Hermo menee ekaluokkalaiseen

Onko kellään muulla aivan tajuttoman vaikeaa ekaluokkalaista?

Varovasti arvioiden noin neljänä aamuna viikosta tuo saa itkupotkuraivareita ja makaa lattialla huutaen kuinka kaikki on p.skaa. Vaatteet, kengät, aamupala...

Jotain vinkkejä kiitos kun alkaa oikeesti toi pinna olee lähellä katkeamista.

Ei voi olla unenpuute kun puol ysi menee nukkumaan ja kouluun aina vasta kymmeneksi niin ei edes ole aikaisia herätyksiä.
 
Rahina
Se kuuluu ikään. Laittakaa illalla kaikki valmiiksi ja tehkää joka aamu kaikki samassa ennalta sovitussa järjestyksessä.. Meillä on aamujärjestys, joka on opeteltu piirtämäni sarjakuvan avulla: herää omaan herätyskelloon, tulee huoneestaan vasta puettuaan illalla valitut vaatteet, pesee hampaat, tulee pyytämään aamupalan ja aamupalalla sovitaan laitetaanko letti vai poninhäntä. Ulkovaatteet sään mukaan, vain tietyt vaatteet kuuluu kouluun. Reppu on pakattu valmiiksi eteiseen. Hei hei, vilkutetaan ja toivotetaan hyvää koulupäivää!
Edellyttää, että illalla on myös rutiinit, joissa kaikki laitetaan valmiiksi. Paitsi reppu, joka laitetaan koulun jälkeen tehtyjen läksyjen jälkeen valmiiksi. Silloin tarkistetaan myös mahdolliset viestit ja liikuntavarusteet tms.

Mutta ikään kyllä kuuluu olla perhanan ärsyttävä, ekaluokkalainenhan alkaa kokeilla omia siipiään ja se on hurjaa ja kiehtovaa ja pelottavaakin, eli ei ihme, että testaavat kuinka holtiton voi, uskaltaa ja kannattaa olla. Taitaa olla poikkeus, jos kaikki sujuu ilman vaivaa.
 
J
Ei noin paha uhma ole meillä, mutta tapella saa jatkuvasti. Enimmikseen siitä, milloin syö, milloin voi mennä kavereille ja monelta kotiin. Tuo meidän ekaluokkalainen kun kuvittelee, että on jo siinä iässä että voi itse päättää kaikesta.
 
Jaana
Kyllä täälläkin ekaluokkalainen koettelee hermoja ja valitettavasti hermo on mennytkin enemmän kuin kerran.. Tuntuu niin vaikealta että usein tulee sit itku ku ensin menee hermo.. Pitää vaan yrittää vaikka ensin laskee kymmeneen.
 
meillä oli esikoisen kanssa 7-vuotiaana tosi hankalaa.
Onneksi koulunkäynti kuitenkin sujui.
Ajattelin,että pienestä tuntui,että koululaisena täytyy olla niin iso....ja kun ei kuitenkaan sitä vielä ole.
 
Sipi&Tylvesteri
Alkuperäinen kirjoittaja Laura08098:
Onko kellään muulla aivan tajuttoman vaikeaa ekaluokkalaista?

Varovasti arvioiden noin neljänä aamuna viikosta tuo saa itkupotkuraivareita ja makaa lattialla huutaen kuinka kaikki on p.skaa. Vaatteet, kengät, aamupala...

Jotain vinkkejä kiitos kun alkaa oikeesti toi pinna olee lähellä katkeamista.

Ei voi olla unenpuute kun puol ysi menee nukkumaan ja kouluun aina vasta kymmeneksi niin ei edes ole aikaisia herätyksiä.
Kuulostaa tutulta. Tänä aamuna hänen piti kulkea 5m mua edellä koululle, koska eilen olin minä kuulemma kävellyt edellä....
 
Turkilmas
Meillä otetaan päivittäin yhteen ja useampaan otteeseen. Mitään aamuraivareita meillä ei silti ole. Mutta sälli on koko ajan naama vääränä, kiukuttelee ihan älyttömistä ja on pikkuvanha. Ja sitten se keksii itse asioita. Siis vaikkapa tältä aamulta: "mun huone on sekainen, eli mä sitten olen kotiarestissa 2 viikkoa". Ja tää todetaan silleen huokaisten kun äiti on niin tiukka ja julma. Niin ja siis todellisuudessa mä vaan ilmoitin että kun pääsee koulusta, niin läksyjen jälkeen siivoaa huoneensa ennen kuin menee ulos.

Me vanhemmat ollaan aivan hemmetin huonoja. Naapurin lapset saa olla pidempään ulkona, saa joka päivä karkkia, pääsee kauppaan joka päivä, heille ostetaan leluja koko ajan... lista on loputon. Jätkä siis pitää huutavana vääryytenä kun meillä on tiukat rajat ja esim. tiukka karkkipäivä. Lelujakaan ei paljon osteta ihan jo siitä syystä että ne katoaa tai hajotetaan. Tai sitten vaan viskataan lelulaatikon pohjalle.

Mä olen ollut aivan ulalla tuon pojan kanssa, sillä hän on aina ollut helppo ja iloinen lapsi. Jos joskus on ollut kiukuttelua, niin kun ollaan taas tarkastettu rajoja ja oltu tarkempia, niin poika on ollut taas iloinen oma itsensä. Eli rajojen tiukka pitäminen on taannut myös onnellisen lapsen.

Nyt kun kiristän rajoja, niin poika kauhistelee kavereilleen ja sukulaisille että saa varmaan kotiarestia kun vaikkapa kaatuu ulkona ja vaatteet sotkeentuu. Ja siis koskaan ei tietenkään olla tuollaisesta rangaistu.

Argh!!
 

Yhteistyössä