Hei kyllästynyt!
Kirjoitan nyt stoorin oman elämäni kulusta ja omia tuntemuksiani aiheen tiimoilta.. jos tästä olisi jotain hyötyä ja ehkä jotain erilaista näkökantaa asian pohtimiseen!
Olen 22v. ja muutin kotoa 15-vuotiaana eli yläasteen jälkeen poikaystävän kanssa yhteen. Syistä ja toisista se homma ei pitkään toiminut, 16v. lähtien sitten asuin omillani ja juuri 19v. täytettyäni tapasin sulhaseni. Jo noihin muutamiin vuosiin eli 19v. mennessä olin ehtinyt bilettää ja tapailla miehiä (deittejä joka sormelle) ja tiedätkös, kyllästyä siihen "vapauteen"..! Riippuu tietty ihmisestä mutta itse kaipasin rakkautta elämääni. Muutama yhdenillan juttu (siis että sänkyyn asti menty) takana ja onko sitten ollut huono tuuri vai ei, mutta ne riittivät, kun ei ollut sen enempää intressejä toimia miehille viiden minuutin pumpattavana barbarana. Eipä niitä paljoa kiinnostanut, saanko minä nautintoa. Eli kyllä parisuhdeseksi päihittää ne kaipaamasi yhden illan jutut. Minua ihmetyttää monesti, kun ihmiset parisuhteissaan puhuvat, ettei voi tehdä sitä ja tätä. Minä ainakin voin tehdä nykyään ihan mitä tahansa kuin sinkkunakin - paitsi vehdata muitten miesten kanssa. Ja periaatteessa voisin sitäkin, kun ollaan miehen kanssa alussa sovittu, että jos ruoho alkaa vihertää aidan toisella puolella, parempi sitten kokeilla avoimesti kuin selän takana. Mutta molemmilla on kyllä muistissa, mitä se mukamas vihreä ruoho on, eikä tee mieli. Toki joskus bilereissuilla tulee vastaan miehiä, jotka osoittavat kiinnostusta ja joista olisi itsekin ollut kiinnostunut silloin kun oli sinkku. Mutta ei tee mieli vehdata muitten tykö, kun ajattelee asiaa jo siltäkin kannalta että jos jotain uutta hakee vieraasta miehestä, niin sehän on vaan se tunne. Samanlaiset "tavarathan" sillä toisella on, kuin omallakin
Eli siltä osin, jos kaipuu keskittyy siihen miltä joku toinen tuntuu, siitä voi päästä yli pohtimalla sitä asiaa, että mitä todella kaipaa ja etsiä sitä omasta suhteestaan.
Eli tosiaan, eihän sinua mikään estä irroittelemasta parisuhteessakaan ne opiskelijahaalarit päällä (jos miehesi ei siis kiellä menojasi). Olen kyllä huomannut, että me taidetaan olla siinä mielessä harvinainen pari, ainakin mitä tuttuja katsoo ja kuuntelee, että heillä on jotain ihme rajoituksia menoihinsa. Tai sitten me ollaan niin tylsiä, ettei meillä ole niin hirveästi niitä "menoja"
Mutta molemmat kyllä saa elää myös "omaa" elämäänsä tässä samalla eli on ne harrastukset ja menot jotka kiinnostaa, eikä toiselta tartte kysellä lupia mihinkään.
Meille on tulossa vauva (la 28.8 ) eikä sekään menemisiin vaikuta sen kummemmin, kuin että joutuu järkkäilemään aikatauluja, että milloin pääsee menemään. Itse sitä on toivottavasti imetyksessä kiinni aluksi ja miehen on tietysti helpompi käydä jossain, mutta sitten kun se vauvan kannalta onnistuu, aion itsekin mennä käymään jossakin. Vauvan ollessa pieni kuitenkaan en heti häntä jättäisi kellekään ihan tuntemattomalle hoitoon, eli näin ollen jonain iltana isä voi olla hoitajana ja äippä käydä vähän juhlimassa (on jo suunniteltu kaverin kanssa
) Tosin minulle juhlimiseen ei kuulu ryyppäys, vaikka muuten tykkäänkin bilettää. Vaan tanssiminen ja ihmisten tapaaminen ja näkeminen, ja se neljän seinän sisältä poistuminen!
Eli jos tosiaan rakastat miestäsi kuten sanot, ettei kyse ole kyllästymisestä suhteeseenne, niin nyt sitten vaan metsästämään sitä kadonnutta intohimoa! Etsi miehestäsi taas se, mihin olet ilmeisesti ainakin joskus tuntenut vetoa, kun olette naimisiinkin menneet. Viettäkää useammin aikaa makkarissa ja "löydä" hänet taas. Jos tuntuu siltä, että elämäsi on tylsää, hanki joku harrastus, jossain body pump-tunnillakin käyminenkin voi piristää! tms. tms.. Voit itse hyvin pitkälle rakentaa elämääsi ja asenteellakin vaikuttaa siihen, miten koet asiat.
