Jospa sitä synnytyskertomusta sais nyt aikaiseksi.
Synnytyskertomus on tosi sekava, kun mulla ei loppuvaiheessa ollut mitään käsitystä ajasta tai mistään muusta kuin siitä kamalasta kivusta. Ilokaasu sekoitti pään myös kivasti!
Kipu oli ihan uskomattoman järkyttävä. Ei sitä osannut etukäteen kuvitella, enkä kyllä enää näin jälkikäteenkään. Tiedän vain, että valtavaa tuskaa se oli... Sairaalassa käytiin kyllä paperit läpi, mutten saanut niitä vielä itselleni, joten en voi mitään aikoja tarkistella edes.
Eli keskiviikko iltana 1.2. tosiaan tuli suht säännöllisesti 10-15 min. välein supistuksia, jotka ei vielä olleet kipeitä, mutta tuntuivat kyllä selkeesti. Yö meni vähän levottomasti vessakäyntien ja suppareiden takia. Neljästä asti tuli valvottua, kun supistukset muuttuivat kipeiksi ja säännöllisesti niitä tuli edelleen ehkä 5-10 min. välein. Aamulla mies lähti vielä kuitenkin töihin, mä jäin kotiin lämmittelemään kaurapussia ja supistusten välit lyheni 5 minuuttiin. Klo 9 soittelin TYKSiin ja sen jälkeen miehelle, et nyt kai pitäis jo lähtee tarkistaa tilanne. Mies hoiti töissä viel keskeneräisen homman valmiiks ja tuli sitten vasta kotiin.
TYKSiin päästiin joskus yhdentoista jälkeen. Otettiin käyrää vaarmaan puoli tuntia ainakin ja sitte tarkastettiin paikat, oli 3cm auki ja kaula vissiin kokonaan hävinny... Vielä vähän lisää käyrää ja sit siirryttiin synnytyssalin puolelle. Kaurapussilla alkuun kestin kipuja ihan kivasti ja vähän myöhemmin istuin suihkussa varmaan tunnin. Suihkun teho alkoi loppumaan, joten tulin sieltä pois ja aloitettiin ilokaasun kokeilu. Alkuun oli tosi vaikea ottaa kaasua oikeaan aikaan, kun sen vaikutus alkoi vähän jäljessä. Mutta kun sen tekniikan oppi, niin oli siitä pikkaisen hyötyäkin, jumppapallo oli myös käytössä. Jossain vaiheessa tarkistettiin kohdun suun tilanne ja olin reilut 6cm auki. Kivut alkoi jo olla melkoiset ja kätilö ehdotti epiduraalia, sanoi sen helpottavan ja nopeuttavan synnytystä, kun pystyisin olemaan rentona, niin vauva pääsee laskeutumaan paremmin. Siitähän tuli sitte itku, kun oisin halunnu ilman selvitä ja piikit hirvittää ihan hirveesti Varsinki kun sellainen tuikataan selkärankaan!! ja vielä ne kivut siihen päälle....|O No, kivut vaan ylty, niin suostuin ottamaan puudutuksen. Ihon puudutus ja epiduraalin laitto sattu ja pisti ilkeesti, mutta mikä ihana tunne siitä tulikaan!! Eipä sattunut vatsa eikä selkä enää, alkoi vaan takapuolessa tuntumaan painetta. Eikä tullut sitä jalkojen puutumista, jota vähän pelkäsin. Muutenkin se tunne oli paljon kivempi, kuin osasin kuvitellakkaan. :O Puudutuksen taisin joskus viiden jälkeen ja vähän ajan päästä puhkaistiin kalvot... Jonkin ajan kuluttua kätilö takasti tianteen, kun tunsin paineen takapuolessa lisääntyvän. Olin jo lähes 10cm auki!
Sain luvan alkaa harjoitella ponnistamista, kun siltä tuntuu. Kätilö vakuutteli, että kyllä itse tiedän milloin, mutta ei mulla ollut hajuakaan millon ois kuulunut jotain jo alkaa tehä, paineen tunne oli kuitenkin koko aika, välillä vähempi välillä enempi... No siinä sitte jossain vaiheessa alettiin kunnolla ponnistamaan ja kätilö oli siinä apuna koko aika, venytteli välilihaa tai jotain, ja tuntu niin ilkeeltä!! Mä en varmaan ponnistellu ihan riittävästi ja kun se sattu ihan törkeesti, niin eihän siitä mitään tullut, huutoa vaan! Jossain vaiheessa lääkäri kävi tarkistamassa vauvan tarjontaa, joka oli oikea, joten ei siitä johtunut se ettei vauva tullut alemmas... Epiduraalin vaikutuskin alkoi jo loppumaan ja silloin en enää keskittynyt muuhun kuin supistuskipuun ja sen kätilön ilkeisiin venyttäviin sormiin!!
Aloin jo pyytelemään lisää epiduraalia, jota ei tietty haluta enää ponnistusvaiheessa antaa, mutta sain sen sitte kerjättyä ja pahin supistuskipu saatiin pois. Itkin ja huusin ja koitin ponnistaa, mutta en kai saanut tarpeeksi aikaiseksi ja ilmeisesti vauvan sydänäänet laski pikkasen liikaa liian kauaksi aikaa, että otettiin imukuppi käyttöön. Tässä vaiheessa mun piti jo ottaa lisähappea, vaikka oisin sen ilokaasun siihen halunnu..
Imukupilla saatiin vauvan pää puoliksi ulos ja mikä tuska sekään oli! HUH!! Mutta voi ihanuutta kun vauva vihdoin tuli klo 20.34 kokonaan ulos, kaikki kipu hävis saman tein!! :heart:=) Sain pojan heti paidan alle ihmeteltäväksi. Kätilö sitte tutki paikat ja repeämäthän siellä oli. Repeämä yltää miltein koko välilihan poikki ja jatkuu siitä vielä emättimen sisään. Peräaukkoon asti ei sentään mennyt! repeämä oli kai sen verran suuri, että lääkäri tuli paikkaamaan ekat tikit ja kätilö hoiti loput. Jossain vaiheessa kai vauva oli siirretty isin syliin, kun mulle annettiin ilokaasumaski paikauksen ajaksi, tietty myös puuduttivat, mutta että sekin sattui!! Jossain vaiheessa kai myös imetin poikaa, muttei mitään hajua missä vaiheessa... :| Paikkauksen aikana mies oli kuitenkin mun vieressä pitämässä kädestä kiinni ja vähän rajoittamassa ilokaasun ottoa...
Eipä mitään käsitystä kellä poika tässä vaiheessa oli... Sitten kun kaikki piti olla ok, niin eipä se kohtu sitte supistunutkaan tarpeeksi. Kätilö kun painoi vatsasta niin tuli valtavasti verta ja hyytymää. Cytotecit siit takamukseen ja oksitosiiniakin vissiin tippui. Nesteytystä sain myös, kun punnittu veren hukka oli 900g ja toki muut lisäksi. Kohtua paineltiin useempaan kertaan ja sekin oli ihan tuskaa. Tämän jo muistan, kun ilokaasua ei enää saanu. Poika makas tyytyväisenä isän sylissä. Poika myös mitattiin ja punnittiin taan jossain välissä. (ihan hukassa kaiken järjestyksestä jne.) Ennen punnitusta kävi mies kuitenki soittamassa isovanhemmat läpi. Kohdun supistuminen otti aikansa ja piti katetroidakin, jotta saatais rakko tyhjäksi, muuten kohtu ei ois päässy kunnolla supistumaan. Vihdoin sain ruokaa ja pääsin hoitajan avustamana suihkuun!
Osastolle pääsin vasta joskus yhden jälkeen. Sieläkin vielä kohtua paineltiin ja vertakin tuli reippaasti lisää. Repeämä oli melko turta ja turvonnut vielä tässä vaiheessa, mutta paineen tunnetta oli kovasti takamuksessa... Muistaakseni koko synnytyksen kestoksi merkattiin joku 17 tuntia ja ponnistusvaihe 1 tunti ja 15 min, jälkeiset tuli 6 minuutissa. Kohdun piti jo olla hyvin supistunut, mutta sunnuntai aamuna tuli vielä melkoinen hyytymä... Onneksi ei siitä kuitenkaan tullut enää mitään ongelmaa. Ja raskausviikkoja oli syntymäpäivänä 39+4.
Kotiin päästiin maanantaina, eli poika oli silloin 3,5 päivän ikäinen. Osastolla sai sunnuntaina vähän lisämaitoa, kun syöttöpunnitus näytti lähes nollaa ja keltaisuutta alkoi vähän ilmetä. Keltaisuutta ei kuitenkaan tullut liikaa ja mullakin alkoi maito pikki hiljaa nousta, niin päästivät kotiin. Maito nousikin maanantai-itana ja yöllä oikein kunnolla!
Nyt ihmetellään ja ihastellaan meidän pientä nyyttiä! :heart:
Repeämä on ilkeän tuntuinen ja pistelee kovasti välillä. Melkeen ottaisin takaisin sen ekan päivän turvotuksen ja paineen tunteen...
Istuminen onnistuu vinoittain ihan ok, sängyssä kyljen kääntäminen ottaa vähän koville... Mutta eiköhän tämä tästä.
Voimia vielä omaansa odottaville ja tsemppiä synnytykseen!
Oman kokemukseni mukaan se oli ihan hirveetä, mutta kyllä siitä selviää ja palkinto on parasta mitä voi olla! :heart:
Undine ja pikku ihme 6 vrk :heart:
MUOKS: Olipa tuon poinnistusvaiheen aikana myös toinen kätilö painamassa vatsan päältä ennen kuin imukuppia alettiin käyttämään. Ja sekin vei kyllä huomion siitä itse ponnitamisesta siihen naiseen kun makaa sun mahan päällä!! :kieh: Eli eipä auttanut sekään poikaa mailmaan, äidistä vaan tuntui ilkeälle...
