Helmitaaperot -09 ~elokuussa 2010~

Piiiitkästä aikaa ehdin kirjoittaa meidän kuulumisia tänne, vaikka välillä olen käynyt lueskelemassa teidän tekstejä.

Meillä kanssa Remu on tosi kova kiipeilemään ja juoksemaan. Vaippaa kun pitäis alkaa vaihtaa, niin hiki meinaa tulla kun juoksee pöytää ympäri ja konttaa sinne alle piiloon. Mulla siis kovasti ollut vatsa kipee ja supistellut viime viikoilla ja lääkäri kirjotti mulle sairaslomaa äitiysloman alkuun saakka. Vasta marraskuussa on la, joten vielä ei tarvis syntyä.

Raivareita saa kanssa jollei kaikki suju oman pään mukaan. Meinaa välillä olla hymy herkässä kun toinen kiukkuaa NIIN tosissaan ja polkee jalkaa maahan. Kissakin alkanut saamaan lahjakkaasti kyytiä, vaikka on tähän asti saanut olla rauhassa, kun joskus pääsi kynsäseen.

1,5 v neuvola oli kaks päivää sitten ja oli ukko vähän hujahtanut. 6,5 cm oli tullut pituutta neljässä kuukaudessa. Eli nyt mitat oli 12,850 kg ja 87,5 cm. Pituus oli yläkäyrällä ja paino keskellä, pitkä poika kuulemma tulossa.

Sanoista Auki ja kiinni on tällä hetkellä ihan pop. ja kyytiin. sanoi jopa että auto kyytiin, kun oltiin kaupasta tulossa parkkipaikalla. meillä puhe on ehkä hieman keskivertoa jäljessä, mutta liikkuu sitten senkin edestä, kuin pieni marakatti.
Pihalla tikapuita menee jo niin korkeelle että päätä huimaa jos silmä hetkeksikään välttää ja aina musiikkia kuullessaan on pakko mennä tanssimaan sohvan käsinojalle. ja nyt on vielä alkanut hyppimäänkin. sohvalta hyppää tai astuu alas ja yleensä jää vielä pystyynkin. kauhea naurun rehotus päälle, mutta jos kieltää, niin tekee loikkia kahta kauheemmin. :O Jos myös on pahan teossa, niin hokee itsekseen "kotta-kotta-kotta", siis jos menee vaikka lusikka-haarukka laatikolle, hellan vipuja säätämään, roskakorille kaiveleen, kissan ja koirien vesikupille, kissaa repimään, kukkiin koskemaan tms. jonnekkin näpertään, mikä siis on kiellettyä. heti tietää jo Remun puheesta, että pahanteossa ollaan ja sitten on hyvä katkasta sellaset touhut pikinmiten...

Kai sitä täytyy mennä nukkumaan kun huomenna kuitenkin herätys viimestään kahdeksan aikoihin. ei vaan muulloin kerkee käydä koneella, kuin yömyöhään... ZZZzzzz...zzz...z.z.z....|O

Mua kiinnostais se fb-ryhmä, koska siellä tulee käytyä useammin ja olis ihana nähdä teidän naperoista kuvia ja semmosta. Vieläkö sinne pääsee mukaan?

Hyvää jaksamista teille kaikille ja ennen kaikkia niille pikkuihmisille!

Terkuin, Soikku ja Remu

 

Eilisilta meni kaappeja kaivaessa ja etsiessä tytölle syysvermeitä, joista suurimman osan totesain olevan pieniä. Kaupalle siis lähdettävä niitä kattelee ja sukkapuikot viuhtomaan, jotta saa lapasia tytölle =) Kenkiä mietin myös, että millaiset kengät teillä taaperoilla on syksyksi? Me mennään varmaan noilla Tutan kengillä niin pitkälle kun voi, ja sitten mietin loppusyksyksi ja talveksi, jos loskakelejä, lämminvuorisia kumppareita ja tietysti jotkin asianmukaiset talvikengät? Ihan pihalla olen näissä kenkäasioissa.

Itsellä nuha ja yskä jatkuu vaan, kohta viikon ollut ja loppua ei näy. Kai se on ens viikolla lääkärissä käytävä jos ei lopu :snotty:

 

voi ei, kirjoitin pitkät jutut ja ne hävisi jonnekin :/

Eli kirjoittelin, että kone ollut rikki ja olen ollut siis nettipimennossa. Nytkin työkoneelta kirjoittelen.
Eli olen siis aloittanut työt; elokuu "vähän" keikkaa= täydet tunnit 3 viikon listassa ja 1.9 mä aloitan sitten ihan täysipäiväisesti ja mies jää poikien kanssa kotiin.

Joona on kasvanut kovasti, 1,5v. neuvolassa 88,5cm ja 13,8kg. Isoveljensä on ollut tuon kokoinen 2v:nä. Muutenkin poika on kovin ison näköinen ja oloinen jo, nyyh :'(

Nyt kuitenkin pitää mennä, työt jatkuu.

Mae ja Joona

 

Nessu, täällä myös tuskailtu kenkäasian kanssa. Meillä on nyt kesän ollut käytössä lenkkarit, mutta ovat kyllä jo tosi pienet, joten pakko olisi pikaisesti vaihtaa. Ei kuitenkaan viitsisi ostaa uusia lenkkareita, jotka menee sitten just muutaman viikon kun pitää jo laittaa varsikenkää tms. Keväällä ostetut varrelliset "välikausikengät" menee vielä just ja just mutta ei nekään varmaan enää kovin hyvät ole. Ootteko muut ostaneet syyskengät ja talvikengät jo? Vai millaisia ratkaisuja teillä on?

Almaa, mua nauratti toi "tuhmailu", me käytetään samaa sanaa ja ihan samalta kuulostaa toimintakin. Kai se jonkinlaista turhautumista on, loppuu yleensä jos jaksan keksiä jotain tarpeeksi mielenkiintoista muuta puuhaa. Puistossa on kyllä helppoa ja odotan innolla kun parin viikon päästä muutetaan ja uuden kodin piha on kiva ja suojainen sekä leikkipuisto on kävelykadun toisella puolella. Täällä nykyisessä kun joutuu jonkin verran kävelemään että pääsee puistoon ja aina pitää siis ottaa rattaat mukaan (jaksaisi kyllä kävellä, mutta kun tahto vie monesti toiseen suuntaan enkä mä jaksa enää tällä mahalla kantaa pitkiä matkoja). Uudessa kodissa ollaan siis puistossa joka välissä!

Raivareita ollaan saatu vähän vähennettyä niin, että heti kun huomataan raivarin olevan tulossa aletaan tehdä jotain muuta suurella innolla. Ja lopetettiin myös "turhien" asioiden kieltäminen, vähentää näköjään tota tuhmailuakin. Siis että jos kyseessä ei ole toisen lyöminen tai joku muu todella kielletty asia, ollaan koitettu vaan viedä huomio muualle. Toimii ainakin meillä näköjään. Silti kyllä edelleen repii muita lapsia vaatteista tai tukasta, mikä on tosi raivostuttavaa ja noloakin! Päiväkodissa sanoivat että johtuu siitä että tyttö on kiinnostunut muista eikä osaa vielä ottaa huomiota muulla tavalla, mutta on se aika ikävää kun muiden lasten kanssa ollessa joutuu itse olemaan koko ajan metrin säteellä ettei Godzilla käy väkivaltaiseksi. Ei siis lyö muita, mutta repii vaatteista niin että pienemmät kaatuu (ja tuo on aika hyvässä massassa tuo tyttö..).

Nyt suihkuun ja jos vaikka saisi päivän käynttin. Vähän töttöröö olo kun valvoin yöllä pari tuntia kipeähköjen supistusten kanssa.. Ei siis sellaisia olleet että olisin ajatellut vauvan alkavan syntymään, mutta sen verran aina kivisteli ettei saanut nukuttua. Tyttö on menossa mummolaan yökylään kun meillä on illalla ystävien häät. Toivottavasti ei tarvi tulla kotiin umpisilmäilemään jo kymmeneksi vaan jaksaisin vähän kauemmin

Kvartti 35+4 ja Helmi 1,5v

 

kengät tänään justiin ostin pojalle goretex lenkkarit syksyksi.
Niissä on vähän varttakin. Meillä kun on pihassa nurmikko joka on
aina kostea niin nuo pitää jalat kuivina eikä aina tarvi laittaa kumppareita.
Sitten löytyy kyllä jotain tytön vanhoja kenkiä talveksi kuten vuorelliset kumpparit
ja kuoma toppasaappaat. Onneks tuo poika ei vielä välitä siitä minkä väriset kengät
laitetaan.. tai että raukka saa talvella laittaa vaaleanpunaisen toppahaalarin..
tosin ihan omalla pihalla näitä käytän, täällä kun ei ole kukaan näkemässä.
Kylille sit puetaan poikamaisemmat vermeet.

 

Jaa, että tämännäkönen palsta nykysin.... Muksujen raivareista tuli mieleen että raivarit ne on mullakin ihan kohta...nukkumisen tai siis nukkumattomuuden suhteen :/ toi pikku jätkä on alusta alkaen ollu tosi huono nukkumaan mitenkään missään ja on ihan juhlaa jos se nukkuu tunnin päikkärit putkeen tai yöllä tunnin-pari putkeen. Herää vähän väliä ähertämään, kitisemään, pyörimään, parkumaan. Tuttia, pulloa, rättiä, "tassuttelua". Oma sänky on ihan kamala paikka. Eli vieressä vaan nukkuu... Päikkärit vaunuissa pihalla. Tuossa se taas vieressä pyörii.... tultiin alakertaan ettei se herätä parkumisellaan isompia. Tuskinpa on kipeä, sen erottaisi kyllä. Sitä vaan riepoi olla pimeässä makkarissa. Eikä nukuttanut. Olis luullu nukuttavan, niin vähäinen oli päikkärien saldo taas tänään. Neuvolasta ei vinkkejä enää heru, ei ne mitään keksi. Mä alan olla ihan loppu! Ja eniten riepoo se, että ukko makaa tyytyväisenä, kuorsaa tuolla joka helkutin yö vaikka olis vapaalla töistä. Mä olen valvonu nyt 1,5v vähän ja vähän enemmän joka yö!! Tää on taas niitä päiviä, siis öitä... kun tuntuu että mä joudun yksin pyörittää koko sirkuksen ja mä en kohta enää jaksa. Ukko ei varmaan edes taas tajua, se ei näe mitään ongelmaa missään vaikka sille sanoo. Mä olen niiiin raivona. En keksi kyllä mitään järkevää "asiaa" tähän nyt ... :headwall:

 

glow :hug:

kengät olis myös täällä ostoslistalla. ehkä. just ja just menis vielä entiset, mutta jos tuleekin pitkä syksy, niin sitten ne jääpi kyllä pieneksi. talvikenkiäkin pitäis alkaa miettimään, liekö meillä koko 23 vai jo 24 tänä talvena. Isojalkasia taitaa olla nämä lapsset, pojan 4v talvikenkäkin on 29. Mut ompahan se oma monokin 39-40.

kvartilla alkaa ollakin jo isot viikot! :heart:

seranzu repeilin täällä kaapsun sanavarastolle kummasti ne poimii kaikki sanat, mitkä ei olis just niitä välttämättömämpiä.

eipä kai tässä taas ihmeempiä, etusivun kasvulistaa päivittelin.
ihanaa kun on alkanut tekstiä tulla jonkun verran palstalle!

labello ja nöttönen 1½v+

 

voi Glow :hug: :hug:

 

Moikka!
Koetanpa kanssa tätä uuden uutukaista palstaa.. Labellolle laitoinkin yksäriä fb;n kautta paniikissa kun en löytänyt teitä.
Milloinkohan kerkiäisin oikein ajan kanssa päivittämään kuulumiset, siitä tuleekin romaani..

 

Mä voisin oma napaisesti aloittaa kuulumisten "kertomisella" ;

Keväällä kirjoitinkin kuinka väsynyt olen ja kuinka podin syyllisyyttä milloin mistäkin ja niistä paniikkikohtauksista joita sain kun olin pois perheeni luota vaikka pikkujouluissa. En myöntänyt silloin vielä itselleni missä mennään. Sitten tilanne vaan paheni, tuli törkeitä yövalvomiskausia, murehdin yöt milloin mitäkin ja aloitin työt jotka myöskään ei maailman yksinkeratisinta ole 5 lapsen kera päivystää ja tehdä töitä muutama vuorokausi putkeen.
Mulle ilmaantui vaan pahempia paniikkikohtauksia, syömisongelmia etten pystynyt lopulta syömään muuta kuin ruisleipää, puuroa, piimää,kahvia ja teetä.Vatsaoireet paheni ja koko yläkroppa meni lopulta jumiin etten voinut mitenkään enää olla ja kävin hierojalla joka ei ikinä saanut lihaksia auki kun oli niin hirveä jännitys lihaksissa.Silloin menin lääkäriin ja sain paniikkikohtauksiin lääkkeen (joka ei sitten lopulta auttanut)
Olin aina vaan väsyneempi, itkuisempi, omiin ajatuksiini vetäytyvämpi ja surullinen.Myös näin vaan kaikki tekemättömät työt ja koetin niitä tehdä mutta eihän ne kotityöt ikinä lopu. Pian huomasin hokevani hyvin usein iltaisin etten kohta enää jaksa.
Maaliskuun lopulla tapahtui käänne joka suisti minun elämäni aivan raiteiltaan ja teki elämästäni maanpäällisen helvetin jota en voinut kuvitellakkaan olevan..
Mies ilmoitti btw-tyyliin ettei enää jaksa minua ja minun väsynyttä elämääni ja sanoi ettei olekkaan rakastanut minua pitkiin aikoihin ja haluaa minusta eron. Sanoi hakevansa itselleen oman asunnon.
Minä puhuin ja rukoilin ettei menisi pois kun häntä siinä kohtaa olisin eniten tarvinnut, puhuimme paljon mutta mies ei vaan muuttanut mielipidettään ja halusi lähteä.
siinä vaiheessa se oli piste iin päälle ja minä romahdin ja menin tuhansiksi palasiksi ja jollain lailla lopuin olemasta.
Siitä luonnollisesti seurasi ensin töistä sairaslona kun en vaan pysynyt kasassa ja koetin jutella miehelleni ettei voi luovuttaa ja parisuhteessa vaan tulee kriisejä joista yhdessä voi selvitä.Samoin että ei 20 vuoden rakkaus niin vain häviä.
hakeuduin uudelleen lääkärille sillä en enää voinut syödä mitään vaan oksensin kaiken pois tahtomattani.Kroppa teki topin kun en itse ymmärtänyt lopettaa. Jouduin sairaalaan anoreksian ja totaalisen loppuunpalamisen vuoksi, ja myös elämäntilanne kriisin vuoksi. samaan aikaan kun jouduin sairaalaan niin mies auliisti kertoi miettineensä asian loppuun ja haki itselleen asunnon ja haki asumuseron.Siitä putosin jonnekki syvään, pimeeseen josta ei nousta ylös. vaikka kuinka yritin nousta ja polkea itseäni sieltä ylös sitä syvemmälle vajosin.
Olin sairaalassa, mies ei soittanut, ei käynyt, minä en voinut soittaa kun hänen ääni puhelimessa oli aivan jäinen, lapsille en voinut soittaa sillä se järjetön ikävä oli ihan kohtuuton. Eli olin ihan umpikujassa.Mies hoiti lapsia toki mutta en vaan voinnut tehdä mitään.Minut oli jätetty sairaalaan ja olin siellä yksin.Kuinka silloin olisinkaan tarvinnut syliä, halia ja rakkautta.vaikka hoitajat kuinka paljon vaan jutteli, istui sänkyni laidalla ja koetti auttaamutta koin että lopun olemasta ihan kirjaimellisesti, kuihdun vaan olemasta. Lähellä se kävikin sillä painoni oli jo pudonnut niin paljon etten ollut kuin luukasa. maha ei vaan vetänyt mitään. En muista juurikaan ajasta mitään sillä ei ollut energiaa, jaksamista eikä liioin halua.
Minua vaan lohdutti ihan mieletön ystävä ja sukulaisten piiri ympärilläni jotka soittelivat joka päivä ja tulivat katsomaan.He kannattelivat kun en itse enää jaksanut kun olin luovuttanut. En tiedä olenko muistanut kaikkia heitä edes kyllin kiittää miten tärkeitä he ovat minulle ja kuinka he jaksoivat soitella kaikesta huolimatta, vaikka en jaksanut aina edes puhua tai vaan itkin. Joillekkin olin ainakin tärkeä.Usein mietin aika mustasti kuinka lastenkin olisi parempi olla kun en olisi heidän kanssaan kun en jaksaisi kuitenkaan. Eli ei ollenkaan minua tai minun ajatusmaailmaa.Kuinka pian yltiöpositiivisesta ihmisestä joka aina oli valmis auttamaan muita, lohduttamaan ja kuuntelemaan olikin muuttunut lähes itsetuhoiseksi, mustin ajatuksin omaavaksi luukasaksi joka ei nähnyt edessän enää tulevaisuutta lainkaan. Hoitajat sanoivat että onhan sinulla kuitenkin lapset vaikka mies lähti, sekään ei saanut minuun mitään yritystä selviytyä.
Pääsin kotilomalle kun pikkuisen pystyin syömään ja kun tulin kotiin mies ilmoitti ykskantaan että muuttaa pois että asunto on ja paperit on selvät. Pakkasin robottina hänen vaatteet ja teimme "hopeista jaon" ja se oli siinä, nostelin muuttolaatikot hänen autoon ja niin olin 5 lapsen loppuunpalanut syömishäiriöinen yh- äiti. Ekana päivänä ihan maanisesti siivosin ja pesin joka paikan, pesin mieheni meidän talosta pois. Kuinka kamalaa oli yrittää lasten edessä olla reipas vaikka sisällä ei ollut mitään ehjänä.Kuinka shokki oli lapsille kun isi lähti ja koetin olla heille vahva ja selittää ettei se johtunut heistä.
Väsyin entisestään kun olinkin 24/7 vastuussa kaikesta.Lapsista, itsestäni, talosta ja elannosta.Yllättäen talossa olikin pikku vikoja joita korjailin taitojeni mukaan, onneksi rakas veli auttoi niin paljon perheineen että siitä olen edelleenkin niin onnellinen ja kiitollinen.Toinen veli oli vaimonsa kanssa yötä meillä etten ollut yksin tai äitini. Miten iltaisin otin unilääkkeen että voin edes nukkua, miten illalla oli kamalaa kun lapset nukkui ja yhdessä remontoidun talon seinät huusikaan muistoja. En pystynyt keskittymään mihinkään vaan kuljin ikkunasta toiseen ja katselin mieli tyhjänä ulos pimeyteen ja toivoin että joku herättää minut siitä painajaisesta.

 

Sitten mies yhtenä kertana hakiessa lapsia hänen luokseen ilmoitti kylmään tyyliinsä että hänellä suuri rakkaus ja nyt kaikki on niin ihanasti ja kuinka onnellinen hän onkaan ja tyytyväinen elämäänsä. Kysyin kuka tämä uusi onkaan niin selvisi että työpaikkaromanssi.
Ystävät ja sukulaiset koetti puhua miehelle jossain välin järkeä mutta hän ei kuullut eikä nähnyt mitään.
Ja taas jouduin sairaalaan entistä huonommassa kunnossa.
Lopulta tilanne ajautui niin etten vastannut puhelimeen, minua ei sanut tulla katsomaan kun en halunnut ja sanoin hoitajille ettei saa kertoa muuta kuin sen että olen sairaalassa kirjoilla.Mä en vaan enää jaksanut suoraan sanottuna mitään. En yhtään mitään. En halunnut kuulla sairaalan ulkopuolelta enää mitään.
Jälkeen päin vasta ymmärsin kuinka huolissaan rakkaat ihmiseni olivatkaan, mutta en vain pystynyt kohtaamaan omaa elämääni.
Millään ei ollut pohjaa, ei tulevaisuutta eikä iloa.
Aikanaan pääsin pois harmaana, kalpeana ja laihana. Pikku hiljaa koetin päästä elämään kasiksi, sinne meni yksi maailman helvetillisin äitienpäivä, mietin lasten syntymäpäiviä kuinka järjestän ne sillä miestäni en halunnut nähdä vaikka niin kamalasti sitä rakastinkaan.
Olin jo lunastamassa taloa itselleni ja suunnittelemassa vähän jo kuvioita eteenpäin, kun mies kerran toi lapset aamulla luokseni ja halusikin jutella.
Ei kuulemma uusi nainen ollutkaan ihana, päinvastoin, eikä siinä ollut ihastumista tai rakkautta, se ei ollutkaan onnea vaan päinvastoin ja mikään ei tuntunut miltään kun en ollutkaan minä.Ei kuulemma mikään.
Sanoin etten pysty nyt heti puhumaan vaan sovittiin tapaavamme myöhemmin ja tarvitsin sulatteluaikaa.
Mietin miten minut oli loukattu, mitä mieheni olikaan minulle sanonut ja samalla tuhonnut itseluottamukseni, kuinka olikaan valehdellut tästä uudesta naisesta silmät kirkkaina tietäen satuttavansa minua minua ja rikkoen minut täysin.
Mitä minä sitten haluaisin? mitä näenkään tulevaisuudessa, voiko luottamuksen paikata, voiko sydämen liimata, Voiko kaiken tuon kääntää vahvuudeksi myöhemmin? voiko tuon tehdä minulle uudelleen? tuleeko uusia naisia? olenko onnellinen menneisyyteni kanssa? tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Lopulta päädyimme puhumaan ja mies pyysi anteeksi kakkea ja sanoi paenneensa sitä keväistä tilannetta. Sanoi ettei pysty elämään ilman minua ja nainen ei todellakaan ollut mitään, lähinnä kova puhumaan ettei tarvinnut ajatella meitä. Eikä hänen kanssaan olisi ollut tulevaisuutta kun ei ole rakkauttakaan.
Saimme puhuttua ja annoin kaiken anteeksi. Sanoin vaan että aikaa vie, sillä loppuunpalaminen ei lähde nukkumalla ja prosessi on täysin kesken.
Mies muutti aikanaan takaisin kotiin,puhuimme yöt läpeensä kun saimme lapset nukkumaan ja jos mahdollista niin olemme vielä onnellisimpia kuin koskaan.
Usein vieläkin näen painajaisia, vieläkin koen riittämättömyyden tunnetta, kannan vieläkin joistakin asiasta syyllisyyttä mutta pikku hiljaa.Mies ymmärtää mikä minulla on ja tukee kaikin mahdollisin keinoin minua. Käydään pariterapiassa juttelemassa ettei tulevaisuudessakaan tule vastaavaa ja saadaan työkaluja ratkoa asiat vähän eri konstein.
Nyt meillä asuu onnellinen perhe joka jaksaa edelleen uskoa ikuiseen rakkauteen (ei se miehen rakkaus ollutkaan ikinä loppunut vaikka niin väitti) ja nyt olemme viettäneet paljon enemmän kahdenkeskisä reissuja ja oleskentelua. Kyllä se tästä.
Toivon että ymmärrätte että olen aika alaston kun olen tämän teille kertonut. Älkää käyttäkö sitä väärin ja pitäkää se luottamuksen eleenä teitä kohtaan että haluan olla oma itseni ja sanoa niinkuin asiat on. Te kuulutte kuitenkin minulle tärkeisiin ihmisiin ja haluan jakaa teidän kanssa nämä ns ei kivat asiat.

-Vasta sitten on vahva kun voi näyttää olevansa heikko.

Toivon totiseti ettei kukaan muu ikinä joudu tällaista helvettiä läpikäymään, sitä voi kuvitella tietävänsä mitä se on mutta itse sen vasta tietää kun sen on läpikäynyt. Liian usein heitetään suhde rojukoppaan,luovutetaan helposti, joskus se on ainoa oikea ratkaisu.Jokainen meistä päättää sen itse. Meille kävi happy end mutta paljon se vaatii töitä - vieläkin.

voikaa hyvin, olette usein ollu mielessä.

sini ja tyty

 

Voi Siniraita, silmät kyynelissä luin keväästäsi. En edes osaa kommentoida, tuon on täytynyt olla ihan katastrofi. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ja kiitos kun jaoit kokemuksesi kanssamme, mikä luottamuksen osoitus. Näin virtuaalina ja etänä on tietysti mahdotonta tehdä juuri mitään mutta kerrothan jos voimme olla avuksi. Voimia!

 

SIniraita :'( :heart:
Mullakaan ei ole sanoja sulle. :hug:
Ihanaa kuulla, että asiat on nyt parempaan päin ja perhe koossa jälleen.

Seranzu ja Kaapsu:heart:

 

Huuh tuntuu ihan pöljälle ees mitään sanoa SINIRAIDAN perään, mut ehkä kuitenki sanon.

Meille on muuttanu nitroglyseriini, räjähtää ihan mistä vaan ja totaalisesti! Pitää oikeen kerää voimia mm. vaipan vaihtoon, syömiseen, lähtemiseen, pukemiseen, suihkussa käymiseen jne... Nukkumaan käyminen on ainoa kivuton toimenpide :O TOIVOTTaVAsTI tää menee pian ohi...

Positiivisella puolella sanavarasto on hirmuinen, Kaapsulla on aktiivisessa käytössä hirveä määrä sanoja. Kiroilukin on nyt unohtunut, kop kop.
Tänään sanos kun hain hoidosta: "Tuolla, bussi (pakettiauto) istuu, penkkiä", "Asta kiikkaa" "mennään kauppaan" "heippa" ja jatkoi tarinaa vaikka miten. Oon nii ihmeissäni, kun en kyllä muista et näin pienenä olis isosisarukset viel jutellu.

Nyt on kiire nukkuun. Töis katastrofaalista, sairaana väkeä ja sijaisista (sinakin pätevistä) turha unelmoida.. Meikä joutu kokiksi ihan lennosta tänään.. Huomenna taas ja varmaan koko viikon. Ekan kerran istahdin tänään 13.20 lääkärissä. (selvis et mulla on kystia, ja ne kipeilee.. Ihmettelin muutaman viikon vatsakipuja ja painelin sit lekuriin)

Dieetilläkin olen TAAS! pitäkää peukkuja 20kg pitäis saada karistettua...

mut nyt tyhjentää uutta pyykkäriä, soitti sävelmän ku ohjelma lakkas! salama särki mun 3v vanhan Mielen ja päätettiin sit ostaa uus, kun mielen korjaus olis maksanu 695e... Onneksi on kotivakuutus!

Seranzu ja Kaapsu räjähdysaltis...

 

Siniraita :hug: minäkin kyyneleet silmissä kirjoitustasi luin.
Olen myös aivan sanaton. Hienoa kuitenkin että asiat jo paremmin.
:hug::hug:

 

siniraita itku silmässä täälläkin luin kirjoitustasi :hug: Uskomattoman rankan kevään olet kokenut. :hug:

labello ja nöttönen

 

Voi rakas siniraita!:'heart: Sä olet kokenut kyllä kovia!Kunpa vois jotenkin auttaa.... :hug:

 

Heippa kaikille! Enpä ole minäkään tänne taas yhtään ehtinyt kirjoittelemaan, lukemassa käyn kyllä teidän kuulumisia aina välillä mutta jotenkin se kirjoittelu vaan jää aina.. Tuntuu ettei oikein löydy aikaa kunnolla istahtaa koneelle rauhassa kun aina joku homma odottaa tekijäänsä tai neiti roikkuu lahkeessa |O Nyt täytyy kyllä ryhdistäytyä ja koittaa vähän aktiivisemmin käydä palstalla, niinkuin Labello ja Seranzukin taisivat kirjoitella tuossa aiemmin että olisi kiva pitää tämä palsta yhtä elävänä kuin Helmimasujen aikoihin!

Minäkin eilen luin kyyneleet valuen siniraidan kertomusta, olin aivan pois tolaltani sen jälkeen :'( En pysty todellakaan kuvittelemaankaan minkälaisen helvetin olet läpikäynyt! Olin niin huojentunut kun luin kirjoitustasi loppua kohden että asiat järjestyivät ja sinulla perhe koossa jälleen :hug: Kiitos kun jaoit asian meidän kanssamme! Valtavasti voimia sinulle ja kaikkea hyvää perheellesi!

Meillä asustaa varsinainen marakatti ja tättähäärä Tällä hetkellä IN on kaikenlainen kiipeileminen:sohvilla, keittiön tuoleilla ja välillä koittaa pöydälle.. Silmät saa olla selässä koko ajan! Mielellään piirtelee puukynillä tai vahaliiduilla, lomamatkalta ostettu puinen kynäkotelo on oikein tärkeä aarre ja tykkää värittää kovasti keittiön pöydän ääressä Kovaa vauhtia tuntuu kehittyvän kaikenlaisissa asioissa, mm. omatoiminen syöminenkin onnistuu jo tosi hienosti. Vaatteista huomaa että pituutta on tainnut tulla aikalailla lisää kun 80cm vaatteet alkaa olla jo suurimmalta osin pieniä, 86cm vaatteet sopivia tällä hetkellä.Muuten meillä arki sujuu tasaisesti, viime viikolla kotiuduttiin Kreikan matkalta, otettiin äkkilähtö kun ei vielä saatu näistä helteistä tarpeeksi täällä Suomessa Sara nautti kovasti matkasta, parasta oli uima-altaalla polskuttelu ja merivedestä myös tykkäsi kovasti. Yllätyttiin kyllä siitä, kuinka hyvin matka pienen kanssa loppujen lopuksi meni. Lennot meni ok, ei ollut korvakipuja tms. Paluulennolla sai vielä nukkua Finnairin vauvakopassa, joka kiinnitetään seinään kun meillä oli 2.rivin paikat heti, juuri ja juuri mahtui siihen vielä nukkumaan =) Hiukan tuntui kurjalta tulla Helsinkiin kun oli +12 astetta lämmintä ja vettä satoi, lähtiessä Kreikasta kun oli +34 astetta : / Toisaalta ihan mukava kun syksy tulee, kun vaan olis kauniit syysilmat eikä sataisi aina vettä. Ja ihanaa kun saa taas poltella paljon kynttilöitä

Labello,kyselit niitä 1,5v. mittoja, meillä vasta ensi viikolla se neuvolakäynti joten ilmoittelen sitten heti uusia mittoja!

Kareliini ja Sara 1,5v. :flower:

 

Kiitos:heart:
Mutta nyt asiat on parhain päin ja sitä osaa taas arvostaa niin erilailla tätäkin huushollia
En olis aiemmin jaksanutkaan kirjoittaa tuota meikäläisen episodia, mutta nyt kun siitä on aikaa niin asioihin saanut etäisyyttä, jaksaa käsitellä sitä asiaa.

Meillä asuu varsinainen räpätäti jolla on aika lailla sanottavaa ja osaa avautuakkin jollei mene neidin pillin mukaan asiat..Huoh, poikakaveriparat aikanaan..
Ja mopotyttö ihan selkeesti, neiti karkaa saman tien ulos jos pihalla pärisee, leveä hymy ja kikatus ihastuksesta.

Yöt meillä menee onneksi kop kop hyvin, tosin välillä unissaan itkuilua, taitaa olla uniin tullut unikuvat.
Hoidossa menee kanssa mukavasti ja iloisin mielin sinne kipittää ja iloisena juoksee vastaan ja huutaa äitiiiii!!
töiden jälkeen koetan pyhittää ajan lapsille, onneksi teen puolikasta virkaa ja hallinnon hommat voin tehdä kotoa käsin. teen sitä niin kauan kun talous pysyy pystyssä..Eli toivottavasti mahdollisimman pitkään.
On niin hyvä olla kun kaikki asiat on niin balanssissa.

Kareliini on päässyt reissuun, ihanaa että saitte lomailla koko perheen voimin, ja hemuliina lähtee kanssa kohta.Nauttikaa! Meillä edessä talvella ja ihan kaksin, NAM!!

voikaa hyvin ja pitäkää huoli rakkaistanne,

-Siniraita ja tyty

 

jumaleissöns tätä palstauudistusta :kieh:
yritin avata syyskuun, niin palsta väittää, että eka viesti on liian pitkä eikä anna lisätä
hittolainen, nyt mie kysyn ylläpidolta mitä hittoo tämä nyt meinaa, en mä sitä halua kymmenessä eri viestissä tuohon etusivulle pätkiä! eli vähän viivästyy uusi pino.

labello ja nöttönen 1½v

 

siis ihan oikeesti! Täällä on meneillään totaalinen hermoromahdus. Teki puurostopin toissapäivänä ja nyt kirkuu kaarella jos yrittääkin asettaa puuron eteen. :headwall:
Huutaa vitamiiniä, leipää, keksiä, tuttia, isiä pois. Mut sit ei oikeen oo syöny leipääkään sillai et nukkuis aamuun asti.
LUULEN et se tietää saavansa vellipullon ja siksi ei oo nii väliä syökö. MUT NYT ei kyllä tule velliä. JA heräs viimeyönäki vellille. Se on varmaan tuo velli nyt vaan vedettävä pois kylmästi.

Kannettiin jo kaks kertaa sänkyyn. On ihan järkyttyny, kun ei tuukkaan velliä... Sit lupaa syödä puuron, mut kun päästään keittiöön kaikki alkaa alusta. Nyt kokeillaan et mä en oo siellä, mut kuulostaa et huuto alkaa taas!

Meillä syöminen on niin järkyttävää temppuilua, että päätettiin tehdä siihen loppu. Kirjoja oli jo kymmenittäin. Näyttää siltä että menee nukkumaan kokonaan syömättä. JA on viimeksi syöny klo 17...
Ei oo tällästä kyl ikinä ollu noiden isompien kanssa.. Tekis mieli nakkaa koko pentu menemään :headwall:

 

Kiitos SINIRAITA

 

Täälläkin mykistynyt kyynelsilmä; todellakin ollut rankka kevät sinulla Siniraita... Hienoa että pystyit jakamaan tarinasi meidän kanssa, varmasti myöskin osa "paranemisprosessia" kun saa asiasta "puhua" vaikkakin näin palstalaisten kanssa :hug:. Tsemppiä jatkoon!

Seranzu meil kans tuntuu että syöminen on mennyt taas enempi leikkimiseksi. Ja selkeesti ruokahalu on huonompi kuin ennen. Leipää kyllä mussuttelis vaikka joka aterialla ja kuinka ja paljon. Juominen on sit vielä huonompaa, alkaa kans olla keinot aika vähissä. Kylmä linja vissiin otettava täälläkin käyttöön... :|

Piti jotain muutakin kommentoida mut nyt herättiin taas..

 

Jospa sitä ryhdistäytyisi ja kirjoittaisi pitkästä aikaa.

Siniraidalle kiitos. Hienoa, että elämä on mallillaan rankan kevään jälkeen. Tarinasi oli minulle ainakin muistutus siitä, että äitinäkin pitäisi muistaa pitää itsestä ja parisuhteesta huolta. Hienoa, että sinulla on ollut toimivat tukijoukot rankkoina aikoina. Ystävät ovat korvaamattomia.

Hirmuisesti jaksamista myös sinulle Glow. Kahden pienen kanssa on varmasti välillä rankkaa, kun se oli sitä pelkän vauvankin kanssa. Toivottavasti pojat antavat myös onnen ja ylpeyden tunteita kaksinverroin.

Täällä alkoi kuukausi sitten mun työt ja Konstan päiväkotiura. Yllättävän hyvin meni aloitus, vaikka poika ei ole juurikaan ollut hoidossa ennen tätä. Eroitku tulee vieläkin, mutta loppuu tosi nopeasti ja päivä sujuu aina hyvin. Hakiessa kertoo aina, että on ollut kivaa.

Töissä on ollut tosi kiireistä ja sijaisia ei oteta, koko viime viikko mentiin alle minimimiehityksen. Mutta toisaalta ihanaa olla töissä. Aikuista seuraa joka päivä ja saa tehdä mieleistä työtä. Perheen yhteistä vapaata vuorotyö tosin syö liiaksi, elokuussa oltiin kahtena päivänä koossa koko perhe. Konsta on kyllä kotona mun viikkovapailla. Lokakuussa mulla on onneksi 2 viikkoa lomaa ja viikoksi mennään Kyprokselle koko porukka.

Tänään oli 1.5v neuvola. Mitat 85.5cm ja 12.3kg. Palikkatornin kasasi sukkelaan. Puhe koostuu muutamista yksittäisistä sanoista. Paljon tulee omaa juttua, josta ei ota seppäkään selvää. Liikkuminen (kiipeily, pomppinen ja tanssiminen) on edelleen ykkösjuttu, uusia tanssiliikkeitä kehittelee päivittäin.
Tällä hetkellä syöminen ja nukkuminen sujuu hyvin. (Paitsi nukkuminen jos iho kutiaa, hiton atopia.) Omaa tahtoa löytyy kyllä ja välillä meillä on varmaan puoli lelukopallista takan päällä takavarikossa, kun niitä on heitelty. :/ Sisälle tulo pihaleikeistä aiheuttaa myös huutoa. Yleensä Konsta on kuitenkin tyytyväinen ja suloinen poika.

Kai sitä pitäis ulos suunnistaa, kun aurinko paistaa.

Aurinkoista syksyä kaikille.

Kuume ja Konsta 1.5v

 

Siniraidalla on kyllä ollut todella rankka kevät, en osaa edes kuvitella! Mutta hienoa, että asiat ovat parempaan päin ja kovasti jaksamista tulevaan!

Glowlle ja Haavemammalle myös jaksamista kahden pienen kanssa!

Nyt meillä loppui tytöllä iltamaitojen juonti pullosta! Eilen illalla tuli mitta täyteen, kun ei edes halunnut, mutta lotrasi sillä pullolla ja leikki vain. Huutihan tuo sen perään reippaan puoli tuntia, mutta tänä iltana ei ollut sen perään itkenyt. En itse ollut paikalla, vaan lähdin lenkille. Samoin nyt laitetaan vaan sänkyyn nukkumaan ja jos yöllä herää niin käydään sinne rauhoittelee. Pitäis vissiin kohta ostaa lastensänkykin, meillä nukutaan siis pinniksessä edelleen.

Eilen tuli neidilläkin se 1½ vuotta täyteen =) Neuvola vasta sitten 14.9.