Helmikuun helmiäiset 2016 *touko-kesäkuussa*

IMN
Tervetuloa wendys! :)

Meillä ei työnimeä oo vielä. Esikoinen oli Olli ja tyttö oli Tuutikki :D kyllä kai tässä taas joku työnimi jossain vaiheessa vakiintuu, nyt puhutaan lähinnä tyypistä :D

En muista oonko vielä kertonut kelle ollaan kerrottu. Meillä siis tietävät mun vanhemmat ja molempien läheisimmät kaverit. Mun kavereista toinen oli hengessä mukana jo yritysaikana, joten on kyllä ollut ovistestailuista lähtien kaikesta kärryillä :) tietää muutenkin mun asioista kaiken, noin niin kuin rään koostumuksesta mummojen tyttönimiin :LOL:
Vanhemmille kertominen heti alkuviikoilla oli ihan luonnollinen asia. Aiemmistakin raskauksista oon kertonut jo alussa. Jotenkin vaan tuntuu että heidän kuuluu tietää ekojen joukossa :love: He kävivät eilen katsomassa mummoani toisella paikkakunnalla sairaalassa, ja uskon että ovat kertoneet hällekin. Toivon ainakin, koska mummoni ei ehkä tätä lasta ehdi näkemään.. :unsure:
Miehen vanhempien tilanteesta en tiedä :LOL: mies ainakaan ei itse ole kertonut, mutta poika kovasti vannoo juorunneensa :rolleyes:

Eli noin niin kuin lyhyesti, ollaan kerrottu heti alkuviikoilla heille joille tahtoisin pystyä puhumaan mahdollisesta keskenmenostakin. En pysyisi järjissäni jos jäisin vatvomaan sellaista asiaa yksin.. lapsille kerrottiin ekan ultran jälkeen kun keskenmenon todennäköisyys oli enää puolen prosentin luokkaa.
 
Meillä ei oo työnimeä vielä. :D Nyt on vaan muru :)

Voi tätä etovaa oloa, ei syöminenkään auttanut :(

Kiva kun tulee lisää porukkaa!

Onko muuten oloja sukupuolesta/aiotteko selvittää? Ekassa raskaudessa oli heti vahva poikaolo ja sehän sieltä tuli :) Nyt on ehkä enemmänkin tyttöolo <3
 
IMN
Mulla on alusta asti poikaolo. Jo ennen plussakiertoakaan :D kaks ekaakin arvasin oikein, joten enköhän tämänkin ;) sukupuoli kyllä aiotaan selvittää sitten kun sen aika on. Meillä kun on vaan vaaleanpunaisia vaatteita tallessa ja pojan tulo saattaa merkitä myös uuden asunnon metsästystä..
 
  • Tykkää
Reactions: minea__
Meillä tosiaan mies haluaa olla kertomatta, mikä on mulle vaikeaa, kun olen aika avoin kaikista asioistani, ja haluaisin kertoa ihan kaikille :LOL: Myös suvun kesken ollaan yhtä isoa perhettä, ja kaikkien kanssa tottunut jakamaan ilot ja surut. Mutta kunnioitan miehen tahtoa.
Mies on muutenkin pidättyväinen oman elämänsä jakamisesta ja suku myös hajanainen.
Kyllä joku sukulainen kohta kuitenkin arvaa, kun en enää sitä saunakaljaa ota, ja sitten kyllä tietää kaikki muutkin :p

Mä näin ennen plussaa unta jossa oltiin tyttövauvan kanssa kaupassa, siks epäilen tyttöä :)
 
  • Tykkää
Reactions: minea__
Kiva kun on tullut uutta väkeä! :)

Mulla on tyttöolo, katsotaan sitten, pitääkö paikkansa! Tyttö ja poika on jo ennestään.

Ar-ultra on varattuna yksityiseltä 6.7. jolloin on 7+4 ja neuvola on 13.6. eli viikon kuluttua ultrasta.

Raskaudesta tietää jo mun sisko ja äiti sekä muutama paras ystävä. Yritän odotella ainakin tuohon ar-ultraan ennen kuin muille kerrotaan.

Työnimenä on toistaiseksi Pikku Tyyppi. :)
 
Toivoisin itse tyttöä niin ois molemmat kun esikko on kuitenkin poika. Toisaalta aivan sama kunhan on terve vauva! Siskolle tekis mieli kertoa, ovat täällä käymässä kun asuvat Lahdessa. :)

Onko porukalla jo paljon vauvatarvikkeita vanhemmilta lapsilta? Mitä aiotte hankkia? :)
 
  • Tykkää
Reactions: Sniff
IMN
Meiltä löytyy oikeastaan kaikki muu paitsi turvakaukalo ja sitteri. Kaukaloksi ostetaan varmaan taas brio primo, joka edellisellä todettiin kaikista kapeimmaksi ja keveimmäksi. Etenkin telakan kanssa oli tosi näppärä. Nykyään vaan taitaa värivaihtoehtona olla pelkästään musta.. :cautious:

Sitten tosiaan nuo vaatteet, kun pojan kuteet oon pistäny jo eteenpäin ja neutraalit lahjoitin vasta miehen siskolle..

Ootan niiiin kovasti että pääsen taas kirjoittaan pinnasängyn pohjaan uuden nimen ja syntymävuoden :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Sniff ja minea__
Hei!
Onnittelut kaikille odottajille! Ja lämmin halaus menetyksen kohdanneille.
Uusi odottaja ilmoittautuu mukaan la on kuukautisten mukaan 19.2, eli tänään 5+5, katsotaan muuttuuko.
Vielä paljon.
Toinen lapsi on siis toivottavasti tulossa, esikoinen on nyt 1v 9kk.

Tällä viikolla pahoinvointi on tullut toden teolla kuvioihin mukaan, etenkin aamut on todella hankalia, en oksenna, mutta kuvottava olo on kamala, mitä te saatte aamuisin syötyä? Mikä helpottaa oloa? Minun ei tee MITÄÄN mieli.
Yritän nakertaa voileipäkeksiä vuoteessa, ennen ylösnousua, juoda mehua jne... Rannekkeet on käsissä ja raskausvitamiinina on ilman rautaa oleva femibion 1 (rauta siis pahensi oloa esikoisen odotuksessa).
Täällä olikin puhetta töissäkäynnistä ja kotona olosta, olen nyt lomalla (onneksi) mutta parin viikon päästä pitäisi mennä töihin (mies jää kotiin esikoisen kanssa) jotenkin uskon että tämä kotona oleminen on helpompaa, esikoisesta oksensin ja voin pahoin viikolle 16, toivoisin niin että pääsisin nyt helpommalla, miten tämän olinkin "unohtanut" ;)

Työnimeä ei vielä ole, mietin kovasti että menenkö ar -ultraan yksityiselle, edes neuvola-aikaa en ole vielä uskaltanut varata.. Mutta uskalsin rekisteröityä tänne :)
 
Meillä ei varmaan hankita kun adapteri vaunuihin ja sit varmaan pinnis. Toivon salaa tyttöä mutta poika taitaa olla (oireet). Pääasia kun on vaan terve. :love: Pikku vaatteita on paljon. Esikoinen ei paljastanut sukupuoltaan kun vasta vähän ennen syntymää niin neutraaleita vaatteita on paljon. Taidan silti ostella jotain ihanaa lisää. Ja ne kotiutumisvaatteet tietysti (jos niin pitkälle uskaltaa suunnitella).

Sniff + herneen verso 5+2
 
Meillä ei vielä ole työnimeä mutta varmasti sellainen ajastaan tulee. Esikoinen oli sukupuolen selviämisen jälkeen Poika kun kahden kesken puhuttiin. Muille ei sukupuolta paljastettu etukäteen. Nytkin kysytään sukupuoli mutta tuskin se salassa muilta pysyy, eiköhän tuo esikoinen sen paljasta! :eek:

Tavarat ja vaatteet on kaikki tallessa esikoisen jäljiltä. Turvakaukalo myytiin miehen työkaverille. Jos eivät ole laittaneet eteenpäin niin varmaan saadaan sama takaisin tai sitten ostetaan uusi. Muuten hankinnat on varmaan vähäiset, esikoiselle isompi sänky että pinnasänky vapautuu ja seisomalauta rattaisiin. Tietysti vauvalle tarvitsee pieniä talvivaatteita kun esikoinen oli kesävauva. Ajattelin että ostan sellaisen haalarin/lämpöpussin missä on reiät turvakaukalon vöille. Se on varmasti kätevin kun aluksi liikutaan kuitenkin enimmäkseen autolla ennenkuin pienikin tarkenee pitempään ulkona. Mikä tuo vaate muuten on oikealta nimeltään? Auttakaa tyhmää, helpottaisi etsimistä jos tietäisi minkä nimistä etsii... :cautious: Ja jos ottaisi projektiksi neuloa pienen villahaalarin :love:

Hattisvattis ja pieni 8+0 !!!
 
Nyt täytyy teillekin kertoa. Elämäni kamalin päivä! "Hyvä" ystävä oli työpaikan pihalla oottamassa tänään ja kertoi että mun mies oli pettänyt mua sen kans kolme viikkoa sitten. :cry: Että tämmöstä vauvaonnea meillä. Maailma hajosi siinä hetkessä.
 
IMN
hattisvattis Meillä oli kuopuksella sellainen pussi jota myytiin ihan turvakaukalon lämpöpussina. Oli kyllä kätevä, pitääpä taas ostaa sellainen :) meilläkin liikutaan lähes päivittäin autolla mummolaan, kavereille, kauppaan jne. eikä oo aiemminkaan vauvan tulo menoa hidastanut :D oon kai liian sosiaalinen ollakseni montaa päivää kotona :rolleyes:
 
IMN
minea Nyt ei kyllä sanat riitä.. :unsure: Tuo on kyllä kauheinta mitä parisuhteessa voi toiselle tehdä, ja vielä kauheampaa kun kyseessä on oma ystävä. Toivottavasti pääset asiassa teille, etenkin sulle ja lapsille parhaaseen ratkaisuun. Iso halaus <3
 
minea Hurjasti voimia!

Tervetuloa uusille ja pahoittelut menetyksen kohdanneille <3

Työnimeä ei vielä vauvalle ole, kun odotetaan nyt eka siihen varhaisultraan että selviää onko tuolla varmasti eloa. Esikko kulki nimellä SaimaSulevi :D Meillä jää nuo työnimet miehen keksittäväksi :ROFLMAO:

Joko suurimmalla osalla on eka neuvola varattuna? Mie en oo vieläkään varannut, ajattelin odottaa varhaisultraan ja sitten sen jälkeen varata jos on jotain varattavaa. Kiva kun miulla on yks hengenheimolainen (Pikkue) tässä asiassa :)

Täällä viikkoja vasta 5+6, tää alku kuluu NIIN hitaasti, vielä viikko ja yks päivä varhaisultraan.
 
Voi minea, kylläpäs sait kamalia uutisia, voimia kovasti :(

Mulla ei ole jäänyt mitään vauvatarvikkeita, saan ostaa kaikki uudet. Olenkin jo vaunuja katsellut mutta kai täytyy hetki malttaa ennenkuin ostaa :D

Eilen ostin pari äitiyspaitaa ja leggarit, tuli samalla ostettua pikkiriikkiset potkaritkin :love:

Mulla oli tosiaan eka neuvola maanantaina ja seuraava on lääkäri neuvola vasta elokuussa rv 14. Onneksi on sentään nt-ultra heinäkuun lopulla. Ja rakenneultraankin sain ajan joka on syyskuussa. Nyt kun malttaisi odottaa ja nauttia vaan :)

Yövessailut on saanut aloittaa, kerran täytyy käydä ja nyt on muutamana yönä ollut samalla reissulla todella paha olo.

kirpsakka 7+5
 
IMN
Mulla iski eilen illalla ensimmäinen ihan kunnon närästys tälle kierrokselle.. istualteen nukuin puolet yöstä. Heräilen kans joka yö pissahätään mutta en vaan jaksa nousta vessaan :D aamuisin tuntuu että rakko repeää..

Esikoinen llähti eilen illalla ekaa kertaa kaverille yökylään. Sydän itki verta kun katsoin ton tulevan eskarilaisen pyöräilevän kaatosateessa reppu selässä peräti 300m päähän kotoa <3 Heräilin siis kaikkien muideb vaivojen lisäksi tunnin välein tsekkailemaan puhelinta, että onko kaverin äiti jo soittanut hakemaan poikaa kotiin :D Hyvin oli kuitenki menny :)

Minäki oon jo hommanu joitain äitiysvaatteita, vaikka vanhojakin on vielä tallessa. Yhdet farkut sain ilmaseks käytettynä, toiset ostin ja siihen päälle vielä pari t-paitaa. Hyvin kyllä pärjäisin omillakin paidoilla, mutta en viitsisi venyttää niitä pilalle.
Jotain juhlavaatettakin pitää varmaan ostaa kun syksyllä/alkutalvesta ainakin on ristiäiset tulossa, mutta niitä ehtii miettiä sitten..

IMN 8+1
 
Voi minea, tuohan on ihan kauheaa!! Todella paljon voimia sinne!! *halaus*

Joku kyseli painon noususta. Tänne on siunaantunut jo 3kg!! :mad: Juuri valitinkin ystävälleni, kun joudun joka yö kerran tai kaksi nousemaan syömään, kun herään tunteeseen, että oksennus lentää. Sitten vaan vauhdilla jääkaapille ja äkkiä jotain pöperöä naamaan... :rolleyes: tällä menolla paino kyllä jatkaa nousuaan. Päivälläkään ei montaa tuntia voi olla syömättä, kun heti alkaa etomaan...

Oli poika olo, mutta nyt kun naama kukkii todenteolla ja tuli tämä pahaolo niin taitaa fiilikset kuitekin kääntyä tyttöön. Poika olisi kyllä mukavaa vaihtelua, kun noita tyttösiähän on jo siis kolme... :LOL:

Jee, huomenna neuvolaan ja maanataina ultraan!! :love:

Helinä ja Tahvo 7+3
 
Bubblemachine, täällä siht pireeton pdotteluja. Reilut pari viikkoa meni ilman mitään ja nyt on muutamia lieviä oireita päällä. Jännityksellä odotan, että onko masussa elämää.

Sniff, mula on huonoja kokemuksia kun liian aikaisin on ultrattu. Saanu vain turhaa stressiä ja itkua. Suosittelen menemään siinä rv 7 kohdalla aikaisintaa, että sykekin näkyy.

Sukupuolen slvittämisstä en oo varma. Voipi olla, että selvitetään. Oon niin utelias :D ekasta saatiin tietää, että tyttöä odotettiin, mutta toka lapsi jäi arvoitukseksi.

Neuvolaa, en oo vielä varannut. Sitten uän jälkeen, jos on tarvetta.

Tunnin päästä ultra ja jännittää niin pirusti! Toivon todella, että tuolla masussa on elämää. Mun pahin kauhuskenaario on, että sykettä ei löydy ja joudun tyhjennykseen :censored: kohta se selviää...

Voi minea! Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan mitään noin kamalaa! Ihan sanattomaksi menee. Olen pahoillani sinun ja lastesi puolesta! Hurjasti voimia ja suuri halaus! <3
 
miten Alisa ultrassa kävi? Kerro heti kun tiedät

Meillä esikoinen n. 10kk joten lienee turha edes vastata kysymykseen onko tarvikkeita ja tavaroita jäljellä

Ei oloja. Testin tein 3+ clearbluella. Nyt siis 5+3. Ensi tiistaina itellä varhaisraskauden ultra.

t.Emeli p.s. Työnimi on Ninja
 
m
Minäkin voisin liittyä rinkiin :)

16.2/ Wendys /26.v/ KHKS

Odotamme siis miehen kanssa ensimmäistä, hänellä ennestään 2,5 v poika, joka meillä joka toisen viikon. Vuodenvaihteen jälkeen lopetin pillerit ja sen jälkeen on yksi tosi aikainen keskenmeno ja nyt pari viikkoa sitten plussa.
Kaikki on uutta ja jännää, jo ennen plussaa oli oikeanpuoleisia munasarjakipuja, mitkä huolestuttivat kovasti, mutta hävisivät viimeviikon aikana kokonaan. Pahoinvointi on tullut kuvioihin, täytyy tarkkaan muistaa syödä säännöllisesti, vaatii totuttelua.

Työnantajalle pitäisi kertoa jo lähi aikoina, koska työnkuvani täytyy muuttua aika huomattavasti. Työskentelen vartijana kauppakeskuksessa, työhön kuuluu mm. kärryletkojen työntelyä ja myös väkivallan riski on ilmeinen. Lisäksi työvuorot ovat pää-asiassa 12 tuntisia, mikä saattaisi käydä raskaaksi.


:love:
Mulla täysin vastaava tilanne. Viime raskaudessa olin sinne 6-7kk asti töissä. Pitkät työvuorot kyllä verottaa mutta yövuorot teki lopuksi sen etten enää kestänyt vaan sain sovittua tekeväni vaan 50% työajastani.
 
Paljon uutta tekstiä kun en oo pariin päivään käynyt :D
Tervetuloa kaikille uusille, ihanaa kun on näinkin paljon meitä odottajia! :)

Voi minea, voimia! Aivan kamalaa, ei tähän oikeen voi muuta sanoa... :/ :( voimia! <3

Mulla on myös tosi oireeton olo (ainakin vielä), välillä tosi pientä ällötystä, ja pissattaa enemmän... Mutta voi, tuntuu kuin ei raskaana olisikaan. Olis se vaan erilaista jos olis kunnolla niitä oireita, toivon vaan että mahassa edes olisi joku! Ääh :D Uskalsin neuvola-ajan varata kuitenkin, heinäkuun puoleen väliin meni, vasta rv 9:lle. Hyvä puoli siinä, että sykkeen ainakin luulis neuvolassa löytyvän jo silloon, kun aiemmista raskauksista se on löytynyt jo rv 8!

Tavaroista: muksut kun on 3 ja 1 v, niin kaikki tärkeimmät ainakin löytyy, ja vaatteita myös. Tosin se autokoppa (vai mikä se oli?) pitää ostaa, ja (ehjä!) pinnasänky, jos tuntuu että pinnasänkyä ylipäänsä sitten tarvii. Ei voi liikaa suunnitella etukäteen... :D

Täällä on hieno ilma, pitää kyllä heti nauttia kun aurinko paistaa! :p Toivottavasti nyt heinäkuussa olis sitten oikeen kunnon kesäkelit! Piristää nimittäin mielialaa heti, kun on aurinkoista :)

viii 6+1 (ei oo vielä keksitty työnimeä) :D
 

Yhteistyössä