Hitto ku ei aina jaksais tapella ton 2-veen kanssa! :(

Lounaalla alkoi sotkeminen ruoan kanssa, ja ruokailun päätteeksi vielä hermostuin kun vaan jauhoi ja jauhoi pientä lihanpalasta (possun sisäfilettä, tosi mureaa) suussa eikä suostunut nielaisemaan. Käyttäydyin tosi "aikuismaisesti" ja huusin ja kirosin lapselle.. Uhkailin et jos ei lopu sotkeminen niin laitan nalle puh palapelin hyllylle (se odotti pöydän vieressä leikkejä), no niinhän siinä sit kävi et meuhkasin aikani ja sit nappasin palapelin ja heitin sen hyllyyn. Muksun nappasin syliin ja vein käsipesulle edelleen ärjyen... Sitten hoksasin onneksi lopettaa, halattiin pitkään ja pyysin anteeksi typerää käytöstäni. Selitin että laitoin palapelin pois koska kiellosta huolimatta vaan pelleili ruoan kanssa. Sitä taas on vaikea selittää miksi äiti käyttäytyy kuin idiootti. On vaan toivottava että lapsi ymmärtää että ihminen se minäkin olen ja teen virheitä, ja antaa anteeksi...

Mutta nyt sit tietty harmittaa ihan vietävästi, ja ihan syystäkin, kun piti ärjyä kuin mielipuoli...
Välillä vihaan itseäni, tai lähinnä lyhyttä pinnaani... Miksi pitää itse olla niin tyhmä ja alkaa vääntää lapsen kanssa.. Siinäpä sitten ollaan niin aikuisia... :/ Eikä tämä siis ollut ensimäinen kerta kun tulee kinailtua lapsen kanssa ja huudettua hänelle... Olemme molemmat hirmu temperamenttisiä, ja välillä on niin hiton vaikeaa olla suuttumatta kun toinen vaan uhmaa ja temppuilee...

Milloinkohan sitä oppisi käyttäytymään kuin aikuinen ja lopettamaan typerä huutaminen? Mistä sitä pitkää pinnaa voi ostaa??

 

Se "pinna" tulee ajan kanssa, eli elämä opettaa

 

No ei tuo nyt minusta niin kovin pahalta kuulostanut :hug:

 

nuku pidempiä yöunia, vaikka se olisikin pois kotitöistä, tv:n katselusta tai seksielämästäsi.
Hyvin nukutun yön jälkeen on pinna puolet pidempi.

Tai ala johdonmukaisesti kiinnittää huomio johonkin muuhun asiaan tai tekemiseen, kun lapsen kiukkukohtaus meinaa tulla, ja sitten et itsekään hermostu. Vaikka se ruokailu (tai mitä ikinä olittekaan tekemässä) jääkin kesken.

Tai ala aina laulaa ääneen jotain laulua, vaikka väkisin hymyillen, kun alkaa pinna mennä niin et ala raivota lapselle. ja asia ei ole ennää niin harmittava sen jälkeen.

 

Se "pinna" tulee ajan kanssa, eli elämä opettaa

Ei pidä paikaansa. Ekat 2vuotta mulla oli maaaailman pisin pinna. Mutta sen jälkeen oli vuoden jakso kun oli lyhyt pinna, kun olin väsynyt uuden vauvan tulon myötä. SEn jälkeen taas helpotti, eikä ole ollutl lyhyt pinna...

 

Meillä oli just 8-vuotiaan kanssa episodi ulkovaatteista. :xmas:

 

Toivotaan niin..
En yhtään pidä tuosta lyhytpinnaisuudestani... :/
Silloin kun en ärjyä, yritän kyllä (tai ei siis tarvitse yrittää, tulee kyllä ihan luonnostaan) halailla, helliä ja kertoa kuinka paljon rakastan ja miten ihana lapseni on. Silti vaan välillä mietityttää muisteleeko lapsi ärjymistäni pahalla ja muistaa ennemmin sen kun rakastavan puoleni..?

 

Ei se pinna täälläkään aina kestä. Uhmaa meilläkin on tuolla kaksveellä oikein urakalla. Välillä on niitä parempia päiviä välillä huonompia.

 

Joskus sorrun myös itsekin tuohon. Kuitenkaan se ei auta asiaa yhtään, päinvastoin.. tuntuu meillä menevän siihen, että poika alkaa uhmaamaan entisestään. Ei se lapsi siihen kuole, jos välillä pinna kiristyy ja tulee huudettua. :hug:
Olen itse alkanut tekemään sitä, kun poika uhmaa tms. niin varotan kerran, että jos ei lopu niin vien omaan huoneeseen. Yleensä loppuu nykyään ihan sillä. Joskus toki joudun viemään omaan huoneeseen ja sitten ollaan taas nätisti.