Inseminaatio 2014

Hei!

Täällä ollaan pidetty hiljaiseloa, koska oltiin tuossa vielä viimeisillä kesälomilla. Nyt pitäis jaksaa pitkä talvi ilman sen suurempia lomailuja... Huoh :)

Dii Dii: Tuhannesti onnea! Kiitos kun luot meihin uskoa. Tuntunut itselläkin, ettei kukaan inssistä raskaudu. Ihana, että teillä onnisti!

Illa Tuu: No niimpäs kyllä kuullostaa kertomuksesi tutulta. :) Itse olen käyttänyt tuota lugestronia (keltarauhashormoonia) juurikin tuon tuhruttelun vuoksi. Se on kyllä poistanut tuhrut. Olen tehnyt raskaustestin aina päivää kahta ennen kuin menkat pitäis alkaa ja negan saadessa jättänyt lääkkeen pois. Luget on siirtänyt ainakin itselläni menkkoja parilla päivällä jos olen lopettanut samana päivänä kun menkat olisi pitänyt alkaa. Samoin minullekaan ei olla osattu sanoa tuosta tuhruttelusta sen enempää. Arvuuteltu johtuuko tuosta keltarauhasen vajaatoiminnasta ja siksi pyynnöstä ovat kirjoittaneet reseptin lugeihin. Uskon myös, että sillä voisi olla merkitystä tähän miksi tärppi ei käy.

ON: Täällä menkat tulivat valitettavasti juurikin ajallaan ja nyt mennään jo seuraavaa kiertoa siinä vaiheessa, että eilen tehtiin uusi inssi. Eli piinapäivät alkoivat igen :)

Onnea kaikille yritykseen <3
 
  • Tykkää
Reactions: DiiDii
Onhan tuo raskautuneiden lista aikas pitkä. Silloin kun itse hoidot aloitin oli yrittäjiä ja piinailijoita tuplasti enemmän kuin plussanneita. :)

Meillähän syy oli selittämätön, keväällä kun piti ensimmäinen inssi tehdä sattui pääsiäispyhät pilaamaan kaiken. Seuraavasta kierrosta, meillä clomit mukana, ja tästä ekasta inssikierrosta tuli plussa. Nyt puolessa välissä raskautta ja kaksoset tulossa.

Tsemppiä kovasti kaikille!!
 
Täällä folliultra takana ja 20 mm folli löytyi. Muutenkin kaikki näytti hyvältä, limakalvo 5,8 mm mutta mulla on aina ollut ohuehko. Tämä muistaakseni paras tulos tässä kohtaa kiertoa. Utran jälkeen piti pistää heti pregnyl ja huomenna inssiin. Huhhuh... pisti vähän jännäksi tuon vlopun suhteen mutta kun folli oli jo niin hyvän kokoinen niin huominen olis kaiken kaikkiaan ollut paras päivä. Rehellisesti myös myönnettiin että miehen 3 päivän selibaatti ei ihan toteudu, mutta 2 ja puol päivää riittää.
Jännittää kovasti huominen, lähinnä huuhtelun tulosten suhteen. Meillä alussa oli huonot lähtökohdat ja kaksi ekaa siemennestenäytettä oli tosi huonoja. Kolmas näyte normaali lääkityksen ansiosta mutta pelkään ettei enää ole kun ei tulosta tullut ovulaationinduktioilla.
Sorry, nyt tuli omaa napaa mutta pakko oli tulla nopeasti kertomaan.

kiitos maikki kun luot uskoa insseihin :)

ps. Ja kaikki pilkut näyttää puuttuvan tekstistä.
 
Viimeksi muokattu:
Niinhän siinä kävi niin kuin epäilinkin. Tiistaina folli oli edelleen sen 10mm mitä kahdessa edellisessäkin ultrassa. Eli meidän inssi yritykset on nyt ohi ja ivf hoitoihin pääsyä odotellaan. Keväällä olin vielä sitä mieltä ettei ivf hoitoihin lähdettäisiin, mutta vauvakuume on kasvanut niin paljon että pakkohan se on vielä nekin hoidot yrittää.

Todella toivon teille muille onnistumisia. Meidän esikoinenhan saatiin aikaan neljännellä inssillä, joten kyllä insseilläkin plussia tulee.
 
DiiDiillä ja Hepaliinillä oli totta tosiaan lohdullista kerrottavaa inssien osalta: että 3. ja vielä 4. yrityksen suhteen on täysi syy pitää toivoa yllä! Kiitos rohkaisusta! Samaan syssyyn pahoittelut Hepaliinille, ettei inssi teillä tällä kertaa tuottanu toivottua tulosta. :(

Keväällä oli tosiaan pitkä lista yrittäjiä, mutta niistä/meistä on tainnu isompi osa siirtyä IVF:ään tai lopettaa hoidot kuin plussata... Nythän plussalistan joukossa on myös clomihoitoja - ja surullista kyllä, keskenmenoja...

Eräs lääkäri kyllä totesi, että puhtaasti todennäköisyyslaskennan mukaan vasta 9. inssi voi tärpätä eli ei kirvestä kaivoon kannata heittää ainakaan vielä kahden yrityksen jälkeen.

Haaveilijalla kuulostaa olevan nyt niin hyvä folli hollilla, että toivotaan kovasti riittävän hyvää siemennestettä ja onnekasta uintimatkaa niille! :)
 
Perjantaina tehtiin ensimmäinen inssi ja 7 miljoonaa siimahäntää lähetettiin uintimatkalle. Siemennestenäyte ei siis ollut priimaa, mutta toisaalta hyvin liikkuvia löytyi kuitenkin tuon verran eli toivoa on. Itse toimenpide ei tuntunut ollenkaan ja oli muutamassa minuutissa ohi. Tällä kertaa oli taas uusi lääkäri ja olenkin varmaan ollut jo 6 tai 7 eri lääkärin vastaanotoilla. Nyt olen käynyt kaikki läpi. Sunnuntaina pitäisi sitten aloittaa luget (vitsit kun inhoan sitä mömmöä...). Tällä mennään ja toivotaan, että tärppää. Parin viikon päästä sitten tietää. Nyt taas muistettava että prenyl ja luget tekevät jos jonkin näköisiä raskausoireita...

ps. tänään olisi ollut kosteat illanistujaiset, mutta jätin varmuuden vuoksi väliin. Toivottavasti hyvästä syystä.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille :)
 
Niinhän siinä kävi ettei tää luomukierto ylläri plussaa tuonu, täti tuli kylään. Eli se ois sit kp1 ja maanantaina polille soittoa ja pistelyt alkaa keskiviikkona. Oon muuten joskus jostai lukenu et jos menkat alkaa klo18 jälkee niin kp1 olisi vasta seuraava päivä, ja mul alko nyt illal 9 aikoihin... täytyy maanantain kysyy hoitajalta.

haaveilija0: tsemppiä piinailuun ja eihän niitä uimareita tarvita kuin se 1 :) peukut pystyyn!
 
Hei! Olen seuraillut keskusteluita vaikken juurikaan ole niissä mukana. Taustalla selittämätön lapsettomuus, hoitoihin keväällä, ja nyt viimekiertoon eka inssi, tulokseton. Toiveet olivat korkealla koska ajoitus oli lääkärin sanojen mukaan loistava. Putosin taas kovaa ja korkealta. Nyt päätä hajottavat letrozolit. Kaikki tuntuu ihan toivottomalta, kiukuttelen ja itken ihan miten sattuu. Pari kertaa olen myös saanut paniikkikohtauksen joka on tosin onneksi helpottanut nopeasti. Kuuluvatkohan nämä kaikki oireet tuohon letrozoliin, onko teillä muilla ollut vastaavaa? Tykyttelyä ja hikeä ym? Lisäksi tuntuu että parisuhde on nyt koetuksella todenteolla, ei vaan jaksais mitään, on niin surkea olo :( Onneksi tänään on viimeinen letrozol, huoh...
 
Hei, en ole aikaisemmin kommentoinut tänne mitään mutta muutamaan otteeseen olen käynyt lukemassa kokemuksianne. Nyt uskaltaudun itsekkin tänne kertomaan omia kokemuksia. Minulle ja miehelleni on tehtiin toinen inseminaatio 17.9. ja nyt täällä odotellaan josko nyt tärppäisi. Miehellä on vähän hitaat siittiöt ja itselläni todella kivuliaat menkat, epäillään endometrioosin mahdollisuutta...mutta sitä ei ole sen tarkemmin tutkittu. Minulla on käytössä clomifenit ja pregnyl. Tässä toisessa yrityksessä minulle kehittyi 2 follia joten jospa olisi tuplamahdollisuus onnistua. Miehen siemennestekin oli tällä kertaa triplasti parempi eka kertaa verrattuna joten jospa onni olisi tällä kertaa meidän puolella. Tosin en uskalla liikaa toivoa ettei pettymys olisi todella suuri. Tässä pitäisi jaksaa odotella 3.10 asti...
 
INSSILÄISET 2014

Maanantai 22.9.2014



NimimerkkiIUIAjankohtaFolliuäKpLääkitysSyy
HilleviHiiri831.- - ---
Äiti743.lokakuu29.9.20143lzselitt.(ikä)
Veerukka1.--3g+prkilp +ovl.

Lyhenteitä: c=clomifen, lz=letrozol, a=anazol, f=femar, pu=puregon, mp=menopur,
m=metformiini, g=gonal-F, pr=pregnyl, o=ovitrelle, l=luget, lt=lutinus,
t=terolut, pri=primolut, ol=orgalutran, fos=fostimon, sy=synarela


PIINAILIJAT


NimimerkkiIUIDPOTestipäiväLääkitysSyy
Illa tuu1.10pe 26.9.c+ltselitt
Yritys102.6ti 30.9.pu+pr+lselitt
Toiveikas812.5pe 3.10.c+prselitt/hitaat siittiöt
haaveilija01.3pe 3.10.lz+pr+lovl+siittiöt

PLUSSANNEET


NimimerkkiIUILääkitysHaasteetPlussauspäivä
Metsätähti842.c+g+prselitm.6.3.
Stella1.c+pu+prendo + ovl17.3.
nanette2.fos+pr+lselitm.28.3.
Elisaveta2.lz+mp+pr+lanovul.10.4.
Ansku831.pri+sy+pu+pr+l+mPCO13.4.
Karminiluomucselitt.30.4
Moonsihn33.c+prselitt.5.5
Maikki19851.cselitt.25.5
Chiligail2.lz+mp+pr+lsiittiöt9.6
Mari1980OIcselitt.13.6


Taustalla: Wintryrock, Toivonpilkahdus, Mursu83, Hepaliini, Lara_, vauvayritys, Emppis


Päivityspyynnöt korostettuna! Kiitoooos =)
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää alkavaa viikkoa myös tänne Inssi -ketjuun. Yritin päivittää listaa selaten vanhempia viestejä, en sit tiiä miten onnistui.

HilleviHiiri, jokos sulla on inssikierto alkanut? Kyllä ne clomit saattaa joskus vahvistaa keltarauhasta niin, että tiputtelu ainakin vähenee. Itsellä tiputtelu alkaa OI lääkkeiden myötä vähän aiempaa myöhemmin. Mutta alkaa kuitenkin. Ainoastaan luget pitää ne pois ja samoin kuin Yritys10, lugejen (100g) lopetuksesta muutaman päivän päästä alkaa kp1.
Emppis, siirsin sut taustalle, ilmoittele sitten kun oot taas mukana hoidoissa.
Illa Tuu, laitin sun testipäiväksi 2vkoa iinssistä, näinhän se yleensä menee. Samoin kuin arvoin Yritys10 tiedot tuonne listaan (menee varmaan aika lähelle).

Itsellä nyt sitten menossa kierto, johon 3. inssiä ehkä yritetään. Ehkä siksi, että jos siellä olis 3 hyvänkokoista follia, saattaisin keskustella punktion mahdollisuudesta. Mutta 1-2 follia tietää inssiä (jos nyt kaikki menee putkeen).

Tsemppiä tähän ketjuun nyt, syksyn ensiplussia (ja kesävauvaa) odotellessa!!
 
Tsemppiä piinailuun Toiveikas81, voin lisätä sut piinailijoiden listaan jos haluat?

OnnetonBlondi, ikävä kyllä en osaa sanoa johtuvatko oireesi letroista. Itse oon niitä jo ainakin kolme kiertoa popsinut, mutta oon normistikin ollut viimeisen vuoden tosi kiukkuinen/epätoivoinen, joten en tiedä liittyykö lääkkeisiin. Hyvin mahdollista sekin on!
 
Huomenta! Apua, huomenna polille opettelemaan pistämistä ja keskiviikkona alkaa sitten pistely. Miten minä piikkikammoinen selviän tästä :D eilen iski hillitön itkukohtaus yksin ollessa kotona, paineet vissiin purkautu kun koko tätä hoito juttua mietin siivotessa. Takaraivossa kolkuttaa ajatus että nämäkään hoidot ei onnistu. Ei minusta tule äitiä. Ystäväpiirissä on syntynyt lapsia ja vielä tämän vuoden puolella syntyy kaksi. Mietin kun ystävä ilmoitti keväällä raskaudesta että milloin on meidän vuoro. En osannut edes onnitella kun menin niin lukkoon. Viime viikolla toinen ystävä kävi 2kk ikäisen vauvan kanssa ja en edes syliin toista ottanut, en edes oikein huomioinut vauvaa. Olen kamala ihminen!!! Voiko näin paljon katkeroitua?? :(
 
Mukavaa alkavaa viikkoa naiset! :wave:

Veerukka: Pahoittelut tädin tulosta. Minäkin itse piikkikammosena pelkäsin aloittaa piikityksen. Onnekseni mieheni lupautui pistämään minua. Se oli iso helpotus, ettei tarvitse itse pistää. Piikkeihin onneksi tottuu pian ja kun tietää mitä ne voivat edesauttaa, se on pieni nipistys :) Ja tuosta kun sanoit, että pelottaa ettei nämäkään hoidot onnistu. Tuo tunne on meille kaikille varmasti niin tuttu. Täytyy vaan pysyä positiivisena ja uskoa, että jokin näistä hoidoista tulee onnistumaan. Insseissä tuo todennäköisyys on toki pieni 10-15%, joten siihen voi mennä useampi kerta. Pakko uskoa, että jollain keinoin onnistuu, muuten sitä romuttuu ja masentuu täysin.

Äiti74: Hienosti olit päivittänyt! Iso kiitos :heart:

Toiveikas81: Mehän saadaan yhdessä sitten piinailla kun meillä inssi tehtiin päivää ennen teitä, 16.9. Tsemppiä meille kaikille!!! :)

OnnetonBlondi: :hug: Onneksi teillä on vasta ensimmäinen inssi takana. Sehän olisi ollut lottovoitto jos ensimmäisellä kerralla olisi tärpännyt. Nyt vaan hyvillä fiiliksillä uuteen yrittämiseen. Harmi jos sinulla lääkkeet aiheuttavat ikäviä oireita. Tuo lääke on itselleni tuntematon, joten en osaa sanoa siitä mitään :/

Haaveilija0: Tsemppiä piinailuun! :)

ON: Täällä elellään aika maltillisin mielin piinapäiviä. Toki raskautuminen pyörii moneen otteeseen päässä joka päivä. Jotenkin niin monen epäonnistumisen jälkeen sitä ei uskalla enää elättää liian isoja odotuksia kutakin yrityskiertoa kohden. Usko onnistumiseen jollain hoidolla toki on suuri. Siihen, että se plussa tulisi lähiaikoina, en uskalla liikaa uskoa. Nytkin viikonloppuna olin viettämässä kaverin polttareita isolla porukalla ja suurimmalla osalla naisista oli perheet ja heidän juttujaan kuunnellessa tuli hieman surullinen olo. Mietin miten iso aukko meidän perheestämme puuttuu ja kuinka paljon, NIIN HITOKSEN PALJON me tuota pienokaista odotetaan.. On tää niin tähtitiedettä : /
 
Yritys10 meillä mieskin on yhtä piikki kammoinen kuin minäkin, sanoikin kun kysyin että mitä jos hän pistäisi niin vstaus oli EN VARMASTI :D mies meinaa pyörtyä verikokeissakin jos ei pääse pitkälleen. Eiköhän tästäkin selvitä! Tsempit piinailuun! :)

Toiveikas81 tsempit piinailuun! :)

OnnetonBlondi mullakaan ei oo kokemusta tuosta lääkkeestä mutta kun söin clomifenia niin ne aiheutti kyllä mielialojen vaihtelua ja niitä kuuluisia kuumia aaltoja. Sai kyllä töissä pelätä milloin pillahtaa itkuun/ saa raivarin. Siinä sitä oiskin ollu työkavereille selittelemistä.

Kävin lääkkeet apteekista hakemassa ja kotona kävin niitä tutkailemaan niin pregnylissä ei tullut mukana kuin ampullit :O Milläs mä sen sit pistän vai pistääkö ne sen polilla? :confused:Huomenna sitäkin kysyttävä.. Pelottavan näkönen se gonal-f kynä.. Hui, en uskaltanut edes ottaa sitä käteen :D Olin varautunut että enemmänkin niihin menee rahaa mutta olikin ihan kohtuu hintasia jos niin voi sanoa.
 
Veerukka, jos joudut itse pistämään, saat varmaankin polilta tarvittavat piikit (sekoitus ja pistos erikseen) sekä sellaset muovirenkaat, joiden avulla saa ampullit avattua (saa ne ilman sitä muovirengastakin). Ainakin itse sain klinikalta, tosin käyn yksityisellä.

Minäkin olin piikkikammoinen. En verikokeessa pysty (vieläkään) edes katsomaan kun se piikki työntyy ihoon. Ajatuskin heikottaa. Tilanne on kuitenkin erilainen kun otat sen vatsanahan siihen sormien väliin ja tiedät, että se piikki on otettava jos mielii hoitoja tehdä. Ja itse ainakin voitin sen kammon, vaikka piti aikamoisen kauan odottaa, että sain ekan piikin tyrkättyä loppuviimeksi ihon läpi. Ja kun muistaa painaa ainetta vaan hiljakseen sinne sisään, niin ei se mitään kipuakaan tuota.
 
Viimeksi muokattu:
Moikka!
Onko kellään kokemusta kaksiosaisesta kohdusta? Itselläni huomattiin se helmikuussa kun menin lapsettomuushoitoihin.. (selittämätön lapsettomuus) Lapsettomuutta takana pian 3-vuotta ja viime viikolla oli eka inssi! Niin kovasti toivotaan, että olisi tärpännyt :) Clomifeniä syöty pian puoli vuotta!
 
Veerukka: Varmasti selviät hienosti pistämisestä. Niinkuin Äiti74 sanoi, kun mietit mitä varten pistät, niin kummasti löytyy rohkeutta siihen :) Pregnyliin sain piikit ja ruiskun poliklinikalta seurantaultran yhteydessä. Kannattaa pyytää nuo muovirenkaat avuksi niiden ampullien kaulan katkaisemiseen. Meillä nimittäin miehellä se ampulli hajosi käteen ja lasia oli joka puolella ja pahat haavat käsissä. Tämä vaikka katsottiin video tarkkaan (siinä paketin kyljessä on se tunnus, jolla voi katsoa netistä tuon opetusvideon) sekä yritettiin nätisti ilman voimaa sitä saada katkaistua. Onneksi itse aine säilyi! Nyt edellisellä kerralla pyysin itse klinikalta ne muovirenkaat ja johan oli helpompaa :)

Lapseton87: Ei valitettavasti ole kokemusta. Miten tuo vaikuttaa raskautumiseen? Toivottavasti inseminaatio auttaisi tuomaan teille plussan :)
 
Yritys10: Raskaaksi pitäisi tulla normaalisti, mutta raskauden aikana tilaa kun on vähemmän, niin voi syntyä ennenaikaisesti! Mitään syytä ei ole keksitty tähän lapsettomuuteen, mutta kokeillaan parit inssit tämän vuoden puolella ja tammikuussa olisi sitten koeputkihedelmöitys... Toivon, että ei siihen tarvitsisi mennä :)
 
Äitiseiskanelonen: Voit lisätä minut piinalijaksi :) Minulla siis inssi tehtiin 17.9 ja testailla voisi 3.10. Käytössä clomifen ja pregnyl. Syy selittämätön ja miehellä vähän hitaat siittiöt

Yritys10: Mukava kuulla että piinaillaan samaan aikaan :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä