henkilökohtainen avustaja

kertokaa kokemuksia henkilökohtaisen avustajan työstä. Palkka ei ainakaan kehuttava. Mutta plussia ja miinuksia paikkoja tuntuu ainakin olevan paljon tarjolla.

 

riippuu paikasta mutta ainakin minun näkemyksestäni: koti työympäristönä (ei kliinistä), yhden henkilön kanssa toimiminen (helpompaa luoda suhdetta ja olla avuksi oikealla tavalla),yms!

 

- Toivon että henkisesti, ammattiinsa riittävän koulutuksen saaneet alkavat henkilökohtaiseksi avustajaksi. Olen seurannut muutamia nuoria henkilöitä joiden henkilökohtainen avustaja on palanut loppuun, riittämätön koulutus + työnohjaus syynä mielestäni.

 

- Toivon että henkisesti, ammattiinsa riittävän koulutuksen saaneet alkavat henkilökohtaiseksi avustajaksi. Olen seurannut muutamia nuoria henkilöitä joiden henkilökohtainen avustaja on palanut loppuun, riittämätön koulutus + työnohjaus syynä mielestäni.

palaneet henkisesti vai fyysisesti loppuun?

Mistähän johtuu kun jo jonkin aikaa asiaa seurattuani jotkut hakevat uutta avustajaa useita kertoja vuodessa?

 

palaneet henkisesti vai fyysisesti loppuun?

Mistähän johtuu kun jo jonkin aikaa asiaa seurattuani jotkut hakevat uutta avustajaa useita kertoja vuodessa?

Esimerkiksi mun äidillä on ollut nyt parin vuoden aikana lukuisia hoitajia muutettuaan uudelle paikkakunnalle. Hyviä avustajia on todella vaikea löytää kun harva tietää mihin ryhtyy. Ja ne jotka sitten on hyviä ja huomaavat sopivansa työhön lähtevät joko opiskelemaan alaa tai jonkun rahakkaamman homman perään.

Oon puhunut kaupungin sosiaalityöntekijöiden kanssa jotka vastaavat näistä hommista ja ongelma on yleinen, hyviä työntekijöitä on TODELLA vaikea löytää eikä ongelma ole mikään uusi juttu tai kiinni työntekijästä.

 

palaneet henkisesti vai fyysisesti loppuun?

Mistähän johtuu kun jo jonkin aikaa asiaa seurattuani jotkut hakevat uutta avustajaa useita kertoja vuodessa?

Esimerkiksi mun äidillä on ollut nyt parin vuoden aikana lukuisia hoitajia muutettuaan uudelle paikkakunnalle. Hyviä avustajia on todella vaikea löytää kun harva tietää mihin ryhtyy. Ja ne jotka sitten on hyviä ja huomaavat sopivansa työhön lähtevät joko opiskelemaan alaa tai jonkun rahakkaamman homman perään.

Oon puhunut kaupungin sosiaalityöntekijöiden kanssa jotka vastaavat näistä hommista ja ongelma on yleinen, hyviä työntekijöitä on TODELLA vaikea löytää eikä ongelma ole mikään uusi juttu tai kiinni työntekijästä.

Millainen on hyvä avustaja?

 

riippuu paljon avustettavasta, että minkälainen työ on. Ite olin avustajana 2 vuotta opiskelujen ohella. Ja oli tosi mukava työ. Kaupassa ja kotonakin avustamista, tapahtumissa jne.. ja oli tosi ihana ja mukava avustettava. Palkka kyllä oli aika pieni.. mutta mun työ ei ollut edes mulle mitenkään hirveän raskas (ei henkisesti eikä fyysisesti)

 

Mun oma kokemus: Palkka oli aika hyvä työmäärän nähden. Avustettava vaa ei ilmeisesti tykänny mun naamasta ku palkkas uuden sanomatta mulle mitään. Tulin töihin ihan normaalisti ja ovipuhelimen kautta sain tietää, että minun olisi ilmeisesti itse pitänyt soittaa hänelle ja kysyä milloin pitää tulla. Minä hassu ku oletin, että ellei toisin neuvota, niin tulen samaan aikaan kun viimeksikin. Ovipuhelimen kautta sitten antoi potkutkin. Ehdin yhden v-lopun olla töissä.

Kyseinen mies halusi mielestäni ulkomaalaisia kouluttamattomia tyttöjä hieromaan häntä.

Eli sanoisin, että työ riippuu todella paljon henkilöstä; varmasti on paljon kivoja ihmisiä jotka tarvitsevat avustajia mutta oman tarinani lisäksi tiedän monta, jotka vaativat ihan vääriä asioita avustajiltaan ja käyttäytyvät todella oudosti.

 

jos työnanatjan kanssa ei synkkaa. henkisesti musta aika rasittavaa ollut. mutta avustettava tosi huonokuntoinen.

 

olen ollut kolmelle avustaja,yksi heistä oli aika hankala tapaus henkisesti ja fyysisesti työnkuvaan kuullu muutakin kuin siivous ja kaupassakäynti eli katetrointi,suihkutus yms..
palkka oli työmäärään nähden pieni avustetettava ei ollut mukavemmasta päästä.monta kertaa lähdin itkien kotio lopetin siällä kun sain tarpeekseni..
2 muuta olivat ihan jees tyyppejä.
palkka täällä on todella huono varsinkin kun harvoin tehdään täyttä 7,5h päivässä.

 

Oma kokemukseni on tälläinen: Olen tällä hetkellä 2 avustettavalla (kaksi niin erinlaista ihmistä) Toinen on nuori nainen tapaturmarmallisesti vammautunut, pystyy tekemään kaiken onneksi itse paitsi suihkutus ja vessassa käynti. Sinänsä todella ihana ihminen mutta suihkut ovat todella rankkoja olla kuumassa vesihöyryssä 1h-2h. Kys. henkilöllä olen vain joka toinen vkloppu ja max 3h.
Toinen avustettava on taas rehellisesti sanottuna suoraan helvetistä. En ole koskaan ennen tätä työtä tavannut yhtään niin kontrollifriikkiä ihmistä ja itserakasta. Tämä ihminen on ollut lapsesta asti vaikeasti vammainen. Hänellä on kaiken maailman letkuja ja lappuja ja lippuja. Vaikka aluksi säälin häntä kun tämä tapaus on hengityskoneessa hänen todellisen luonteen paljastuttua en ole säälinyt häntä enää tippaakaan. Jos häneen on sattunut olen vain omassa mielessäni nauttinut siitä ja ollut tyytyväinen, vaikka jonkun mielestä tämä voi kuulostaa julmalta niin en voi vaan sille enää mitään. Tällä henkilöllä on rinki jossa on alunperin ollut 6 vakituista työntekijää noista enää jäljellä on itsenilisäksi 1. Muut henkilöt ovat lopettaneet. Sijaiset eivät halua tulla vuoroon tämän henkilön hankaluuden takia.
Kahvi pausseja emme saa pitää, emmekä syödä rauhassa vessassakin pitää seisoen kusta jos vaikka tämä henkilö juuri tarvitsisi apua. Tässä yhtenä päivänä olin iltavuorossa 3 pvää peräkkäin, 2 ekana päivänä menimme ulkoilemaan 6km lenkin/pvä. Vaikka minulla oli hyvät kengät hinkkasivat ne jalkani verelle. Viimeisä iltana kun tulin vuoroon piti hakea kaupingista vain yksi juttu, mutta henkilö halusi kiertää "vähän" pidemmän kautta. Alkumatkaa oli kertynyt jo 2-3km kun pyysin alkavien rakkojen takia että mentäisiin sinne kaupunkiin ja sitten takaisin. Mutta henkilölle ei käynyt, kiersimme yhteensä sinä päivänä n.8km lenkin. arvatkaa nautinko seuraavasta vapaapäivästä? Tälle henkilölle olen max 90h/kk. olen henkisesti kuin fyysisesti lopussa. kotiin päästyäni haluan vaan nukkua enkä jaksa tehdä mitään. Olen ollut enemmän sairaslomalla vuoden aikana kuin koko opsikeluaikana.
Tähän loppuun haluan sanoa että jos avustettava henkilö alkaa käydä raskaaksi enemmän henkisesti lopetattakaa se työ! tämän voin antaa hyvänä vinkkinä... aurinkoista loppu kesää kaikille )

 

olen ollut 5v avustajana ja kun työssä lopetin päätin etten koskaan enää ala moiseen.
Riippuu varmasti avustettavasti työn mielekkyys mutta mulle sattui kaikki hankalat ja ilkeät tapaukset...No kaikesta selvii jos tahtoo =)

Tuohon aikaisempaan tekstiin sen verran että ei avustajankaan tarvitse kaikkeen ryhtyä ja suostua, itse oisin tuossa tilanteessa kieltäytynyt työntelemästä pitkää reittia

 

Oletko koskaan miettinyt, kuka kahvin maksaa? Laitatko avustettavan kustanmaan kahvisi avustettavan pienestä eläkkeestä? Tuotko itse koskaan kahvia?

 

Heippa vaan.

Itse aloitin henkilökohtaisen avustajan työt vuonna 2000 ja voinen varmasti syvällä rinta äänellä sanoa omaavani jotain kokemusta työstä. Ensinnäkin palkkaus, lomarahat ja lomaltapaluu rahat vaihtelevat kunnittain. Sairaslomalta maksetaan palkkaa jos tuot saikkulapun, mutta sairaan lapsen hoidosta ei makseta.

Työ voi olla joko todella helppoa ja tylsää tai todella vaikeaa ja haastellista. Itsellä on kokemusta kaikenlaisesta.

Useinkaan vammainen työnantaja ei tiedä mitään työlainsäädännöstä ja voikin käydä niin, että ellet itse ole todella tarkka omista oikeuksistasi joudut kusetetuksi. Kokemusta on siitäkin.

Itse olen ryhtynyt avustajaksi sellaisille vammaisille työnantajille jotka olivat todella hoidollisia. Hoidollinen työ sisälsi suihkupesuja sekä vuodepesuja, päivittäistä tuseerausta(siis peräsuolen tyhjentämistä sormin), lääkkeiden jakoa ja antoa, pistoksien antoa, hengityskoneen huoltoon ja käyttöön liittyviä töitä jne. Tässä nyt muutamia mainitakseni.

Itse henkilökohtaisesti paloin loppuun. Aivan tajuttoman raskasta olla lähellä ihmistä joka tarvitsee niin paljon.

Itse en lähtisi enää mistään hinnasta tuohon hommaan. Nyt teen lähihoitajan hommia ja on niin ihanaa kun on työyhteisö minkä kanssa jakaa työtaakkaa. On työnohjausta ja kunnon työterveyshuolto. Palkka on kohdillaan ja lisät ja lomarahat tulevat kuten kuuluukin.

Tärkeää työtä toki avustaminen on, mutta valitettavasti olen avutajan urallani kohdannut vain pari inhimillistä vammaista työnantajaa, loput halusivat vain imeä ihmisen henkisesti ja fyysisesti kuiviin

 

Oma kokemukseni on tälläinen: Olen tällä hetkellä 2 avustettavalla (kaksi niin erinlaista ihmistä) Toinen on nuori nainen tapaturmarmallisesti vammautunut, pystyy tekemään kaiken onneksi itse paitsi suihkutus ja vessassa käynti. Sinänsä todella ihana ihminen mutta suihkut ovat todella rankkoja olla kuumassa vesihöyryssä 1h-2h. Kys. henkilöllä olen vain joka toinen vkloppu ja max 3h.
Toinen avustettava on taas rehellisesti sanottuna suoraan helvetistä. En ole koskaan ennen tätä työtä tavannut yhtään niin kontrollifriikkiä ihmistä ja itserakasta. Tämä ihminen on ollut lapsesta asti vaikeasti vammainen. Hänellä on kaiken maailman letkuja ja lappuja ja lippuja. Vaikka aluksi säälin häntä kun tämä tapaus on hengityskoneessa hänen todellisen luonteen paljastuttua en ole säälinyt häntä enää tippaakaan. Jos häneen on sattunut olen vain omassa mielessäni nauttinut siitä ja ollut tyytyväinen, vaikka jonkun mielestä tämä voi kuulostaa julmalta niin en voi vaan sille enää mitään. Tällä henkilöllä on rinki jossa on alunperin ollut 6 vakituista työntekijää noista enää jäljellä on itsenilisäksi 1. Muut henkilöt ovat lopettaneet. Sijaiset eivät halua tulla vuoroon tämän henkilön hankaluuden takia.
Kahvi pausseja emme saa pitää, emmekä syödä rauhassa vessassakin pitää seisoen kusta jos vaikka tämä henkilö juuri tarvitsisi apua. Tässä yhtenä päivänä olin iltavuorossa 3 pvää peräkkäin, 2 ekana päivänä menimme ulkoilemaan 6km lenkin/pvä. Vaikka minulla oli hyvät kengät hinkkasivat ne jalkani verelle. Viimeisä iltana kun tulin vuoroon piti hakea kaupingista vain yksi juttu, mutta henkilö halusi kiertää "vähän" pidemmän kautta. Alkumatkaa oli kertynyt jo 2-3km kun pyysin alkavien rakkojen takia että mentäisiin sinne kaupunkiin ja sitten takaisin. Mutta henkilölle ei käynyt, kiersimme yhteensä sinä päivänä n.8km lenkin. arvatkaa nautinko seuraavasta vapaapäivästä? Tälle henkilölle olen max 90h/kk. olen henkisesti kuin fyysisesti lopussa. kotiin päästyäni haluan vaan nukkua enkä jaksa tehdä mitään. Olen ollut enemmän sairaslomalla vuoden aikana kuin koko opsikeluaikana.
Tähän loppuun haluan sanoa että jos avustettava henkilö alkaa käydä raskaaksi enemmän henkisesti lopetattakaa se työ! tämän voin antaa hyvänä vinkkinä... aurinkoista loppu kesää kaikille )

Hei Linda!

Ymmärräthän, että rikot työsopimuksiisikin kirjattua vaitolvelvollisuutta kirjoittamalla tänne näin yksityiskohtaisia kuvauksia avustettavistasi ja työpäivistäsi. Vaikka kuvittelet puhuvasi yleisellä tasolla, niin kuitenkin olet täysin tunnistettavissa yllä olevan tekstin perusteella. Vaitiolvelvollisuuden rikkominen on rangaistava teko. Lisäksi oma työnsaantisi tulee vaarantumaan jatkossa, jos tällainen toiminta tulee ihmisten tietoisuuteen laajemminkin. Se, että jätänkö asian tähän jää vielä harkinnan alle.. Tämä ei ole sinulta ensimmäinen salassapiovelvollisuuden rikkominen, joten olen kahden vaiheilla sen suhteen, etä vienkö asia eteenpäin.

 

Hei Linda!

Ymmärräthän, että rikot työsopimuksiisikin kirjattua vaitolvelvollisuutta kirjoittamalla tänne näin yksityiskohtaisia kuvauksia avustettavistasi ja työpäivistäsi. Vaikka kuvittelet puhuvasi yleisellä tasolla, niin kuitenkin olet täysin tunnistettavissa yllä olevan tekstin perusteella. Vaitiolvelvollisuuden rikkominen on rangaistava teko. Lisäksi oma työnsaantisi tulee vaarantumaan jatkossa, jos tällainen toiminta tulee ihmisten tietoisuuteen laajemminkin. Se, että jätänkö asian tähän jää vielä harkinnan alle.. Tämä ei ole sinulta ensimmäinen salassapiovelvollisuuden rikkominen, joten olen kahden vaiheilla sen suhteen, etä vienkö asia eteenpäin.

Hei sinä inhottava avutettava.

Tuosta tekstistä ei todellakaan kenellekään voi selvitä, kuka tyyppi on avustettavana. Mutta kiva jos tunnistit itsesi. Voisit myös vaikka mennä itsesi, ja kohdella sinua auttavia ihmisinä.

 

[QUOTE="Sirkkeli";28289613]Hei sinä inhottava avutettava.

Tuosta tekstistä ei todellakaan kenellekään voi selvitä, kuka tyyppi on avustettavana. Mutta kiva jos tunnistit itsesi. Voisit myös vaikka mennä itsesi, ja kohdella sinua auttavia ihmisinä.[/QUOTE]

Hei!

Teit nyt kyllä aika hätäisen päätelmän. En nimittäin ole henkilö, josta tekstissä puhutaan. Osaan silti varsin hyvin yhdistää asiat ja ihmiset tuon tekstin perusteella, sillä minulle on (oikein nimien kera) tuo sama asia kasvotusten kerrottu vaitiolovelvollisen avustajan toimesta. Nimen osasin muiden kuin työkuvioiden kautta yhdistää heti myös kasvoihin. Itsekin hoitoalan ihmisenä ymmärrän vaitiolovelvollisuuden merkityksen. Etkä varmaan itsekään tahtoisi, että sinusta kirjoitettaisiin nettiin asioita, jotka edes joku voi sinuun jollain tavalla yhdistää. Olet oikeassa että avustettavan tulee kohdella avustajia ihmisinä, mutta kyllä kunnioituksen tulee olla molemmin puolista. Mielestäni nettiin tuollaisen kirjoittaminen kun ei kunnioittavaa tai millään tavalla asiallista ole.

 

Sitä on avustajan niin hiton vaikea ymmärtäää että AINA on alkanut sellainen pikkuasioiden viilaaminen
ja juomalasit tuonne millilleen ja tule sitten minuutilleen ja työnnä koko ajan pyörätuolia. Mikä helkutti siinä on että eivät osaa antaa yhtään sellaista olotilaa että voisi olla rennosti töissä? Kateutta vai sairautta? en tiedä mutta siitä seuraa kyllä se että vuosia ei millään jaksa samaa avustettavaa. Työkavereitakin kaivataan ihan sinne kotiin, koska työ on usein hoitotomenpiteitä ja vähintäänkin henkisesti eloa 8 h hullu jorinoita kuunnellen ja 100 kertaa petion kulmaa oikastaen.
mulla on sattunut sellaisia jotka tahalllaan kiusaa?? itsekäs ja lapsellinen, jotka on tottunut ajattelemaan että kiltit hoitajat tai avustajat tekeävät kaiken millilleen, ja sitten suututaan jos jotain uutta ehdotetaan.
Työajat ei yhden kanssa onnistu muuten kun siten että hän soittaa edellisenä päivänä tai aamulla. Hermot menee ilman kahvi ja ruokataukoja ja vastata lomamatkalla puhelimeen että en nyt pääse tulemaan.
Tuntuu että he haluavat itse hiillostaa avustajat pihalle...mä ainakin lähen heti lätkimään kun alkaa mennä yli joko henkisesti tai fyysisesti. MIKSI kaikenmaailman pipipäät saavat ajaa nuoret terveet ihmiset sairaiksi sillä että he ovat kokona ja haukkuvat avustajaansa???Ehdotan että uusi taho joka määrää tarkemmin harrastus ja muut aikataulut!!!!!!!!!Olen kotihoidon ja kotiavun kannalla, ei kuormitu yksi ainoa ihminen mielisairaan tyrannin vallan alle 8 h päivässä. Oikeati kuin suljettu mielisairaala jossa tulee ihan ihme juttuja. On se kiva kuulla kesken työpäivän yhtä-äkkiä että ei me olla kavereita,vaan tee työsi paska orja ja auta minua joka sekuntti tai valitan taas, siitä että ostat jukurtin itsellesi työaikan, tosin et saa kahvitaukoja, ja sairas virne päälle. Ei kai kukaan haluakaan olla kuin normaali työntekijä, mutta on se vaan niin kivaa kun käyttävät kaikkia sanoja hyökkäyskeinoina ihimistä kohta joka yrittää auttaa. Tunneälyä ei ole kaikilla. hain avustajaksi ja päädyin pari kertaa 8 h mielisairaanhoitajaksi, yes. Nyt osaan jo tämän järjestelmän ja teen aina määräaikaisen sopparin, aina,!!!! alussa voi olla hämäävästi mukava, muistakaa miten narsistit osaa käyttäytyä!

 

Laitan oman kokemukseni. En siis itse ole ollut avustajana, vaan autistisella pojallani oli "normipäiväkodissa" tällainen. Aivan loistava nuori mies, juuri armeijasta päässyt. Heillä synkkasi tosi hyvin poikani kanssa ja näki, että he tykkäsivät toisistaan. Myöhemmin, kun poikani meni toiseen päiväkotiin autististen lasten ryhmään, tämä samainen henkilö pääsi myös sinne töihin ja näin heidän suhteensa jatkui. Nyt hän on jo muissa töissä, mutta jälkeenpäinkin vielä kävi päiväkodissa moikkaamassa näitä lapsia. Nyt pojallani käy kotona muutamia tunteja kuussa eräs vanhempi nainen. Hänelläkin on sydän paikallaan ja näkee, että hän nauttii tästä työstä. Poikani aina odottaa häntä kovasti tulevaksi. Että tuohon työhön pitää olla ns. kutsumus. Toki vaikuttaa avustettavan luonne myös.

 

Avustajan ja avustettavan kesken pitää tehdä sopimus mikä kuuluu työhön ja mikä ei.
Ei avustaja ole pompotettava kumiankka. Jota määräillään mielivaltaisesti.

 

Jos vammainen/vammautunut on työnantaja, eikä yritys, on todennäköistä että vaikeasti tai aivoista vammautunut purkaa kaiken avustajiin, alussa saattaa hetken aikaa mennä jopa siedettävästi, mutta kun ensimmäinen inhimillinen moka tai sekaannus tulee, saat potkut. Kunta pesee kätensä pois kaikesta! Korostan että tuo sekaanus on vaikkapa paperi jota hän ei itse löydä tai asia josta kieltäydyt turvallisuuden vuoksi, vaikkapa ajaminen rikkinäisellä autolla asiakas kyydissä. Lista on loputon. En voi suositella tätä alaa, on raskasta ja hyvin arvaamatonta, laitostasoiset ihmiset leikkii työnantajaa, jotta saavat päättää mitä ostetaan kaupasta. se kauppa vielä menee, mutta on tosi inhottavaa saada viralliseksi papereiksi kaikkea pashaa, jossa haukutaan ja kehutaan vuorotelle, joka ei ole kirjoitettu oikein vaan asiat hyppii ihan kuin hullun kirjoittamana, mitä se onkin.se on sitten todistus. että näin tänäpäivänä!!työnantajasi ei osaa lomapäiviä eik tyvuoroja saatika muuta työnantajan velvoitteita ja hyvää käytstä, tuskin muistaa mikä päivä on menossa. Talous on päin helkuttia, ja sosku ei puutu asiaan, ei edunvalvojia, ruokarahat koko ajan loppu! Kaaos odottaa koko ajan, ja sitten kun se tulee se puretaan avustajiin, vaikka ihan huvikseen erottamalla. jos on useita avustajia ne kaikki haukutaan pikkuasioista aina selän takana, ja joka ikiseen paikkaan!! esim yhtä-äkkiä jossain vaikka kokouksessa tai kaupan kassalle alkavat puhumaan jostain avustajasta pashaa, se on inhottavaa seistä siinä vieressä avustajana itsekin. Työsuojelu ei toimi!! ei nostolaitetta, ja kunta ei käy kotitarkastuksilla lainkaan, mistä seuraa mielenterveyden laskua, jonka vain avustajat näkee, mutta he eivät saa edes ilmoittaa siitä mihinkään. vaihtuvuus on suuri, suuri suuri. En näe muuta hyvää alassa kuin palkan ja kokemuksen mitä hiton outo on järjestelmä tässä, että jos ikäänntyvä äiti tarvitsee joskus palveluita niin tiedän mistä ja miten järjestelmässä saa. Laitokseen ei enää pääse muuta kuin silloin kun ei enää riitä hoitajien yökäynnikään, eli ei ikinä!!! vain jos omaiset meuhkaa eikä ala jättämään sekopää dementikkoa kotiinsa.

 

yksi avustaja saattaa olla vastuussa lääkkeistä, pesuista, ajeluista, invahissit yms laitteet, kotiolot ja lemmikit, ja ei näillä vajailla ihmisillä toimi asiat oikein, joten emme voi aidosta puhua mistään hiton itsemääräämisoikeudesta! se voidaan sitten antaa samantien lapsilllekkin 5 v alkaen, ei eroa mitenkään! pelko yllätyksistä sterssaa hermoja, kun voivat tehdä ja puhua ihan mitä sattuu, työnantaja on mielisairas, ja sitä kautta työpäivät ovat kauheita. Jos on vaiikka cp vammainen, hänellä on aivovamma ja puutoksia taidoissa, muisti , tunneäly jne...ja sitten hän saa päättää ja kytätä sinun työntekoasi ja hänen maailamassaa on normaalia arvostella miten laitat lakanan! se on sinun maailamssa helppo juttu, hänelle se asia josta sinut erotetaan ja se kirjoitetaan vaikkapa ei tee annettuja töitä. Reilua ei ole ollenkaan, eikä mikään. Sinulle itsellesi ei siis ole edes kerrottu että siinä lakanassa oli ehkä yksi ryppy. Oli lehdessä juttu kuinka lähihoitaja oli toiminut avustajana , ja seonnut täysin siinä työssä muistakaa siis rakkaat ihmiset, että heti kun alkaa tuntumaan vähääkään liian sekopäiseltä työltä hakeaa sairauslomaa ja tehkää vain määräaikainen työsopimus. ne 50 ennen sinua eivät varmasit olllet huonoja työntekijöitä, kukaan ei vaan kestä tätä työtä. totuus on näin ja systeemi tulee muuttumaan. hoitaja kotiin viikoiski arvioimaan talous, hoitolaitteet, nostolaitteet jne vasta sitten sinne kotiin voidaan määrärät siivouspalvelu ja harrastusapu, nyt menee liian lujaa ja kaikki asiat on ihan rempallaan siellä kotona, alkan tyolosuhteista ja kodin tasosta.

 

Olen ollut vuoden henkilökohtaisena avustajan yrityksessä jossa on yli 100 avustettavaa. Onnekseni yrityksen työlistojen tekijä on ihminen, joka kuuntelee. Iso osa on mukavia ja ihania avustettavia ja työ on leppoista. Joukkoon mahtuu myös näitä jotka ihan OIKEASTI kusettaa itselleen vammaispalvelulta lisää kuukausittaisia tunteja. Laiskuuttaan eivät jaksa itse tehdä mitään. "tuo puhelin mulle" ja puhelin on metrin päässä, ja mulla meinaa pekonit kärtsätä tosissaan pannulle. Eräs herra väittää ettei itseään haarovälistä pysty pesemään ja minun homma on pestä hänet mukisematta. Eikä miesavustajat kelpaa, kaikki on ilmeisesti homoja. On myös ihan älytöntä katsoa näitä, joilla on yli 150h/kk avustustunteja myönnetty (kotihoito lisäksi), kun he eivät kertakaikkiaan pärjää missään yksin ja avustamisen päättyessä aina avustettavalle iskee paniikki kun jää yksin. Palvelukoti ei ole tällaisilla kelpuutettava vaihtoehto kun haluavat pompottaa avustajia miten sattuu milloinkin huvittamaan. Oon joutunut hakemaan sairauslomaa aina välillä, oma terveys on valmiiks heikko ja heikkenee jatkuvasti kun kotiin tullessa on pää niin loppu, ettei itsensä hoitamiseen enää ole voimia. Tää työ syö ihmistä ihan älyttömästi. Vielä toistan itseäni, eli onneksi meillä on firma, joka tekee sopimuksia avustettavien kanssa, ja firmalla on oikeus purkaa sopimus. Pari väkivaltatapausta on tainnut lähteä.. On olemassa niitä asiakkaita jotka eivät yhtään ymmärrä, että ollaan ihmisiä eikä maksettuja koiria, että tarkalleen ottaen he eivät ole minun työnantajia vaan tää firma on. Henkilökohtaisen avustajan TES on aivan liian ympäripyöreä ja ne ketkä apua oikeasti tarvitsevat enemmän, eivät sitä saa kun ei ole voimia hakea lisäapua. Nää ketkä yksinään laiskottelee kotona saavat enemmän kuin nää ketkä ei ihan oikeasti ymmärrä. Me ollaan palvelijoita kaikki kun oikein työhön katsotaan jne.. Meidän pitäis työssä käyttää tätä kuntoutumisen tukemista, mutta se on sula mahdottomuus, kun näillä "työnantajilla" ei ole mitään älyä siitä, että me ei olla mitään puolestatekijöitä. Jos asiakas pystyy itse tekemään ruokansa, miksi se tuhlaa vammaispalvelupuolen rahoja teettääkseen meillä ruokaa. On oltava varpaisillaan ihan kokoajan ja pelkää jatkuvasti että millon mokaa. "Älä kuivaa tuollatavalla heiluttamalla käsiä, tulee roiskeita". herrantähden, on päivänselvä asia että pyyhin roiskeet pois ennenkuin lähden. Aina onnistuneen avustamisen jälkeen huokaisee helpottuneesti, ei tullut haukkuja. Ilmeisesti menihyvin kun ei tullut kehujakaan. Onneksi mulla on yks vakkariasiakas josta on tullut (vastoin ammatillisuutta) todella tärkeä mulle. se antaa mun tehdä työni miten olen tottunut tekemään ja on vastaanottavainen ehdotuksilleni. Oon ehkä tähän työhön liian tietoinen omasta oikeudestani ja ihmisyydestäni. Alistuva ja kiltti luonne pärjää, mä en aina, aiemmasta syystä.

Anteeksi, hieman epäselvää tekstiä, mutta tää työ aiheuttaa ihan järjettömän ristiriitaisia tunteita. Oon monesti sanonu että jos lotossa voitan pääpotin niin valikoin ne ihanimmat asiakkaat ja jatkan niiden avustamista etten kuolis tylsyyteen

 

Avustettavien mielenterveys on heikko ja laitostuminen taustana on syy, miksi eivät edes osaa arjen asioita. Sääli häviää siinä vaiheessa, kun saa laittomat potkut, ja tajuaa että selän takana on haukuttu ja haukuttu, mutta ei ole puhuttu mitään itselleen vaan kehuttu vaan. harhaisessa päässä vaan alkaa joku ääni hokemaan jotain, ja yleensä siihen tulee vielä toinen avustaja mukaan, ei aina ole toinen työkaverina enkeli. Näm sekopäät avustettavat menevät jokaisen mielialan ja sen vaikka kaupan kassan antaman vinkin mukaan!!! En jaksa enää päivääkään, koska on se kumma että hullut saa päättää minulle isosta asiata, eli taloudesta ja palkastani, olen ihan täynnä niitä hulluja papereita jotka ovat yksipuolista siansaksaa, ja selitellä työkkäriin, että oleppa edes yksi päivä. ei mitään työsuojeua, ei nostolaitetta, ei henkistä purkukanavaa, vaikka nämä ovat ihan laitostasoisia mieenterveys potilaita, jotka on ilman kenenkään järkeä annettu toimia työnantajana, ja jotka sitten huutavat ja meuhkaavat tyvuoroista eivätkä todellakaan osaa lomapäiviä , tai muita pykäiä, kun eivät edes omaa talouttaan hallitse.

 

Tuonpa nyt oman lusikkani tähän soppaan mukaan miehen näkökulmasta. Olen akateemisesti koulutettu, alle 40 vuotias mies, tehnyt henkilökohtaisen avustajan töitä eripituisia pätkiä yhteensä neljälle eri avustettavalle sekä opintojen ohella että myös myöhemmin oman alan töiden puutteesta.


Kuten jo täällä keskusteluissa on tullut esille, ylivoimaisesti tärkein asia avustajan työssä viihtymiselle on henkilökemioiden toimivuus avustettavan ja avustajan välillä. Työ on harvoin erityisen raskasta tai kiireistä fyysisesti, ja vaikka näin olisikin välillä niin yhteistyön sujuvuus ja yhteisymmärrys asioista auttaa jaksamaan huomattavasti. Sen sijaan toimimattomat henkilökemiat ovat erittäin ikäviä sekä avustajalle että avustettavalle. Työstä voi tulla henkisesti todella ahdistavaa ja masentavaa ja töihin lähteminen suorastaan puristaa rintaa; joudut taas olemaan työvuoron kahdestaan ihmisen kanssa, jonka kanssa et siviilielämässä olisi missään tekemisissä.


Avustajan rooli työntekijänä on mielestäni muutamasta syystä ikävän kaltainen: Ensinnäkin teet työtä yksin, omissa vaatteissasi ja usein avustettavan kotona. Käytännössä olet siis yksin, sinulla ei ole työkaveria tai työyhteisöä tukenasi tai ketään jonka kanssa keskustella työssä eteen tulevista asioista. Joskus myös avustettavan perhe, sukulaiset, tuttavat tms. ovat usein läsnä työvuoron aikana, ja voivat joko auttaa tai entisestään hankaloittaa avustajan työtä omilla ohjeillaan ja määräyksillään sekä vahtimisellaan.


Oman kokemukseni mukaan puolet avustettavista oli todella mukavia ja homma sujui, toinen puoli taas aivan päinvastaista ja heidän kanssaan en pitkään viihtynytkään. Kaikki avustettavani ovat olleet hyvin huonossa kunnossa, eli käytännössä vuodepotilaita ja apua tarvitaan aivan yksinkertaisimmissakin asioissa. Kaksi avustettavista oli hyvin sympaattisia ja elämänmyönteisiä ihmisiä, heidän kanssaan oli mukava työskennellä ja homma sujui, sekä sain myös vaikuttaa työn sisältöön paljolti itsekin. Toisen kanssa heistä pidän edelleen yhteyttä vuosia työsuhteen jälkeen ihan ystävänä. Toista avustettavaa autoin työsuhteen jälkeen vapaaehtoisesti hänen perheenjäsenen hautajaisissaan koska hänkin oli hyvin mukava ihminen ja etenkin arvosti työtäni häntä kohtaan.


Toinen hankalista avustettavista oli lyhyt tuttavuus, viihdyin hänen kanssaan vain viikon. Jo haastattelussa minulle jäi huono tunne ihmisestä sisimpääni, ja tätä tunnetta olisi pitänyt kuunnella. Kyseinen ihminen oli raskaasti sairautensa katkeroittama ja työn tekeminen hänen kanssaan oli todella ahdistavaa. Jokainen asia oli yhtä pilkun viilausta, käskyttämistä, moittimista ja täysin tyhjänpäiväisten asioiden teettämistä. Esimerkiksi hänen ottaessaan päivätorkut, olisi minun pitänyt kerätä n. tunnin ajan kaarnanpaloja hänen navetan lattialtaan yksi kerrallaan pieneen koriin. Hänellä oli myös paljon avustamista vaativissa jumppaliikkeissä monta kertaa päivässä sekä monenlaista päivittäistä rutiinia joiden tekeminen oli todella hidasta ja pikkutarkkaa nysväämistä.


Viimeisin avustettava vaikutti haastattelussa mukavalta, uskossa olevalta ihmiseltä joka jutteli niitä näitä rennolla otteella. Ajattelin että hyvältä vaikuttaa ja otin työn, mutta väärässä olin. Avustettavan todellinen luonne alkoikin paljastua ensimmäisen viikon aikana: Kuten edellisen hankalan avustettavan kanssa, työhön ilmaantui monta todella pilkuntarkkaa hommaa ja nysväämistä, joita ei saanut koskaan suoritettua avustettavan mielen mukaan. Hän myös hermostui hyvin pienestä, mutta toisaalta rauhoittui taas äkkiä. Vierailuilla ollessamme ihmisten parissa hän kyllä oli kuin mikäkin kaikkien kaveri ja sympaattinen ihminen, mutta minua kohtaan jotain aivan muuta, esimerkiksi usein töihin tullessani hän ei tervehtinyt minua takaisin. Lisäksi jossain kyläilyssä ollessamme minun kuului palvella hänen täysin terveitä ystäviään, esim. tuoda kahvia heille yms. Kyseisellä henkilöllä oli myös muita avustajia samaan aikaan ja töitä tehtiin vuorossa. Minä olin tuorein avustajista ja hän tuli selvästi paremmin toimeen näiden muiden avustajien kanssa, eräs heistä oli kuin mikäkin sydänystävä avustettavalle. Tätä työsuhdetta kesti muutama viikko, kunnes onnekseni sain parempia töitä muualta.


Tämän jälkeen päätin että ei koskaan enää, avustajan työ muuttuu yksinkertaisesti liian helposti todella ahdistavaksi mikäli kemiat eivät toimi erityisen hyvin. Tietysti asiaan vaikuttaa työvuorojen pituus, kyllähän ikävääkin ihmistä sietää sen 15 h/kk, mutta kokopäivätyönä homma muuttuu nopeasti liian raskaaksi. Vinkkini avustajan töihin hakeutuville on, että koittakaa saada avustettavasta mahdollisimman hyvä kuva ihmisenä heti haastattelussa, jos mahdollista jutelkaa myös hänen tuttavien tai perheenjäsenten kanssaan että miten homma on sujunut. Eräs vihje on myös avustajien vaihtuvuus, molemmilla hankalilla avustettavillani on ollut kymmeniä avustajia, sillä kukaan ei yksinkertaisesti viihdy siinä hommassa pitkään, hyvillä avustettavilla voi olla vuosikaudet samat sitoutuneet avustajat. Kieltämättä avustajan todellisen ”minän” selvittäminen on mahdotonta haastattelussa, mutta pieniä vihjeitä kannattaa etsiä ja kuunnella myös sisintään, jos ihminen vaikuttaa joltain muulta kuin mitä antaa ymmärtää, niin sitä hän myös voi olla. Lopuksi haluan sanoa että ymmärrän että avustettavatkin ovat vain ihmisiä raskaiden sairauksien ja asioiden kanssa selviämässä päivä kerrallaan, mutta kieltämättä itse olisin hyvin kiitollinen jos saan tunnollisen ja työssä parhaansa yrittävän avustajan tekemään työtä, josta avustettava itse ei edes joudu maksa minulle palkkaa.