Huhtikuun Hurmurit 2014 ~Tammikuussa 2014~

Mirenna ihan ensiksi kirjottelen sulle vastauksia omien kokemusten perusteella, kun todellakin tuntui olevan paniikkia ilmassa. :) Ei mun käsittääkseni ole vielä mikään kiire vauvan kääntyä pää alaspäin, nyt mahtuu vielä moneen kertaan kääntyilemään suuntaan jos toiseenkin. Ammattitaitoinen terkkari tuntee kyllä vatsan läpi kummin päin on ja kai sekin kertoo, mistä kohtaa sykkeet kuuluu. Ja sf-mitta taas kertoo lapsen kasvusta. Äläkä panikoidu, jos ei sitä ole vielä otettu, mullakin vasta kerran mitattu. Jotkut osaa myös tosi tarkasti arvioida vauvan painon ihan vaan tunnustelemalla.
Millanen sun neuvolatäti on? Voistikohan saada aikaa aikaisemmin, jos soittaisit ja sanoisit, että on kauhea paniikki ja haluaisit jutella? Ja pääseekö teillä tutustumaan synnytyssairaalaan? Siellä voisi varmasti kivunlievityksistä kysellä.

Kultapupu mun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa tuosta imetysasiasta. Oletko päässyt päätökseen, mitä teet? en itse olisi voinut kuvitellakaan, että olisin imettänyt kahta. Vuosi oli tavoitteena kummallakin ja 11-11,5 kk asti imetinkin. Ja olen siihen tosi tyytyväinen. Ja kummankin jälkeen sellainen olo, että en kyllä jaksa kohta taas imettää! Mutta eipä sitä sitten enää synnärillä miettinyt, kun oli pieni käärö sylissä. :)
Sitten mietin sitä, että miten se isompi reagoi imetyksen lopettamiseen, jos näkee, että vauva kuitenkin pääsee tissille? Mitäs jos käy niin, että isompi ei suostu vieroitettavaksi ja kohta huomaat, että imetät yli 2 vuotiasta? Tämä nyt oli jotenkin tandemimetysvastaisen kuuloinen kommentointi, mutta tietty jos itestä parhaalta vaihtoehdolta tuntuu ja hermo kestää, niin mikäs siinä! :)

(.) Viime viikolla oli toinen sokerirasitus ja neuvolalääkäri. Sokerit loistavat ja muutenkin arvot kohdillaan. Samoin kohdunsuu ja -kaula niin kuin pitääkin. Vauveli perätilassa ja edelleen kasvaa alakäyrillä. Mutta ei ollut lääkäri niistä huolissaan.
Kivut on aikamoiset. Viime viikonlopun jälkeen pari kertaa on lanneluun kohdalla tuntunut niin himuinen kipu, että ekalla kertaa kyyneleet valui silmistä, vaikka en edes tajunnut itkeväni ja tokalla kertaa huusin ääneen. Yöllä kun joutuu lasten luokse nousemaan, niin tuntuu, että lantio ja lonkat hajoaa eikä pysy yhtään jaloillaan.
Pahoinvointi yrittää täälläkin nostaa päätään, jos ei muista syödä. Tosin useimmiten kyllä syön varmaan enemmän kuin pitäisikään. Nyt oli neuvolassa hienosti n. 400 g/vko noussut paino, mutta sen jälkeen onkin sitten tullut taas syötyä ihan urakalla. Suurin himo karkit, suklaa ja appelsiinit.... Nyt on tullut n. 8 kg painoa. Ekaan verrattuna vähän, tokaan verrattuna paljon. Mutta kaipa ne sitten taas lähteekin. Sain joululahjaksi ihanan mekon, joka olisi aika passeli ristiäisiin, siihen vaan pitäisi mahtua! :D
Hassusti muuten tuntuu vauvan liikkeet, kun on tosiaan jalat alaspäin viihtyvää sorttia. Jossain häntäluun kohdilla, ehkä kohdunsuun tietämillä ja muutaman kerran on meinannut potkaista mulla pissat housuun, kun on sen verran sopivassa kulmassa osunut. Vähän tuohon voimaa lisää, niin kyllä varmana kastuu housut. :D :D :D

Ei nuo lapset nyt taas aio nukahtaa ollenkaan. Nuorempi nukahti aamupäivällä vaunuihin, saa nähdä jaksaako iltaan asti. Kai se pitää vaan luovuttaa ja lähteä paimentamaan. Ja jos laittaisi taas koneellisen vauvanvaatteita pyörimään.

Äippyli ja Nyytti 28+1
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Ristiäisistä,me kuulutaan kirkkoon muttei tod.olla mitään uskovaisia. Ihan vaan"tavan vuoksi" kuulutaan. Eli ristiäiset vietetään...se uskonnollinen osa"turha",mutta voisi olla mummot,papat ja isomummot"näreissään"jos ei ristiäisi pidettäisi :D
Tulevasta pojan nimestä tullaan varmaan vääntämään kättä :D mies sitä mieltä,että hän päättää,öööö,no ehkä todellakin sanon siihen oman painavan sanani :)

Mun siskolla enää vajaa viisi viikkoa esikoisen laskettuun aikaan,ihanaa! Sain "joululahjaksi"heiltä kortin,jossa pyytävät minua sylikummiksi. Ihana ajatus ja tottakai suostun....jäi vain mietityttämään,että mieheni ei siis ollenkaan"pääse" kummiksi?! Miten tulkitsette asian? Jotenkin siitä jäi vähän huono maku...en ole asiasta kehdannut kysyä tai ylipäänsä kysyä muita kummeja....

Ihanaa,kun tänään jo VP ja koko vkl vapaata...saa vain olla ja rentoutua :)

Mukavaa ja pirteää viikonloppua kaikille!

JuLiDe 25+5
 
Mua rupes hiukan pelottamaan kun neuvolatäti sanoi vauvan olevan pää ylöspäin, mutta sanoi sitten että vielä mahtuu hyvin kääntymään. Ja myös sanoi että se on myöhemmän ajan murhe jos ei oo kääntynyt. Ei lohduttanut noi sanat yhtään :D
 
Eilen koin elämäni ensimmäisen sokerirasituksen josta onneksi tuli normaalit tulokset. Huono olo tuli ½ tunnin jälkeen litkun juomisesta, huh onneksi se on takana. Koko loppupäivänkin oli "krapulainen olo" eikä helpottanut ollenkaan.

Viikko sitten oli neuvolalääkäri jossa kurkattiin ultralla poitsua, oli siron kokoinen ja pääalaspäin mutta kerkiää kuulemma kääntyä vielä moneen otteeseen :D Muutenkin kaikki oli OK.

Nyt on mietinnässä minkälaiset vaunut sitä hommaisi, tuntuu olevan liikaa vaihtoehtoja :D Tänään haetaan äitiyspakkaus postista.. on viikonloppuna ihmettelemistä :)

Kriztina 26+6
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Äippyli_81: kiitos vastauksesta :) SF-mitta otettiin ja se oli keskikäyrällä. Ihmettelin, kun ultrassakaan en saanut mitään painoarvota.. No, kaipa se sitten selviää. Oon vähän skeptinen neuvolatätin suhteen, on aika nuori tyttönen, mutta ihan mukava :) En tiedä tuosta synnytyssairaalaan tutustumisesta, siitä pitääkin muistaa kysyä neuvolassa.

Mä mietin tuota kummiasiaa myös. Haluaisin pyytää veljeni, kun hän on meille kummallekin todella läheinen ja viettää meillä paljon aikaa. Veljen avopuolison kanssa ollaan kavereita, mutta en haluaisi häntä pyytää, ihan siitä syystä että harvoin nähdään tai pidetään yhteyttä. Muista kummeista ei ole tietoa, ehkä jotakin kavereita pyydetään.

Itse sain nyt vasta Kelan paperit postiin. Kuinkahan kauan niissä menee?
 
Heippa!
Mahtuiskohan tänne vielä yks odottaja? :) Viikkoja on kertynynt nyt tasan 27.
Eihän kukaan sattuis olemaan Jyväskylästä?

25.4.2014/cabi/25/ensimmäinen/k-sks
 
Viimeksi muokattu:
Moikka! Mulla sanottiin viime viikolla lääkärintarkastusksessa myös että vauva on perätilassa eli ei oo kääntyny vielä. Kuulemma voi huolestua vasta viikolla 35 jos ei oo vieläkään kääntynyt.
 
Tervetuloa myös cabille :wave:

JuLiDe meillä kummit (nimiäisissä) oli loppujen lopuksi meidän molempien sisaruksia, mutta ei pyydetty heidän puolisoitaan kun haluttiin pitää kummien määrä kolmessa. Oma siskoni taas on pyytänyt myös pariskuntia kummeiksi (ristiäiset), tosin esim minä olen toisen lapsen sylikummi ja mun puoliso ei ole kummi ollenkaan, eli vähän tapauskohtaisesti hekin. Heillä kummeja on ollut muistaakseni 4 per lapsi?

Tälle ollaan mietitty että yksi kummi olisi ehkä miehen eräs kaveri, en tiedä vielä kahdesta muusta. Omaa veljeäni oon miettinyt myös... Mutta onhan tässä vielä aikaa miettiä, joskus kesä-heinäkuussa olis vasta nimiäiset :)

Äippyli_81 tuota olen juuri paljon miettinyt, koska mun mielessä on se 1,5 vuoden raja imetykselle. En haluaisi parivuotiasta enää imettää missään tapauksessa (ketään näin toimivaa tuomitsematta). Jos jatkaisin imetystä, esikoisen vieroitusta voisi varmaan miettiä vasta kun kakkonen alkaa syömään kiinteitä, eli olisi mahdollisesti siinä vaiheessa jo noin 1v8kk. Tuo on yksi (iso) syy siihen miksi tällä hetkellä vieläkin olen ollut sen lopettamisen kannalla. Vaikka tuo esikoinen on ollut aina ihan hirveästi tissin perään, en usko että imetyksen lopettaminen nyt olisi kovin vaikeaa. Kyllä se taitaa musta olla kiinni enemmän :D

Olenkin pitänyt taas tiukempaa linjaa imetysten suhteen ja hyvin on mennyt vaikka imetyksiä olis ollut vain yksi koko päivän aikana. Olen ajatellut että mennään nyt max 1-2 imetyksellä pikku hetki ja koitetaan sitten olla kokonaan ilman.
 
cabi tervetuloa mukaan :)

Me just puhuttiin neuvolan tätin kanssa tuosta miten päin tuolla vastassa ollaan ja samalla kun sanoi että meillä majaillaan pää alaspäin niin sanoi että noin 30 viikkojen jälkeen aletaan tarkemmin seurailemaan miten päin ollaan..

Yönenkeli ja Kontra 30+0 POKS!!
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Kelan käsittelyaika on äitiysavustuksen kohdalla 2 viikkoo ja vanhempainrahan kohdalla 3 viikkoo. Täällä alkaa olla kaksi viikkoa täynnä hakemuksien tekemisestä, mutta vielä ei ole kuulunut mitään. Noihin aikoihin kyllä vaikuttaa sekin, onko kaikki liitteet ajallaan Kelalla yms...

Neuvolalääkäri arvioi, että jos vauva kasvaa nykyistä tahtia niin syntymäpaino olisi 3300g. Onko muut saanu vastaavia arvioita?

ässä+pikkuinen 29+6
 
Tänään käynnistyi rv 29 ja olo alkaa olla aika tukala, vaikka pari viikkoa sitten ei mitään ihmeempää oiretta ollut pientä vauhdin hidastumista lukuunottamatta. Vatsa ei ole edelleenkään mikä mahdottoman suuri, mutta pallean kohdille tuntuu koko ajan painetta, kylkeen pistää ja hengittäminen on aika raskasta istuessa. Vielä kun tähän päälle hengitysvaikeuksia on muutenkin, niin aikamoinen puuskutus taitaa kuulua. Mulla on siis ollut jo ennen raskautta ongelmia työpaikalla, koska oireilen huonon sisäilman vuoksi ja joudun käyttämään astmalääkkeitä, joten nyt pähkäilen, että onko tämä riittävä syy varata ylimääräistä aikaa neuvolan lääkärille. Jostain syystä mulla on päässä ajatus, että kaikenlaiset vaivat nyt vaan kuuluu raskauteen, eikä ne ole varsinaisia sairauslomaan oikeuttavia sairauksia ja sen vuoksi taidan venyttää omaa oloa vähän turhan pitkään, ennen kuin menen lääkäriin. Vielä kun oma neuvolalääkäri on aika tiukan oloinen, en haluaisi mennä hänen vastaanotolleen ns. valittamaan turhasta. Onneksi ensi viikolla on aika terkkarille, niin voin ainakin häneltä kysellä asiaa alustavasti.
 
Ja tässä vielä Yöenkelille mun tietoja:

LA 14.4. / Ikä 31 / ensimmäinen lapsi / Synnytyssairaala on Tyks.

Vauvan sukupuolta ei vielä tiedetä, koska sitä ei ole ultrissa näkynyt ja sen vuoksi mennäänkin tänään ylimääräiseen ultraan yksityiselle. Yksi yltraavista lääkäreistä epäili jossain vaiheessa tyttöä, mutta varmuutta ei vielä siis ole.
 
Huhhuh, eilen illalla söin rasvaista juustoista lasagnea, ja todettakoon tähän väliin, että taidan loppuraskauden ajan syödä sitten salaattia. Ikuna en oo tuommoista korvennusta kokenut kuin viime yönä, poltti ja pakotti ja happoa nousi suuhun. YÖK!! Oli kyllä ihan hirveä yö ja nukkuminen oli tästä syystä vähäistä, eli aamulla herätessä olo oli aika pöllähtänyt.. :( Onko muilla ollut raskauden aikana närästystä? Mulla ei aiemmin, mutta nyt lopussa alkanut nostaan päätään tämmöinen inha vaiva. Muutoin vointi on ollut hyvä ja musta on vaan niin ihanaa olla raskaana, rakastan mun masua hirmuisesti vaikka se tuntuu nyt jo hurjan isolta! :D :heart:

Karviaismarja ja Irmeli 30+6
 
Karviaismarja Täällä korventaa vähän väliä. Tuntuu että on aivan sama mitä syö kun korventaa. Närästyslääkkeitä on pakko ollu käyttää, kun ei muuten mm. saa yöllä nukutuksi.

Olen kuulemma alkanut hieman kuorsaamaankin. Upeaa. Nukkuminen muutenkin haastavaa, koska lonkat kipeytyy todella paljon, ja tunnin välein saa olla kääntämässä kylkeä. Välillä on pakko nukkua puolittain selälteen ja kyleltään, koska lonkat ei kerkeä "palautua", jotta vois vaihtaa aina vain kyljeltä toiselle. :S

marpa ja milli 28+4
 
  • Tykkää
Reactions: Karviaismarja
Karviaismarja Täälläkin närästää, ja kovaa. On vaivannu alusta asti, vaikka välillä on ollut jopa närästämättömiäkin päiviä..(Jei) Mammajooga on mulla auttanut, jos muistaa iltaisin hieman venytellä rintakehää irti lantiosta. Ja myöhäinen illallinen on varma närästäjä. Gavilieve pelastaa silloin yöunet! :)

Muutenkin mulla tulee aika tukalaa, jos syön yhtään isomman annoksen kerralla. Se on vähän niin että ruokaa tai happea, valitse yksi kerrallaan. Selvästikkään sekä vatsalaukulle että keuhkoille ei ole yhtäaikaa tilaa :p

Dorian
 
  • Tykkää
Reactions: Karviaismarja
Täällä on närästystä ollut läpi raskauden, välillä korventaa enemmän ja välillä vähemmän. Tietyissä asennoissa nieleskelen oksennusta kun ruoka nousee kurkkuun. Pari kertaa olen turvautunut närästyslääkkeeseen, välttelen niitä parhaani mukaan koska inhoan niitä. Kyllä pitäis varmaan helpommin ottaa koska eihän tuo hyvää tee kurkulle ja mahalle mutta yök, ne lääkkeet on niin inhottavia. Mä en myöskään närästyksestä ole kärsinyt raskauksien ulkopuolella, viime raskaudessa oli vasta loppuraskaudessa. Tähän on alkanut jo tottua ;)

Liitoskivut vaivanneet pahasti ja nyt alkoi vähän huolestuttaa tuo supistelukin. Eilen toki tuli liikuskeltua aika paljon, ehkä olisi voinut muutamassa kohtaa ottaa rauhallisemminkin mutta en nyt mitään älyttömän rasittavaa tehnyt. Niin ja kyllähän me harrastettiin petipuuhiakin :ashamed: Illalla sitten sohvalla maatessa alkoi tulla harjoitussupistuksia(?) muutaman minuutin välein. Siirryttiin siitä nukkumaan ja niitä suppareita tuli nukahtamiseen asti säännöllisesti. Sanon nyt että harjoitussupistuksia koska ne eivät tosiaan sattuneet oikeastaan yhtään, tuntuivat vaan epämiellyttävälle. Mietin kuitenkin siinä illalla että onko nää harkkoja vai ei kun eivät tuntuneet ihan samalta kuin mitä muistan että harjoitussupistukset on tuntuneet. Ja ekaa kertaa (kummassakaan raskaudessa) tuli tuolla tavalla noin monta peräkkäin ja levossa! Yleensä harjoitussupistukset on loppuneet heti kun olen pysähtynyt/levännyt. Päätin kuitenkin että en huolestu vielä, koska tänään on neuvolalääkäri ja pääsee tarkistamaan paikat :) Täytyy hänelle jutella asiasta ja katsoa mitä sanoo.

Mies oli enemmän huolissaan, alkoi jo puhua että mitäs sit kun tulee se synnytys :p Sanoin sille että tuskin tässä nyt vielä aletaan synnyttää kuitenkaan, vaikka ollaan kyllä jo sovittu kyydit ja hoitopaikka alustavasti. Jospa nyt vauva jaksais vielä muutaman kuukauden pysyä kyydissä :)

Itse hoidin äitiysrahoja varten liitteet kuun vaihteessa ja 24.1. oli tullut päätös, äitiysavustus (=äitiyspaukkaus) maksettiin jo muistaakseni 9.1. Meillä äitiysrahat hoitaa kylläkin työpaikan sairauskassa. Mä siis hain tuon varhennetun äitiysloman, joten siksi piti liitteetkin olla jo 2.1. hoidettuna. Äitiysloma alkaa jo 27.2. Vielä pitäis miehen työpaikalle ilmoittaa isyyslomasta, kunhan päätetään että pitääkö ne pätkissä vai putkeen.

Kylläpäs aika kuluu nopeasti, enää pari kuukautta niin varmaan luetaan jo ensimmäisistä synnytyksistä! Vastahan mä plussasin...

Kp & Kultakala 27+0 Poks!
 
  • Tykkää
Reactions: Karviaismarja
Täälläkin närästää. Alkoi vasta pari viikkoa sitten, mutta tällä hetkellä pitää turvautua närästyslääkkeeseen lähes päivittäin. Viime viikon loppupuolella sairastuin sen päälle (onneksi lieväksi jääneeseen) vatsatautiin, mikä ei varmaankaan tilannetta auttanut yhtään.

Käytiin eilen ylimääräisessä ultrassa yksityisellä, jotta saatiin sukupuoli varmistettua ja tyttöhän sieltä sitten tulee. Muutenkin oli kiva nähdä, että kaikki on kunnossa ja kasvu jatkaa tasaista vauhtia. Tyttöä epäiltiin jo rakenneultrassa, mutta varmaa vastausta ei silloin saatu. Hyvä, että veikkaukset piti paikkansa, sillä ollaan saatu todella paljon tyttömäisiä vaatteita kavereilta ja ne ei sitten ainkaan mene hukkaan. Tosin itse en niin välitä perinteisestä pinkistä ja hempeistä väreistä, mutta en silti kiellä kavereiden tuomasta niitä, sillä siinä säätyy itseltä todella iso määrä rahaa, kun saadaan toisten vanhoja. Keskityn niihin tyyliseikkoihin sitten myöhemmin :)
 
Neuvolalääkärissä käyty tänään.

rv 27+0 (22+6)
Paino 80,6 (77,6)
RR 110/71 (110/76)
U-Prot. +, U-Gluk -
Sydämensyke 152 (143)
Liikkeet ++ (++)
Sf 22,5cm (ei mitattu)

Proteiinit virtsassa on siis olleet molemmissa raskauksissa aina enemmän tai vähemmän +1 eli siitä ei siis olla huolestuttu. Nyt sain kuitenkin supistusten takia passituksen valkovuotonäytteeseen ja pissanäytteet pitää vielä viedä. Kohdunsuu oli kiinteä, kiinni ja normaali (pituudeksi laittoi 3cm) eli ei ole mitään onneksi tapahtunut siellä :)

Sen sijaan tuo sf-mitta :attn: Lääkäri oli vähän epävarma mittauksistaan, mittasi pari kertaa ja sai siis mitoiksi 22 ja 23cm. Ja kun edellisessä raskaudessa on tuota kokoa seurattu niin laittoi sitten lähetteen äippäpolille ultraan. Sama lähetehän laitettiin jo heti alkuraskaudessa neuvolasta mutta silloin tuli bumerangina takaisin. Nyt olis kuitenkin isommat mahdollisuudet päästä sinne äippäpolille kun tuo sf oli noin pieni. Piti ihan tarkistaa mitä se oli viimeraskaudessa, silloin viikolla 28+5 on ollut 23cm. Eli ei nyt ihan hirveästi parempi ole tällä kertaa : /

Lääkäri epäili että pääsisin tuonne äippäpolille ennen seuraavaa neuvolakäyntiä, joka on sitten muutaman viikon päästä. Katsotaan mitä siellä sitten sanotaan. Otan nyt asian niin että ihan kiva päästä ylimääräiseen ultraan :p Toivottavasti vaan ei taas joudu ravailemaan siellä pariin kertaan viikossa ties missä tutkimuksissa, saati jos ne päätyvät taas käynnistämään : / Viimeksi kun kaikki nuo osoittautui vielä täysin turhaksi, esikoisesta ei löytynyt minkäänlaista vikaa. Huoh!
 
Kauppaan tytön kesävaatetta pääkaupunkiseudulla, tarkemmin vantaalla. Meillä huhtikuussa 2013 syntyny tytsy ja ois tarjolla 8kpl t-paitabodeja, joista yks hihaton, yks bodymekko & valkonen hellehattu, kaikki 3€ Laita yv jos kiinnostaa.

Tsempit kaikille loppuodotukseen!! Vielä tuoreessa muistissa viime talven iso maha ja kun talvitakki ahdisti.. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Jee!! Tänään saapui postissa Huuto.netistä ostamani Espritin äitiystoppatakki! Nyt saa lämmintä päälle, tähän asti oon käyttänyt välikausitakkia kun muut ei mahdu kiinni =) Tilasin jo aiemmin Mama Liciousilta toppatakin, mutta en ymmärrä, että miten se muka olisi ollut "äitiysmalli", ei mitään tilaa/joustoa masulle ja se kinnas mahan päältä jo sovittaessa viime viikolla, eli tällä viikolla se ei varmaan oisi enää mahtunut kiinni.. :ashamed:

Karviaismarja ja Irmeli 31+0
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Onko kenenkään teidän vauva tärissyt kohdussa ollessaan?

Itse olen huomannut noita tärinöitä ensimmäisen kerran jo viikkoja sitten, mutta eilen tuo vauva tärisi illalla niin monta kertaa, että tuli jo vähän huolestunut olo. Ihan kuin vauvan jalka tai käsi vipattaisi muutaman sekunnin ajan nopeaan tahtiin. Vauva liikkuu kyllä muuten ihan normaalisti, liikkeiden välillä tulee noita tärinöitä.

Googlettelin asiaa ja siellä moni kertoili tärinän liittyvän pääasiassa hermoston kehitykseen ja vauvan virtsaamiseen kohdussa, mutta myös äidin sokeriarvojen heittelyyn ja jopa vauvan neurologisiin ongelmiin.

Soitin neuvolaan ja onneksi vilkaisevat huomenna ultralla. Neuvolantäti ei ainakaan ollut koskaan kuullut moisesta ja mitään faktapohjaista julkaisua ei aiheesta ei löydy, ei ainakaan netistä. (Samalla kuulemma katsovat neuvolassa ultralla onko uusi tulokas tyttö vai poika - nyt jännittää! Koko ajan olen halunnut asian tietää ja nyt kun siihen olisi tilaisuus, en tiedä haluanko sittenkään tietää mitään :D)

ralliruutu 30+6
 
Karviasiamarja tarkoitatko tärinällä sellaista tosi nopeaa liikettä, esim. ihan kuin vauva polkisi jalkaa ihan hirmu nopeasti? Sellaista on ollut mullakin nimittäin. Ja meillä on kumpikin lapsi tärissyt synnyttyään muutamien viikkojen ajan, eikä kummastakaan ole löytynyt mitään vikaa tähän päivään mennessä. :)

Viime viikolla koin muuten yllätyksen Kelan käsittelyajan suhteen. Maanantaina täytin hakemukset ja torstaina tipahti jo päätökset postilaatikkoon. Tänään oli tullut äitiysavustuskin tilille.

(.) Jos alussa väsytti, niin nyt se väsymys on jo ihan sietämätöntä. En jaksa mitään, itkeskelen päivät pitkät, mistään ei jaksa olla iloinen. Ja lapsen syntymistä kun ajattelee, niin päällimmäinen tunne on paniikki ja epätoivo, miten kuvittelen ihan todella selviäväni. Toisaalta olen yksinäinen, toisaalta en jaksa muita ihmisiä. Lapsille huolehdin puhtaat vaatteet, ulkoilut, ruoan pöytään, mutta siihen se sitten jääkin. Mikään ei vaan kiinnosta. Haluaisin vaan maata sängyssä kirjan kanssa peitön alla. Miehellä ei mene jakeluun, että tarttisin lepoa. Vain jos ihan todella itken väsymystä tai kipujani, niin saattaa auttaa. Mutta kun on itse niiiiiiiiiiiin väsynyt ja selkä niiiiiiiiiiiin kipeä työpäivän jälkeen, niin hyvähän mun on, kun olen vaan lasten kanssa kotona. Vaikka kävelisin kaksinkerroin kivusta, niin ei mitään reaktiota. Äh, anteeksi vuodatus.
Viikotkin poksuu tänään, mutta ei mitään tietoa, missä mennään. Kai 29+0.
 
ralliruutu Täälläkin vauva tärissyt. Tai sellaisia rumpusooloja se tekee. Kauhee tärinä kestää muutamia sekuntteja ja sitten lakkaa. Oon ajatellu, että se on normaalia. Ehkä nostan itsekkin asian esille neuvolassa ensi kerralla.

äippyli Tunnistan noita samoja "oireita", mulla ei vielä ole niitä muita lapsia paimennettavana, onneksi. Välillä on tosissaan jaksoja, ettei vain jaksa mitään tai ketään, mutta ois kauheen kiva jos joku soittais ja pyytäis kahville. Itsehän en voi tai jaksa soittaa kenellekkään.
 

Yhteistyössä