// Helmivauvat 2015 - helmikuu // MEIDÄN KUU

Paljon onnea kaikille vauvan saaneille!

Heilangalle pikaista paranemista! Toivottavasti olosi kohenee pian!

Täällä on huomenna vuorossa viimeinen neuvola ja verikokeet ennen ensi viikolla olevaa sektiota. Ensi viikolla tähän aikaan oman nyytin pitäisi olla jo kainalossa. Tällä viikolla on ollut taas huolta ilmassa, sillä rv:lla 37 neuvolassa todettiin ultrassa, että istukka on alkanut kalkkeutumaan eikä siis toimi enää 100%:sti. Sain ohjeeksi seurata tarkoin sikiön liikkeitä ja ottaa yhteyttä, jos liikkeitä ei tule liikelaskennassa tarpeeksi kasaan. Vauva on onneksi tuntunut liikkuvan normaaliin tapaan, joten toivottavasti kaikki on vieläkin kunnossa. Kaikkea huolta sitä pitikin vielä tähän loppuun tyrkätä.
Muuten olo on ollut hyvä, eikä esim. liitoskipuja ole ollut ollenkaan. Öisin tai muulloin pitkään makuulla ollessa tulee tosin vatsa (ja ne lonkat - huoh :( ) tosi kipeäksi ja joskus vauva varmaan painaa elimiin niin, että pystyy kipujen vuoksi makoilemaan vain toisella kyljellä. Kyljen kääntäminen on yhtä tuskaa...

Vauvaa varten alkaa kaikki olemaan valmista. :) Tänään on suunnitelmissa hoitopöydän "täyttäminen" kaikilla tarvikkeilla sekä kylpyammeen hankinta.

Tsemppiä meille kaikille vielä hautoville! Epätietoisuus, huoli, kivut ja unettomuus syövät kyllä naista kovasti. :( Itseä on tuo sektiopäivän tietäminen kyllä helpottanut kovasti. Kun tietää, milloin tämä odotus on ohi. Joten erityistsempit ja -halaus teille kaikille yliajalla oleville!

Rv 38+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: eliaza84
tibt ja Norppa, onnea onnea! :)

Täällä surkea ilta ja yö takana. Eilisen päivän napakat supistelut.. Päätettiin sit illalla lähteä käymään sairaalassa jossa tsekattiin vauvan sydänkäyrää ja supistusten tiheyttä ja voimakkuutta. Supistuksia tuli 8min välein mutta kätilön mielestä parempi odotella voimakkaampia vielä. Kohdunkaula pehmeä, suu pari cm auki.
Olin puolen yön aikaan sitten superväsy ja halusin vaan omaan sänkyyn nukkumaan (jos sellainen ylipäänsä suinkin mahdollista).

No, tultiin kotiin, otin särkylääkkeen ja nukkumaan. Nukuin yön niissä 10min pätkissä (?) ja supistuksia tuli ja ne oli kipeämpiä kyllä tossa aamuyöllä selkeästi jo. Kuuden aikaan ajattelin, että keitän kahvit ja syön aamupalan ja hetken tässä odottelen ja kokeillaan uudestaan (mua vähän pelottaa kun 3. synnytys jo että kuinka nopeasti se sieltä sit tulee kun lähtee tulemaan). Kahvit juotu ja supistukset HARVENTUNEET!!

Miten voi! Koko yö todella kärvistelyä niin eihän tämä nyt näin vaan voi loppua (rv 40+5!!!). Kääk! Nyt en niitä jaksa edes kellotella enää kun ei niitä sitä tahtia tule :( Nyt tässä ihmetellään että mitähän tässä tapahtuu... Todella kypsää touhua!
 
Paljon onnea Tibt ja Norbba uusista tulokkaista! :)

Meillä oli eilen eka vauvaneuvola ja painoa oli pojalle tulut ihan mukavasti. Kotiinlähtöpaino oli 3815g ja eilen painoa oli 3990g. Ens viikolla päästään varmastikin takaisin syntymäpainoon niin kuin pitääkin. Ens pe on taas seuraava neuvola. Niin ootan että pääsee kärrytteleen! Viimeset 2pv ollu ulkona jo niin ihanan keväisen näköistä. :)

Tänään tulee käly autteleen kotihommissa ja tekeen ruokaa. Kerrassaan ihanaa. :)

Mukipukipuu ja Väinö 9 pv
 
Onnea tibt ja norppa! :)

Meinasin hypätä onnesta kattoon aamulla kun vessassa käydessä paperiin ja lattialle lumpsahti limatulppaa!
Mies on Helsingissä ja soitinkin sitten hänelle, että meinaako vielä tulla vasta lauantai-iltana kotia. Meni aika hiljaiseksi ukko! ;)
Tämä antaa vähän toivoa, ettei ens viikkoon asti ehkä tarvitsekaan odottaa, mutta saapa nähdä! Kahdella vikalla kerralla synnytys on alkanut pari päivää limatuulpan jälkeen.


Mussukkanuppunen 38+2
 
Voi että, kaikki sympatiani kyllä (lähenevän lähdön merkeistä huolimatta) vatsaa vielä kasvatteleville! Myötäelän teidän odotuksessa edelleen ja pidän sormia ristissä, että teidänkin loppusuoranne menisi rivakasti ja helposti. Saan kyllä kiittää onneani, että oma synnytykseni lähti etenemään niin tehokkaasti, ettei epäilystä sairaalaan lähtemisestä oikein ollut eikä toisaalta liikoja kipujakaan kotona kärvisteltäväksi. Kaikki meni just nappiin, ja liitoskivut, ison vatsan aiheuttaman kömpelyyden ja muut ärsyttävyydet sai jättää sairaalapetiin kerrasta.

Vauva on nyt 12 päivää, ja meille on vihdoin näytetty vihreää valoa bilirubiinikontrolleista. Enää ei siis tarvitse ravata sairaalassa näissä merkeissä ja pääsemme vihdoin todella nauttimaan vauva-arjesta. Maitoa tulee hyvin sekä vauvan tarpeisiin että luovutettavaksi. Meidän poika on helppo ja ihana vauva, syö ja nukkuu! Isoveli on ottanut hänet hyvin vastaan ja on hänestä ylpeä. Olen korviani myöten rakastunut. Nyt jatketaan vielä vähän päikkäreitä ja kohta mennään poikain kanssa ihmettelemään penkkareita. :)

Ja vielä viimeiseksi valtaisan suuret onnittelut uusille perheenlisäyksen saaneille!

chshr & pikkubroidi 12 päivää
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sadana
Rv 41+3 syntyi poika klo 10.44 mitoin 4040g ja 54cm. Synnytys meni hienosti, klo 2 heräsin suppareihin, tunnin kattelin 2-3min välein tulevia ja voimistuvia oloja ja sitten soitin Kättärille. Puhelun lopuksi sovittiin, että saa tulla näytille. Panin luurin kiinni ja *poks* vedet loiskahtivat reisille. Mies soitti vanhempansa paikoille ja päästiin synnärille klo 3.55. Salissa 3cm auki ja ilokaasulla aloitettiin ja samaan aikaan valmisteltiin epiduraalia varten vesien menon jälkeen supparit olivat tosi tymäkät, joten paikallaan olo oli pikkasen vaikeeta puudutteen laiton aikana. Mutta homma onnistui kerralla ja tehosi hyvin n. 10 minuutissa. Aukesin hyvin parilla annoksella ilman oksitosiinia 8cm asti ja sitten iski suvanto. Aamukätilö totesi avosuisen tarjonnan ja aloin itse huolestua, kun oltiin oletettavasti isoa vauvaa tekemässä. Kätilöt vakuuttivat, että tilaa on lantiossa synnyttää vinossakin :) Sydänääniä seurattiin, happiarvotkin katsottiin (loistavat) ja päätettiin odottaa josko tarjonta korjautuisi. No ei ihan täysin, mutta kyljeltään saapui sitten poika ulos kuudella ponnistuksella, 11min tiukkaa puserrusta - kaksi kätilöä auttoi hartiat ulos. Pää oli silti minusta vaikein kohta. Vajaa 7t kokonaisuus. Sinisyys laski alkupisteitä, mutta väri korjaantui nopeasti ja muuten oikein tomera poika. Osasi jo salissa alkaa imeä ja nyt ollaan ihokontaktissa osastolla, josta hyvin mahdollisesti jo huomenna kotiin kun/jos kaikki terveitä ja hyvässä kunnossa!

Ihan niin turski poika ei ollut kuin epäiltiin, onneksi, mutta ihan lihaisa :D Tarjonta teki sen suurimman haasteen, ei niinkään koko, mutta kokenut kätilö valoi uskoa ja vakuutti mittojen riittävän ja niinhän se sitten meni hyvin :) kolme pintatikkiä tuli.

Nyt on aivan mahtava fiilis!!!!

PH ja "Bull Mentula" look-a-like vavva reilut 4 tuntia
 
Pippurihäntä Onnea! Viimein siellä tapahtui ja hyvinkin nopeaan sitten! :heart:

Täällä jatketaan, ainut että yöllä ei suurempia ollut eikä tässä päivälläkään mitään oloja.. Vaihtelin tuossa olohuoneeseen kevät verhot ja pientä siivousta.
Nivuset on niin kipeinä ettei meinaa kauaa jaksaa seisoa tai kävellä..

Plääh..

np&eikka 38+4
 
  • Tykkää
Reactions: Pippurihäntä
Onnea Pippurihäntä ja tietysti kaikki muutkin! =)

Pakko oli tulla onnittelemaan kun olen täällä väliin käynyt lueskelemas ja tunnelmoimas vauvajuttuja, minä kun oon enää pelkkä sivustaseuraaja, kun lapsiluku on täynnä.

tieti (2013 elokuisista)
 
  • Tykkää
Reactions: Pippurihäntä
Peetutaitaa olla seuraava. Minä olisin sinuna vain lähtenyt ja sanonut että nyt on tilanne tämä että noin paljon jo auki ja supistukset loppui että avittavat vähän.

Minä odotan niitä supistuksia niin voisin kokeilla samaa, ainakin soittaa sairaalaan että josko voisin tulla jo.

Mutta ei juuri supistele.. Pitääkö tuo siivous alkaa uudestaan kun tuntuu että aika ei kulu ja seinät kaatuu päälle :stick:
 
Wuf
Paljon onnea niille jotka nyytin kainaloonsa jo ovat saaneet :flower:

Täällä edelleen yhdessä osassa vaikkakin toissa yö synnärillä vietettiin. Ilta ysiltä alkoi supparit 5-10min välein ja pari tuntia niitä kotona seurattiin jonka jälkeen lähettiin kohti Hyvinkäätä. Sairaalalla käyrille piirtyi hyvin heikkoja suppareita, mutta tasaisesti 5min välein auki olin vain sormelle, mutta kaula lähestulkoon hävinnyt. Neljän aikaan yöllä supparit sitten loppuivat eikä kohdunsuulla ollut mitään muutosta tapahtunut :( kasin aikaan aamulla kun kohdunsuun tilanne tutkittiin alkoikin uudelleen supparit ja huomattavasti kipeämpinä, mutta niitä kesti vain reilun tunnin eikä nekään saaneet muutoksia aikaan joten lähdettiin takaisin kotiin... ja sen jälkeen ei olekkaan kuin pari supistusta tuntunut, limatulppaa kyllä lähtenyt reilusti joten josko poju tuolta viikon sisällä kuitenkin syntyis.

Wuf ja poju 38+3
 
Pippurihäntä Jee ja onnea, tätä oli odotettu, antaa toivoa kun itselläkin tuntuu menevän pitkälle tää odotus. :flower:
Jännittää edelleen mimmonen pötkö sieltä on tulossa mut onneks huomenna pääsee polille ultraan tarkistamaan tilannetta..Kyllä se iso on ja ei mitään vihjettä että olis tuolta mihinkään lähdössä. Turhauttaa ja pahimpia on aamut ja yöt, maha painaa tonnin ja nivuset tuntuu ratkeevan. Kävellessä sattuu selkään niin että tuntee nikamien raksuvan.
Sori valitus mut kamala päivä, onnea silti kaikille uusille vauvoille ja mammoille, piristätte aina mun päivää.

39+5 Mamma ja iso papu
 
  • Tykkää
Reactions: Pippurihäntä
Voi kökkö.. Mies tuossa soitti juuri töistä ja kyseli että onko minulla kuumelääkettä, hänelle taitaa iskeä kuumetauti : /
Nyt sitten jäin pohtii että ottaako ne häntä synnytyssaliin mukaan jos lähtö tulee ja hänellä on kuumetta?? Täytyy kaivaa inkiväärisiirapit kaapista (meidän perhe on inkiväärin suurkuluttaja) ja lääkkeet valmiiksi.
 
Isot kiitokset kaikille onnitteluista! Ihan tässä herkistyy ;)

tieti - miten hauskaa kun elokuisistakin muistetaan! Meidän tytöstä tuli nyt isosisko ja kyllä taitaa luku olla nyt täälläkin täysi. Kaikkea hyvää sinnekin!

Peetulle peukkuja! Taitaa olla jo homma purkissa...

Loppumetrien kanssa on kyllä siitä veikeä tuo meno kun periaatteessa mikä tahansa signaali voi ola just SE, joka sit johtaa siihen huipennukseen, mutta kun ei voi tietää etukäteen. Ja sekös on pirullista ja raastavaa. Mutta aina se tositilanne sieltä lopulta tulee.

Itse jotenkin yllätyin tällä kertaa, kuinka on-off latenssivaihe olikaan. Mutta ainakin meidän tapauksessa se johti sitten reippaampaan etenemiseen itse synnytyksessä. Ehdottomasti parempi kokemus kuitenkin tämä viikon kypsyttely taukoineen +7t aktiivista kuin 24-30t yhtä putkea passiivisen vaiheen alusta.

Mr Mentula öhisee vieressä ja minä vaan ihmettelen mitä sitä tulikaan tehtyä :) Nukuttu on sentään pätkissä, oma vavva on selkeästi rauhallisempi kuin naapurin joten siinä enemmän syytä pätkiin... Jospa tsekattaisiin tuo vaippa kun turahtelua kuului jo joku aika sitten.

Aamupäivällä selvinnee päästäänkö kotiin. Voi kun olisi kiva :)

PH + nassikka
 
Paljon onnea Pippurihäntä perheineen!! :)

Peetulle tsempit, varmaan pian kuulemme uutisia.. :)

Nokkosperhonen, toivon että miehesi tauti saadaan pian kuriin! Kaikki rohdot käyttöön!

Hullusti voimia kaikille mahan kanssa vielä oleville. Sympatiseeraan aivan täysillä. Pian ne lähdöt tulee!

Tässä oma kertomus. Ti-aamuyöstä heräsin suppareihin klo 03. Jatkuivat tasaisesti 10 min välein koko päivän. Iltakuudelta sairaalasta viimein sanottiin, että tulehan näytille kun olivat tulleet pari tuntia viiden minuutin välein. Käyrillä todettiin, että kaula oli kadonnut ja suu sentin auki. (Vaivaisen sentin?!)

Minut laitettiin lepohuoneeseen ja sain kaksi kertaa petidiiniä. Se pisti kuupan sekaisin, joten sain nukuttua supistusten välillä, mutta koviin kipuihin se ei auttanut. Lopulta olin aivan loppu - avautumisvaihe oli ehdottomasti oman synnytykseni vaikein kohta. Lepohuoneessa kärvistelin 12h, kunnes olin 5cm auki ja pääsin vihdoin saliin seitsemältä aamulla. Samantien epiduraali kehiin - mikä helpotus!! Siitä sitten 2,5h unta kuulaan, jonka jälkeen uusi epiduraali, kalvojen puhkaisu ja siitä loput sentit keikuin säkkituolin kanssa pois. Pudendaali-puudutus, ponnistus kymmenisen minuuttia ja urakka valmis klo 13.25. Virallisissa papereissa on synnytyksen kesto 19,5h (siitä kun tulin sisään sairaalaan), mutta itse en kyllä ole unohtanut niitä 15 aiempaa tuntia kotonakaan.

Poika on ihana! Aikakin toistaiseksi ollut hyvin rauhallinen ja kärsivällinen pieni tyyppi. Maidonnousua odottelen, kuumottaa rinnat ainakin lupaavaan malliin.

Norbba ja pieni mies vajaa 2vrk
 
Heip!

Onnea kaikille vauvan saaneille!:heart: Olen joka päivä käynyt lukemassa uutisia vaikka vähemmän kirjoittelenkin..Ihania hetkiä kaikille ja tsemppiä kaikille jotka ovat vielä valmistautumassa synnytyksiin (samassa veneessä mennään)

Sunday83 ja möykkyliiniTäällä kans valmistelen itseäni sektioon joka on maanantaina. Juuri lähden labraan antamaan verinäytteet.

Viimeinen viikonloppu ilman vauvaa ja ma aamuna kohti suunniteltua sektiota, perätilaan jäi tämä neiti. Tällä viikolla jouduin käymään äippäpolilla koska säännöllisiä supistuksia tuli 5 min välein pidemmän aikaa ja olo oli muutenkin huono. Väärä hälytys oli. Muutenkin olo on niin helpottunut että viimein saan pienen syliin. 2 kk oksentelut ovat vieneet voimat mutta onneksi viimeisten 2 viikon aikana olen saanut syötyä suht hyvin ja on tullut painoakin 2 kg joka on minulle hyvä. Paino kun ei ole muuten nousuut rajujen oksentelujen takia juuri ollenkaan, vaikka maha on kasvanut ja vauva.

Aurinkoista viikonloppua, meillä menee viikonloppu pojan 8 vee synttäreiden ja harrastusten parissa. Eli salibandyn, pesäpallon ja jalkapallon merkeissä. Olen futismutsi, pesäpalloilijan vaimo ja salibandyvalmentajan tyttö. Onneksi sektio on maanantaina niin kerkeän tämän oman pallomahan kanssa seuraamaan pelit ja reenit ennen synnytystä:LOL:

Eliaza ja Mimu 38+0
 
Viimeksi muokattu:
Onnea hurrjasti kaikille oman nyytin vihdoin syliin saaneille :) Ja sympatiatsempit vielä masunsa kanssa kärvisteleville :D

Täällä ollaan oltu jo reilu viikko kotona. Paino ei oikein pojalla meinaa nousta, vaikka maitoa tulee ja tissillä roikutaan ahkerasti. Bilirubiini arvot alkoivat nousta viikon iässä niin ollaan rampattu sairaalassa mittauksissa. Nyt ainakin ihomittarilla oli arvot laskeneet, mutta odotellaan vielä verikoetta valmistuvaksi. Ei poika ainakaan enää mun silmään niin keltainen ole ja painokin oli nyt noussut vaadittavan määrän /vrk. Onhan tämä niin ihana tuhisija, että vähän haikein mielin tätä viimeiseksi jäävää nyyttiä nuuskutellaan <3

Sinikuu ja poika 11 vrk
 
Kännykkä en nyt punaiseksi saa mutta meille syntyi jo 31.1 rv 39+3 poika 4010g , 53 cm py 36cm.

Supistukset alkoivat klo 00 makoilin vielä reilun tunnin verran esikko kainalossa sängyssä. Supistukset tuli säännöllisesti 10 min välein. Lopulta oli noustava kun kipu lisääntyi..suihkua ja jumppapalloa ja vähän vadelmateetä. Miehen herättelin laittamaan tens:n selkään kolmen maissa ja kun Supistukset tuli 7min välein ja soitin äitin paikalle esikkoa vahtimaan. Vähän ennen viittä lähdettiin synnärille ajelemaan.. 45min matka ja 5min supistusten väli. Tens ja penkinlämmitin pelasti tuon matkan.
Sairaalassa 4cm auki ja saliin päästiin heti.. meinasin että pärjään tensillä mutta puol 8 jälkeen kivut meni niin kovaksi että taivaan epiduraaliin joka lopulta laitettiin 8.30. Puoli 8 olin 5-6cm auki ja kun epiduraali oli laitettu tuli samantien voimakas ponnistuksen tarve ja paikat olikin kokonaan auki..eli lyhyt oli hyöty epistä. 12min ponnistuksen jälkeen syntyi Klo9, 9 pisteen poika, lapsivedet lensi kaaressa toisella ponnistuksella sängyn päässä olevalle tarvikevaunulle ja sen yli. himpun verran oli äitillä enemmän töitä tässä pusaamiessa kuin esikon kanssa (2880g, 48 cm ja py32cm) mutta ilman repeämiä ja nirhaumia selvittiin. Nyt harjoitellaan arkea kahden lapsen kanssa.. vaikka esikko vauvasta tykkää on mustasukkaisuus aikamoista ja huomion tarve suurta. .
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä