Ikuinen parisuhdeongelma- onko tähän mitään ratkaisua

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"..."
KEskustele joku ilta oikein kunnolla miehen kanssa. Kerro rauhallisesti hänelle, miltä tuntuu, kun toinen ei kunnioita sinua sen vertaa, että tekisi oman osansa sen eteen, että yhteinen kotinne olisi viihtyisä. Selitä miehelle rautalankamallilla, että kyse ei ole pelkästä turhasta nalkuttamisesta, vaan siitä, että tietys asiat vain tulee hoiaa ja että ne hoidetaan puoliksi. Jos ei vieläkään auta, niin laatikaa kotityölista. Siihen merkitään kaikki tehdyt kotityöt kumpikin omaan sarakkeeseen. Jos toiselle tulee esim. 50 hommaa täyteen, ja toisella on siinä vaiheessa viisi, seuraa rangaistus, jonka voitte itse sopia.
 
"vieras"
No kerrot vakavasti kuinka väsynyt olet tilanteeseen. Ja ohitat ne vitsailut, se yrittää piristää sinua että pääsisi livistämään keskustelusta.

Ja muista sanoa jotain mukavaakin joskus :) ettei mene niin että ainoa mitä miehellesi sanot on pyyntöjä tai käskyjä!
Tosiaan tehkää lista! ja sellainen josta molemmat voi olla samaa mieltä. Jos sinusta on äärimmäisen tärkeää että hanat kiillotetaan kahdesti päivässä ja miehestäsi kerran viikossa riittää, voit itse tehdä kompromissin ja jättää sen pois listasta(ja tehdä sitten itse muiden hommien lisäksi). ja niin edespäin.. Vielä sovitte että mitä tehdään jos toinen teistä ei noudata sopimusta.
Kun kaikki on ylhäällä ja sovittu voit vielä tehdä selväksi että nyt sinun ei tarvitse jatkuvasti pyydellä eikä nalkuttaa ;)

Ja sitten kun kaikki ei menekään niinkuin strömsössä niin otat sen listan ja istutat miehen taas pöydän ääreen keskustelemaan siitä että miksi homma ei edelleenkään toimi, miksi miehelle merkatut työt ei tule tehdyksi, MITEN VOI PERUSTELLA ETTEI TARVITSE TEHDÄ MITÄ ON SOVITTU? Etkä siis edelleenkään huuda etkä nalkuta. Jos miehellä on kotityöjärjestelyynne parannusehdotuksia niin keskustelette niistä niin kauan että olette taas samaa mieltä.. Pitkää pinnaa ja kylmiä hermoja tarvitaan! ;)
Todellakin tarvitaan. Mulle kun kotityöt on itsestäänselvyys, niin tuntuu että olen kasvattamassa jotakin teinipoikaa. "hei tässä on tää lista jos et tee niin kuin sovittu niin tulee sanktio"- mutta siittä kai tässä on lähdettävä. Nieltävä kiukku ja yrittää lähestyä asiaa rauhallisesti.
 
cc
Jos ryhtyy miettimään sitä niin varmasti huomaa sen miksi parisuhde ja kodinhoito tulee pitää erillään. Jos esimerkiksi ei ole seksiä, silloin ei ole parisuhdettakaan, se on silloin ystävyyttä/kaveruutta kämppäkaveruudella (en tarkoita kuivia kausia tai olosuhteiden pakkoa syystä x.) Eikä kämppäkaveruus toimi jos ei kyetä yhteisiin sääntöihin ja tasapuolisuuteen. Suhteen taas saa toimimaan erittäin hyvin ilman että tarvitsee miettiä sitä miten toinen siivoaa, milloin ja kuinka hyvin, suhteen vaan pitää olla sitten toteutettu niin että asutaan eri osoitteissa. Tästä mainitseminen kumppanilleen voi aiheuttaa muutoksia kodinhoidossa, jos ei, niin todennäköisesti erilleen muuttaminen voi olla aivan hyvä ratkaisu, se eroaako vai ei on taas toinen juttu eikä suoranaisesti liity asiaan niin paljoa kuin luulisi. Järjestelykysymys. Se onko valmis luopumaan luontaiseduista mitä lähisuhde tuo mukanaan, on myös kompromisseistä kysymys. Ei kaikki ihmiset vaan voi olla yhdessä samassa osoitteessa kun näkemykset arjesta on liian eriäväiset.

Toinen vaihtoehto on sitten että hyväksyy sen ettei se toinen keskusteluista huolimatta tule osallistumaan niinkuin haluaisit. Ei ne teoiksi ikinä muutu ne sanat jos on samat jutut käyty moneen otteeseen läpi ja homma ei vaan ota onnistuakseen.
Nojoo, tavallaan ymmärrän mutta ehkä määrittelemme parisuhteen vähän eri tavalla. Minusta parisuhde on ihmissuhteen erityismuoto. Oli se kauko- tai lähisuhde, jos kommunikaatio ei pelitä, toista ei arvosta eikä toisen tunteita oteta vakavasti, se on pian entinen parisuhde. Ja onhan siinä silloin ongelmia.
 
Kepsis

Tiedätkö miksi käsittelen asian erillisenä? Koska oli kyse boheemista tavasta elää, ja jättää välittämättä siivoamisesta tai siitä että haluu pitää paikat kunnossa, ne on ihmisen omia mieltymyksiä / valintoja, se että sinä haluat että asiat tehdään tavalla X ei ole automaattisesti se oikea tapa, ei toki sekään että jos mies haluaa että mitään ei tee, ikinä, mutta molemmat on teidän omia valintoja / tapoja, se että kiristää / uhkailee / lahjoo / nalkuttaa mitä ikinä, on vain väkisin toisen muuttumisen haluamista, vastoin toisen tahtoa, sen toisen on haluttava muuttua että muuttuisi oikeasti, ei se muutu millään kikkailulla, koska meillä jokaisella on omat arvot ja tahto, oli ne kuinka kyseenalaisia tahansa jonkun muun mielestä.
 
"vieras"
Meillä oli muuten kerran tuollainen lista jääkaapin ovessa, mutta se oli minun tekemä ja mies totes vaan että joojoo, selvä, kun sitä esittelin. Mä en muistanut siihen mitään merkata, ja mies taas ei tehnyt mitään niin ei ollut mitään merkattavaa. Ehkä kerran siihen jotain ruksas. Ja kauhee homma oli miettiä kaikki kotityöt, ja että mitä milloinkin.

Kaikki kotityöt on aika lailla mun käsissäni, ehkä järkevintä olis tehdä jääkaapin oveen miehelle vaan To do- lista, mihin mä voisin joka päivä kirjata ne hommat mitä toivoisin miehen tekevän. En kumminkaan oikeastaan odota että mies tekisi 50% kaikesta, vaan pikkujuttuja joka päivä.
 
"..."
[QUOTE="vieras";26068789]Meillä oli muuten kerran tuollainen lista jääkaapin ovessa, mutta se oli minun tekemä ja mies totes vaan että joojoo, selvä, kun sitä esittelin. Mä en muistanut siihen mitään merkata, ja mies taas ei tehnyt mitään niin ei ollut mitään merkattavaa. Ehkä kerran siihen jotain ruksas. Ja kauhee homma oli miettiä kaikki kotityöt, ja että mitä milloinkin.

Kaikki kotityöt on aika lailla mun käsissäni, ehkä järkevintä olis tehdä jääkaapin oveen miehelle vaan To do- lista, mihin mä voisin joka päivä kirjata ne hommat mitä toivoisin miehen tekevän. En kumminkaan oikeastaan odota että mies tekisi 50% kaikesta, vaan pikkujuttuja joka päivä.[/QUOTE]

Meillä toimi tuo lista tosi hyvin. Ei meillä ollut siinä valmiina mitään, vaan aina kun esim. imuroi, pesi vessan, aurasi lumet tms. sai sen kirjoittaa ylös päivämäärän kera. Ja jos toiselle ei tullut kuukaudessa tarpeeksi merkintöjä, tuli rangaistus.
 
cc
[QUOTE="vieras";26068732]Todellakin tarvitaan. Mulle kun kotityöt on itsestäänselvyys, niin tuntuu että olen kasvattamassa jotakin teinipoikaa. "hei tässä on tää lista jos et tee niin kuin sovittu niin tulee sanktio"- mutta siittä kai tässä on lähdettävä. Nieltävä kiukku ja yrittää lähestyä asiaa rauhallisesti.[/QUOTE]

Juuri näin. Ja yritä vielä lähestyä asiaa mahdollisimman tasavertaisena kumppanina, älä teinipoika-asenteella (vaikka se siltä välillä tuntuisikin koska tavallaan joudutkin "kouluttamaan" miehen suhtautumaan toisin kotitöihin ja sinuun). Oikea asenne on "sovitaan yhdessä" eikä "tässä tämä.."

Sanktiot on hankalia, miettikää mikä sopii teille. Itse tosiaan sanoisin ihan naama peruslukemilla että "jos et laita treenivaatteita pois niin löydät ne ensikertaa varten parvekkeelta, hyvällä säkällä. Ja jos et vie lehtiä niin ne on sitten seuraavalla kerralla kengissäsi että muistaisit" Jos siis nämä työt olisi miehen tehtävänä. Mies saisi tietysti keksiä samanlaisia juttuja minulle! :D
 
Beep
[QUOTE="vieras";26068145]Olen kyllästynyt siihen että mies ei tee mitään, ja mies on kyllästynyt siihen että minä koko ajan patistan sitä tekemään jotain.

Esimerkkejä

Pyysin miestä laittamaan sohvaan viltit suojaksi, ei viittinyt kun jatkoi vaan telkun kattomista. Viltit jäi tuolin päälle ja seuraavana yönä koira oksensi sohvan piloille.

Monesti olen pyytänyt purkamaan treenikassin heti kun tulee, ja heittämään treenivaatteet koneeseen valmiiksi illalla. Ja joka ikinen kerta minä löydän sen treenikassin aamulla tuosta eteisestä, kaikki hikivaatteet ym. sisällä muhimassa.

Pyydän viemään lehdet samalla kun menee ulos, laitan lehdet valmiiksi eteisen pöydälle. -> lehdet seisoo siinä samassa kohtaa pöytää seuraavat 3 päivää kunnes mulla menee hermo ja siivoan ne.

Jnejnejne. Ja sanomattakin lienee selvää että minä joudun tekemään suurinpiirtein kaiken kotona. Pyykkään, imuroin, pesen lattiat, laitan tiskit, vaihdan petivaatteet, pesen vessat... nyttenkin vaikka olen raskaana vk 30 enkä enään jaksaisi kaikkea yksin. Ennen se sentään teki jotain kun pyysi ja se oli ihan ok, mutta nyt ei edes taida kuunnella mun pyyntöjä. Tuossa se taas istui vaan sohvalla, samalla kun mä huhkin vieressä. Vaikka just sitä ennen sanoin että voisi vähän jotain tehdäkin![/QUOTE]

Hmmm.... Sä et oo kouluttanut miestäsi ja olet silti hankkiutunut raskaaksi. Aijaijaijaijai...

Ei mut oikeesti. Just katsoin 70 Shown ja siinä se Red Forman, eli se faija sanoi pojalleen Ericille kun oli menossa naimisiin, että nainen ja mies tulee aina olemaan eri mieltä, että paras vaan tehdä sen naisen mukaan asiat. Hommat sujuu! :LOL:
 
Beep
Tiedätkö miksi käsittelen asian erillisenä? Koska oli kyse boheemista tavasta elää, ja jättää välittämättä siivoamisesta tai siitä että haluu pitää paikat kunnossa, ne on ihmisen omia mieltymyksiä / valintoja, se että sinä haluat että asiat tehdään tavalla X ei ole automaattisesti se oikea tapa, ei toki sekään että jos mies haluaa että mitään ei tee, ikinä, mutta molemmat on teidän omia valintoja / tapoja, se että kiristää / uhkailee / lahjoo / nalkuttaa mitä ikinä, on vain väkisin toisen muuttumisen haluamista, vastoin toisen tahtoa, sen toisen on haluttava muuttua että muuttuisi oikeasti, ei se muutu millään kikkailulla, koska meillä jokaisella on omat arvot ja tahto, oli ne kuinka kyseenalaisia tahansa jonkun muun mielestä.
Näin. Kaksi liian erilaista ihmistä jos päätyy yksiiiin niin jommankumman on joustettava tai sitten kärsittävä.
 
näin menee
[QUOTE="vieras";26068203]Nyt otat sen asenteen, että SANOT VAIN KERRAN. Ja jos se kerta ei riitä, niin sitten se ei riitä. Annat niiden treenivaatteiden mädäntyä siinä eteisessä vaikka vuoden, ei niiden tartte mädäntyä kuin kerran niin mies ymmärtää, ettei ne siitä itsekseen pesuun kävele. Se hajukin haihtuu tosi nopsaan, ei ne nenääsi haittaa monta päivää. ;) Ja ne lehdet...anna ne hänelle käteen kun on jo kengät jalassa menossa. Pöydältä on niin mukava "unohtaa" ottaa mukaan. Ja järjestäin kaikessa mitä mies voisi tehdä, mutta sinun ei ole pakko tehdä, jätät tekemättä! Jätä hänen pyykit pesemättä jos likaiset vaatteet lojuu pitkin paikkoja. Puret hammasta ja kattelet sitä sotkua hetken aikaa. Ei tuollainen pässinpää muuten opi.[/QUOTE]

No älä ota sitä holhousasennetta, että sun pitäisi sanoa asiat.

Älä puhu mitään treenikassin sisällöstä. Ei ole sun ongelmasi vaan miehen. Jos mies ei niitä pesukoneeseen laita, niin on paskaisilla vaatteilla. Miksi sää miehen vaatteista stressaat? Olkoon paskaisilla, jos ei muuten osaa laittaa.

Viltti, mikset sää sitä itse laittanut heti? Mies pois ja viltti siihen ja helpommalla pääset.

Vie lehdet itse tai anna lehtikasan mennä niin isoksi, että se alkaa hämään miestäkin.
 
cc
Tiedätkö miksi käsittelen asian erillisenä? Koska oli kyse boheemista tavasta elää, ja jättää välittämättä siivoamisesta tai siitä että haluu pitää paikat kunnossa, ne on ihmisen omia mieltymyksiä / valintoja, se että sinä haluat että asiat tehdään tavalla X ei ole automaattisesti se oikea tapa, ei toki sekään että jos mies haluaa että mitään ei tee, ikinä, mutta molemmat on teidän omia valintoja / tapoja, se että kiristää / uhkailee / lahjoo / nalkuttaa mitä ikinä, on vain väkisin toisen muuttumisen haluamista, vastoin toisen tahtoa, sen toisen on haluttava muuttua että muuttuisi oikeasti, ei se muutu millään kikkailulla, koska meillä jokaisella on omat arvot ja tahto, oli ne kuinka kyseenalaisia tahansa jonkun muun mielestä.
Huh, olipa pitkä virke :D juu juu, ymmärrän, mutta eikö parisuhteessa mielestäsi koskaan voi tulla vastaan? Ymmärrän että tuo pelkkä siivoaminen on yhteiselon ongelma.. mutta oletko sitä mieltä ettei parisuhteessa missään yleisemmän tason ongelmassa kannata yrittää tehdä kompromisseja? Harvoin kuitenkaan kaksi ihmistä on kaikesta samaa mieltä ja vaikka sitä voi usein sietää niin kyllä mä näen että hyvässä parisuhteessa voidaan pääsääntöisesti löytää se kultainen keskitie.. Ilman että kummankaan tarvitsee muuttaa arvoja ja tahtoaan.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26068347]Olen kysynyt monesti asiaa, en ole koskaan saanut mitään selvää vastausta. Luulen että se juontaa juurensa miehen kotoa, missä isä ja äiti on aina sitä passannu. Ja osaltaan passaa edelleen. Meillä miehen vanhemmat "kauhistelee" että etkö sä nyt mitään ole tehnyt edes vapaapäivänäs, kun käyvät kylässä, mutta mies vaan heittää siihen jotain läppää. Ja myöhästähän niiden patistelut nyt enään on, kun toinen on aikuinen äijä jo.

Ja osasyy sitten lienee minussa, kun olen kova tekemään asioita (oli se mun työ tai ei) ja se muuttuu sitten passaukseksi kun toinen tottuu siihen että mä teen kumminkin.[/QUOTE]

Ja ajattelit että vauvan saaminen helpottaa ja mies muuttuu? Newsflash: Sun hommat lisääntyvät tuplasti, ja sun ukkos toimettomuus ärsyttää tuplasti.
Miksei näitä asioita voida setviä ennen kun lisäännytään?

Miestä et voi muuttaa ellei hän itse halua muuttua.
 
Beep
Huh, olipa pitkä virke :D juu juu, ymmärrän, mutta eikö parisuhteessa mielestäsi koskaan voi tulla vastaan? Ymmärrän että tuo pelkkä siivoaminen on yhteiselon ongelma.. mutta oletko sitä mieltä ettei parisuhteessa missään yleisemmän tason ongelmassa kannata yrittää tehdä kompromisseja? Harvoin kuitenkaan kaksi ihmistä on kaikesta samaa mieltä ja vaikka sitä voi usein sietää niin kyllä mä näen että hyvässä parisuhteessa voidaan pääsääntöisesti löytää se kultainen keskitie.. Ilman että kummankaan tarvitsee muuttaa arvoja ja tahtoaan.
Juu se on pitkien virkkeiden mestari! :D
 
"jepsis"
[QUOTE="vieras";26070754]Ja ajattelit että vauvan saaminen helpottaa ja mies muuttuu? Newsflash: Sun hommat lisääntyvät tuplasti, ja sun ukkos toimettomuus ärsyttää tuplasti.
Miksei näitä asioita voida setviä ennen kun lisäännytään?

Miestä et voi muuttaa ellei hän itse halua muuttua.[/QUOTE]

Komppi tälle. Olet liian myöhään nyt liikkeellä. Vauva siis syntyy muutamien viikkojen kuluttua, ja siinä vaiheessa olet rehellisesti aivan PULASSA. Tuollainen laiska pska mies. Ei tule satavarmasti auttamaan vaippojen vaihdossa tms, tai pullojen lämmittelyssä yöllä tai vauvan kantelussa iltahuutojen aikaan..VOI VOI!
Oikeasti, jos ei sanominen auta, niin ei kai pakottaakaan voi. Mutta villi veikkaus on että tuo mies ei muutu, ja sinä väsyt ja ahdistut kun huomaat että olet yksin tehnyt lapsen ja hän ei todellakaan auta sinua. Toivottavasti sulla on verkostot kunnossa; mummot tai kaverit, tulisiko joku esim tekemään sinulle ruokaa parina ekana viikkona(ja siivoamaan) kun vauva on syntynyt??Ala suunnitella sitä jo nyt, sinulla ei tod.näk. ole hajuakaan siitä miten vauva sitoo sinua ja istut ja imetät ensimmäiset kuukaudet. Siinä siivoamiset jää väliin, kun joskus ei edes itse ehdi ruokaa syödä. Kerron tämän jotta osaat vähän varautua, laita ruokia pakkaseen ja palkkaa vaikka kodinhoitaja. tsemppiä.
 
Yhteistyössä