ei koskaan voinut tietää missä kunnossa ja millä tuulella juoppo isäni oli. Eipä paljoa tehnyt mieli tuoda kavereita kotiin. Siksi meillä lapset saa yleensä aina tuoda kavereita kotiin kun haluavat.