Imukupin käyttö synnytyksessä on kidutusta

:wave: :wave:

esikko tuli imukupilla
en tuntenut mitään siinä enää tuskissani ku olin muutenkin..
esikon hapensaanti väheni ja syke laski todella paljon tossa kanavassa ulos tullessaan.
muuta mahdollisuutta ei ollut

kiitän onneani että lapsi saatiin imukupilla ulos ja kaikki on hyvin

eikä jäänyt edes traumoja mulle, lähinnä helpotus se silloin oli vaikka esikko senkin toimenpiteen jälkeen oli tarkkailussa ja hengitys seurannassa muutaman päivän

 

Meitä imukuppisynnyttäjiä (heh, mikä sana!) onkin paljon täällä! Paljon enemmän kuin olisin veikannut. Onneksi kaikille, paitsi Paunalle, on kuitenkin loppujen lopuksi käynyt hyvin.

Nyt ulos aurinkoon, kun se kerrankin paistaa oikein kunnolla!

 

Olin helpottunut kun otettiin imukuppi avuks...tosin kerran se irtosi ja piti vaihtaa uus.....pojalle ei jäänyt oikeastaan mitään jälkeä päähän...ei nyt niin paha kokemus...

 

Tuosta pahkasta sen verran,että meillä poika 7v ja se patti tuntuu edelleenkin päässä.Tukkaa ei voi leikata siiliksi,koska se näkyy silmin ihan selvästi.Sekin vielä,etttei se ole siinä kohtaa missä pitäisi vaan pää oli väärässä tarjonnassa,niin pahka on tavallaan pään sivulle.Tosi ruman näköinen jos siili tukka.Ja kun kädellä hivelee päätä ,niin tuntuu ihan selvästi.Minulle väitettiin moneen kertaan,että lähtee parissa viikossa sitten se oli vuosi.Nyt eivät enää ole puhuneet mitään.Asiaa on kyllä neuvolassakin ihmetelty.Tuosta luupahkasta en aiemmin edes ole kuullutkaan,mutta meillä kai nyt sellainen sitten pojalla päässä on.

 

No hei, mun synnytyskertomuksessa lukee sanatarkasti näin:"Päädyttiin käyttämään haitari-imukuppia, mutta innostuttiin vetämään liikaa ja kuppi irtosi." jne

Juu, siis nehän saa oikein kiksejä siellä synnärillä kun pääsevät käyttämään imukuppia.

Tulos: kaksi imukuppia, 5 hlöä auttamassa ponnistusvaiheessa, yksi painoi mahanpäältä, häntäluu murtui ja repeämä pakaraan asti. :|

 

äitini joka synnytti kaksosiaan v.1970 menetti toisen kaksosen,koska lääkäri repi hänet väkisin imukupilla ulos jolloin hän kuoli siihen ja läheltä piti ettei toisenkin henki mennyt. vauvaa ei saanut edes nähdä syntymän jälkeen,koska pää oli ihan hajalla. näin ei onneksi tapahdu kaikilla tai välttämättä edes kovin usein,mutta kammo jäänyt imukupeista.

 

Uskon että imukuppi on historiaa siihen mennessä kun omat lapsemme saavat vauvoja. Vauvojen koon arvioiminen suhteessa äidin lantioon kehittyy ja osataan sopia sektio riskirajoilla oleville.

Mmm... Mahtaakohan sulla olla nyt hajuakaan mistä puhut? Käsittääkseni imukupin käytöllä ei ole mitään tekemistä äidin lantion koon kanssa. Jos olisi, niin eihän se vauva sieltä mahtuisi vetämälläkään.

Eikös imukuppia käytetä jos äiti ei jaksa ponnistaa tai jos jostain syystä vauvalle tulee sellainen hätä että se pittää saada nopeasti ulos. Eihän tällaisia missään lantionkokoarvioissa millään voitaisi ennakoida. Ja tiedoksesi, että imukuppi on yleensäkin pitänyt ottaa käyttöön siksi, että synnytysten kulkuun puututaan liikaa. Puudutukset vie ponnistamisen tarpeen ja kyvyn ja siksi pihtejä ja imukuppeja yleensäkin tarvitaan. Ei äidin lantion koon vuoksi. Joten voisin kuvitella, että jatkossa niiden käyttö vaan lisääntyy.

Mutta asiaan, esikoinen autettiin imukupilla maailmaan pitkittyneen ponnistusvaiheen takia. Pieni pahka tuli päähän, mikä parani parissa päivässä. Mulla oli vissiin osaava lääkäri, koska kupin laitto ei tuntunut lainkaan, vaikka se irtosi ponnistaessa ja jouduttiin asettamaan siinä rytäkässä uudelleen. Synnytyksen helpoin ja helpottavin vaihe! Ei jäänyt traumoja.

 

Itse olisin voinut ottaa mun synnytyksessä käytetyn imukupin kotiin ja valaa kultaan ja ripustaa seinälle! Pahaa sanaa ei ole, pelkkää hyvää vaan, luojalle kiitos tuosta ihanasta avusta :flower:

 

JabbaTheHut: Joo, samaa mieltä olen minä. Loukkantuikohan mun kätilö kun synnytyksen jälkeen kiittelin ihan hirveesti synnytyslääkäriä, joka oli muutaman minuutin salissa asentamassa imukuppia. Enkä tajunnut kiittää kätilöä joka jakso kuunnella mun kiroamista monta tuntia. Mutta kun siitä ei tuntunut olevan yhtään mitään apua. Musta tuntui että sitä lääkäriä ja imukuppia saan kiittää että ollaan edelleen hengissä.

 

3 tunnin ponnistamisen jälkeen imukuppi oli suorastaan virkistävä kokemus, ei ollenkaan kidutusta. Pieni jälki tuli vauvalle, hävisi viikon sisällä.

 

Minulla molemmat syntyi imukupin avulla. Esikon pää oli imukupin jäljiltä järkyttävä. Siinä oli iso musta pahka, joka onneksi lapsus vuosien aikana painui pois. Pojalle ei tullut, kuin pieni mustelma imukupista. Koska minulla ei ole kokemusta, kuin imukuppi synnytyksistä niin en osaa ajatella, sitä itseni kannalta rääkkäyksenä vaan toisaalta helpotuksena. Molempien kohdalla on ollut pitkät ponnistus ajat ja päät jumiuttunut synnytyskanavaan. Tarjonta on siis ollut väärä, niin kieltämättä olen miettinyt, että olisiko minua ja lapsia voitu säästää leikkauksilla, mutta hyvä näin. Minulla on kaksi tervettä lasta ja onnellinen olen.

 

Esikoinen syntyi imukupin avituksella yli tunnin kestäneen ponnistusvaiheen päätteeksi. Hirveys loppui siihen, kiitos tuon apuvälineen :heart: Kidutusta se homma siihen asti oli.

 

Mulla oli pitkä ponnistusvaihe ja poika oli tulossa nokka kohti kattoa, imukuppi siis tarvittiin.
No pojan parhaaksi tietenkin, mutta ikävät muistot jäi.
Tunnin tikkaus oli kaikkein kamalinta enkä myöskään pystynyt itse nostamaan poikaani pariin ekaan päivään. Istuminen ei onnistunut ja kotimatka 70 kilsaa tultiin takapenkillä kyykyssä istuen... ja synnytyksestä oli jo kulunut 6 päivää.

 

Esikoinen vedettiin ulos imukupilla kasvotarjonnasta, ei tullut itse ulos. Sattui kovasti ja vauva näytti pahalta, mutta mustelma laski muutamassa päivässä.

En kyllä haluaisi uudestaan kokea imukuppia...

 

:headwall: :headwall: Kiitos, kivat teille! :kieh: Täällä on eteisessä kassi pakattuna milloin h-hetki tulee synnärille.

Eipäs lueskella toisten (kauhu)kokemusia siellä sitten! :hug:

:ashamed: :ashamed:

Mistäs nyt Istharilla tuulee? Ei pidä katsella sellaisia ohjelmia, jos siitä noin herkälle päälle tulee.

nimim. itsekin imukuppisynnytyksen kokenut ja lapsen silti menettänyt. joten olepa onnellinen vain sekä itsesi että lapsesi puolesta.

 

äitini joka synnytti kaksosiaan v.1970 menetti toisen kaksosen,koska lääkäri repi hänet väkisin imukupilla ulos jolloin hän kuoli siihen ja läheltä piti ettei toisenkin henki mennyt. vauvaa ei saanut edes nähdä syntymän jälkeen,koska pää oli ihan hajalla. näin ei onneksi tapahdu kaikilla tai välttämättä edes kovin usein,mutta kammo jäänyt imukupeista.

tekee niin pahaa et meinaa itku tulla ihan kamala juttu.

 

koko synnytys alapäästä on kidutusta

 

Mulla oli pitkä ponnistusvaihe ja poika oli tulossa nokka kohti kattoa, imukuppi siis tarvittiin.
No pojan parhaaksi tietenkin, mutta ikävät muistot jäi.
Tunnin tikkaus oli kaikkein kamalinta enkä myöskään pystynyt itse nostamaan poikaani pariin ekaan päivään. Istuminen ei onnistunut ja kotimatka 70 kilsaa tultiin takapenkillä kyykyssä istuen... ja synnytyksestä oli jo kulunut 6 päivää.

meillä meni ihan samalla tavalla,tosin imukupia ei käytetty eikä eppariakaan leikattu (vaikka olis tarvittu),poika syntyi käden kanssa.
olin myös 6päivää sairaalassa mutta onneks oli vaan 5km kotiin.

 

Olin ensi synnyttäjä, kun jouduttiin käyttämään imukuppia apuna.
En muista kauanko ponnistus vaihe kesti, ei kovinkaan kauan. Oma muistikuva on, että n.15min. :/
Imukuppia jouduttiin käyttämään, kun alkoi sydän äänet laskea pojalla.
Ensin jouduttiin laittaa 4 johdinta pojan päähän, jotta saatais selville todellinen pulssi.
Sitten paikalle pamahti lääkäri ja pari kätilöä lisää.
Laitettiin jotain puudutusta alapäähän(muutesin ilman puudutteita).Leikattiin viistottain välilihaa.
Lääkäri työns imukupin sisään (ei mitenkään hehkeä tunnelma, mutta ei pahakaan).
Siinä vaiheessa kun olisi pitänyt ponnistaa, ei supistuksia tullu.
Olin letkuissa kiinni, jotta saataisiin supistuksia tulemaa (2vk myöhässä, käynnistys).
Joo sen ponnistuksen muistan vieläkin, kun karjuin kurkku suorana. Ikinä moista ääntä tullu.
Se ponnistus ja imukupilla vetäminen sattui ihan tavattoman paljon. Varsinkin siinä vaiheessa, kun oli aivan pakko ponnistaa täysillä.

Tikkejä ommeltiin reilu tunnin ajan. Kaamea vapina sen aikana, ja tuntu inhalta se lanka.
Poika oli veltto syntyessään. Ei huutanut, ei yhtään mitään.
Minuutin kuluttua onneksi jo alkoi itsenäisesti synnytyksen jälkeen hengittää aika vaikeasti. (en ollut mukana).
Päähän tuli pahka, tommonen 3cm:n kokoinen pahka ja korkuinen. Se poistui täysin kahdessa kuukaudessa.

Synnytyksen jälkeen alapää oli kipeä ja mustelmilla. Viilto tehtiin oikealle puolelle välilihaa, joten sain aina istua vasemmalla kankulla jotta ei repeäisi tikit auki.

Ennen kun olin alkamassa katsoa omaa värkkiä peilistä, vähän jänskätti. Mutta lopputulos oli ''ei se nyt ihan niin kauhean näköinen olekaan'' <- niin sanoi myös miehenikin =) .

Nykyään ihan kunnossa ollaan kaikki. Poika hieman vetelä, ei osaa kannattaa päätä ihan kunnolla, synty 20.2.2009. Juttelee ihan älyttömän paljon ja on innokas muuten. Sanoja löytyy: höhhöh - höhhöh, mö/ möh, mayy(viittaa vissiin maitoon), aagu (pojan nimi Aksu), magu (tykkää mangosta).
Virtsatie synnytyksessä ilmeisesti myös repesi . Jokseekin kummallisen näköinen. Ja kun punkee, niin se vähän avautuu ja työntyy ulos päin

Tässä ei sen kummempaa muuten, kun vaan että yritetään saada seuraavaksi tyttöä vuodelle 2010

 

Esikoisen synnytyksessä päädyttiin imukuppiin kun sydänäänet alkoivat heiketä...
eipä ollut mikään nautinto se kun jalat telineissä imukupilla kiskotaan ja toinen kätilö napsii saksilla välilihaa.... niin ja joo ei ollut puudutuksia, jälkeenpäin tarjosivat buranaa Jos toinen vielä suodaan niin se menee ilman puudutuksia kevyesti jos normisti syntyy kun esikon kohdalla tämän kauheudenbkin kestin....

 

Luojalle kiitos imukupista, esikoinen saatiin sillä vihdoin ulos tuskaisen junnaamisen jälkeen. Murtunut häntäluu ja pahka vauvan päässä oli pieni hinta siitä helpotuksen tunteesta

 

Mua ei imukuppi sattunu vaan autto ku toi meidän pikkupää (38cm) ei meinannu muuten ulos tulla

Karmii ajatellakkin että päänympärys noin suuri =/
Omalla lapsella se oli 32cm

 

Karmii ajatellakkin että päänympärys noin suuri =/
Omalla lapsella se oli 32cm

Kuopuksen nupin koko oli 38,cm5 ja normi synnytys.
Isomman sällin synnytys oli imukupilla (päänymp. oli 38cm) kummassakaan ei mitään erityisiä tuntemuksi jäänyt eikä synnytyksen aikana ollut.

 

Itse synnyin ihan normaalisti tai ainakin melkein normaalisti. Mutta sisareeni käytettiin pihtejä, olivat -80-luvulla huomattavasti yleisempiä kuin nykyään. Nykyisin taitaa imukuppi olla korvannut nuo pihdit kokonaan. Hapenpuutteen vuoksi hänet kirjaimellisesti vedettiin ulos pihdeillä. Meidät on myöhemmin todettu identtisiksi, mutta meillä on eri muotoiset päät. Olen sitäkin miettinyt, että voiko nuo pihdit olla aiheuttaneet tuon eron pään muotoon? Hänellä on siis paljon kapeampi pää juuri siltä kohtaa mihin pihdit laitetaan. Samoin olen 99,99 %:n varma, että hänellä on asperger, jota mielestäni minulla ei ole, ellei sitten ole itselläni paljon lievempänä.

Tuohon autismiin viittaa myös mm. monet aistiyliherkkyydet mitä hänellä on sekä myös mm. se, ettei hän hymyile lapsuuden kuvissa ollenkaan samalla tavalla kuin minä. Meillä oli tosin painoeroakin syntymässä (pituus sama) ja voihan kohdussa asentokin vaikuttaa tuohon päänmuotoon, mutta minua on aina mietityttänyt, että olisiko se mahdollista, että meillä on erilaiset pään muodot synnytystavasta johtuen.

Äidilleni tuli synnytyksessä verenhukka, kätilö oli vaan sanonut, että paljon on verta menetetty.

Kuulostaa kyllä sellaiselta synnytykseltä, jollaista en itse toivoisi vaan mieluummin suunniteltu sektio tai vaikka pelkosektio.

 

Mulla alettiin kyllä imukuppia duunaamaan kun vaava vaan ei syntynyt, mitään hätää ei ollut missään vaiheessa. Luojan kiitos pääsin ylös sängystä ja sanoin ettei onnistu...ei se aina ole se lapsen turvallisuus siinä se number one, pikemminkin pakotetaan siihen alakautta synnytykseen vaikka kaikille se ei yksinkertaisesti onnistu.