Hei taloustietäjät!

talouden orava
Panosta paikalliseen verkostoituvaan pitkäaikaiseen eettiseen ja aivan perusasioita (ruoka, turvallisuus..) edustavaan liiketoimintaan.. Tietysti sittenkään et voi olla varma, mutta tämä on minun kantani jos haluat laittaa rahasi arvon jonnekin.
 
vinkkejä
Fyysinen kulta on tässä vaiheessa ainoa varma sijoitus. Toinen vaihtoehto on kiinteä omaisuus, tosin kiinteää omaisuutta tullaan tulevaisuudessa verottamaan entistäkin ankarammin. Kolmas vaihtoehto on sijoittaa varmaan ulkomaan valuuttaan, Norjan kruunu, Sveitsin frangi.
 
"Mammeli"
Me vaihdettiin jo viime vuoden puolella lapsen säästöt kullaksi sekä Sveitsin frangeiksi ja Norjan kruunuksi. Lisää ostetaan kultaa sitä mukaan kun hänen tilinsä saldo antaa myöten. Onhan kyseessä 20 vuoden projekti, joten olisi tyhmää säilöä euroja, joista saattaa joku aamu olla kadonnut pari nollaa.
 
[QUOTE="Mammeli";28258963]Me vaihdettiin jo viime vuoden puolella lapsen säästöt kullaksi sekä Sveitsin frangeiksi ja Norjan kruunuksi. Lisää ostetaan kultaa sitä mukaan kun hänen tilinsä saldo antaa myöten. Onhan kyseessä 20 vuoden projekti, joten olisi tyhmää säilöä euroja, joista saattaa joku aamu olla kadonnut pari nollaa.[/QUOTE]

Miten tuo vaihto käytännössä tapahtuu, onnistuuko esim. Nordnetin tmv kautta?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28259218]Eipä euro vaikuta kovinkaan kummoiselta menestystarinalta...[/QUOTE]

Kuten ei ollut Markkakaan aikoinaan. Jatkuvia devalvaatioita, jotta paperipatruunat saivat paperinsa ja sellunsa myytyä. Tavallinen kansa ja pienyrittäjät kotimarkkinoilla maksoivat. 90-luvun hirveä lama johtui paljolti Markan ensin noustessa vahvaksi ja sitten romahtaessa täysin.

Euro on kuitenkin ollut vakain Suomen käyttämä valuutta kautta aikojen.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28260151]Kuten ei ollut Markkakaan aikoinaan. Jatkuvia devalvaatioita, jotta paperipatruunat saivat paperinsa ja sellunsa myytyä. Tavallinen kansa ja pienyrittäjät kotimarkkinoilla maksoivat. 90-luvun hirveä lama johtui paljolti Markan ensin noustessa vahvaksi ja sitten romahtaessa täysin.

Euro on kuitenkin ollut vakain Suomen käyttämä valuutta kautta aikojen.[/QUOTE]

Sinä se jaksat jauhaa tuubaa markasta.:D

90-luvun lama johtui Neuvostoliiton kaupan romahtamisesta ja lamaa pahensi ns vahvan markan-politiikka, joka johtui poliittisesta päätöksestä viedä Suomi mukaan euroon ennalta päätetyllä vaihtokurssilla. Tätä päätöstä jouduttiin puolustamaan korkeilla koroilla, kunnes jouduttiin ottamaan järki käteen ja antaa markan devalvoitua oikealle tasolle ja siitä sitten lähti talous nousuun.

Kummat otattaisit: 20% devalvaation vain saman suuruisen alennuksen palkkaasi/sossurahaasi/työttömyyskorvaukseesi?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28260204]Sinä se jaksat jauhaa tuubaa markasta.:D

90-luvun lama johtui Neuvostoliiton kaupan romahtamisesta ja lamaa pahensi ns vahvan markan-politiikka, joka johtui poliittisesta päätöksestä viedä Suomi mukaan euroon ennalta päätetyllä vaihtokurssilla. Tätä päätöstä jouduttiin puolustamaan korkeilla koroilla, kunnes jouduttiin ottamaan järki käteen ja antaa markan devalvoitua oikealle tasolle ja siitä sitten lähti talous nousuun.

Kummat otattaisit: 20% devalvaation vain saman suuruisen alennuksen palkkaasi/sossurahaasi/työttömyyskorvaukseesi?[/QUOTE]

No johan on todellista tuubaa. Vahvan Markan politiikalla ei ollut mitään tekemistä Euron kanssa. Neuvostoliiton romahtamisella kyllä oli hetkellisesti vaikutusta, koska koko taloutemme Markka-aikana perustui taloudelliselle harhalle, jonka Neuvostoliiton kauppa loi. Suomen kaupankäynti perustui tuottamattomaan vaihtokauppaan, jossa jouduimme ottamaan maksuna suurelta osin tuotteita, joille ei ollut todellista tarvetta öljyä ja kaasua lukuunottamatta. Suomen punamultahallitukset unohtivat täysin kehittää Neuvostoliiton kaupasta riippumatonta taloutta ja vientiä. Vienti länteen ja etelään sekä kilpailukyky rahoitettiin aina devalvaatioilla, jonka duunarit maksoivat selkänahastaan.

Talous todellakin lähti nousuun sen jälkeen, kun talous oli romahdutettu täysin pohjalle. Muuta suuntaa ei ollut. Suurin suunnannäyttäjä oli siinä tilanteessa Suomen EU-jäsenyys, joka suurelta osin vaikutti talouden suuntaan ja vakauden syntymiseen.

En todellakaan ottaisi uudestaan sitä 20% devalvaatiota, jonka jouduimme yrittäjäperheenä kokemaan. En usko, että talouden kansainvälistyessa kukaan muukaan haluaisi devalvaatioita. Niin tiukasti olemme globalisaation puristuksessa. En myöskään ottaisi sitä 15-20% korkotasoa yrityslainoissa. Tällä hetkellä Suomen taloudessa ei ole näkyvissä kenellekään 20% alennusta palkkoihin tai muuhunkaan. Siitä saamme kiittää nykyisen ja edellisten hallitusten hyvää talouspolitiikkaa, sekä yritysten hyvää taloudellista tilannetta sekä tuotantorakenteen hyvää tilannetta, jota on korjattu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28260304]No johan on todellista tuubaa. Vahvan Markan politiikalla ei ollut mitään tekemistä Euron kanssa. Neuvostoliiton romahtamisella kyllä oli hetkellisesti vaikutusta, koska koko taloutemme Markka-aikana perustui taloudelliselle harhalle, jonka Neuvostoliiton kauppa loi. Suomen kaupankäynti perustui tuottamattomaan vaihtokauppaan, jossa jouduimme ottamaan maksuna suurelta osin tuotteita, joille ei ollut todellista tarvetta öljyä ja kaasua lukuunottamatta. Suomen punamultahallitukset unohtivat täysin kehittää Neuvostoliiton kaupasta riippumatonta taloutta ja vientiä. Vienti länteen ja etelään sekä kilpailukyky rahoitettiin aina devalvaatioilla, jonka duunarit maksoivat selkänahastaan.

Talous todellakin lähti nousuun sen jälkeen, kun talous oli romahdutettu täysin pohjalle. Muuta suuntaa ei ollut. Suurin suunnannäyttäjä oli siinä tilanteessa Suomen EU-jäsenyys, joka suurelta osin vaikutti talouden suuntaan ja vakauden syntymiseen.

En todellakaan ottaisi uudestaan sitä 20% devalvaatiota, jonka jouduimme yrittäjäperheenä kokemaan. En usko, että talouden kansainvälistyessa kukaan muukaan haluaisi devalvaatioita. Niin tiukasti olemme globalisaation puristuksessa. En myöskään ottaisi sitä 15-20% korkotasoa yrityslainoissa. Tällä hetkellä Suomen taloudessa ei ole näkyvissä kenellekään 20% alennusta palkkoihin tai muuhunkaan. Siitä saamme kiittää nykyisen ja edellisten hallitusten hyvää talouspolitiikkaa, sekä yritysten hyvää taloudellista tilannetta sekä tuotantorakenteen hyvää tilannetta, jota on korjattu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.[/QUOTE]

Ei hemmetti, sä olet tosiaan eurouskovainen.:D

Palkkojen ja tulonsiirtojen alennukset ovat jo nähtävissä, muutama vuosi ja näkymä realisoituu.
 

Yhteistyössä