Heinäkuun Hellemasut -15 *toukokuussa*

Huomenta taas!
Nelli, kyllä se eilinen lopulta parempi päivä oli kuin mitä aamu antoi ymmärtää. Vesisade loppui onneksi ajoissa että sain kiskottua koiran lenkille (se kun ei vesisateella suostu pihalle ellei ole ihan rakko täynnä). Lenkin jälkeen vedin päikkärit 45min. StaRR, asutaan vanhan Nurmon puolella.

Mies tuli ajoissa kotiin ja käytiin katsastamassa mun uus auto mitä se on nyt kevään tehnyt, farmari volvo, mahtuu tytöt, koira, vauva ja vaunut. Puhuttiin mun itutuksesta ja ilmeisesti hoksas että sen sanoilla on merkitystä mulle koska oli sit loppupäivän hellempi. Käytiin valmennukses ja kaupas ja se halus meille iltapalaksi mansikoita ja kermavaahtoa. :) (illalla iski morkkis mut en puhunu mitään, ne oli hollantilaisia mansikoita, kuinka tautivapaita ne on? En yleensä syö kuin kotimaisia). Unto ainakin tykkäs mansikoista, rimus illalla normaalia enemmän.

Viime yö oli harvinainen, vedin ekan kerran pimennysverhon makkaris alas tänä keväänä et jos valo vaikuttaa nukkumiseen. Kumpikin nukkui koko yön! Mä en käyny edes vessas, enkä syömäs!

Synnytysunista, oon vissiin kerran nähnyt ja sekin oli ennen sitä sairaalareissua. Niitä odotelles. Mies muuten varmisti synnytysajan. Otti soittokeikan vastaan 24.7. noin tunnin ajomatkan päähän. Tottakai tämä silloin lähtee syntymään kun ei oo mitään toivoa saada toista kiinni edes puhelimella! Pitäiskö lähteä mukaan, Vaasaan olis sieltä lyhyempi. Toivotaan että oon vääräs.

A&u 29+5

Parempaa päivää kaikille!
 
Huomenta

Astrea Hyvä ku päivä parempi ja miehenkin kanssa saitte yhteisymmärrystä =). Ja vielä nukuttu yö!

Mä alan vihata noita öitä. Mikään asento ei ole hyvä ja sit asennon etsiminen sattuu nii saakelisti että tuntuu kuin häpyluu murenis alta ku koittaa kylkeä kääntää. Ei auta tyynyt eikä mitkään. Eli siis huonosti nukuin taas. Aamu alkoi oikein mojovalla ja pitkällä supistuksella. Nyt irtos hiet eikä voinut nousta. Siitä jäi sellanen alaselän jomotus mutta ei onneks ole lisää suppaillu vielä.

Harmaata vaihteeksi tuo keli. Tulis jo kesä!! Aina kylmä ja sateista. Vaateongelma on jo iso jos tarvii pukea enemmän päälle.. ni varsinkin siksi vois lämmetä!

Purinasta huolimatta, toivottavasti hyvä päivä tänään kaikilla =)

Nelli & Timpsu 33+3
 
"salla07"
Mä istun labrassa, numero 26 ja menossa 16 ja 10min päästä neuvola+lääkäri. Väsyttää, oksettaa, supistaa nyt ja yölläkin ja mummot tuijottaa. Vauva painaa koko aina tuonne alas, istuessakin. Ja lyödäänpä vetoa että mitään ei ole tapahtunut!
 
Salla tsemppiä suppareihin, toivottavasti jotain selviää lääkärissä.

Nelli sulla on kyllä jo pitkään hankalaa, onneksi olet asennoitunut hyvin.

Piiper mulla ei pahemmin ole ollut turvotusta niin korkkarit menee hyvin jalkaan. Mä toivon ettei tässä olisi pahemmin mitään juhlia tosin kun ei mitkään juhlavaatteet mene kuitenkaan päälle.

Astrea kyllä sä hyvin pärjäät vauvan kanssa. Vaikka tässä kaksi lasta on takana niin se alku on aina opettelua kun on unohtanut melkein kaiken miten vauvaa nostellaan tuetaan niskaa, pestään peppu jne.

Pajunkissa mä en ole ikinä ollut 4d ultrassa, mutta kiva kun saitte kuvia vauvasta ja ultraaja oli mukava. En ole vuosiin saanut mitään paperisia lähetteitä mihinkään labrakokeisiin.

Ellistiina hienoa että kaikki hyvin ultrassa.

Anskutin mä en muista miten päin se nyt meni mutta jomman kumman pojan tai tytön sykkeet on normaalisti korkeammat kuin toiset.

Riikkunen hyvä että olet saanut apua pelkopolilta. Itsellä on kyllä hyvät synnytyskokemukset kaikenkaikkiaan.

StaRR että polkupyörällä sitä ajellaan :), itse en ehkä enää uskaltaisi.

(.) Täytyy kyllä sanoa että mulla on taas harvinaisen hyvä olo, vauva on taas jotenkin asemoitunut niin että ei paina rakkkoa eikä vatsalaukkua. Eli mua ei öisin pissitä tai närästä ;), vaikuttaa kummasti oloon. Eilen tosin olin hyvin väsynyt töiden jälkeen kun tiistaina vein tiimini ulos illalla. Lieviä liitoskipuja on mutta ne ei käytännössä haittaa muutoinkuin jos on istunut pitkään ja pitäisi lähteä kävelemään. Paasto arvo tosin on ollut rajoilla aamuisin, mutta veikkaisin sen nyt johtuvan tuosta tiimi-illan syömingeistä ja siitä että etten ole juonut tarpeeksi. Ajattelin kuitenkin taas viikonloppuna ottaa vuorokausikäyrän että näkee miten muut arvot käyttäytyy. Suppareitakaan ei ole taas ollut joten tässä porskutellaan hyvin eteenpäin :D ja ihan hyvillä mielin. Pari viikkoa enää töitäkään joten kohta pääsee lepäilemään ihan huolella.


ipna 32+4
 
"salla07"
Paino oli kahdessa viikossa laskenut 200g, pitää muistaa syödä. Vauva on keskikäyrän alapuolella 1.9kg, iso pää kyllä niinkuin sisaruksilla. Paikat on kiinni, vauva rt ja laskeutunut jonka takia tuntuu se paine. Lepoa+panadolia, ei muuta lääkettä ole oloon kuin synnytys joka ei toivottavasti ole edessä vielä. Labrat puhtaat ja synnärille vaan näytille jos supistaa ihan yhtä lujaa ja säännöllisesti jatkossakin.
 
Piti tulla katsomaan mitä Sallalle oli sanottu. Hyvä että oli paikat kiinni vaikka lepoa jatkettiinkin!

Nelli, tuli mieleen että jos se LA heittääkin sen pari viikkoa niin alkaakos sulla olemaan se rv 36 kasas? Että jos se uni pitääkin paikkansa niin sulla on kohta lähtö? Niin hyvä kuin vauvan oliskin pysyä vielä jonkin aikaa masus niin kyllä toivois sun oloihin jo helpotusta.

Nyt jos lähtisin kokeilemaan ruohonleikkuuta, onneksi on päältä ajettava.
 
Salla Hyvä ku tilanne tuo. Mutta voin kyllä samaistua kaikkeen melkeen sun oloissa. Ainut lääke kun on se synnytys. Jaksuhalit!

Astrea Sinähän kelaat samoja asioita ?un minäkin :D. Nyt ois rv 35+ eli 36. viikko jos vauvan koon puolesta laskisi.. ei mulla yleensä näi aikasi tee muuta ku kiusaa, onneks tosin pari viikkoa kuitenki aiemmin sssnu synnyttää. Nyt kuitenkin kummittelee mielessä tuo vauvan koko/viikot, että entä jos ja jos.. blaah! Kauheen malttamaton olo tullu synnyttämisen suhteen. Mutta se kun on asia joka menee just ku menee. Ei niiku aiemmin tai niiku toivoo vaa se menee, painollaan. Sit senkin takia mietin enemmän millon syntyy, koska tämä rakas ihminen (joka sairastui vakavasti ja tehtävissä ei olen mitään), epäilee että ei ehdi nähdä vauvaa.. se olisi kauheaa! Kyse liian läheisestä :(. Paljon on tunteita pinnassa. Yksi lapsistakin hyvin pahoillaan että äiti ei voi tehdä heidän kaa just mitään :(. Että kunhan Timpsu vaan on valmis niin tervetuloa! Yhtään ei tarvitsisi pitkittää..
 
Nelli mulla pyörii myös synnytys paljon mielessä ja välillä pelottaa/jännittää/ahdistaa ja välillä taas vaan toivon et pääsisin sinne jo tositoimiin. Kun tätä ei ole ennen tehnyt niin se kipu mietityttää ja sit jostain syystä mua ahdistaa ponnistusvaihe ja se et mitä alakerralle käy ja se et repeänkö koko matkalta. Välillä tuntuu et nää pelot on järjettömiä ja välillä vaan pelottaa :D

Kävin aamulla äitipolilla. Gyne ei tänäänkään (kuten ei viime kerrallakaan) tehnyt gyn.tutkimusta vaan keskusteli mun kanssa ja ultrasi. Kaippa sillä joku syy on ettei tehnyt tutkimusta, ehkä kun ei supistele?
Aamu alkoi pissanäytteen antamisella, oli 3+ sokerit mut muuten ok. Sit käyrälle hetkeks ja sit jonotin gynelle tosiaan jonku 45min. kun oli ajat myöhässä vaikka olin päivän eka potilas :attn:
Gyne ultras ja sanoi heti et vauvan pää on tosi alhaalla ja siihen minä sit kommentoin et no ei ihme kun tuntuu et painaa niin ja koko ajan pitää vessassa juosta yms. Mitäköhän tuo tarkottaa jos pää on jo tässä vaiheessa todella alhaalla? Lääkäri vaan totes et kun on jo nää viikot niin jos vauva alkaa syntymään niin enää ei estellä. Tuli sellainen lievä paniikki et woooot? Oonks mä synnyttämässä kohta :D Vauva painaa tällä hetkellä ultran mukaan tasan 2,6kg. Aikamoinen jötikkä siis tuolla möyryää. Lääkäri oli sitä mieltä et mulla on issiaishermo jumissa kun kerroin et välillä särkee pakaraa inhasti. Eikä voi sillekää mittää ;) Liitoskivuista sen verran et kehotti liikkumaan oman voinnin mukaan ja hidastamaan tahtia jos tuntuu liikaa. Ja kun tuo vauva painaa noin alhaalla niin jatkuva paineentunnekin vaivaa, ihan istuessakin et en tiedä kauan pyöräilykään sit onnistuu. Taitaa ennen synnytystä satunnaisiks keikoiks nuo pyöräilyt jäädäkin..
Otin just pienet päikkärit kun viime yönä nukuin ehkä n. 3h. Uni kadoksissa ihan kunnolla. ja tuonkin ajan hyppäsin pissalla yöllä ja heräilin hetkittäin.


Mut tämmöstä tänne ja aurinkoista päivää kaikille =)

StaRR ja pakottavat pakarat rv34+1
 
Viimeksi muokattu:
"salla07"
Mä en ole suonut ajatuksia synnytykseen vielä. Edelliset on olleet nopsia, 5-6h jopa se käynnistetty versiokin, joten eiköhän se samalla painolla mene. Tiedän että isokin mahtuu syntymään, samoin esikoinen oli avotarjonnassa ja mahtui sujuvasti joten eiköhän pieni ja isopäinenkin ulos tule. Ainoana mietin että miten sitä osaa ajoissa mennä, jos kokoaika supistaa.
Muuten kyllä tykkään kun on hyvä olla, ei turvota, ei ole liitoskipuja, selkä on ihan ehjä :) eiköhän viikonloppukin mene nopeasti! Veisköhän kummisetä tuon lapsen vaikka hoplopiin purkamaan energiaa lauantaina, jos se paikkailis mun makaamista.
Alhaalla oleva vauva ehkä syntyy nopsemmin, kun sen ei tarvitse laskeutua synnytyksessä niin paljoa-näin mä mietin. Toki inhottavaa jos kuukausitolkulla on pallo jalkojen välissä.
 
StaRR Onpas ihan hyvän kokoinen vauva sulla siellä jo =). Varmaan vauva jo laskeutunut. . Mietinki sitä että oisko sulla niin kun noita sun juttuja lukee.. liian tutulta kuullostaa :D. Kannattaa ehkä sitä pyöräilyä passailla jos vauva jo alhaalla.. tai niin ajattelisin ite.

Mistä pääsenkin siihen että hitsas tänää kotona nii kiinni että suutuspäissäni otin kuopuksen ja iskin pyörän kyytiin ja sit menoksi. Virhe! Sattu ihan kauheesti mutta ei voinu antaa periksi kerta olin lähtenyt. Aivan kauheelta tuntui, kun vauvan pää ois hinkannu satulaan. Ja voin kertoa että oireitta en itekkään selvinny. Tyhmä! Kamala paine ja kipu alapäässä ja samalla tuntuu että hanurikin halkee siitä paineesta. Muutamia kipeitä suppareita tullu mut ei sen kummempaa. Maha on kyllä niin pinkeenä että kohta repee nahka. Mies kauhistelee joka päivä miten se voi olla niin iso ja päivittelee että halakeen pian. Jep. Tunne ainakin sellainen.

Pitää kait se lähteä nukkumaan vaikka kyrsii jo valmiiksi.. ei se hyvin mee kuiteskaan. Ja oon saanu kauheet selkäjapit vissiin just huonosta asennosta. Oon aika selkävaivanen ollut ja nyt säästynyt täysin, nii tähän asti. Varmasti tää päivittäinen päänsärky johtuu siis tuosta. Panadolia vedelly nyt joka päivä.

Mutta hyvvee yötä kaikille =)
 
Aurinkoista huomenta kaikille! Toivon koko sydämestäni kaikille hyvävointista päivää ja viikonloppua! On ihan tosi kurja lukea, kuinka paljon vaivoja osalla porukasta on. Toivottavasti kuitenkin vauvat pysyisivät kasvamassa vielä muutaman viikon.

Annuulle kiitos, kun jaoit kuulumisia ja ihan hirveästi voimia pikkuisen alkutaipaleelle. Kirjoittele lisää, kun jaksat. Varmasti me kaikki mielellämme kuulumisia kuullaan ja tsemppaillaan.

Itsellä suorastaan erinomainen vointi (etenkin viikkohin nähden) jatkuu. Ei vaivoja. :) Tälläkin viikolla alkuviikon taas lenkkeilin työmatkat edestakaisin kävellen, tänään tulin pyörällä, kun ajattelin lounastauolla mennä pumppiin. ;) Itseasiassa paljon kipeämpi olin eilen, kun työmatkan takia piti vain istua koko päivä ja jäi lenkkeilyt välistä, niin illalla selkä oli niin puutunut. Samoin täällä tahtoo vaivata hieman tuo iskiashermo, mikä saa välillä (juuri pitkän istumisen jälkeen) vasemman jalan puutumaan pakarasta pohkeeseen asti.

Viime viikkoinen lomakin meni oikein mukavasti kaikkine lentoineen. Siitäkin reissusta raskain osuus oli tulomatka kotiin, kun 3 h lennon jälkeen piti vielä istua putkeen autossa nelisen tuntia. Lomalla jaksoi hyvin kävellä ja olla liikkeessä 4 päivää eikä tosiaan lennoillakaan ollut mitään ongelmia. Eniten vaivaa aiheutti jatkuva pissihätä ja wc:n löytäminen säännöllisin väliajoin!

Synnytys pyöriin myös täällä päässä jo toistuvasti ja viimeiset viikot kyllä tuntuvat menevän tuskastuttavan hitaasti. Vielä olisi 3 vk töitäkin jäljellä... Tiedän, että kun loma alkaa, niin aikakin rupeaa lentämään, mutta nyt meinaa ajatukset jo pahasti harhailla pois töistä. Eilen sisustettiin ja kalustettiin jo vauvan huonekin lähes valmiiksi, kun käytiin hakemassa pinnasänky kotiin. Nyt pitäisi kaivella varastosta pienet peitot ja petivaatteet. :heart:

Kertokaas kokeneemmat, mitä on odotettavissa esikoisen osalta kun vauva tulee taloon? Meillä siis ennestään kohta 3-vuotias hyväntuulinen poitsu, joka ei pahemmin ole edes uhmaillut. Kovasti olen yrittänyt siihen asennoitua, että vauvan tulo voi kyllä mustasukkaisuuden myötä uhmankin herättää... Hyviä vinkkejä siis vastaanotetaan ja ylipäänsä kokemuksia, miten sisarukset reagoineet!

Littlelion viikkoja 31+3. (Ja korkkarit käytössä joka arkipäivä) :)

katso liitettä 19892katso liitettä 19893
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: {Anskutin}
Mua kans mietityttää tuo vauvan koko, 2,2 kg oli arvio viikolla 32...suuri...huh huh
Maanantaina olisi äitipoli käynti ja nyt meinaan pitää huolen siitä että tyttönen lääkäri ei enää tule ja pyydä mua nostamaan mahaläskejäni että hän saa sit sata kertaa sanoa eiku ja oho :whistle:

Oma olo on hyvä. Eilen tein kokopäivä reissun lasten kans kaupunkiin ja yllätykseni hyvin meni. Jaksoin jopa niiden kanssa käydä kaupoissa. Saarnan ensin pidin autossa että karkuun ei sit äitiä juosta niin yhen kerran juniori karkas rappusiin :stick:
Se on pahinta kun ei saa kiinni juostua :ashamed: ja toinen kun on niin villi ja nopeajalkainen...

Pitäis äitipolille täyttää se synnytystoive paperi. Isännälle sanoin että luutavasti neljän viikon :rolleyes: päästä ollaan synnyttämässä niin oletko valmis. Huh, mihin tämä aika on mennyt?? Jotenkin tuntuu että apua ei vielä :wave:
Nimi siihen paperiin pitäis keksiä ja vaatteita ehkä pestä ja ja... ja kaiken lisäksi on koko ajan tuntunut siltä että tämä tulee aikaisemmin joten pitäs alkaa tekemään nuita valmistusjuttuja...Paniikki iski eilen illalla kun tajusin että siis oikeesti...

Kesälomiakin isäntä kyseli että milloin rouvalle passais että hän pitäis... sanoin että tärkeintä on pitää isyysloma juuri silloin kun sitä tarvitaan ja kokonaan putkeen. Viimeksikin kävi niin ettei muka työnantaja antanut pitää niin nyt ole jo alusta ilmoittanut että oli mitä tahansa niin kolme viikkoa lapsen syntymästä hän on lomalla. Hurja pirttihirmu olen =)

Kiva aurinkoinen päivä tulossa ja ehkä lämminkin :cool: Jaksuja kaikille!

Piiper ja poika 33+3
 
"salla07"
Ihana sää, käytiin juuri tekemässä viikonlopun ruokaostokset :)
Eilisen ultran+tutkimuksen jälkeen on valunut kolmeen otteeseen varmaan ruokalusikallinen jotain limaa. Ei kai se tarkoita mitään? En kehtaa jokapäivä soitella neuvolaan :D
 
Moikka

Salla Onko värillistä se lima? Kellertävää tai rusehtavaa, punertavaa :D? Limatulppaa mietin.. Mutta tiiäthän sinä millainen se on. Ite olen kaiken alakerran eritteen suhteen tarkka koska ikinä koskaan ei ole tullut mitään valkkaria kummempaa ennen limatulppaa ja sillo yleensä synnytys jo käynnistynyt Tai alkamassa tapahtua. Seuraile tilannetta!

Littlelion Uskomatonta että joku voi noin hyvin :O. Mutta hienoa! Nauti!

Piiper Toivottavasti parempi kokemus se seuraava äitipoli ! Ja iha on hyvän kokoinen sinunkin vauva. =)

(.) Yö: hereillä klo 00, 01, 03, 04 ja heräsin 06. :kieh:. Onneksi keli aivan loistava ja ei vatuttanut yhtään aamulla. Vedettiin miehen vikan lomapäivän kunniaksi kaupungille ja takas, maratonin mulle. 10 000 askelta ku miehellä oli joku vekotin päällä puhelimessa mikä mittas. Jalat meinas räjähtää kun kotiin päästiin. Ja Perus olot päälle.. Tiedossa vielä ikkunapesua ja kaikkea tälle päivälle. Toimin työnjohtajana :LOL::popcorn:. Katellaanhan illasta monessa osassa sitä ollaan. No yhdessä, mutta vaivaisessa.

Aivan mahtavaa perjantaita!! :cool:

Nelli&Timpsu 33+4
 
  • Tykkää
Reactions: littlelion
"salla07"
Keltaista, niinkuin räkää. Mutta ei verta, ekassa tuli verta ja parin tunnin päästä käynnistyi. Kakkosestakin tuli verta ja meni päivä vai pari.. kolmosesta en muista kun se käynnistettiin n mutta ei niistä valunut näin suuria määriä, sitä lähinnä ihmettelen. Ja ois ne kai soittaneet jo perään, jos niissä testeissä mitä eilen ottivat olisi ilmennyt jotain . Ei kyllä supista ollenkaan, ei koko päivänä.
 
Nelli hurjalta kuulostaa tuo sun pyörälenkkis. Ei mustakaan oo enää satulaan kun tarkemmin ajattelee kun tänään tuntunut ettei tartte kuin kotona tuolilla istua niin tuntuu et joku tunkee tuolta alapäästä justiisa ulos.

littlelion ihanaa lukea et voit noin hyvin, nauti täysillä =)
Ja muillekin jotka pystyy kävellä korkkarit jalassa yms.niin ei voi kuin ihmetellä :D

Mä yritin äsken sängyn päälle hetkeks mennä lepäämään kun istuminen tuntui rasittavan ja sai painetta alakertaan mut eihän siitä mitn tullut. Jomotus häpykummulla, alamahalla, selässä, yläreisissä, alapään luissa, takapuolessa, peräsuolessa, pakaroissa, joka paikassa. Yleinen tuskaisuus ja kipeetäkin vihlontaa välillä. Nyt taas tuntuu etten kestä tätä mut pakkohan se on kestää. Varsinkin kun tietää et vauvalla on kaikki hyvin :heart: Tuntuu et koko ajan taas pissattaa vaikka vessasta lähtis niin siinä kylppärin ovella tuntuu et pitääkö mennä takasin.
Viime yö meni 2 pissareissulla joten jotain positiivista mut nukuin muuten aika huonosti.
Sattuu, sattuu, sattuu. Ja valituttaa samalla :rolleyes:
Kaupassa pitäis lähtee käymään vielä tänään. Mies kävis mut mä haluan kans olla mukana. Onneks tuo lähikauppa on lähellä nimensä mukaisesti mut silti matka tuntuu mulle järkyn pitkältä. Mikään asento ei oo hyvä, eikä mikään liike.

Aurinkoista viikonlopun alkua kaikille! :heart:

StaRR 34+2
 
Voi nenä. Heti kun ajattelun tänne pinoutua niin alkoi kauhee hässäkkä kaikinpuolin. Olin ensin flunssassa ja sitten alkoi mahatauti minkä vuoksi joudun myös sairaalassa käymään... Josko nyt ehtisi sitten vähän lukea ja keskittyä paremmin :)

Mun tiedot voi lisätä
Lara- 26v 3.lapsi K-HKS

Koitan keretä lukea kuulumisia nyt :)

Jaa kas la puuttui. 26.6. :)
 
Viimeksi muokattu:
Ehtoo moikka =)

Salla Joku tulehdushan vois aiheuttaa tuollaista vuotoa. Toisaalta voihan se sisätutkimuskin provosoida limakalvoja. Ei tosin mulla koskaan aiheuta ja ronkittu on uuseasti. Lopussa oon pyytänyt monesti tarkoituksella pyöräyttää kohduunsuulla ja sillo saattanut tulla limansekaista verta. Mut tuleeko vielä?

StaRR Voi sinnuu! Kuulostaa samanlaiselta ku mullakin. Joka paikka renkkaa :(.öMä vaan oon tainnu turtua osaltaan näille oloille ja sit sekin että eipä yllättäen olot alkaneet vaan osasin odottaa. Sulle kaikki uutta ni ei kovin kiva että eka raskaus heti vaikea. Mut kuules ystäväiseni, se voi olla muutama viikko niin palkinto on sylissä ja kivut tiessään =).

Minä olen kyllä aivan hullu! Aamulla liikenteessä kävellen klo8.30-11.30. Sit aloin omin nokkineni keikkumaan ikkunoissa ja irrottelin verhot ja pesinsja vein pihalle kuivumaan. Siirtelin sohvat ym.huonekalut ikkunoiden tieltä ja vein matot ulos, imuroin ja pesin pyykkiä. Sit miehet pesi ikkunat ja minä siivosin jälkiä. Silittelin verhoja, pyyhin pölyjä, tamppasin mattoja, grillasin lapsille siinä välissä ja oltiin pihalla retkellä ja kaupassakin kävin ostaa vkl ruoat ja juhlatarjoilut ku sunnuntaina vietetään kuopuksen 2v synttäreitä.. ymymymym :O. Lopetin tuossa puol kymmenen ja nyt istun ekaa kertaa tänään. En ole uskaltanut kauheesti pysähdellä koska käy heti sattumaan. Tuntuu että maha on tippunut tän päivän aikana ainakin 10cm taas alemmaksi. Voin kertoa että joka paikkaan sattuu ja en tiiä kui pääsen tästä sohvalta nyt suihkuun ja iltapalalle. Vauva kävi ihan hurjaksi kun vauhti loppui. Tuntuu että tulee läpi ja sattuu. Oon niin tyhmä ja lääkärikin tällaset riehkasut kyllä kielsi. No toivottavasti ei seuraa muuta kun toimintakyvyttömyys! Ettei enempiä supistelee alkas. Iha kivasti välillä tuikkinu. Minä olen just tällainen etten osaa lopettaa. Keli niin mahtava +18-20C ja lapset viihty ulkona poissa jaloista. Kyllä sekin piristi mieltä että aamulla käytiin yhdessä kahveella ja kävelyllä. Ois toki saanu jäädä siihen, kävelin sellaset 4-5km mikä maratonmatka mulle nykyään. Muista ees millo moiseen kyennyt.

Että aijaijaijaijaijai nyt ihan tosissaan :(.Ei voi ku iihteesä taas syyttää!
 
Noniin ja päivitystä jälleen..

Eli täällä voidaan hyvin, kipuja ei ole satunnaisia (siis todella satunnaisia) liitoskipuja lukuunottamatta. Kutinaa löytyy vatsan ja reisien alueelta, muutoin melko oireetonta raskautta tämä tällä hetkellä.. Ja lasketaanko sitä, että kyljellään sattuu pakarasta aina polveen saakka, mikäli sattuu esim. nukahtamaan kyljelleen (kyljelläni aina nukun) ja herään vaikkapa pissalle kesken unien. Siitä sitten yritän kavuta ylös väsyneenä ja kipeänä, mutta se kipu hellittää lähes välittömästi, eli jokin painaa kai vain hermoa tms. Ei siis vielä paha. :D

Jomotusta tulee automatkoilla hartia-alueelle, muutoin jälleen pääsen mielestäni melko helpolla.. Maha ei tunnu niin isolta mitä se peilistä näyttää, ellen yritä kengännauhoja sitoa. Mutta silloin menen mutkalle ja haen asennon, jota voisi kuvailla ninja-potkuksi :D Melkoisen surkuhupaisaa on myös se, kun pissalta noustessa lirautan vielä muutaman millin housuihin, ellen valuttele pöntöltä noustessa viimeisiä tippoja paperiin (papereita ja kertoja voi mennä viisikin yhdellä vessareissulla, mutta pönttöön en saa ainuttakaan).. Todella hemaiseva olo! :D

Painoa on tullut nyt edelleen se +16kg ja ympärysmitta n.95cm. Jalat aivan höllyy jo kun tunnustelee (olen ollut erittäin kiinteässä kunnossa ennen raskautta) ja kävellessä alan muistuttaa hyytelöannosta, ei mitenkään kiva juttu ei.
Vauva venyttelee ja hikka tuntuu olevan jatkuvasti. Venyttelyt sattuu, supisteluita (harjoitus) ei enää erota vauvan venyttelystä, kun molemmat tuntuu yhtä pahalta.. Luulen, että synnärille pääsen suhteellisen nopsaa kunhan päästään tässä muuttohommiin + väläytän miehelle vihreää makuukammarissa + voisinpa vaikka saunassakin piipahtaa (aiheuttaa tosi kaameat supparit)! Lenkillä en ole aikoihin käynyt, joten se lienee myös melkoisen varma valinta sitten, kun sen aika tulee.

Tänään paukkui rv 34 ja viimeisiä viedään! Naurattaa melkein ne kirjoittelut, jotka rustailin tänne aivan viime vuoden marraskuun alussa, kun odottelin kuumeisena plussaa ja 1.11. se lopulta tuli! :) Ah niitä aikoja.. :') Pian tämä onkin ohi, muutama vuosi ja sama rumba jälleen alusta! Kaksi pienokaista haaveissa, asunnossa kaksi lapsimakkaria = ei voi kuin toivoa, että menee seuraava yhtä hyvin kuin tämä nykyinenkin tähän saakka.

Winny + baby rv 34
 
"salla07"
Ei valu enää :) eilen oli huippu päivä, ei yhtään kipeää supistusta tai muutakaan kipua-ihan kun ei olisi raskaana ollenkaan. Olisipa aina näin vaivatonta! Oon siirtynyt kengissä balleriinoihin ja lenkkareihin, ei tarvitse sitoa nauhoja ;)
Ja vessassa saa tiristellä joo, ei ihan sekunnissa pääse ylös jos haluaa kuivin pöksyin selvitä.
 
Huomenta

Winny Kiva lukea jälleen hyviä kokemuksia ja vointeja! Nauti! =)

Salla Kiva kuulla että sielläkin parempi päivä ollut, kummasti auttaa jaksamaan taas tätä touhua =)

Lara Toivottavasti vointi nyt kohenee entiselleen. Luinkin kesäkuisista kirjotukses ja ei kuullostanu kivalle :(.

Onko kellään jatkuvaa päänsärkyä? Oon jo toista viikkoa kärsinyt kovasta päänsärystä ja vedelly grammasta Panadolia mutta ei siitä vastetta saa. Alkaa mennä hermo kun yölläkin niin kipee pää (ylä ja ala.. argh :D ) että sattuu pelkkä pään nostaminen. Viime yönä kolmelta oli pakko taas lääkettä ottaa, alkuillasta otin kans eilen. Mainitsin neuvolassa johon vastakommentti oli: sulla on rr kunnossa. Jep, niin on. No ei auta. Mutta jos joku muu kärsii niin onko siihen joku syy vai voiko olla ihan hormonaalista? Selkää ja hartioita mies hieronu ja venytelly olen.. ei auta. Ehkä vähän on selkä jumissa huonoista öistä. Että voisi sit siitä olla..

Toistaiseksi aurinkoista aamua Savosta.

Nelli & Timpsu 33+5
 
"salla07"
Joo tuollaisilla päivillä jaksaa :) mulla on migreeni, ja kakkosen raskausaika oli vaikea sen kanssa, ja ekassakin kävin sairaalassa välillä ottamassa siihen lääkettä.
Nyt nää kaksi muuta raskautta on menneet kyllä sen suhteen helpolla, vaikka päätä on särkenyt niin kaksi ekaa kolmannesta söin buranaa siihen ja nyt panadolia. Se ei kyllä auta niin hyvin, välillä vaan hillitsee särkyä muttei vie pois sitä.

32+1, kohta kohta :)
 
Lara-- Ei kiva tollaset mahataudit et sairaalaan täytyy lähtee. Toivottavasti olo alkaa normalisoitumaan ja saisit nauttia loppuraskaudesta =)

Nelli Kiitos:heart: Välillä vaan tulee tollasia päiviä/hetkiä kuin eilen kun joka paikkaan sattuu eikä mikään ole hyvä mut tiedät varmaan =) Kauhee mitkä matkat oot kävelly, ei musta oo tommoseen enää :D Mulla kans meinaa olla niin et jos jotain haluan tehdä ja aloitan hommat niin teen liikaa enkä osaa lopettaa. Mies aika hyvin kyllä nyt pitäny huolen etten juurikaan tee mitään. Mut kun ei osais/haluais paikoillaankaan olla. Ja sullahan vielä kun lapsia löytyy monin kappalein niin ei ookaan mahdollistakaan levätä sillain kuten esim. mulla. Yritä kuiteskin välillä levätä ettei kivut mee niin pahaks.

Kiva et Sallalla oli parempi ja mikä parasta kivuton päivä =) Niitä osaa varmasti arvostaa kaiken keskellä välillä. Mä kans oon siirtynyt helpompiin kenkiin, crocseihin ja reinoihin :D Joskus jaksan sitoa kengännauhat niin sit pidän kangastossuja mut äskenkin crocsit jalassa taapersin kaupalle. ne on niin helpot :D

Mulla on tänään tuntunut paremmalta, kipuja ei ole ollut niin pahasti, perusvihlomisia lukuunottamatta. Käytiin lähikaupassa muutama tunti sit ja oli kivaa kävellä kun ei juurikaan tällä kertaa mihinkään sattunut, ainakaan nivusiin ja alamahaan vaikka tuntuikin et piti ankka-taaperrusta mennä mut ei haittaa kun ei sattunut =)
Tänään oon pessyt pyykkiä ja laiskotellut. En edes ruokaa jaksanu tehdä kun oltii kumpikin sitä mieltä et syödään jogurttia ja sämpylää ja illalla sit tehdään jotain hyvää ruokaa.
Eilen illalla oli koomista kun nyt en sit tosiaankaan virallisesti yletä enää sheivailemaan alapäätä niin mies otti ohjat käsiinsä ja mä makasin haarat levällään makkarin sängyn päällä pyyhkeen päällä ja mies sheivas minkä kerkes :LOL: En uskonu tälläseenkään tilanteeseen joutuvani mut näi on käynyt. Oppia raskauden edetessä kaikki :popcorn:
Mutta, kivaa lauantaita kaikille, täällä on muutaman päivän ollut sellainen myrsky et puitakin on kaatunut. Järkky tuuli mut pyykit kuivuu hyvin, ei tartte kuin vähän raottaa kylppärin ikkunaa ja laittaa kuivausteline kylppäriin niin avot.

StaRR 34+3
 
Viimeksi muokattu:
Täällä pitkästä aikaa taas kommentoimassa. Joka pv täällä lueskelen kyllä =)

Me käytiin tänään miehen kanssa katsastamassa reitti synnärille ja samalla vilasemassa parkkisysteemit ja oikea ovi.. Ei kyllä ekalla yrittämällä päästy perille vaikka miten katottiin kotona karttaa ja todettiin et ihan iisi. Mut ei haittaa, perille löydettiin ja nyt voin luottaa siihen että mies osaa mut perille viedä oikeeseen paikkaan vaikka pari kunniakierrosta korttelin ympäri heitettäiskin.. :LOL: onneks toi mies on niin viilipytty, tasapainottaa varmasti sit h-hetkellä mun hermoiluja.

Ens viikon ohjelmaan kuuluu synnytystapa-arvio (!!!) ja aattelin myös pakata synnärikassin mahd pitkälle =) mulla on sellanen olo et ei tää kyllä yli mee lasketusta ku max pari päivää, ennemminkin voisin kuvitella olevani synnärillä jo juhannuksena. Toisaalta mulla oli niin vahva poikafiilis alusta asti kunnes ultrassa todettiin tytöksi, et ehkä nä fiilikset tarkottaakin käänteisesti sitä et maksimiaika yli lasketusta ja ulos tulee käynnistettynä.. :D

Tohon Starrin sheivaussessioon osaan jotenkin samaistua, vielä oon sokkona ite vedelly mut alkaa kyllä olee niin haastavaa et taidan kans lykätä sheiverin miehen kouraan :D

Jammaillen ja tyty 35+1
 
Viimeksi muokattu:
Heipsis.

Mukava lukea että immeisillä mahtuu joukkoon parempiakin päiviä =). Ite huomaan että keli vaikuttaa mielialaan ja vireystasoon todella paljon.

Meillä siivousurakka jatkunut ja leiponut olen huomisille synttäreille. Sit oli yhet sukujuhlat missä kävästiin välillä. Iltaruoat ja sauna päälle, niin alan olee aika kypsänä täällä :O. Siis olojen puolesta. Huominen se vasta hujakkaa on. Koko aamupäivän leivon ja laittelen ja sit ip:llä vieraat ja iltaan asti. Maanantaina mies lähteekin kolmen viikon loman jälkeen töihin ja päivässä ei ole enää lepohetkiä. Eiköhän sellanen pari kolme viikkoa riitä ja pääsen synnyttää.
Tänään tullu sellanen uudenlainen paine peräpäähän ja samalla sisäreisiin. Herranjesta ku välillä iha koskenu kovasti! Vähän jännä olo tässä illan aikana. Muuta en toivos kun paremmat yöunet että jaksas huomisen.

Taidan viisuhömppää hetken kahtella ja varmaan nukun sohvalle. Illanjatkoja =)
 

Yhteistyössä