Helmimasut 2009 ~HELMIKUUSSA!!~

Poika syntyi ke 4.2 klo 5.02 aamulla. Painoa 3680g ja 50 cm. Rv oli 39+2.

Käynnistykseen menin silloin tiistai aamuna, koska vauvan painoarvio oli rv 38+4 sen 4kg! Eka kapseli ei vaikuttanut mitään toinenkin tuntui että eipä tehonnut, kun sitten illalla 18.30 alkoi tulla supistuksia 5 min välein, ei kivuliaita mutta erilaisia ku harjotussupparit. Tuntui selässä ja mahassa, nukkumaan ei pystynyt. Sitten 2.30 meni vedet, josta alkoi kovat supistukset.
Sitten alkoivat tulla tiuhempaan ja edelleen vaan kovempana. Paikat oli silloin n klo 3 jälkeen 3 cm auki ja kanava hävinnyt.
Oli aika lähteä synnytyssaliin, siellä otettiin vauvan sydänkäyrää kera ilokaasun. Sanoin kätilölle että nyt tarvis saada jotain kivunlievitystä, alkoi olla olo sietämätön. Supistukisilla ei ollut mitään välejä enää. Kätilö tilasi puudutteet kohdunsuun tilannetta tarkistamatta. Alkoi sitten hetken päästä tuntumaan että pitäis jo ponnistaa kun sitten kätilö vasta sitten katsoi onko edistystä tapahtunut ja sieltähän se vauva olikin jo tulossa :eek:
Jäipä puudutteet saamatta ja ilokaasua vedin urakalla joka ei tuntunut auttavan mitään.
Vauva sitten syntyi klo 5.02, synnytyssalissa ehdittiin olla n vajaa tunti ennen syntymää. Paikat siis aukes siitä 3 cm: tä 10 cm:n 1½ tunnissa.
Tuli sitten kokeiltua melkolailla erilainen synnytys kun esim jos olisi ollut puudutus...mutta lopputulos paras mahdollinen mitä sellaisesta hmm...kivusta voi saada.
 
Onnea hirmusesti vauvan saaneille! :heart:
Vasta 6.2. ja nyt jo näin paljon helmivauvoja!

Mulla on hyvin samanlaiset tuntemukset kuin Labellolla. Vihloo ja juilii ja supistelee. Tosin mulla vieläkin vain seisaallaan... Ja silloinkin kun ei supistele, niin jomottaa selkää ja jonnekin tonne häntäluun tienoille. Mutta suurin osa kivuista tuntuu johtuvan vauvan liikkeistä, että enpä usko tässä vielä mitään tapahtuvan. Olin bongaavinani häivähdyksen limatulpasta. Niinkin pienistä merkeistä yritän iloita...

Toisaalta, niin paljon kuin olenkin odottanut sitä synnärille lähtöä, niin heti jos tulee jotain merkkiä siitä, tulee pienoinen paniikki. En mä sittenkään halua! Ihan tosissaan alkaa pelottaa synnytys ja senjälkeinen elämä. Että ole nyt vauva vaan siellä masussa sittenkin...

 
Kylläpäs on vauvautuneita ilmotellu päivän aikana, monta sivuu tänää tullu. ONNEE vauvautuneille :flower:

Olin tytön kaa tänää ostoksil ja hurahti 7 tuntii ja jalanpohjat on iha tules :( hiuka liian kauan meni aikaa. Mul ei kyl muute tunnu missää. Ei oo kyl muutenkaa tullu supistuksii koko raskauden aikana.
Vattan kovettumisiii ny tietty mut ei muuta.

KYRSÄ on kyl varmaa synnäril ku ei oo kirjotellu. On samoil viikoil ja päivil ni muistaa hyvin.

Nyt on pakko heittää jalat taas toho jalkavesiporeeseen? ja maata samal :p
JeJa 38+0
 
Sylintäydeltä Onnitteluja Möökö, Toukka, Nanada, Phoeps, Mammutti-mamma, RasuNaamari, Keltamo ja Karvatonkoira!!! :flower: :flower: :flower:

meinas tulla hirveät vieroitus oireet, kun en ole päässyt muutamaan päivään koneelle, kun meni rikki. ja nyt ukko sai sitten tahtonsa helposti läpi ja ostaa justiin sellasen koneen kun halus... nyt kuluikin aika hyvin kun 20 sivullista tullut muutamassa päivässä tekstiä lisää.

tatuka ja kuume: huh huh, mitkä kokemukset. olisin varmaan juossut häntä koipien välissä karkuun.

jäi tuolta teksteistä mieleen että mikä siinä rasvattomassa maidossa oli, ettei sitä kannattaisi juoda? mulla sitä on kulunut noin kolme litraa päivässä. :snotty:

sitten toisekseen oletteko kuulleet moisesta, että noi omega kolmoset ja muut kalarasvat saattavat ohentaa verta. äitini on sitä höpissyt jo pidemmän aikaa, että kun oli leikkauksessa ja verta oli pursunnut reilusti, niin lääkäri kysyi että syökö veren ohennuslääkkeitä vai kalarasvoja? no kalarasvoja söi. kysyin neuvolassa että onko siinä jotain perää että kannatisi vähentää niiden syöntiä ennen synnytystä, mutta se sanoi että ei ole vaikutusta. nyt sitten kävin apteekissa ostamassa omegoita ja se apteekkari kysyi että itsellenikö ostan. sanoi juuri samaa että voi aiheuttaa voimakasta verenvuotoa synnytyksen yhteydessä, eli kannattaisi lopettaa käyttö hyvissä ajoin tai ainakin pienentää annosta. onko kenellekkään tuttua? nyt sitten syön puolella annoksella kun kuulemma ehkäisee masennuksia sun muita... tiedä sitten mikä on oikein.

sairaalaan matkaa 126 km/ sivu, eli reilu puolitoista tuntia menee matkoissa.

minäkin liittynyt kirjakerhoihin. vau´kirjaan ja lasten parhaat-kirjakerhoon. on lapsuudesta niin hyvät muistot kun äiti luki meille paljon ja meinaan itse jatkaa samaa perinnettä. lasten satukirjat on ihan ykkösiä ja on kiva huomata kuinka moni tääläkin on niistä innostunut.

ON. huomenna la, eikä mitään tuntemuksia että vois lähteä poikimaan. tai siis nyt pienellä aikaa on tullut vahva tunne että saisi tulla jo, vaikka aiemmin ei ollut mitään kiirettä. nyt ei jaksa odottaa yhtään! mutta siis ei kipeitä suppareita eikä veriä tai mitään. plaah, pitkästyttää odottaminen kun sais tapahtua jo!

jaksuja kaikille mammoille :hug:

t. soikku :heart: minttu 39+6
 
Yötä mammat!!

ONNEA kaikille vauvan saaneille :flower: :heart:

Tää mamma on yliväsy ja ylikierroksella. Menny taas laittaessa uutta kotia ja vanhaa jne..

Nyt sänkyyn ja eiköhä se uni tule. Jalat on kun virtahevolla..pakko oli pitkin iltaa heittää välillä selälleen lattialle ja jalat kohti kattoa.
Ei tää baby ainakaan muuttamalla ulos tule, muutenki ollut tänään niin kovin rauhaksiin, toisin kun äitinsä...
Öitä

40+2
 
varttia vaille kaks meni vedet. että mie säikähdin et pissin sänkyyn. näin unta että olin jollain valtatiellä kävelemässä ja yhtä äkkiä rekka tuli takaa päin ohi ja samassa tunsin että lämmintä vettä valui jalkoja pitkin. kyllä säikäytti.
mut palailen kertomaan sitten kuulumiset kuhan kerkeän. supistelee jo niin tiuhaan että pitää lähteä sairaalan suuntaan.

onnea kaikille nyyttien saajille ja niitä hakemassa olijoille.

sasuliini87 & poitsu 38+2
 
pur
SASULIINI ONNEA MATKAAN!

ONNEA KAIKILLE VAUVAN SSANEILLE

JA VOI ITKU ÄIPPÄ83 :hug:

Jotain muutakin oli mut on jotenki aika sekava olo. aattelin sitten minäkin avata nää yökeskustelut kun en enää jaksanu sängyssä maata. Närästää, turvottaa nilkkoja niin et sattuu, häpyluuhun särkee ja enenkaikkea mulla on jotenkin ihan kummallinen sekava olo ilman minkäänlaista häivähdystäkään mielen rauhasta.

Eipä mitään kummempia Pur ja rinsessa 37+5
 
pur
Niin siis kiitos lonkka asiaan kommentoineille, mä menenki nyt tutkimaan netin maailsta tota asiaa tarkemmin kun aloin miettii vaikuttaakohan toi varhaioseen motoriseen kehitykseen. Ilmeisesti ei ainakaan radikaalisti, mut mullahan on täs aikaa.

....Näinköhän säkin Labello ja Matma kans ootte jo matkalla hospitaaliin.
 
Onnea vauvansa saanneille ja sasuliinille onnea matkaan!

Mulla eilen tosiaan supisteli silloin tällöin. Iltaysiltä ne koveni ja alaselässä tuntui tosi kipeältä. piti vaan kävellä ympäri huonetta. piti mennä vessaan tyhjennyksellekkin ja jotenkin vaan tärisin kylmästä. Aattelin jo että näinkö se lähtö tuli. Sitten kävin kuumassa suihkussa kun tuntui niin kipeältä ja se auttoikin niin että supistelut ja kivut loppui. Koko yön nukuin tosi hyvin. =)

Mukavaa lauantaita kaikille :heart:

sadee80 37+6 :heart:
 
:wave: merks
Monel on jo lähtö tullu tai ainaki oirei siit =)

Itel maha tuntuu kasvavan iha ylipaljon nyt ja repee koht. Mullaki toi vauva puskee itteäs oikeest kyljest läpi nii et välil sattuu ja vatta on sit sen muotonen kans et mahtaaks nahka kestää :D
JeJa 38+1
 
Mies hirveessä vatsataudissa ja minä taidan tulla taas flunssaan. Sain nukuttua kuus tuntia ja sitten lonkat ei enää kestänyt makaamista. Ei merkkiäkään supistuksista tai mistään muustakaan.. Ostin vadelmanlehtiä luontaistuotekaupasta ja join eilen kolme kuppia. Huuhaata sanon minä :D Odotan keskiviikkoa kuin kuuta nousevaa ja oon mielessäni käynyt parin yön aikana villejä keskusteluja lääkärin kanssa käynnistämisestä. Ja näin unta jossa vauva painoi 4600..
Spectra 37+5
 
huomenta!

absa ajattelin eka soitella tuttavat läpi jos vaikka joku ehtisi lähteä viemään.. kun ei kuitenkaan mikään pitkä matka sairaalaan.. mut jos lähtö tulee yöllä niin sit varmaan ambulanssilla täytyy mennä.

sasuliini87 onnea vauvan hakuun :hug:

karvatonkoira paaaljoon onnea poika vaavista :hug:

täällä taas tosi mielenkiintoinen ja pitkä yö takana..
poika oksensi pari kertaa yöllä... ja meni sit pari tuntia saada se takasin nukkuu..
jokainen liike minkä masu asukki teki mahassa tuntui kamalana vihlasuna alapäässä..
supistuksia tuli jonkun verran mutta loppuivat taas lyhyeen..
koko aamun on ollu menkkamaista kipua alavatsalla ja selkää jomottaa..
liikkuminen tekee kipeää.

äippä-83 38+3
 
karvatonkoira paljon onnea! :flower:

sasuliinille onnea matkaan!!

minä mietin jo illalla et nytkö tuli lähtö kun supisti (nin sitten lopulta tulin sihen tulokseen et on ne suppareita:D) 5min välein ja hätyytin äitin jo varuiks meille...no siihenhän ne sitten tietty loppu. yöllä ei kertaakaan mitään tuntemuksia,nyt sitten välillä vihlasee taas liitoksiin,mutta vielä ei supista. et ei sit ekasta kipeestä supparista lähteny niinkun poika aikanaan :snotty:

nyt lähdetään sitten äitin luokse ja lämmitellään saunaa josko se auttas.

labello ja mytty 39+6..huomena paukkuu..
 
sasuliini jokohan on vauva maailmassa. Onnea matkaan!

sinituulinkin olot tuntui sellaiselta että näinköhän on lähtenyt... :D

labello varmana ei montaa päivä enää ole sulla jäljellä...

Me saunoimme illalla ja sitä kolmattakin. :p Pari supistusta, siinä se. Nukuin ihan hyvin, mutta tooosi väsy olo ja menkkakipua ilmassa. Pitäisi siivota tänään, saapi nähdä saanko aikaiseksi. Ukke hoitaa murisevan, mutta nuo vessat ja pölyt oon kyllä vielä tehny... Odotan aikaa, että pääsee kunnolla itse siivoamaan. Tuota miestä, kun ei pölyiset alahyllyt vaivaa....

Leivoin pakkaseen tuossa taannoin... He. Pullan pullaa ei jäljellä. Jospa koittais uuelleen... :whistle:

Seranzu ja 37+1
 
Voi vitsit ihania vauva-uutisia täällä :heart: Kamalasti niitä nyt tulee =) Onnittelut kaikille jo nyyttinsä saaneille ja isot tsempit niitä hakemassa oleville :heart:

Täälä ei sitten mitään uutta, hullua pidetään edelleen jännityksessä kun ei tiiä koska se tuolta tulee. Nyt ois sitte samainen yö tulossa millo esikoinen syntyi vuos sitte, mun sunnuntaipoika :heart: Tosin se synttäripäivä on sitten ens tiistai ja mies on ihan varma että sama synttäripäivä näille tulee B) Pitää spekuloida näin kun ei oo muutakaa tekemistä :D

Anno 39+2
 
Onnea kaikille vauvautuneille! :flower: :heart:

Sinituulille ja Sasuliinille onnea matkaan! Tuskimpa Labellollakaan enää kovin kauaa menee :)

Täällä on väsynyt olo, olin eilen kai liian kauan kaupungilla ja yöllä en sitten voinut lonkkakivulta kunnolla nukkua. Aamusta lähtien on ollut menkkakipua, mutta ihan vaimealta vaikuttaa eli eiköhän tässä vielä odotella jonkin aikaa.

JeJa, sama tunne täällä, että vauva meinaa välillä tulla kyljestä läpi ja mahanahka on muutenkin ihan ratkeamispisteessä.

Noista kyydeistä muuten kun juttelitte, niin ei kai sitä AMBULANSSILLA saa sairaalaan mennä jos ei ole oikeasti hätä? (Siis jos ei vuoda verta, satu järkyttävästi tai ponnistuta?) Eiköhän taksit ole tota varten ja ambulanssit sit niille jotka meinaa oikeasti kuolla?

Nyt me lähdetään ostoksille, pitää mennä autolla jos vaikka saisi ens yönä nukuttua paremmin..

Mukavaa lauantaita kaikille ja suppareita niitä toivoville!
Kvartti ja Tao 39+4
 
Eiks tossa matkustamisessa ollu joku juttu miks ois hyvä mennä ambulanssilla. Ja jotkut taksit ei välttämättä ota kyytiin jos vedet ei oo menny.. Pitääki lähtee ettii enemmän tietoa tosta.. tommosta muistikuvaa mulla jotenki oli. Meillä tullaa meneen omalla autolla, mies ajaa. Matkakaan ei oo pitkä.

Mul oli joku outo muistikuva kun en löydä mitää juttua tosta ambulanssilla menosta :D Ehkä se oli että pitäis olla makuullaan, oli missä hyvänsä jos vauva ei oo kiinnittyny :D
 
Merkkaamassa :wave:

Mulla olo on kamala...päätä särkee ja oksettaa. Mittailen tässä paineita, katsellaan mitä näyttäävät. Nyt taas eilen ja tänään tullu muutamana kertana toosi paksua keltasta limaa, liekkö edelleen limatulppaa? No katsellaan ja kuullostellaan.

Supisteleeko muilla kun vauva liikkuu? Mulla iltaisin vetää mahan pinkeeksi ja alaselkää polttelee, eilen sen taas vaihteeksi huomasin ja mietin että onko supisteluja vaiko vaan vauvan liikkeistä johtuvaa juilintaa...

Ja onnea vauvan saanneille, teitä onkin taas monta :hug: :flower:

Jospi ja Papuliina 39+0
 
pur
AMBULANSSISTA Meille eilen viimeksi neuvolassa sanottiin et ehdottomasti ambulanssilla (tosin meillä on toi tunnin matkakin). Et hätäkeskukseen kun soittaa voi sanoo onko kiireellinen vai ei. Jos menee taksilla synnytyssairaalaan ja se onkin väärä hälytys lasku tulkee sit kokonaisuudessaan itelle. Et siis byrokraattisista syistä Lanssin käyttö nimenomaan suositeltavaa. Kyllä ne siellä keskuksessa osaavat sitten määritellä hoidon tarpeen ja kiireellisyyden.
 

Yhteistyössä