Helmikuun Helmet 2014 *Syyskuussa*

Tänneppä onkin tullut paljon uusia. :) Tervetuloa vaan!

Supisteluista, täällä on nekin alkaneet.. En yhtään aikasemmin ees tajunnut et niitä nämä on! On ollut siis viikon ajan suurinpiirtein, tulevat aina ties milloinkin (en oo osannut yhdistää mihinkään liikuntaan tai syömisen jälkeiseen), yleensä illalla, mutta päivälläkin supistelee. Eli kohtu menee kovaksi, on epämukava olla ja välillä kyllä sattuukin :/ Esikoisen ajalta nämäkin tuttuja (tosin vasta viikoilta 20+ ja muutaman kerran vaan)..

Kaikkea sitä saakin riesakseen! Eiköhän tuo pahoinvointi olisi voinut vaan riittää. Mulla on myös siis vielä sitäkin, ja joka päivä mihin aikaan tahansa. Aamulla oksennan kaiken ulos ja kauppaan mennessä etsin vessat ensimmäisenä jos vaan pitää mennä. No, oon kuitenkin asennoitunut siihen että koko loppuraskauden ajan tää varmasti jatkuu, kun minkäänlaista taukoa ei ole ollut. Huh. Menipä valitukseksi :D

Mimmau 18+4
 
miss_piggy
Mulla tuo jalkojen iltainen/öinen pakotus on tullu takasin eikä auta kyllä sitten mikään. No tulevalla viikolla on neuvola ja sitä seuraavalla se RU niin viimeistään RU:ssa kysyn kätilöltä että mitä tälle vois tehdä. Aika tuskaista kun ei saa nukuttua jalkojen takia.

18+2
 
Hei vaan hei kaikille uusille :wave:

Suotavaa olisi, jos jotain päivitettävää tulee, että laittaisitte sen punaisella niin tällanen hormoonihuuruissa oleva koppelokin ne sitten huomaisi... :D

Täällä paukkui eilen 17+0, ja liikkeitä kovasti odotellaan. Isäntä kyl rauhottelee et kyl ne sieltä tulee ja epäilee et ehdin viel monta kertaa sanoa et voisko olla joskus potkimatta... :D Mikä kyl luultavasti pitää paikkansa... :) Tosin se tieto, et istukka on aikas tehokkaasti tossa etupuolella, rauhottaa mieltä jonkun verran.

Kuis teillä muilla masut näkyy? Täällä alkaa oleen jo sen verran selkee ettei välttämättä tarvi miettiä et oonko vaan lihonu vai onko mun sisällä mini-ihminen, tosin tää tyyppi taitaa mennä ens kovasti ylös ja sitte vasta ulos päin, koska a) mun vyötärö on katoamassa ja b) mun vatsalihakset on alkanu erkaantumaan toisistaan (se rako tuntuu muuten aikas hassulle...)...

Onks muilla jo alkanu vatsalihakset erkanemaan?

Suvisnii & masukki 17+1
 
Mimmau, aloin miettiä että onkohan itselläki jo supistuksia.. Ajatellu ettei nyt vielä näin aikasin voi, mutta kovaksi menee vatsa. Ja pahoinvointia myös täällä, jatkuvasti. Oksentaminen on jääny, mutta muutoin jatkuva darra. :D Eikat se valitusta ole, faktojahan nämä!
Vaikea sitä on keskittyä muuhun jos koko ajan kuvottaa. Mm.urheilu ja aktiivinen elämä jää aika vähiin. Aion kyllä ottaa kaiken takasin satakertaisena kun on taas toimintakykyinen. ;)
 
miss_piggy
Mahasta, mullahan se on edelleen kovin pieni, vaikka nyt on jo 18+2. Joka päivä dopplerilla kuuntelen että onko siellä enää edes kukaan kotona. Eli ei oo sen kkm:n jälkeen vieläkään olo rauhottunu vaikka ollaan jo "näin pitkällä". Ja just etenkin se, kun mulla on tosi harvinaista jos ylipäätänsä tunnen mitään kasvu/repäisykipuja. Ihmettelen suuresti, että miten se toukka tuolla voi edes kasvaa kun ei tunnu missään miltään :D

Tänään on ollu pitkästä aikaa jotenkin vähän huono olo..ei okseta eikä etova olo mutta sellanen kummallinen.
 
Mä en oo vielä tehny mitään hankintoja, ainoastaan oon neulonu villahaalarin vauvalle =)
Ja mahasta, vaikee kuvailla minkä kokonen on, mutta semmonen kumpu, ettei varmaan kenellekkään vastaantulijalle jää epäselväksi, että mahassa asustaa joku. Tässä raskaudessa maha tullut muutenki aiemmin esille kuin esikoisesta, lieneekö siinä mitään perää että seuraavissa raskauksissa maha pullahtaa aiemmin esille..
 
Papustin, mulla tuli eka kerralla pikku pömppö rv 25. Nyt alkoi maha pyöristyä ennen kun edes olin tehny raskaustestiä. Eli kait tuossa jotain perää on. ;)

Tänään on maattu sohvalla. Nukuin kivat päikkärit ja vasta nyt illalla pääsin vähän ulos. Toivottavasti huomenna parempi happi! :D
 
Maha on kasvanut ja paljon, huomenna täynnä 18 viikkoa (kai :D ) kovasti jalatkin alkanut turpoon töissä+kädet ei kauheen kiva tunne.. Kävin vaakallakin pitkään aikaan töis, lähtöpaino oli 53 ja nyt heitti vähän yli 60kg :O mä en kyl usko sitä vaakaa..huh sentään, vaikka oon mä nyt pyöristynyt mutta!
 
Hankinnoista: Enpä ole minäkään mitään hankkinu. Meinaan sitten rakenneultran jälkeen alkaa ettiä tavaroita. Tytön vaatteita on paljon jäljellä eikoiselta, ainoastaan pienimmät koot kerkesin myydä pois.

Masu on täällä melkonen pallo jo. Kyllä se tässä raskaudessa hyvin nopeasti pullahti esiin. Esikoisesta oli vielä näillä viikoilla pienempi kumpu. :heart:

KYMMENEN päivää rakenneultraan! :p

Ninzi&Papu 19+2
 
  • Tykkää
Reactions: Suvisnii
Ei ollu rakenneultra, vaan Lahdessa kätilön tekemä ultraus. Menin ihan tarkotuksella sukupuolta kurkkimaan ;) Sieltä siis tieto että poika tulee! Oli vaikea kyllä selvittää ku oli polvet kivasti koukussa, 4D:llä sitten kuitenkin pääs hetkeksi jalkoväliin. :)

Supistuksista, alkovat jo rv 10? vai rv 11? Viimeks esikoisesta rv 14. Mulla siis supistusherkkä kohtu. Tulee lähinnä maatessa tai sit pyöräillessä ylämäkeä jos vedän peräkärryy....

Vatsalihakset jäi vähän raolleen esikoisesta ja ovat nyt tosiaankin jo lähteneet erkaantumaan useempi viikko sitten jo. Eli vatsoi en oo tehny enää moneen viikkoon. Ostin sen synnytyksen jälkeen palautumisvyön jos se auttais lihaksia sit palaamaan, ku teki nii vaikeeta viimeks esikoisesta, kesti kauan palautua ja jäi vähän raolleen...

Mä täällä valvon, ei nukuta... Mut onneks Nipsu pitää seuraa möyrimällä masussa <3
 
miss_piggy
Mulle tuli tänään "uusi oire", eli alkoi huimaamaan ihan kamalasti. Olin yhdessä remontti-katselmuksessa jossa piti seistä pihalla, niin pakko oli vetää puutarhatuoli perseen alle, ja istua alas, ja loppu ajan istuinki sitten autossa. Yhtäkkiä vaan alkoi silmissä mustenemaan ja pää oli semmonen hömelö. Nuorempana oon pyörtyilly joten tunnistan kyllä ennakkomerkit milloin on taju lähtemässä :D En tiä kuuluuko sitten raskauteen. Verenpaineet oli ihan ok kun kotona mittailin.
Liikkeitä en oo edelleenkään rekisteröiny, en tiä voiko ne sitten olla liikkeitä, kun välillä mahassa tuntuu ihan niinku joku perhonen lepattelis tuolla alamahalla tai siellä joku kutittelis jotenki sisältäpäin :) No, ei kai kaikki vielä niitä tunnekaan tässä vaiheessa.

18+3
 
merineitsi Hurjalta kyllä kuulostaa odottaminen noissa olosuhteissa. Toivotaan, että pääset suomeen synnyttämään.
Tervetuloa kaikki uudet Kivaa, että tämä meidän joukko vieläkin lisääntyy :).
jutland Täällä norjassakin kannustetaan lääkkeettömyyteen niin pitkälti kuin vain siihen voidaan pyrkiä. Sama koskee myös synnytyksen kivunlievitystä. täällä saa oikeasti rukoilla epiduraalia, että sen mahdollisesti saa.Viime synnytyksessä mioes joutui komentamaan kätilöa kun ei sitä muuten olisi mulle tilannut.

Täällä myös huono-olo jatkuu. onneksi väliin sattuu nyt välillä jo hyviäkin päiviä. Ainakin vähemmän huonovoivia. Rakenneultrakin on jo viikon päästä jännittää ihan hirveästi. Tämä kun on meillä se eka ultra.

missy Kyllähän nuo ekoilta liikkeiltä kovasti kuulostaisi. juuri tuollaista kutittelua se minullakin on. Ja pientä tökkimistä vatsan sisäpuolelta.
 
Juu sama, synnytyksessäkin pyritään lääkkeettömyyteen. Mulle passaa oikein hyvin kun halusin luonnollisen synnytyksen. ;) Samoin samana päivänä kotiutetaan, ellei ole painavia syitä jäädä sairaalaan. Viimeks oltiin 4 h sairaalassa sis.synnytyksen...

Huimausta on täälläki ja kuuluu raskausoireisiin. Mulla kulkee käsikädessä pahoinvoinnin kanssa. Eli toivottavasti pahoinvointi loppuu 6kk paikkeilla niinkun viimeksi!
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Täällä pitää vähintään 1 vrk olla osastolla synnytyksen jälkeen. Mulla meni eka synnytys hyvin luomuna, mutta tokaan tarvitsin kivunlievitystä. Kauheat kivut johtuivat lopulta istukan repeämisestä. Kolmatta kertaa menen avoimin mielin, mutta pyydän epiduraalin jos sitä tarvitsen :).
 
Hei kaikki!

Vieläkö saa liittyä mukaan? Olen 25-vuotias esikoislapsen odottaja Turusta. Tällä hetkellä aika kuluu opiskellessa, ja odotankin innolla helmikuuta, kun pääsen hengähtämään (niin vissiin!) ja ottamaan hieman etäisyyttä tenttikirjoihin. ;) Asumme avomieheni kanssa kaksiossa, johon aiomme vielä ainakin pari vuotta koittaa mahtua.
Tänään on menossa 19+1 ja ensi viikolla koittaa jännittävät hetket, kun rakenneultraan on varattu aika torstaille. Toivon kovasti, että saamme sukupuolen selville! Ja tietysti myös, että kaikki on pikkuisella hyvin. <3

Viimeisiä viestejä lukiessani huomasin, että monilla muillakin on ollut harjoitussupistuksia vaivoinaan. Itselläni ne alkoivat jo viikolla 17, ja paniikkiin taipuvaisena olen ehtinyt käydä jo kohdunsuun tilanteen tarkistuttamassa lääkärillä. Kaikki oli hyvin, ja nyt yritän asennoitua ottamaan tulevat oireet sun muut hieman rennommin. Ei tykkää vauvakaan tällaisesta stressistä! Supistuksia olen hoitanut lepäilemällä ja makoilemalla, mutta nyt pitäisi varmaan alkaa tehdä jotain, kun tuntuu, että jo kyljen kääntäminenkin hengästyttää. Tätä menoa olen aivan rapakunnossa synnytykseen mennessäni.

Ehkäpä tämä meikäläisestä tällä kertaa. Tässä vielä tiedot, jotka minusta saa lisätä listalle:

3.2. / Kaisis / 25 v. / 1. lapsi / TYKS
 
Heipsis,

Minullakin on muutaman päivän tuntunut harjoitussupistukset oikein kunnolla (tänään 18+0). Kun ei ole aikaisempaa kokemusta asiasta, niin tuntuu vähän pelottavalta, ettei vaan enteile keskenmenoa tms! Minulla ne ovat aika kipeitä, kuin menkkakipuja ja saattaa tulla parikymmentä päivässä. Lyhyen aikaa kyllä kestävät.

Tiedän ihmisiä, jotka on määrätty sairaslomalle ja vuodelepoon liiallisten supistelujen takia. Milloin näistä oikein pitäisi huolestua? Kaisis miten paljon supistelit, kun lähdit lääkäriin?

Ei kai kahvin juonti voi lisätä näitä?? :whistle: Ehkä toisen lapsen kohdalla osaa ottaa tällaiset asiat rennommin, eikä panikoi turhasta ! :)
 
Viimeksi muokattu:
Talvikki14 mulla nuo supistukset alkoi vähäisinä, mutta lopulta yhtenä päivänä ne vaan jatkui lähes tauotta. Jos huolettaa, niin kannattaa soittaa neuvolaan! Mut määrättiin ihan ensin laboratorioon, kun jotkut tulehduksetkin voi aiheuttaa supistelua. Kun tarpeeksi kinusin, sain myös lääkäriajan, mutta ainakaan meidän neuvolassa niitä ei kovin helposti näköjään jaella. Luultavasti nuo sun supistelut on vaarattomia, mutta ite meen sillä asenteella, että varmistamisesta ei oo haittaakaan. Varsinkin nuo alavatsakivut kuulostaa inhottavilta, joten kannatan soittoa neuvolaan. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Talvikki14
Tervetuloa uusille !

Mua ei ole onneks vielä supistellut tunnistettavasti. Esikoisesta supisteli jo näillä viikoilla ja nyt alitajunnassa pelkään samaa kun samaa sukupuolta oleva tulossa. Toivottavasti eivät alakaan.

Täällä tuli sitten kunnon flunssa. Onneks tänään on neuvolalääkäri vaikkakin eri asiasta. Mutta sairaloma taitaa jatkua loppuviikon, toivottavasti ainakin.

Onkohan täällä jo ollut puhetta mutta otatteko äitiyspakkauksen vai rahan? Mä otan pakkauksen tälläkin kertaa ja kovatsi toivoisin saavani vielä tämän vuoden pakkauksen. Olen jotenkin tykästynyt siihen kun värit ovat neutraaleja.

Mutta nyt lähettävä hakemaan esikoinen kerhosta

Vauvahaave + toukka 18+2
 
Kiitos Kaisis vinkeistä! Minulla supistelut tulevat harvakseltaan päivän mittaan, onneksi ei ihan tauotta sentään ole alkaneet tulla. Mutta tosiaan varmistamisesta ei ole haittaakaan. Olen työreissussa ulkomailla vielä reilun viikon, joten pitää seurailla tilannetta ja toivoa ettei se ainakaan pahenisi, ja soitella neuvolaan jos tilanne muuttuu.

Tuli vielä mieleen, että onko kellään ollut liitoskipuja? Millaisia ne ovat? Mietin vaan että voikohan olla että sekoitan nuo kipeät harjoitussupparit liitoskipuihin.. Esikoista odottaessa kaikki on niin uutta..

Minäkin otan ehdottomasti äitiyspakkauksen! Odotan innolla, että pääsisi hipelöimään sen sisältöä :) Saa nähdä kumman vuoden pakkauksen saa, eikös nuo paketit toimiteta jostakin Kelan keskusvarastosta? Ehkä nyt syksyllä heillä on vielä vanhoja varastoja jäljellä.
 
Supistuksista; itse soitin viimeksi kättärille silloin kun tuli tosi kipeitä supistuksia (katsoin vielä kellosta mikä niiden väli oli, taisi olla joku 10min) ja ne oikeasti sattu niin paljon että itkin miehellekkin ettei tää vielä synny. :( ja tuo siis esikoisen aikaan. Vielä (ja toivottavasti ei ollenkaan hetkeen) ei oo tommosia tullut, joten oon ajatellut ettei hätää ole. Ei siis nuokaan tehneet silloin mitään, mutta ei vaan saatu syytä niihin koskaan selville.

Ja äitiyspakkauksesta; ei oteta sitä tällä kertaa, päädyttiin ottamaan rahana ja kohtahan ne kelan laputkin saadaan. :)

Mimmau poks! 19+0<3
 
  • Tykkää
Reactions: emlu
miss_piggy
Otetaan äitiyspakkaus ehdottomasti, kun eka lapsi kuitenkin tulossa. Vaikkakin osa niistä vaatteista on liian isoja vastasyntyneelle, mutta kuitenkin :)
Täällä vedetty tukisukat jalkaan. Löysin eilen yhdestä halpa-marketista lentosukat jotka ajaa saman asian, ja hintaa oli vain 5€ kun netistä tilaamalla olis ollut paljon kalliimmat. Jos auttais levottomiin jalkoihin ja turvotukseen :D

18+5
 
  • Tykkää
Reactions: Berttaliini
Liitoskivuista en tiiä oikeen minäkään, mitä ne tarkalleen on. Mulla on sellaisia repäisyjä ja vihlaisuja kun äkisti nousen, mutta ne on selkeästi aina jommalla kummalla puolella kohtua, ei siis tossa keskellä. Oon ajatellu että ne olis niitä liitoskipuja. Korjatkaa viisaammat, jos eivät ole.
Äitiyspakkausta ei tällä kertaa oteta, koska kaikki on esikoiselta tallella, joukossa vieläpä täysin käyttämättömiäkin vaatteita kun niitä tuli kirppikseltäkin haalittua odotusaikana. Meillä tulee suurempaan tarpeeseen se raha, sillä saadaan jo toppahaalaria tai esikoiselle lastensänky, jotta pinnis vapautuu vauvalle :)
 

Yhteistyössä