Huhtikuun hurmurit 2016 *huhtikuussa* MEIDÄN KUUKAUSI!

Napailua: Mullakin poksahti eilen se 40+0 että poks, mutta ei vielä mitään merkkejä mistään. Nukuin koko viime yön aika heikosti. Eka ei meinannut tulla uni silmään ja sitten oli pientä jotain nipistelyä ja vessassa ramppaamista. Jotenkin tänään kiukuttaa ihan hirveesti kaikki. Toi sää on noin surkea aina vaan ja vauva vaan ei synny.

Kävin eilen Hyvinkäällä kontrollikäynnillä (omasta pyynnöstä) ja ultrattiin vauva sekä istukka ja virtaukset ja muut. Kaikki oli tosi hyvin. Olin vielä 20 min. käyrilläkin. Kohdunsuulla oli jotain tapahtunut. Kanava oli lyhentynyt 2 cm:iin ja pehmentynyt, ulkosuu sormelle auki, mutta sisäsuu vielä kiinni. Kylläpä muuten tuntuikin inhottavalta se kokeilu. Auts. Meinasin nousta penkistä, vaikka olikin nopea tarkistus.

Eilen vielä vähän siivoamista, lakanoiden vaihtoa ja kunnon saunomiset päälle. Eikä mitään silti. Alan Kapusha minäkin olla sun kanssa samoilla linjoilla. Syntyyköhän nää meidän vauvat ikinä. Puuh. Voisko ees aurinko pikkuhiljaa paistaa. En kestä tota harmautta tuolla ulkona. Tulee migreeni. Mur.
 
Nukkuminen..tai noh "nukkuminen" on täälläkin vähä sitä sun tätä.. Vähän väliä herää kun lonkkia polttelee. Nyt oon selkeesti juonu aivan liian vähän kun en oo heränny yöllä vessaan kun kerran! Ja muutenkin kyl tuntuu olossa...

Täällä paistaa aurinko ja on niin keväinen ilma... Mielummin sais tulla vettä vaakatasossa ja olla karmea myrsky!! Sopis mun mielentilaan ja vois vaan kököttää sisällä ;)

Se vyöhyketerapia oli kyl tosi ihanaa :rolleyes: Se käsitteli lantion jotakin pisteitä mitkä on jalkapöydissä ja nilkoissa,mut käsittelyn aikana tuntui kyl lantiossa.. Sanoi et lihakset on tosi kireät ja muutenkin kaikki stressipisteet tuntui olevan ihan jumissa.. YLLÄTTÄVÄÄ :LOL: Teki myös semmoista et noi nesteet lähtis liikkeelle, saa nähdä. Oli meinaan sit tullu 1,6kg viikossa painoa!!!! Ja en oo kahteen päivään saanu ees oikeen syötyä et oon vissiin luonnonoikku et vaikkei syö ni paino se vaan nousee :confused::confused:
Neuvolassakin kävin ja kaikki ok, olin 20min ulkona sieltä. Eipä mitään ihmeempiä, ens keskiviikkona uusiksi ja soittaa sit mulle ajan sinne ya-kontrolliin joka osuu ÄITIENPÄIVÄKSI!! Voisin oikeesti tehdä sinä päivänä jotain muutakin kun mennä johonkin kontrolliin... :devil: Jos siellä ois ihminen joka sitä aikaa varaa ni pistäis sen jo perjantaille jolloin olis 41+3 ni sais sunnuntaina sit mättää kakkua kaksin käsin koko päivän :p Sitten näkee et lähteekö käynnistys nollasta vai ei.

Koitetaan Mustikka vielä tsempata vähän, vaikka tekis mieli huutaa täyttä huutoa et "nyt *umalauta ulos minusta!!". Tuntuu se epäreilulta et toiset saa vauvansa 2-3vkoa etuajassa ja toiset sitten kärvistelee.. Tasan ei mee nallekarkit..:unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: Zenmama
Tsemppiä mustikka ja kapusha!
Itsekin olen edelleen kasassa, rv 40+3 tänään.. Ja mieli alkaa olla sen mukainen. Eilen itkin itseni uneen, kun tää mun kroppa vaan päivästä toiseen kipuilee ja supistelee (välillä hyvinkin säännöllisesti ja tuntuvasti), mutta vauva ei tajua ulostautua siltikään. Jos mun kroppa ei vaan osaa tätä hommaa..? Alan olla melko poikki. Tämä tän tyyppinen supistelu on jatkunut sunnuntaiaamusta asti. Maanantaina supistelut hieman laantui. Tiistai-iltana tuli taas illasta/alkuyöstä 6min välein sellaisia supistuksia, et pitivät mua pitkään hereillä. Ja mietin jo toiveikkaana, et josko tänä yönä. Mut sit lopulta taas nukahdin. Eilen tuli levossa 8-15min välein supistuksia ja pystyssä jopa 3-5min välein jossain vaiheessa. Huono olo on ollut koko eilisen päivän ja pari kertaa oksensinkin. Eilen illalla nukkumaan mennessä tuli 12min välein ja aamuyöstä valvoin nyt klo 3.00-4.30 lonkkasärkyjen ja 10min välein tulevien supistusten vuoksi. Ei näy lapsivettä eikä vereslimaista vuotoa. Enää en edes tiedä pitäiskö sellaisia odottaa, kun kaikilla ei tuu kun vasta ponnistusvaiheessa.. Näillä nyt kumminkin on kärvistelty ja yhessä kasassa edelleen ollaan :( Huonoa oloa tänäkin aamuna. Vatsa tyhjenee päivittäin (sen nuo supistukset saa sebtään aikaan). Sunnuntaina näytillä käydessä oli kohdunkaulan tilanne se, että kaulaa jäljellä 2-3cm ja sisäsuu kahdelle sormelle auki. En sitten tiedä mikä nyt on tilanne. Enkä kyl enää rehellisesti osaa sanoa milloin mun pitäisi taas mennä sairaalaan. Synnytän varmaan kotiin, jos mun kroppa tän homman handlaakin, kun en usko enää omiin tuntemuksiini ollenkaan.. :(
 
Ehkä mä vaan oon ollut liian toiveikas näiden tuntemusten vuoksi siitä, että tämä tajuaisi ulostautua ennen rv 41 alkamista.. Kun ei nuo aiemmatkaan oo syntynyt näillä viikoilla. Ja kumpikin aiempi on joko vauhditettu tai käynnistetty, joten mulla ei oo kokemusta siitä kun synnytys käynnistyy ja etenee itsestään. Jos tässä nyt vaikka vielä viikko tai ylikin menee näillä oirehdinnoilla ennen kuin vauva syntyy, niin oon sit jo fyysisesti ja henkisesti lopenuupunut..
 
Joko muilla vauvansaaneilla on aloitettu seksielämä? Täällä jo hyvässä vauhdissa touhuilut entiseen malliin :) Meillä tuli beibille mahanpuruja heti kun aloitettiin d-vitamiinit. Nyt en oo antanut ollenkaan. Sitä siis kokeiltiin missä maitohappobakteerit samassa mut ei päästy 1 tipasta pidemmälle.. kolmena päivänä annoin 1 tipan ja huudot loppui kun en oo nyt antanut. Täysimetyksestä luovuttiin kans, desin oon antanut illalla ja desin yöllä korviketta niin nyt on taas nukuttu hyvin. Meillä arvostetaan nukkumista enemmän kun koko yön tissillä roikkumista. :D -Katjuska ja poju ylihuomenna 3vk.
 
Vaimo85; Ei lohduta varmasti yhtään, mut tiedän miltä susta tuntuu. Se syö fyysisesti ja henkisesti kun jatkuvasti sattuu. Ja se et sit kerkee vähän jo miettiä et josko nyt tuliskin itestään ja sit taas laantuu alkaen muutama ntunnin päästä uudestaan. Kroppa kyl "kuluu" tässä hommassa et kiva se on sitten ,kun vihdoin häädetään vauva ulos, olla aivan loppu :unsure: Mua rupee kyrsimään tää vetinen valkovuotokin; koko ajan alkkarit märkänä ja saa miettiä et oisko lapsivettä vai ei. Oon tullut siihen tulokseen monesti et kyllä sitä lapsivettä tulisi enemmän.
Mulla esikoinen syntyi 42+3 ja tosiaan käynnistettynä ja olen siihen nytkin varautunut. Ei se vie sitä turhautumista ja alavireisyyttä pois... Mitään ei huvita tehdä, mihinkään ei huvita mennä eikä ketään huvita nähdä. Et varmaan kökitään esikoisen kanssa seuraavat 2vkoa vaan kotona.. :cry:
Ois ollu niin kiva et vauva ois ollu jo vappuna täällä! Mutta ei, varmaan paistelen munkkeja ja mahakin vielä palaa kun se tökkii koko ajan jokapaikkaan.. Menen kohta ja kasaan trampoliinin ja menen sinne pomppimaan, maan vetovoiman ois pakko toimia ja PLOPS vauva tulee ulos :p
On sen vyöhyketerapian "ansiosta" lantio sitten ihan pikkasen kipeä. Hyvä et pääsee kävelemään. Se kyllä varoittikin et noin vuorokauden voi särkeä..
 
Tsemppiä vielä vauvaa odottaville! Vaimo 85 ei kyllä kuulosta kivalta tuollainen kokoaikainen supistelu:( Väsyttää varmasti koko kropan kunnolla. .

Meidän mussukka nyt 9 päivää vanha ja mietitään tuota seksielämän aloittamista... Kuopuksessa aloitettiin 10 päivää synnytyksestä, mutta nyt sanottiin ettei saisi aloittaa yhdyntöjä ennen kuin jälkivuoto loppu:eek: Mulla menee siihen joku 6 viikkoa?! Ja aiemmin olen ymmärtänyt, että pitää käyttää kortsua jos jälkivuoto vielä on ja se riittää? Nopealla googlailullakin suositellaan jälkibuodon loppumista. ...
 
Ei tarvii odottaa jälkivuodon loppumista jos käyttää kortsua! Niin kauan kuin on jälkivuotoa = kohdunsuu on auki ja infektioriski suurempi, siksi kortsu.

Täällä olis haluja mut alapää on vielä kipeä ja joku yks tikkikin vielä hengailee mukana vaikka tuosta ulkopuolelta ovat jo tippuneet. Taidan ensin öljyillä arpea ennenkuin uskaltaa muuta touhua..
 
  • Tykkää
Reactions: Pähkinäpuu
hellurei :)

Tänne ei oikeestaan mitään uutta :D Vauva syö nukkuu, syö ja nukkuu :D Iltasin on sitte enmmän valveilla ja yöt nukkuu suht hyvin. Nyt ei oo pikkusella maha toiminu päivään, niin eilen sitte yritettiin hieroo ja tehdä kaikkee.. Toivottavasti rupeis toimimaan tuo maha!

Meillä on alotettu ristiäisvalmistelut. Meillä ois ristiäiset 29.5 :) Pappi on hankittu, mutta pitäs vielä miettiä ruuat ja tarkkaan ketä kutsuu yms :ROFLMAO:

Mulla on ollu nyt muutaman päivän mieli vähän maassa. Tuntuu, että vauva haluaa koko ajan olla tissillä ja itse ei pääse lähtee täältä talosta mihinkään. Ja kelitkin on vaan sateisia.. Ei olla päästy miehen kanssa petipuuhiin. Mies haluais, mutta ihteeni ei vaan huvita. Mua ei huvita tällä hetkellä oikeestaan mikään...:unsure:
 
Mua harmittaa kelit myös.. En jaksa/halua lähteä rämpimään vesisateeseen ja tuuleen, mutta olisi kiva päästä vaunulenkeille kohentamaan kuntoa ja omaa oloa! Toivottavasti kohta kelit parantuu :)

Meilläkin vauva syö ja nukkuu ja on kyllä kovin tyytyväinen. Itke ei vielä muuta kuin maitobaarin välillä liian hidasta avautumista...

Voisko sulla pippuri olla lievää babybluesia jos on vähän alavireinen mieli?
 
Oot varmaan kuullut pippuri tän monesti, mutta vinkkaanpa vielä. Kantoliina! Mä harjottelin löysäämään trikooliinan sidontaa niin, että pystyn nyt myös imettämään vauvaa liinassa. Vähän täytyy toisella kädellä tukea päätä, mutta samalla voi kävellä ja toisella kädellä puuhailla muuta :D syönnin jälkeen vauva on jo melkein unessa, joten ei kun liinan kiristys ja menoksi! Siitä voi vaikka mennä ulos, jos löytyy takki jonne mahtuu yhdessä sisälle.

Mutta tsemppiä, varmasti verottaa tuollainen.. toivottavasti kelit paranee ja sulla mieli sen myötä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Irith
Mun vinkki tissilläroikkujien äideille; leffat ja sarjojen tuotantokaudet! Mä katsoin esikoisen tiheän imun kausina parin sarjan kaikki tuotantokaudet, levyt vaan vaihtui. Ei haitannut niin istua sohvalla vaan kun oli jotain mielenkiintosta katsottavaa ja pysyi järjissään! Oo pippuri tarkkana ton olon kanssa jos ei tunnu menevän ohi niin puhut neuvolassa.Tosin voi olla ihan babybluesia vaan ja ohimenevää mutta eittei tule mitään vakavaa :)

Eilen kyllä kamelinselkä meinasi katketa ihan kokonaan... Kuulin TAAS uuden vauvauutisen ja tämäkin tapaus 10pv etuajassa syntynyt. Muutenkin olin tosi kipeä,väsyny ja turhautunut niin rupesin itkemään eikä siitä meinannut tulla loppua :eek: Turhautumisen poistamiseksi lähdin lenkille ja siitähän nyt tuli vaan kipeempi olo:sick: Saunakaan ei kipua poistanut... Mies on ihan pulassa mun kanssa kun puran kaiken tän ketutuksen siihen ja kun välistä sit itken ihan lohduttomasti niin se ei oikein tiedä lohduttaakko vai antaakko mun olla rauhassa...

Ollaankohan me jotenkin outoja kun esikoinen oli silloin 2kk kun ekan kerran touhuiltiin? Ja mulla oli kuitenkin "vaan" sektiohaava et alapää ei tarvinnut parantumisaikaa. Me oltiin niin sekaisin ja ihmeissään vauvasta et ei käynyt touhuaminen edes mielessä (n) Ja mä en oikeen meinannut tottua siihen mun "uuteen" kroppaan kun se maha ei palautunut kun vasta reilu vuosi synnytyksestä ja seki kovan treenin tuloksena..
 
Pippuri ei oo vakavaa näin pienillä maidonjuojilla vaikkei maha toimis muutamaankaan päivään! :) Näin mulle terkkari sanoi, kun itsekin olin huolissani kun ei ollut pariin päivään tullut kakka. Sieltä sitä sitten tuli parin päivän edestä pian. :poop: Mutta tosiaan nuo mahanhieronnat ja jumpat varmasti auttaa, vois kuvitella että kylvettäminenkin rentouttais. Linkkaan tähän taas näitä Kaksplussan vauvahierontavideoita, tai tässä maha mutta sieltä löytyy muitakin:
Musta niin ihanaa hieroa öljyllä vauvaa, se nauttii! :barefoot:
Ja tsemppiä Pippuri olotilojen kanssa. Tosiaan jos ei mene ohi niin kannattaa jutella neuvolassa. <3 Mullakin oli tossa yks viikko melkoisia tunnevaihteluja, hormonit ja väsymys ja kaikki uusi teki temput.

En tiiä mitä itsekään tekisin jos en viihtyis telkkarin ääressä. Löysin nyt kyllä kivan kirjankin jota lukea imettäessä. Puhelimesta voi selata nettiä. Toki vauvaakin mielellään katselee, mutta ei ihan koko päivää. :D
Kantoliina on ihan huippu juttu kyllä!! (y) Ite en siinä imetä mutta vauva rauhoittuu ja saa kädet vapaaksi.

Katjuska uteliaisuuttani kiinnostaa että miten teidän vauva on reagoinut korvikkeeseen, onko tullut vatsakipuja tms.?

Mukavaa vappua kaikille ja tsempit vielä kerran kärvistelijöille, sääliks käy mutta jaksakaa vielä hetki... :)
 
Pähkinäpuu Ei oo tullut vauvalle mitään oireita tosta korvikkeesta. Semperin korviketta oon antanut. Tai siis silleen on reagoinut että nukkuu pitkän pätkän aina kun oon antanut korviketta :D eli positiivinen reaktio siis. En oo nyt muuten antanut edelleenkään korviketta, mut yöllä tissitankkauksen päätteeksi vielä puol pulloa korviketta ja sit nukutaan siitä aamuun asti, jes!

Tyytyväinen vauva palasi muutenkin meille,kun unohdettiin nuo d-vitamiinit nyt.. Sanoin neuvolassakin, niin neuvoi mua syömään itse reilusti d-vitaminia niin saa sitä äidinmaidon kautta sit myös :) ja kokeillaan uudestaan vaikka ensi viikolla, ja hitaaseen tahtiin.. Jos ei kestä tuota öljypohjaista niin kokeillaan sit jekovitia,vaikka se imeytyykin huonommin.
 
Ihanan paljon tekstiä! Tsemppiä loppuun vielä teille joilla nyytit masussa!!!
Meidän Nöösikkä on ensimmäinen neljästä joka kaipaa myös lisämaitoa. Oltiin useampi päivä tissillä aamusta iltaan mutta ilmeisesti lisämaidon tilaaminen ei toiminut. Nyt annan myös kaks kertaa päivässä korviketta ja niiden jälkeen otetaan aina piiiiiitkät päikkärit ja ollaan tyytyväisiä.
D-vitamiinia en ole vielä aloittanut. Katsotaan vaikka ens viikolla... Kyllä ne siellä kaapissa odottaa :)
Seksiä ei olla vielä aloitettu mutta jo puhuttu. Nyt ollaan koko perhe reissussa joten toivottavasti sitten maanantaina :whistle:
Mukavaa vappua kaikille ja nyt odotellaan Vappu-vauvoja!!!!
 
Täällä on kans tiheän imun kausi menossa, mut maitoa kyl riittää luovutukseen asti joten en huolehdi, olkoon tissillä vaikka vuorokauden ympäri :) Jekovitsit aloitettiin meillä 2vkon iässä kun muutenkin mahakipruja (joihin kyl Cuplaton auttaa). Hitaasti edetään eli 1 tippa kahtena ekana päivänä, nyt on mennyt pari päivää 2 tippaa ja pientä mahanpurua, en taida vielä nostaa annosta..
 
Mukavaa vappua kaikille! :)

Mä oon jo luovuttanut sen suhteen et täältä vappuvauvaa saatika huhtikuun vauvaa syntyy.. Maanantaina vika neuvola tiedossa.

Me mennään tänään viettämään vappua kahden ystäväpariskunnan ja heidän lasten kanssa. Toisella näistä kavereista on 4vk ikäinen vauva. La oli huhtikuun alussa..
Vähän oon kateellinen.. mut mukavaa päästä pois täältä kotimaisemista hetkeksi.

Vaimo ja masussa liiankin tiiviisti pysyttelevä vaavi rv 40+5
 
Viimeksi muokattu:
Vappuaaton tervehdys kaikille!

Ihan hirmuisesti haluan toivottaa tsemppiä ja lähettää virtuaalisen halauksen teille, joilla vauva vielä sitkeästi pysyttelee mahassa. Ei ole herkkua se loppuaika, ei.. Mutta oikeasti ihan pian niiden viimeistenkin huhti(touko)kuisten on maailmaan saavuttava (y)

Meillä oli Niilon kanssa alkuviikosta päivää vaille kuukauden ikäisenä taas sydänkontrolli. Edellisenä päivänä käytiin EKG:ssä (sujui kuin unelma, Niilo katseli rauhallisena ympärilleen koko tarvittavan ajan ja saatiin kerralla hyvä ajo) ja keuhkoröntgenissä (eka kuva meni ok, toisen ajan huusi raukka kurkku suorana). Tiistaina sitten oli sydänultra sekä verenpaineiden ja happisaturaation mittaukset. Sydämen tilanne on alkanut nyt pikkuhiljaa hieman pahenemaan ja meillä on vielä yksi seurantakäynti Hyvinkäällä, sen jälkeen siirrymme Helsinkiin lasten sydänpolin asiakkaiksi. Voi olla, että Niilolle pitää tehdä tulevaisuudessa pallolaajennus. Toistaiseksi on ollut oireeton ja toivotaan, että pysyykin. Kasvua seurataan tarkasti ja jos ilmaantuu pään hikoamista syödessä, täytyy ottaa heti yhteyttä lastenpolille. Niilon mitat olivat silloin päivää vaille kuukauden ikäisenä 3775g ja 51,7cm. Painoa tullut hyvin, pituus menee siellä jossain -2SD tuntumassa, kuten meillä on kaikilla lapsilla mennyt.

Meillä menee D-vitamiinina päivittäin DeviSol drops D3, 5 tippaa. Välillä on hetkittäin tippojen jälkeen vatsanväänteitä, mutta ei mitään pitempiaikaista itkuisuutta. Aloitin ensin 2 tipalla viikon, siitä ei vielä tullu mitään, mutta nyt kun saa täyden määrän niin tosiaan joinakin päivinä selkeästi mahaa kipristelee. Eiköhän kohta totu. Niilo saa ruokana pelkästään korviketta, Nan-merkkistä. Lähes joka päivä saa myös ummetuslääkettä. Tiedän neuvolan ohjeen, että imeväisellä on ok, vaikkei joka päivä kakkaakaan. Mulla on vaan eri kokemus yhteensä kolmen oman vauvan kanssa. Jokainen on ollut selkeästi tuskaisen ja levottoman oloinen, jos edellisestä kakasta on ollut yli vuorokausi. Muiden kanssa vielä pärjättiin, kun kakka sitten lopulta normaalina tuli. Mutta Niilo tekee ilman tuota lääkettä sellaisia kauhean kovia papanoita ison itkun siivittämänä. Joten suosiolla käytetään tuota pehmittäjää. Välillä kokeilen pitää välipäiviä, mutta selkeästi sitten kakka muuttuu heti seuraavana päivänä kiinteäksi.

Niilo on hieman muuttanut rytmiään tällä viikolla. Käytännössä menee yöunille aiemmin ja herää aamulla aikaisemmin. Tämä sopii mulle paremmin kuin hyvin. Yöunet ovat siis olleet nyt viimeaikoina n. klo 21.30-5.30, syö yleensä klo 1-2 aikoihin ja välillä myös aamuyöllä toisen kerran. En ole kokeillut jatkaisko unia pelkällä tutilla ja silittelyllä, vaan käyn hakemassa pullon siinä vaiheessa kun alkaa äheltää.

Me ollaan käyty päivittäin kiireettömiä, ihania vaunulenkkejä. Niilo nukkuu vaunuissa sen 3-4 tuntiakin päikkäreitä, jos vaatetus on sopiva. Herkästi tulee vaan puettua liikaa, nuo vaunut on jotenkin niin suojaisat ja lämpimät. Nautin tästä vauva-ajasta kyllä ihan mielettömän paljon! Vähän tuolla alitajunnassa ehkä pelottaa se mahdollinen pallolaajennus, mutta olen tarkoituksella välttänyt sitä vielä isommin ajattelemasta. Murehditaan sitten, kun sen aika on.

Nyt minimies herää..

T. Huhtihapsukkainen ja Niilo 1kk 3 pvää
 
Kiitos kaikille vinkeistä ja tsempeistä <3

Täällä on jo hiukan parempi olo ja kaverit oli eilen järkänny mulle ylläri grillibileet ihan vaan mua piristääkseen :love: itkuhan siinä tuli, mutta oli kyllä ihanaa!

Täällä vauva on nukkunu yöt hyvin, mutta iltasin on vähän kiukkunen ollu ja tuntuu, että siellä tissillä pitää olla koko ajan varsinkin illalla :unsure: Pumppaa kyllä aamuisin valmiiks maitoa jääkaappiin, että voi sitä sit antaa ja saa tissit vähän levättyä.

Tänään käytiin pitkällä vaunulenkillä vauvan ja miehen kanssa, kun oli niin ihana keli:)

Sais jo loput vauvat tulla huhtikuista maailaan:love:

Pippuri ja pirpana 3 viikkoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Nöösikkä
Rv 41+0, poksista vaan..:confused:
Neuvolassa käyty ja siellä kaikki pissaa ja verenpainetta myöten ok. Sf-käyrä taittuu alaspäin ja vauva lähtökuopissaan. Kun vaan tajuaisi ulos tulla.. :cautious: Turvoksissa, kivuliaana ja kyllästyneitä täällä jo ollaan :confused: Mut max viikko, niin tämäkin on ulkona, varmasti. Tavalla tai toisella. Nyt ollaan kuopuksen kanssa terassilla syömässä aamupalaa/lounasta ja nautitaan auringonpaisteesta.
 
Turvoksissa, kivuliaani ja väsyneenä täällä minäkin... On ollu niin kova harmistus päällä että multa on ääni lähtenyt lähes kokonaan ja nyt sit vielä naama enemmän turvoksissa kun jo aikaisemmin paikattu hammas vissiin tulehtunut.. Kiva soitella huomenna hammaslääkäriin aikaa,kun rv41 on täynnä..
Eilen jo hetken luulin et tämä tuleekin ittekseen, mut sit taas nukuinkin yöllä jonkin verran et se siitä..
Näillä näkymin vauva syntyy toukokuun puolivälissä..Ens su ya-kontrolli ja JOS en saa käynnistystä ensi maanantaille niin räjäytän koko PHKS:n. Mulle on aivan sama onko paikat kypsät vai ei, ne ei viimeksikään siinä muutamassa päivässä kypsyneet mihinkään..:devil: Sais tää kärsimys jo loppua... Alkaa enemmän vaan toivoa et pääsee tästä kivusta eroon kun et näkee vauvan tällä menolla..
 
Hirveästi tsemppiä sinnittelijöille! Koittakaa kestää vielä vähän :unsure: ja tsemppiä Niilolle!

Täällä 3 viikkoa täynnä ja vanhemmilla pientä kisaväsymystä ilmassa :confused: tissit suihkuaa niin et syöminen on yhtä taistelua ja pulauttelua. Ja syöntiväli on 1,5-2h pääasiassa, nyt jo kohta viikon, koska tiheä imu tai jotain, joku vaihe. Sylissä olis oltava koko ajan, hankin eilen rengasliinan lainaan. Typy kasvaa tasaisesti, eilen neuvolassa 3780g ja 53,5cm, kaikki hyvin. D-vitamiini menee edelleen 2 tippaa, kun 3 aiheutti liikaa mahavaivoja. No onhan 2 parempi kuin ei mitään :D
 
Oon kans miettinyt aiheuttaako D-vitamiini mahavaivoja ja vähensin sitä nyt. Syön ite aika paljon Deetä niin siitäkin saa. Kuinka pitkään kerrallaan muuten teijän vauvat syö? Meillä oisko jotain 20–60 min, riippuen kuinka pitkä väli ollut edellisestä, kuinka väsynyt on jne. Nyt on alkanut syödä nopeammin (ja myös harvemmin tällä hetkellä) ja tisseistä tulee tosi tasasesti ja hyvin maitoa. Pumppailen myös varastoon joka päivä ainakin kerran, mikä taitaa vähän lisätä maidontuotantoa. Tänään poju tasan 5 viikkoa. :) Juuri kantoliinassa nukkua tuhisee.
 

Yhteistyössä