äiti vieraalta maalta
Onhan se kiva, kun lapsilla on kavereita, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että mistä meidän lapset ovatkaan löytäneet niin hermoille käyviä sellaisia..
Vanhimman lapsen kaksi parasta kaveria ovat molemmat ainoita lapsia, pilalle hemmoteltuja, huomionkipeitä. Yrittävät koko ajan määräillä. Toinen heistä käy erityisesti minun hermoilleni, koska kulkee meillä ollessaan mun perässä kyselemässä, neuvomassa tai kertomassa jotain omia juttujaan. Se saattaa oikeasti neuvoa mua vaikkapa tiskikoneen tyhjäämisessä. "Jos ei oo kunnolla puhdistunut, niin kannattaa vaan raaputtaa ne liat pois. Ei niitä kannata uusiksi pesuun laittaa". Huoh.. Tyyppi on 10-vuotias ja minä yli 20 vuotta vanhempi. Ehkäpä osaan kuitenkin itse astiani tiskata..
Toinen lapsi taas onnistuu löytämään rinnalleen aina niitä luokan äänekkäimpiä, yleensä yksinhuoltajien lapsia, jotka ovat valtavan itsenäisiä ja ylisosiaalisia. Omat lapset ovat rauhallisia, joten olen tottunut siihen, että meillä on rauhallista ja mukavaa, mutta auta armias, kun jompi kumpi noista kavereista saapuu meille. Alkaa ihan hirveä älämölö. Juoksentelevat ja tuo kaveri availee kaappien ovia, vinkuu miten on nälkä ja haluaa ruokaa, kyselee herkkuja, käy itse pakastimella etsimässä jäätelöä. Ei kunnioita minua eikä meidän kotia. Monta kertaa on sanottu, että meillä vieraat ei mene kaapille ja meillä herkut syödään viikonloppuna. Ruoka on silloin kun meillä on ruoka-aika enkä ala erikseen lasten kavereille ruokia laittamaan. Joku leipä, jogurtti tai hedelmä välipalaksi on eri asia, mutta kun ne ei kelpaa, kun on iso nälkä..
Olenkohan mä ihan kamala äiti, kun väsyn lasteni kavereihin? Haluaisin olla äiti, jonka kotiin on aina lasten ystävät tervetulleita, mutta kun ne on tuollaisia energiasyöppöjä. Huh huh.
Vanhimman lapsen kaksi parasta kaveria ovat molemmat ainoita lapsia, pilalle hemmoteltuja, huomionkipeitä. Yrittävät koko ajan määräillä. Toinen heistä käy erityisesti minun hermoilleni, koska kulkee meillä ollessaan mun perässä kyselemässä, neuvomassa tai kertomassa jotain omia juttujaan. Se saattaa oikeasti neuvoa mua vaikkapa tiskikoneen tyhjäämisessä. "Jos ei oo kunnolla puhdistunut, niin kannattaa vaan raaputtaa ne liat pois. Ei niitä kannata uusiksi pesuun laittaa". Huoh.. Tyyppi on 10-vuotias ja minä yli 20 vuotta vanhempi. Ehkäpä osaan kuitenkin itse astiani tiskata..
Toinen lapsi taas onnistuu löytämään rinnalleen aina niitä luokan äänekkäimpiä, yleensä yksinhuoltajien lapsia, jotka ovat valtavan itsenäisiä ja ylisosiaalisia. Omat lapset ovat rauhallisia, joten olen tottunut siihen, että meillä on rauhallista ja mukavaa, mutta auta armias, kun jompi kumpi noista kavereista saapuu meille. Alkaa ihan hirveä älämölö. Juoksentelevat ja tuo kaveri availee kaappien ovia, vinkuu miten on nälkä ja haluaa ruokaa, kyselee herkkuja, käy itse pakastimella etsimässä jäätelöä. Ei kunnioita minua eikä meidän kotia. Monta kertaa on sanottu, että meillä vieraat ei mene kaapille ja meillä herkut syödään viikonloppuna. Ruoka on silloin kun meillä on ruoka-aika enkä ala erikseen lasten kavereille ruokia laittamaan. Joku leipä, jogurtti tai hedelmä välipalaksi on eri asia, mutta kun ne ei kelpaa, kun on iso nälkä..
Olenkohan mä ihan kamala äiti, kun väsyn lasteni kavereihin? Haluaisin olla äiti, jonka kotiin on aina lasten ystävät tervetulleita, mutta kun ne on tuollaisia energiasyöppöjä. Huh huh.