Osannottoni
Develly :hug:
Matami-mimmi, suzyco, Zucchero, krisu, FiOna ja olikos vielä joku muu, jota jännittää miten pärjää vauvan ja vanhemman lapsen kanssa? Mulla samoja tuntemuksia. Pelottaa varsinkin ne ekat pari kuukautta, kun ainakin esikoisen kanssa ne meni käytännössä sängyn pohjalla imettäessä. Välillä tuntu ettei ite ehi edes vessassa käydä saati syödä, eli miten ihmeessä ehdin/pystyn samalla pitämään silmällä tuota kohta 1v5kk esikoista, joka kiipeilee tuoleille ja pöydille eikä vielä usko/tottele kieltoja. Uskon kyllä, että rakkautta riittää molemmille, lähinnä pelottaa, että tyttö satuttaa ittensä sillä välin kun keskityn vauvaan ja tietysti pelottaa, miten se suhtautuu vauvaan ja tunteeko ittensä ehkä jotenki hylätyksi kun äidillä ei oo enää niin paljon aikaa leikkiä ja touhuta. Ollaan miehen kanssa mietitty, että jos sen sisko tulis tänne alkuajaks tuolta ulkomailta auttamaan, jos vaan saadaan sille turistiviisumi. Tulevat esikoisen kanssa tosi hyvin juttuun ja siitä olis kovasti apua mulle ja esikoinenkin varmasti tykkäis kun täti tulis pitkälle vierailulle.
Synnytystä en pelkää, vaikka tietysti vähän jännittää kun on vielä niin tuoreessa muistissa ne kivut ja se kaikki avuttomuus. Uskon kyllä, että pärjään tällä kertaa paremmin, kun tiedän suurin piirtein mitä odottaa. Oon tavallaan saanu harjotusta kivun kanssa pärjäämiseen, koska mulla todettiin kesällä sappikivet ja ne sappikivikohtaukset on aika hyvin verrattavissa synnytykseen. Samantyyppinen kipu, joka tosin kestää keskeytyksettä tuntikausia eikä välillä oo mitään taukoja, että siinä mielessä jopa paljon pahempaa. Niihin kohtauksiin oon huomannut, että suihkussa olo auttaa, joten tällä kertaa aion kokeilla sitä synnytyksessäkin. Viimeksi kätilö ehdotti suihkua, mutta silloin tuntu, että ei tuu kuuloonkaan kun pelotti, että pyörryn sinne. Ja ilokaasua käytän varmasti nytkin, koska epiduraalista ei ollut apua. Saa nähä viittinkö edes kokeilla tällä kertaa... Onko muuten muilla aiemmin synnyttäneillä käynyt niin, että epiduraali ei olisi tuntunut missään? Mulla ensimmäinen annos rentoutti, mutta kun synnytys kesti kauan ja sitä annettiin monta kertaa lisää, niin ne uudet annokset ei auttanu pätkän vertaa.
Mun pelot liittyy mahdolliseen keisarinleikkaukseen joutumiseen, joka mulla saattaa olla edessä ahtaan lantion takia, jos vauva on suuri (tai keskikokoinen?). Esikko painoi 2750g ja mahtui tulemaan
Pelottaa kaikki ne mahdolliset komplikaatiot, kun mulla on aina niin huono tuuri, että mun kohdalla vaarmasti joku menee pieleen
Tuntuu epäreilulta, että kaikkia alatiesynnytystä pelkääviä yritetään ylipuhua yrittämään alakautta, kun sektioon liittyy niin paljon enemmän riskejä niin miks mun pitäis sitte synnyttää sillä riskialttiimmalla tavalla?! Viimekskin pelkäsin kauheesti ja kaikki lohdutti, että älä pelkää, että ne on ihan rutiinitoimenpiteitä. Onneks lopulta onnistu alakautta, mutta voin kertoa, että olin lähes shokissa kun lapsivuodeosastolla avasin päivän iltasanomat ja siellä lööpit kirku että "nuori nainen kuoli keisarileikkaukseen". Mää itkin ihan hulluna sen tuntemattoman äidin kohtaloa ja oli ihan sellanen olo että "no niin, mitä mää sanoin! noin olis varmasti käyny mullekin!" Tällä kertaa pelottaa siis entistäkin enemmän ja lisäks on tullut vielä sellanen lisäpelko, että kun ne leikkaukset tehdään epiduraali- tai spinaalipuudutuksessa, että mitäs jos käy niin kuin viime synnytyksessä, että se epiduraali ei auta ja mä tunnen kun mun maha leikataan auki! Hui kamalaa! No, näistä asioista oon menossa pelkopolille puhumaan lääkärin kanssa ens viikolla.
ikuisuus, mulla oli synnytystapa-arvio sellanen, että lääkäri vaan tunnusteli lantion luustoa ihan ulkopuolelta vaan. Ei mulla ainakaan mihinkään vääriin reikiin koskettu! Sen perusteella mut ohjattiin lantion röntgeniin ja ylimääräseen ultraan, jossa katottiin vauvan mittoja suhteessa mun mittoihin. Ja ymmärtääkseni siinä synnytystapa-arviossa pohditaan muitakin raskauden aikana esille tulleita asioita, esim. vauvan tarjontaa ja onko syytä esim. käynnistää synnytys ennen laskettua aikaa.
Kysyit myös synnyksen kulun perinnöllisyydestä. Oma äitini on synnyttänyt kaikki kolme lastaan tosi nopeasti, hyvä että ehti sairaalaan vaikka asui ihan vieressä ja sairaalaan tullessä suurin piirtein vauvan tukka jo näkyi. Itekin olin asennoitunut nopeaan synnytykseen kun kaikki puhui, että se on perinnöllistä ja siks olikin hienoinen järkytys kuulla, että mulla onkin ahtaat paikat. Oon ilmeisesti tullut isän puolen naisiin, jotka on lähes kaikki synnyttänyt pitkään ja hartaasti
Viime kerralla kätilö sanoi, että jos seuraavalla kerralla pääsen yrittämään alakautta niin kauan tulee kestämään silloinkin, koska avautuminen tulee kestämään sen takia, että vauvan pitää kääntyä millilleen oikeaan asentoon, että paikat avautuis niin, että se sieltä sopii. Mun kohdalla ei siis ole perinnöllistä, mutta mää oon ehkä joku luonnonoikku :headwall:
