Ihmetystä (eskarista myöhästely)

Olen tässä jo jonkin aikaa ihmetellyt, että miksi jotkut lapset myöhästelevät eskarista alituiseen.
Melkeinpä joka päivä mun poika sanoo, että "tänään se ja se oli myöhässä". Lasten vanhemmat kuitenkin saattavat lapsensa eskariin, joten mikäköhän siinä on, ettei sitä kelloa osata lukea.

Ei se, että mua toisten myöhästely haittaa, mutta musta olisi hyvä lapselle opettaa, että eskariin ja kouluun mennään silloin,kun pitää.
 
"vieras"
jotkut katsoo oikeudekseen kulkea omien aikataulujensa mukaan piittaamatta siitä että se haittaa muiden hommia. en tarkoita nyt niitä jotka satunnaisesti myöhästyy vaan niitä tapamyöhästelijöitä. tätä näkee vaikka lääkärin vastaanotolla, kampaamossa, ym. missä joka kerta ollaan "hieman myöhässä" kun joku asiakas ei oo suvainnu ajoissa tulla.
 
[QUOTE="möh";22000648]Ompas nipo poika sulla[/QUOTE]

Poika on 6-vuotias lapsi, joka kertoo, kun minä kyselen eskaripäivän kulusta. Jos en kyselisi,poika tuskin kertoisi yhtään mitään. Minusta on kuitenkin tärkeää tietää, miten pienen päivä on sujunut ja siinä samassa nuo myöhästelyt ovat "tulleet ilmi".

Näen minä näitä vanhempia myös viemässä lapsiaan kouluun, kun minä kävelen koulusta jo kotiin päin.
 
Sokea Reetta
Jotkut ei vaan saa elämäänsä silleen järjestykseen. Meilläkin tosi mukavat ja ihan fiksut (muuten) naapurit, mutta lapsia saattavat kouluun JOKA PÄIVÄ silleen, että kun minä tulen, niin he lähtevät. Joten lapset (eskari ja tokaluokkalainen) myöhästyvät joka päivä noin 10 minuuttia. En tajua. Viime vuonna ekaluokkalaisen kanssa oli sama juttu: joka päivä myöhässä.

Paha mennä toisia arvostelemaan, mutta kyllä tollanen on mun mielestä jo toisia häiritsevää. En tajua, miten opekin kestää. Ja kun ei se niin vaikeeta voi olla herätä 15 min. aikasemmin.
 
v
Poika on 6-vuotias lapsi, joka kertoo, kun minä kyselen eskaripäivän kulusta. Jos en kyselisi,poika tuskin kertoisi yhtään mitään. Minusta on kuitenkin tärkeää tietää, miten pienen päivä on sujunut ja siinä samassa nuo myöhästelyt ovat "tulleet ilmi".

Näen minä näitä vanhempia myös viemässä lapsiaan kouluun, kun minä kävelen koulusta jo kotiin päin.
No on kyllä munkin mielestä vähän nipoa jos lapsi muistaa joka päivä kertoa kuka on myöhässä. Itseasiassa aika epäkohteliasta ja omaani kyllä ojentaisin tuosta, ettei ole kohteliasta kytätä kenenkään tulemisia tuolla tavoin. Ne kun ei kuitenkaan mitenkään liity siihen miten lapsesi päivä on sujunut.
 
"juu"
Jotkut ei vaan ymmärrä - siis aikuisetkaan, että kuuluu peruskohteliaisuuteen olla ajoissa. Samat aikuiset myöhästelee sitten aina töistä jos milläki syyllä. Ja kyllä oon samaa mieltä ap:n kanssa, et eskarissa kun saa jo sellaisen kuvan, et ei oo väliä monelta siellä on niin koulussa on hankalaa sitten.
 
"juu"
[QUOTE="vieras";22000819]Kyllä mua alkais töissäkin harmittaa jos jotkut tulis säännöllisesti myöhässä vaikka työaika alkaa kaikilla samaan aikaan...[/QUOTE]

Mun yks työkaveri jolla on yksi lapsi on joka aamu myöhässä koska on vaikee saada lasta ajoissa hoitoon. Hän selitti mulle, että on se vaan niin et jos on pienempiä lapsia niin sinne töihin vaan on hankala päästä ajoissa. No joo mut mulla on pieniä kaksi ja samassa pk:ssa ja pääsen aina ajoissa, että toi on just sitä asennetta :whistle: joka opitaan jo vanhemmilta.
 
vigi
Ei oo mustakaan kyllä asiallista että lapsi kyttää ja toitottaa toisten myöhästelyistä. Ystäväni lapsi ovat usein myöhässä eskarista ihan siksi, että bussivuoro kulkee niin, että väkisin myöhästyy noin 10 minuuttia eikä ole järkevää kulkea tuntia aiemmin kulkevalla bussillakaan, kun missä se lapsi sen tunnin sitten odottaisi. Eskariopettajan kanssa on asiasta sovittu, mutta toiset lapset ei välttämättä tätä sopimusta tiedä. Kouluun menee eri paikkaan, joten ei tule vaikuttamaan kouluun ehtimisiin ja toisaalta on hyvin täsmällinen tyttö, kun ehtii siihen bussiin kuitenkin joka aamu.
 
Se, että lapseni mainitsee, että joku on myöhässä, ei haittaa näiden kyseisten myöhästelijöiden elämää millään tavalla. Ei hän eskarissa kysele tai mollaa heitä myöhästymisestä.

Toisekseen, nämä lapset asuvat n.300-500 metrin päässä koulusta, että mikään bussi siihen myöhästelyyn ei ole syynä.

Ja kolmanneksi, tässä ei nyt ollut kyse niposta pojastani, vaan siitä, että miksi aikuiset eivät ole sen verran tarkempia, että lapsi olisi ajoissa eskarissa. Tuskin se lapsenkaan on kiva olla myöhässä ja pyydellä luokan edessä anteeksi myöhästymistään (vaikken tiedä, onko siellä sellainen tapana, mutta omassa koulussa oli...tosin siitä on jo aikaa).
 
"vieras"
Eikö tuttavapiiriisi kuulu ihmisiä, jotka ovat aina myöhässä? Heillä on ajantaju vähän hukassa. Ollaan naureskeltu, että yhdelle tuttavaperheelle pitäisi aina ilmoittaa vähintään puolta tuntia aikaisempi aika, tuntikin voisi olla hyvä vaihtoehto, niin voisivat olla haluttuun aikaan perillä. Anopille puolestaan voisi ilmoittaa puolta tuntia myöhemmän ajan, ettei olisi aina etuajassa paikalla.

Kun vielä on lyhyt matka, niin sitä hukattua aikaa ei saa edes kirittyä matkalla kiinni.
 
perfektionisti
[QUOTE="vieras";22000819]Kyllä mua alkais töissäkin harmittaa jos jotkut tulis säännöllisesti myöhässä vaikka työaika alkaa kaikilla samaan aikaan...[/QUOTE]

Jotkut tulevatkin aina myöhässä tai viimehetkillä eli työt alkavat myöhemmin. Työn päättyminen kyllä huomataan, mieluusti jo vähän ajoissa, kukas sitä mennen tullen myöhästyy.
 
"tupuna"
Kyllä pienestä pitäen pitäisi opetella siihen, että sovitut ajat pitävät. Vanhemmista se on kiinni, jos vievät lapsensa eskariin myöhässä jatkuvasti. Myöhästelijöiden luokkaan tuleminen häiritsee kyllä muita eskarilaisia, koska keskittyminen herpaantuu vähän väliä. Ja eskariopekin joutuu sitten monta kertaa selittämään saman tehtävän myös näille myöhästelijöille ja aikaa kuluu hukkaan.

Ei töistäkään saa myöhästellä. Työsopimuksessa/työvuorolistoissa määritellään työn alkamisaika ja silloin kuuluu olla työpaikalla eikä vasta matkalla sinne. Tiedän tapauksen, jossa työsopimusta ei jatkettu enää myöhästymisten takia. Tämä perheellinen nuori ei ymmärtänyt sitä, että klo 7.00 alkaa työ. Asiasta hänelle huomautettiin monta kertaa, mutta ei vein mennyt perille. Tämä työyhteisö oli sellainen, että myöhästelyn takia kaikki menee "uusiin puihin" ja kun se on jatkuvaa niin siitä kärsii kaikki.
 
[QUOTE="vieras";22001067]Eikö tuttavapiiriisi kuulu ihmisiä, jotka ovat aina myöhässä? Heillä on ajantaju vähän hukassa. Ollaan naureskeltu, että yhdelle tuttavaperheelle pitäisi aina ilmoittaa vähintään puolta tuntia aikaisempi aika, tuntikin voisi olla hyvä vaihtoehto, niin voisivat olla haluttuun aikaan perillä. Anopille puolestaan voisi ilmoittaa puolta tuntia myöhemmän ajan, ettei olisi aina etuajassa paikalla.

Kun vielä on lyhyt matka, niin sitä hukattua aikaa ei saa edes kirittyä matkalla kiinni.[/QUOTE]

Itseasiassa ei kuulu. Mä ja ne läheiset, joiden kanssa treffataan, ollaan aina ajoissa..joskus liiankin =)

Kouluajoilta muistan yhden tytön, jonka kanssa kuljettiin koulumatka joskus yhdessä. Sovittiin treffit 7.40 ja tämä tyttö tuli aina paikalle aikaisintaan klo 7.55. Tämä siis ala-asteella ja matka kuljettiin pyörällä.
Samaisella tytöllä olikin sitten ongelmia, kun siirryttiin yläasteelle 15km päähän ja hän useasti myöhästyi bussista. Bussi kulki kouluun klo 7.10 ja 8.15 eli jos jälkimmäisestä myöhästyi, ei kouluun päässyt julkisella kulkuvälineellä enää.
 
Rollolainen
kyllä se on hyvä jo pienestä asti opppia olemaan ajoissa paiklla. Ärsyttää hirveästi porukka, joka on AINA myöhässä, minkä syyn takia tahansa.
olen sitä mieltä että myös työpaikoila pitäisi varoitu antaa jso TOISTUVASTI myöhästyy, sen jälkeen vaan potkut. ( kaikkihan voi joskus tyyliin kerran vuodessa myöhästyä)

jos lpsella on vaikeaa herätä niin siloin van kakara aiiemmin sänkyyn ja OPETETAAN heräämään sen puolitunta - vartin aiemmin. opetelleen tekemään asiat nopeammmin, ettei tarvitse myöhästyä
 
<3
Onko nykyään eskareissakin noin tarkkaa että ei saa myöhästyä? Itselleni aikoinaan eskari oli sama asia kuin päiväkoti, oli samassa rakennuksessakin, enkä edes huomannut milloin mulla eskari alkoi. Joku päivä vaan olin vaihtanut huonetta (tai siis huomasin kyllä huoneenvaihdoksen, mutta ei siinä ollut mitään erikoista) Eihän eskari kuitenkaan ole sama kuin koulu, ja kuvittelisin että jos vanhemmilla on vaikka liukuva työaika hän voi viedä lapsen eskariin työmatkallaan tapahtui se sitten mihin aikaan tahansa (aamupäivän aikana kuitenkin esim. 8-10 välillä)?
 
Nykyään eskari on vähän eri asia verrattuna meidän omaan eskariin lapsuudessa. Nykyeskari muistuttaa enemmän koulua.
 
"vieras"
Onko nykyään eskareissakin noin tarkkaa että ei saa myöhästyä? Itselleni aikoinaan eskari oli sama asia kuin päiväkoti, oli samassa rakennuksessakin, enkä edes huomannut milloin mulla eskari alkoi. Joku päivä vaan olin vaihtanut huonetta (tai siis huomasin kyllä huoneenvaihdoksen, mutta ei siinä ollut mitään erikoista) Eihän eskari kuitenkaan ole sama kuin koulu, ja kuvittelisin että jos vanhemmilla on vaikka liukuva työaika hän voi viedä lapsen eskariin työmatkallaan tapahtui se sitten mihin aikaan tahansa (aamupäivän aikana kuitenkin esim. 8-10 välillä)?
Monilla paikkakunnilla eskari on osa sivistystoimea ja eskarit toimivat koulujen yhteydessä eikä enää osana päiväkotia. Meillä eskari on päiväkodissa mutta alkamis- ja päättymisajat on silti määritelty. 8.30 eskarit lähtevät omiin hommiinsa eri huoneeseen kuin pienemmät.
 
Onko nykyään eskareissakin noin tarkkaa että ei saa myöhästyä? Itselleni aikoinaan eskari oli sama asia kuin päiväkoti, oli samassa rakennuksessakin, enkä edes huomannut milloin mulla eskari alkoi. Joku päivä vaan olin vaihtanut huonetta (tai siis huomasin kyllä huoneenvaihdoksen, mutta ei siinä ollut mitään erikoista) Eihän eskari kuitenkaan ole sama kuin koulu, ja kuvittelisin että jos vanhemmilla on vaikka liukuva työaika hän voi viedä lapsen eskariin työmatkallaan tapahtui se sitten mihin aikaan tahansa (aamupäivän aikana kuitenkin esim. 8-10 välillä)?
Pojan eskari on koulun yhteydessä (samassa rakennuksessa siis eskari ja ala-aste ja rakennuken toisella puolella yläaste). Koulun sääntöjä noudattavat ja reissuvihkoon on laitettu eskarin alkamis- ja päättymisajat.

Minä kävin esikoulua päiväkodissa, jolloin eskaria oli ehkä 1,5-2h per päivä eli silloin, kun pienimmät päiväkotilaiset nukkuivat. Siitä on 22 vuotta aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä