Huhtikuun hurmurit 2015 - Lokakuu-

Naeli kyseli Rh-negatiivisuudesta. Täällä on kohtalotoveri! :wave: Minulle tieto ei tosin tullut yllätyksenä, sillä syystä jostain on veriryhmäni tutkittu lapsena. Rh-negatiivisuudesta voi muodostua ongelmia vain jos lapsi on Rh+. Jos äidin ja lapsen veri pääsee sekoittumaan lapsen ollessa vielä kohdussa voi muodostua vasta-aineita, jotka hyökkäävät lapsen punasoluja vastaan. Verien sekoittuminen on harvinaista varsinkin ensimmäistä odottaessa (poislukien tietysti synnytys), riskiä kasvattaa esim. lapsivesipunktiot ja perätilalapsen kääntäminen. Nykyään annetaan anti-D -piikki jo raskauden aikana sekä synnytyksen jälkeen ehkäisemään ongelmia nykyisessä ja tulevissa raskauksissa. Suomessa kuitenkin seurataan Rh-negatiivisia verikokeilla ja paljon pystytään tekemään, jos vasta-aineita alkaa muodostua. Luotan kyllä suomalaiseen terveydenhoitoon, enkä koe tätä minään "peikkona" varjostamassa omaa raskauttani, esikkopoikani siis on Rh+ ja siksi riskini on hieman enemmän koholla kuin ensikertalaisena, mutta kyllä se silti käy välillä mielessä ja toivoo ettei mitään sattuisi. :)

Joku kyseli aikasemmin kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Joo, täältä löytyy sekin! :D puhelinkin juuri endokrinologini kanssa ja annostustani nostettiin jo toistamiseen tässä raskaudessa. Edelisellä kerralla olin vain neuvolan kontrolissa, mutta nyt ajattelin ottaa varman päälle. Vaikka arvot oli viimeksi ihan viitteissä, minusta tuntuu ettei kaikki ehkä sittenkään ollut ihan niinkuin piti. Raskauden puolivälissä alkoi räjähdysmäinen painonnousu ja pitkään lievänä kehittynyt raskausmyrkytys, josta lopussa jouduin sairaalaan seurantaan. Nämä voisi johtua epäsopivasta lääkityksestä, mutta vaikea nyt sanoa jälkikäteen. Hoitamattomana kilpirauhasen vajaatoimintahan voi aiheuttaa mm. raskausmyrkytyksen, keskenmenoja ja ongelmia raskautumisessa. Ongelmia voi aiheutua myös lapsen kehityksessä, mutta onneksi tuo meidän viikari on täydellinen. :heart:

Meillä on vielä pari viikkoa odotusta nt-ultraan. Innolla kyllä odotellaan.
äitii88 on kyllä saanut todella törkeää kohtelua ultrassa! Mielestäni tuosta voi jo tehdä kantelun potilasasiamiehelle. Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi kunnioituksella ja kokea, että asiat käsitellään asianmukaisesti.

Nyt pitää lähtä viemään poika nukkumaan. Pitää kirjoitella kohta lisää, jos nyt jäi jokin aihe unohduksiin. Pitää vain varoa etten itse nukahda satua lukiessani, väsymys on ollut aivan hirmuinen!
 
Hei,

Äiti88 on tosiaan tullut tosi huonosti kohdelluksi ultrassa. Olen samaa mieltä Amayan kanssa, että kohtelusta voisi harkita kantelua. Tämä voisi auttaa myös muita tulevia potilaita, kun lääkärin olisi pakko miettiä omaa käytöstään. Ja etpä luultavasti enää joudu saman lekurin kynsiin valituksen jälkeen ;)

Liikkeistä ja niiden tuntemisesta on käyty keskustelua. Olen muutaman kerran tuntenut istuessani aivan alhaalla alavatsalla pientä kutitusta, aivan juuri kuten edellistenkin lasten kanssa tunsin ensimmäisiä liikkeitä. Tämä tuntuu kyllä itsestänikin hieman epäilyttävältä, sillä viikkoja pitäisi olla vasta 11+2! :O voikohan liikkeitä olla jo mahdollista tuntea, vai olenkohan ihan kajahtanut? Varmaankin olen. :LOL:

Mukavaa iltaa kaikille!

T:pikku-Katti
 
Kerrottakoon tarinani nimimerkin takana eli mieheni kanssa kutsumme sikiötä katkaravuksi.. Nimi vaan tuli jostain ensimmäisen ultrakerran jälkeen neuvolassa.. Katkaravultahan se näytti, siis viikolla 9.

1.4. / Katkarapu15 / 25v. / 1.lapsi / SEKS

Liityin tänne koska sain neuvolalääkäriltä noottia siitä kuinka pelkään keskenmenoa, kohtukuolemaa, kuolemaa synnytyksessä jne.. Psykiatrin juttusille jos en tsemppaa, voi vaikuttaa kiintymyssuhteeseen. Joten ajattelin että jos juttelen muiden kanssa joilla sama elämäntilanne voin alkaa nähdä tulevaisuuden myönteisemmin eikä aina menetyksen pelon kautta. :heart:
 
Rh- odottaja täälläkin eikä ole ongelmia ollut aiemmissakaan raskauksissa juuri siksi, koska vasta-aineita seurataan jo neuvolasta lähtien ja vielä synnärillä. Odotan siis jo 4. ja 5.ttä tällä hetkellä. Jos vasta-aineita muodostuu pistetään rokote.

Oletteko hankkinut tukivyötä ? Itse hankin jo yhden aika alussa ja eilen ostin toisen. Auttaa kyllä jos vähänkään on selkävaivaa tai tuntuu että kohtu kasvaa nopeaan. Ja on kyllä tärkeä juttu vatsan palautumisen kannalta sitten jatkossakin ettei jää roikkumaan...tottakai tähän vaikuttaa myös paino ja se, että mahdollisimman pian pääsee liikakiloista eroon. Imettäessä ne kyllä hyvin tippuukin :)

Paulanna ja pavut 14+2
 
Moikka äidit! :)
Mahtuuko teillä muilla vielä vanhat vaatteet?? Mun piti jo aika alussa hommata kokoa isommat farkut turvotuksen takia, ja nyt näissäkin pingottaa nappi jo aikalailla :D
Oliskohan jo aika ostaa äippäfarkut/housut.. Mistä löytyis hyviä + suht edullisia? Oisko henkkamaukka hyvä..? Ekaa kun odottelen niin ei ole tästäkään vielä kokemusta :) Kaikki apu ja vinkit kelpaisivat!
Toivoo Magorian & Tyyppi 12+4
 
Kiitos rh- vastauksista! Nyt kun tietoa on jo ehtinyt haeskella vähän niin mielikuva vaivasta on realistisempi. Alkujärkytys oli ehkä vähän ylimitoitettu ja nyt jo tuntuu, että eipä tuo onneksi niin kamala vaiva ole.

Magorian, täällä ainakin mahtuu vielä entiset vaatteet, tosin korkeavyötäröiset farkut ei tunnu enää mukavilta ja tissiliivit alkaa ihan just kinnata. Eli tosiaan ainakin alusvaatteita on alettava ostella. Mulla on nyt pari päivää ollut tosi kummalliset tissikivut muutenkin, aristus on muuttunut tosi kipeäksi tuikkimiseksi ja pistelyksi, hyi.

Naeli 11+3
 
Tervetuloa Katkarapu ja muutkin uudet!

Onko muilla nännit tummuneet? Eilen oli tosi kipeät nännit, piti taas laittaa liiveihin pumpulilappuja pehmikkeeksi (sauma ikävästi keskellä kuppia), ja illalla saunassa huomasin, että nännit on tummemmat kuin aiemmin, ja muutenkin vähän eri näköiset. Onneksi olin lukenut sellaisen mahdollisuudesta neuvolan kirjasesta tai jostain, etten ihan ollut hädissäni.

Vanhat farkut eivät enää mene, tai siis olisivat liian puristavat, ja osa alushousuista valuu ärsyttävästi vatsan alle ja sitten hilautuu vielä alemmas, tosi kiva kesken päivää nykiä ylemmäs.. Pitää käydä niitäkin ostamassa isompia. Housut ostin ihan KappAhlista. Raskausmallistoja tuntuu olevan tosi huonosti ketjuliikkeillä, ja erikoisliikkeillä onkin sitten erikoishinnat.

Olisko tukivyö jo nyt hyödyksi? Luulin, että niitä käytetään vasta loppuraskaudesta.

Kevis + itu 14 + 2
 
POTKUT: Mulla on kans mahaa kutitellut ja en usko että itselläni se ainakaan vielä mitään potkuja on. Meidän pienellä on viikkoja vasta niin vähän. Mutta samaa mietin kun silloin tällöin kutittaa.

VAATTEET: Mulla on housut mahtuneet ja jos laihdun, niin menee vielä tosi pitkään samat vaatteet. Kuminauhavyötärö housuja kun omistan :-D

Väsymys on edelleen ihan hirveää ja samoin pahoinvointi. Eilen jäin saikulle oksentamisen takia.

Silvia ja pikkuinen 11+4
 
Tervetuloa uusille!

Katkarapu15 toivottavasti pystymme auttamaan ja rauhoittamaan pelkojasi. :) Oletko miettinyt pelkopolilla käymistä? Ystävälläni oli kova synnytyspelko ja sai kyllä tuolta polilta suuren avun.

Paulanna kyseli tukivöistä. Ehdottomasti tulen semmoisen lähitulevaisuudessa hankkimaan. Viime raskaudessa sain ystävältään lainaan Anitan babybeltin ja se oli kyllä pelastus, varsinkin pitkillä automatkoilla. Ajattelin tosin hommata semmoisen missä ei ole sitä kangasta mähän päälle vaan pelkkä se vyö. Minun kupua ei tarvi peittää muut kuin paidat..

Magorian, aamuisin kyllä menisi vanhat vaatteet, mutta pientä epämukavuutta tuntuu alavatsalla ja iltaisin turvottaa niin paljon että on vain mukavampi vetää heti mammaleggingsit jalkaan eikä vaihdella vaatteita pitkin päivää.

Äitiysvaatteita olen ostanut ihan h&m:sta. Hinta on ainakin housuissa suht edullinen ja ihan hyvin on kestänyt läpi raskauden. Pieniä kokoja on vain tosi niukasti jos ollenkaan ja varminta olisi tilata netistä. Joitain peruspaitoja kympillä saatan ostaa, varsinkin jos tuo maha kasvaa järkyttävän isoksi, mutta muuten yritän löytää pitkiä paitoja/toppeja ihan basic-puolelta.

Kevätkaihonkukka kyseli nänneistä. :D Juu, tummunut on ja semmoiset "nypyläiset". Ihan normaalia ja monille niitä ensimmäisiä merkkejä ja muutoksia raskaudessa. Nyt on muutenkin rinnat aloittaneen pienen turpoamisen. Edellisessä raskaudessa rinnat kasvoi B:stä D:hen pysyvästi! Toivottavasti tässä raskaudessa ei tapahdu samaa.. Alkaisivat olla tiellä varsinkin liikuntoidessa. En tykkäis. : /

Mahallaan nukkumisesta on ollut puhetta. Minä rakastan nukkua vatsallani! En tosin ole sitä pystynyt tekemään vähään aikaan, en niinkään vatsani takia, vaan käytän yöllä Aventin Nipletteä. Minulla on rakenteellinen vika nänneissä ja ne on ihan lättänät. Esikon kohdalla imetyksin meni siksi ihan plörinäksi kun ei toinen raukka pieni saanut niistä kunnon otetta. Vauvan imuotteessa ei ollut mitään vikaa vaan nännit ei yksinkertaisesti venynyt pehmeään kitalakeen asti ja siksi olivat nopesti sitten verillä ja nahkariekaleilla. Nyt kokeilaan josko tuo "nännin muotoileminen" auttaisi ja kyllä niissä selkeästi jotain eroa on aikaisempaan. Toivotaan vain että riittävästi. :)
 
Viimeksi muokattu:
Hei :wave:

Täällä ilmottautuu uusi odottaja mukaan. 8.4./Bumble/31v/2.lapsi/KOS

Ultrassa kävimme viime maanantaina ja kaikki oli juuri niinkuin pitikin :heart:
Ennestään meillä kotona häärää 2/13 syntynyt tyttö, jossa riittääkin hommaa ja perässä pysymistä :D

Lueskelen rauhassa aikaisemmat kirjoitukset läpi ja kirjoittelen sitten itsekkin enemmän :)

Bumble & pikkupulla 13+2 :heart:
 
Vanhat farkut mahtuvat kyllä, mutta ovat sen verran tiukat, että olen mukavuussyistä vaihtanut mammapöksyihin jo muutama viikko sitten. Vauvamasua ei vielä ole eikä päivisin pahemmin turvotustakaan (iltaisin sitäkin enemmän), mutta lihoin ihan alkuun ja yritysaikana muutaman kilon, enkä halua nyt stressata mokomasta kireän vyötärön takia. :whistle: Henkkamaukalta mammapöksyt ostin: farkut ja leggingsit. Ihan mukavat ovat.

Voi jee! Sain eilen kaverilta kotidopplerin lainaan ja eilisen sähläyksien jälkeen onnistuin tänään löytämään pikkuisen piilopaikan. :heart:

tamariini ja maha 12+0
 
Hyvää huomenta!

Mulle iski joku uus väsymys,vaikka luulin jo kaiken helpottaneen,niin tulllu pieni tauko kirjoittamiseen,mut taustailtu ollaan kyllä reippaasti! Joku mahatauti meillä kävikin kylässä, 4 päivään ei pysynyt mikään sisällä :ashamed:

Mutta teillehän on tapahtunut täällä vaikka mitä! Meillä on maanantaina kanssa nt-ultra VIIMEINKIN edessä! :heart:
jos siellä kaikki on ihan ok, niin sit alankin varailemaan sokerirasitukseen aikaa.. Esikoisen aikana siis seurailin kotona sokereita,niin joudun nyt jo menee rasitukseen. vaikka nyt selvisikin,että esikoisen aikanakaan yksikään raja-arvo ei ole ylittynyt, joten kysymys kuuluukin : miksi mut on pistetty seuraamaan niitä?!? oikein ihanteelliset arvot kuulema sillon ollut!!
sillon esikkoa odottaessa oli ihan kamala neukkutäti myös, oli sitä mieltä että EI pidä imettää jne :D

Rinnoista tällä oli puhuttu, mulla on kasvanut jo kuppikoolla, ENKÄ LÖYDÄ ENÄÄ KAUPASTA SOPIVIA LIIVEJÄ :O Oon miettinyt että pitäiskö mun mennä ihan alusasu kaupasta ostaa rintsikat,mutta mietityttää vähän niiden hinta & kauanko nekään liivit sit mahtuu.. :ashamed:

Ja vaatteista olitte puhuneet, mulle mahtuu kans vielä vanhat vaatteet päälle, yhet mammmahousutkin oon tosin ostanut jo innostuksissani kirpparilta :D Vieläkun tosiaan oli toi mahatauti,ni lähti 3kg painoa :whistle: noh,onneks tota painoa on omata takaa ihan tarpeeks,ni ei varmaan oo niin justiinsa vaikka pikkusen tippukin paino!

Nyt mä lähden kyllä vielä vähän puuhailemaan maalausprojekteja loppuun, sen jälkeen sais alkaa tekee miehelle synttärikakkua! tai no... ei mun mies niin kakusta välitä,mut täytyyhän nyt kakkua tehä,ja syyä vaikka itse se :D
 
Kiitos lohdutteluista <3 ja anteeksi tietyt sanavalintani, olin lievässä vihanvaiheessa tuota kirjoittaessani :D Voi olla että jonkun valituksen rustaankin, etenkin jos se tulehdus löytyy. Oli kyllä niin törkeää se minun vaivalle virnailu, päälle puhuminen ja koko asian tutkimatta jättäminen. Kuhan vaan ei synnytykseen tule tuollasta tyyppiä, sanoin miehelle. Saa pysyä kaukana minusta jatkossa.

Tissit on täälläkin kasvanu ja nännit tummuneet. Ja välillä on jo paidassa maitoläikkä.. Mutta se voi johtua siitä että edellisestä imetyksestä on vain noin vuosi aikaa.

Mammaleggarit minäkin tilasin hennesin verkkokaupasta. Samaten äitiyspikkareita ja jonkun neuleen. Kaupasta tosiaan on aina ne pienet koot loppu ;[

Etenkin iltapahoinvointi vaivaa vielä meikäläistä. Mutta jospa se tällä viikolla jo helpottais...

Mini rv 12+1
 
Hei! Varmaankin tänne saa liittyä vielä mukaan.

15.4. / Pikkusirkku / 31 / 3. / KOS

Olen siis ketjua seurannut jo pitkään ja tuolla kuumeilupuolella ehdin hetken olla. En kuitenkaan uskaltanut tänne ilmoittautua ennen ekaa ultraa. No, torstaina saatiin nähdä pikkuisemme. Sydän sykki ja kaikki oli hienosti. Nyt siis haluaisin mukaan tänne rupattelemaan. Ihanan aktiiviselta vaikuttaa tämä ketju!

Kirjoittelen myöhemmin lisää, kun pääsen koneen äärelle, kännykästä on niin rasittavaa näpytellä!

Pikkusirkku ja pieni rv 12+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Jmia
Tervetuloa mukaan uusille! :)

nunnukka: mun on pitänyt käydä kummastakin aiemmasta sokerirasituksessa vaikka EI ole sukurasitusta, paino on ok, ja sokeriarvot ovat olleet aina hyvät. Nyt joudun todennäköisesti myös käymään vaikka onkin jo kaksi "puhdasta" odotusta takana.

Tiistaina olisi seuraava neuvola, jonne myös miehen pitää tulla. Kuulemma käydään jotain keskustelua perheen hyvinvoinnista(?).
Tuon jälkeen saan varata ekan lääkärineuvolan. Aika vaan kulkee eteenpäin vaikka onkin välillä tuntunut matelevan :)

Olotila: oikeastaan jo aika hyvä. Väsymystä vain hieman, pahaa oloa ei lainkaan, turvotusta ihan pienesti ja näppytilannekin on rauhoittunut. Kohdun kasvuun liittyviä tuntemuksia on aika paljon, mutta ei repäiseviä tai vihlovia kipuja. Koputan nyt kuitenkin puuta, huomenna kun saattaa olla asiat toisella mallilla :D

Boomkaa+pikku papu 12+6
 
Heippa mammat ja tervetuloa uudet! :wave:

Vaatteista, mulla menee vielä omat stretch-farkut. Tavallisia en viitsi edes yrittää päälle. Eivät kuitenkaan tuntuisi enää hyvältä yllä. Töissä käytän enimmäkseen mekkoja tai hameita, joten ne mahtuvat vielä erinomaisesti päälle. Ostin joitakin uusia joustavasta kankaasta tehtyjä, siistejä mekkoja, joissa on sopivasti mahavaraa, ja uskon pärjääväni niillä jopa vuodenvaihteen yli. Mammakaupoissa en ole vielä shoppaillut, ja toivottavasti ei kovin pian tarvitsekaan.

Kasvukipuja on täälläkin alkanut vihdoin tuntumaan. Mahan molemilla puolilla vihloo esim sängystä noustessa tai yskäistessä. Muuten olo on normalisoitunut ja kuvotusta on aika harvakseltaan. Ihokin on onneksi parantunut huomattavasti, eikä uusia näppyjä löydy joka ikinen päivä. =)

Tisseit on jonkin verran kasvaneet, kun vanhempi tytärkin on asian noteerannut. Kuulemma tissit on nyt tosi pulleat. Ja onhan ne paljon täydemmän näköiset kuin tavallisesti, jolloin ne on lähinnä litteät. :D

Keskiviikkona on vihdoinkin ultra. Hieman jännittää, mutta luotan että kaikki on kunnossa. Lähden huomenna työmatkalle ja palaan tiistai-iltana, joten en onneksi ehdi keskittyä hermoiluun. Muuten kyllä ärsyttää lähteä vapaapäivänä matkalle, muutenkin saa niska limassa tehdä töitä, ja viikonloppu lepo olisi tässä vaiheessa todella tarpeen.

Pikku-Katti
 
Hip ja hei! Pienen hiljaiselon jälkeen olen back :D olotiloja ei ole ollut, mutta väsymys on ihan käsinkosketeltavissa. Varsinkin iltaisin töiden jälkeen, voisi simahtaa samantein!

Vaatteista, on ollut puhetta ja omalla kohdalla menee vielä vanhat stretsaavat housut. Töissä käytän Piecesin korkeavyötäröisiä housuja, koska pysyvät hyvin ylhäällä, eivätkä paina vatsaan. Tilasin muutamia viikkoja sitten mamalegginsit H&M:ltä ja niitä käytän myös pitkien neuleuden ja tunikoiden kanssa. Vyötärön kuminauhan kylläkin käännän kaksin kerroin koska tuntuu ettei pysy ylhäällä muuten. Vatsaa kun ei vielä suuremmin ole :)

Tisseistä, itselläni huomasin heti kuukautisten poisjäännin jälkeen, että tissit alkoivat olemaan todellatodella arat ja samalla, kun kipuilu hieman helpotti, huomasin, että alkoivat ne turpoamaan oikein urakalla. Olen mielestäni aika pienikokoinen ja normaalisti kuppikokoni on noin C, nyt jopa D-kupin liivit kiristää ja melonit pursuaa yli :D tarvinee siis pian lähteä kaupoille!

Valkovuodosta, onko monella valkovuodon eritys runsastunut oikein kunnolla? Itselläni huomaan, että alkkareita pitäisi vaihdella pari kertaa pöivässä, ellei käytä ph-suojaa. Ja varsinkin esim liikunnan aikana (lenkeillä) huomaa, että eritys vain runsastuu. Luin jostain, että ihan normaalia, mutta jos rupeaa haisemaan oudolta, niin yhteys neuvolaan..

Ultrakokemuksista, aivan ihana kuulla, että näin monella on ollut jo mahdollisuus päästä näkemään ja kuulemaan pikkuinen. Ja myös toteamaan kaiken olevan kohdallaan! :heart: itse joudun odottamaan vielä pari viikkoa, eli ultra on 12+4 viikolla :(

Tervetuloa myös uusille! :heart: Hitsit! Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka paljon!

Esimiehestäni, kirjoittelin tonne syyskuun ketjuun aiemmin esimiehestäni, joka on täysi mulkero! Ja olen nyt päättänyt tehdä ilmoituksen työsuojeluasiamieheen. Raivostuin suunnattomasti, kun työkaveriltani, joka jäi äitiyslomalle, evättiin kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta palkka, KOKONAAN! Kollegani ei jaksanut lähteä nostamaan mitään juttua, mutta itse koen, että niiden laiton toiminta on pakko pysäyttää!! Olen myös huomannut sen, että minun kohteluni on muuttunut radikaalisti sen jälkeen, kun raskaus heille paljastui (ei omasta tahdostani siis). Esim joudun kiipeilemään tikkailla somistamassa seiniä ja kantamalla painavia pahvilaatikoita. Esimieheni mielestä näytin yksi päivä väsyneeltä ja hän passitti minut myymälän puolelta varastoon hommiin. Siellä siis työnkuva on laatikoiden kantaminen, nosteleminen ja siirtäminen, sekä tikkailla ahtaissa väleissä kiipeily... Oikeasti alan pelkäämään itseni ja maha-asukin puolesta!

Se siitä omanapailusta! Ihanaa ja pulleaa lokakuuta ja superia sunnuntaita kaikille :heart: Kohta on jo joulu ja saadaan herkutella urakalla! Silloin jo puoliväli häämöttää JEE!

Terkuin,

ttaisku 11+0 POKSPOKS!
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa ja Amaya
Meillä on lastenvaunut! Saatiin kavereilta hyväkuntoiset, vaikkakin useammalla lapsella olleet yhdistelmävaunut ihan ilmaiseksi, eivät ole mitään tunnettua merkkiä. Ei oltu vielä juuri lainkaan ehditty perehtyä aiheeseen, mutta heittoaisa, pehmustettu vauvankoppa, sadesuoja, ilmarenkaat jne vaikuttaa hyvältä, ja mahtui autoonkin. Vähän hämmentävää kyllä näin nopea käänne, mutta hyvistä tarjouksista ei kannata kieltäytyä. Tästä koin olevan hyötyö vaunuasiaan pikaoppaana: Miten valita parhaat vaunut: 3 vinkkiä joilla säästät rahaa, aikaa ja hermojasi | Leluteekki
Mietimme, että jos saamamme vaunut alkavatkin tuntua vääränlaisilta, voimme sitten hankkia jotain muuta.

Saimme myös hoitoalustan ja harsoja ja muuta tarpeellista, en ole vielä edes hypistellyt niitä montaa kertaa. Pitääkö tässä joku oma kaappi (tai hyllyjä) perustaa vauvantarvikkeille? Oliskohan joku hoitopyödäksi sopivan korkea lipasto tai kaappi hyvä noille tarvikeille ja sitten myöhemmin vaatteille.

ttausku, tee ihmeessä ilmoitus esimiehesi epäasiallisesta toiminnasta!
Pitää varmaan alkuviikosta koittaa saada oma pomo hetkeksi kiinni, että voin kertoa hänelle itse, ennen kuin asia paljastuu jotain muuta kautta. Muutamille lähimmille kollegoille olen jo kertonut, ja kaveripiirissä useampikin jo tietää.

Oletuksen mukaisesti äitini taisi pikkaisen seota uutisesta, sai kuitenkin viikon ja päivän hillittyä itsensä, mutta nyt on jo ensimmäinen vaatekappale hankittuna, mun mielestä hmm.. melko kauhea kevyttoppahaalari (joka oli niiiiiin söpö ja alessakin) :D. Onneksi se on niin pieni, etteä hyvä jos laitokselta hakiessa käyttöön sopii, etenkin kun huhtikuussa saattaa jo olla yllättävänkin lämmin. En ajatellut olevani mikään stailaaja-mamma, mutta, mutta... Kuulemma mummiltani on myös tilattu pikkutöppösiä, kun äitini ei osaa itse neuloa (en minäkään). Pelkään, että viimeistään jouluna meidät hukutetaan kaikenmoiseen vauvasälään.

Siitä, ettei itse tarvitse ostaa kaikkea, ja varsinkaan uutena, on kyllä iso apu.

Olipas tässä materialistinen päivitys ;)

Tiistaina 2. neuvola, missähän ne voimavaralaput on, nehän pitää sinne täyttää...

Kevis + itu 14 + 4
 
Taustailen täälä, luen tuota teijän edellistä ketjua vielä, halusin alottaa alusta asti lukemisen :)

Tänne kuuluu yhtä hyvää ko aiemminki. Kovasti oon lukenu tyttö vai poika - juttuja, enkä kyllä hullua hurskaammaksi oo tullu.. Luulen että tulee taas poika, tyttöä kyllä toivon niiiiin kovasti että surettaa jotenki ajatus jos en taaskaan saa. Pitää taas rakenneultrassa ottaa sukupuoli selville nii kerkiää tottua ajatukseen jos se on poika. Ei tämmösiä sais haaveilla, eihän :p Minkäs teet, joku tyttösyndrooma mulla on aina ollu.

Väitin ettei mulla oo mitää raskausoireita. Nyt ko tarkemmin miettii nii onhan mulla! Ne vaan ei oo niin voimakkaita ja semmosia et pitäs olla pää pöntössä pahoinvoinnin takia. Aika aikasin mulla tuli jo hajuaisti niin paljo paremmaks et rupes inhottaa kaikki hajut, miehen hengityksenki haistoin toisesta huoneesta asti.. Kahvin hajua en voi sietää taaskaan. Jääkaappi haisee aina pahalta. Kokishimo on iskeny, myös karkkihimo. Pelottaa sikana hampaitten puolesta tää raskaus. Pissattaa yöllä ja päivällä koko ajan. Nään ihan sairaita unia. Tissit ei oo kasvanu paljon mut ne on täyteläiset ja hieman arat (eka raskauden jälkeen niistä tuli koiran korvat). Housut on alkanu nyt puristaan niin että tulee huono olo, annan siis napin olla auki.

Tää on hyvä päiväkirja :D Just luin viime raskauden ketjuja, kiva ko on jossain ylhäällä tuntemukset!

Tuli mieleen pahoinvoinnista, onko kukaa ikinä oksentanut esim kaupassa? Mulla tulee aina välillä tosi paha olo ja mietin miten nolo ois laatata hyllyjen väliin. Tai linja-autoon. Tai mihin tahansa missä on ihmisiä.

Keesha 10+5
 
Mites teillä muilla, onko millaisia kipuja ja kolotuksia?

Mulla alkoi eilen tuntua kipua/jomotusta/ikävää tunnetta lonkkien ja nivusten seuduilla. Aamupäivästä kipuilua ei ollut, mutta nyt taas iltapäivästä sama tunne alkoi vaivata. Lisäksi alapäässä on outo paineen tunne, sellainen jomottava, hiukan menkkakipua muistuttava. Tämä tunne helpotti hiukan, kun kävin pitkälleen sohvalle. Liekkö nämä kipuilut asiaan kuuluvia? Huolettaa jonkin verran.. :(

Nyt pitää lähtä ulos tytön kanssa.

Bebe ja pikkuinen 14+1
 
Pitkästä aikaa tuun taas kirjottelemaan. Oon aika harvoin koneella, on niin helppo kännykällä olla netissä. Pari kertaa päivässä käyn kuitenkin lukemassa mitä ootte kirjotellu, kännykällä vaan on niin ärsyttävä kirjottaa pidempiä tekstejä niin jää sitten vaan lukemiseksi! :)

Supisteleeko jo muilla? Mulla alkoi harjoitussupistukset esikoisestakin aika aikasin, muistaakseni joskus viikoilla 21-22. Nyt on jo noin viikon ajan alamaha kovettunut hetkeksi, on siis ihan selviä supistuksia. Tosi outoa että jo nyt, vaikka eiköhän se ihan normaalia ole niin kauan kun ne on kivuttomia? Ja onneksi niitä ei ihan joka päivä tuu..

Vauvaunia oon jo nähnyt muutaman. En muista että esikoisesta olisin näin useasti nähnyt, jos edes ollenkaan. Unissa vauva on täysikasvuinen, mutta syntyy kuitenkin näillä viikoilla. Ja aina on ihan terve ja normaali, ollaan aina "onnekkaita kun ei tarvitse odottaa huhtikuuhun asti vaan saadaan vauva puoli vuotta etukäteen!". Mitä ihmettä mun päässä liikkuu öisin. :D Toivottavasti ei ole enneunta, vaan saan pitää pikkuisen kyydissä huhtikuun puoliväliin asti! Onko muut jo nähnyt vauvaunia?

Torstaina on vihdoin np-ultra! Ei jaksais millään odottaa. Luottavaisin mielin oon menossa, koska kuukauteen ei oo enää tullut yhtään verta ja muutenkin tuntuu vaan että raskaana ollaan. :)

Kati & Nappi 12+5
 

Yhteistyössä