Itsensä liiallinen tarkkailu/pelkotilat terveydestä

[QUOTE="a.p";28729790]Menin...pari viikkoa sit. Sanoin suoraan et taidan kärsiä luulotaudista ja et mua ahdistaa valtavasti. No se lääkäri tutki, totes ettei oo mitään hätää ja käski alottaan kuoroharrastuksen. Siinä se apu..[/QUOTE]

Seuraavalle lekurille vaan. Toi on syvältä että joutuu hakemalla hakemaan apua.

 

[QUOTE="a.p";28729790]Menin...pari viikkoa sit. Sanoin suoraan et taidan kärsiä luulotaudista ja et mua ahdistaa valtavasti. No se lääkäri tutki, totes ettei oo mitään hätää ja käski alottaan kuoroharrastuksen. Siinä se apu..[/QUOTE]
Lääkäri ei ehkä ole tuossa tilanteessa se paras vaihtoehto vaan psykologi. Itse käyn PTSD:n vuoksi psykologilla ja mulla ainakin auttanut.

 

[QUOTE="a.p";28729790]Menin...pari viikkoa sit. Sanoin suoraan et taidan kärsiä luulotaudista ja et mua ahdistaa valtavasti. No se lääkäri tutki, totes ettei oo mitään hätää ja käski alottaan kuoroharrastuksen. Siinä se apu..[/QUOTE]

Ehdottomasti uusi aika lääkärille. Tarvitset todennäköisesti sekä lääkehoitoa ja terapiaa.

 

Psykiatrille kannattaa hakeutua. Saat lääkityksen ja terapiaa. Ahdistuneisuushäiriöltä vaikuttaa. Tuohon on saatavilla apua ja sen kanssa oppii elämään.

 

Kannattaa tosiaan vaatia itselle hoitoa. Mutta itsekin voi vaikuttaa ongelmaan. Kuten itse jo tiedät, järkeily ei auta, oikeastaan se vain pahentaa tilannetta, koska ajatuksesi pyörivät pelossa. Yritä pitkäjänteisesti vain ajatella jotain muuta. Sä tiedät itsekin, että pelkosi on turha, joten seuraava askel on olla uskomatta ajatuksiasi. Aina kun tulee uusi ajatus jostain kamalasta taudista mieleen, alatkin ajattelemaan jotain muuta. Ala tekemään jotain muuta, kotitöitä, katso elokuva jne. Alussa niitä ajatuksia voi tulla toinen toisensa perään ja muun ajatteleminen voi olla vaikeaa, mutta ajan myötä se helpottuu.

 

Noinhan se olisi järkevää jos saisi ajatukset muualle. Js itselläkin riittä puuhaa kun on kahden lapsen kanssa kotona,mutta jostain syystä siltikin ajatukset pyörii todella paljon sairauksissa.
Ja välillä kun koitan psyykata itteeni "eipä sitä kukaan tiedä milloin sairastuu,täytyy nauttia vaan jokaisesta päivästä"..ei se vaan onnistu. Heti alkaa pelottaan jos just tää päivä onkin se viimenen ja siinähän sit taas ollaan.
Aina kun teen uuden diagnoosin jostain "sairaudesta" ja pääsen siitä eroon niin ajattelen, että täytyy vaan yrittää olla panikoimatta koska ei ole mitään sairautta. Mutta heti seuraavalla kerralla ajattelen jos just nyt se onkin aiheellinen pelko! Ja mistäs sitä tietää.:|
Olis kiva kuulla kohtalotovereita ja ketjun aloittajalta lisää ajatuksia. Mä oon välillä ihan hukassa pelkojeni kanssa. Mutta kuitenkin sen verran "ylpeyttä" (vai tyhmyyttä??) etten uskalla hakea apua ja myöntää olevani mielisairas... Päällisinpuolin elämäni on kunnossa ja kaikki hyvin..

 

[QUOTE="poikien äiti";28731764]Noinhan se olisi järkevää jos saisi ajatukset muualle. Js itselläkin riittä puuhaa kun on kahden lapsen kanssa kotona,mutta jostain syystä siltikin ajatukset pyörii todella paljon sairauksissa.
Ja välillä kun koitan psyykata itteeni "eipä sitä kukaan tiedä milloin sairastuu,täytyy nauttia vaan jokaisesta päivästä"..ei se vaan onnistu. Heti alkaa pelottaan jos just tää päivä onkin se viimenen ja siinähän sit taas ollaan.
Aina kun teen uuden diagnoosin jostain "sairaudesta" ja pääsen siitä eroon niin ajattelen, että täytyy vaan yrittää olla panikoimatta koska ei ole mitään sairautta. Mutta heti seuraavalla kerralla ajattelen jos just nyt se onkin aiheellinen pelko! Ja mistäs sitä tietää.:|
Olis kiva kuulla kohtalotovereita ja ketjun aloittajalta lisää ajatuksia. Mä oon välillä ihan hukassa pelkojeni kanssa. Mutta kuitenkin sen verran "ylpeyttä" (vai tyhmyyttä??) etten uskalla hakea apua ja myöntää olevani mielisairas... Päällisinpuolin elämäni on kunnossa ja kaikki hyvin..[/QUOTE]


Hyvin moni käyttää jotain psyykelääkkeitä tai käy terapiassa. Sitä ei tarvitse hävetä tai pitää itseään siksi poikkeavana. Siitä vaan lääkäriin ja asia kuntoon!

 

Niin varmasti käyttääkin. Mutta itsellä on tosi paljon ennakkoluuloja mielialalääkkeitä vastaan. Yksi sukulainen käyttää just varmaan jonkinlaiseen ahdistukseen lääkkeitä ja hän ei ole enään ollut sama ihminen lääkkeiden aloittamisen jälkeen. Ei sitä varmasti itse huomaa,mutta hänelläkin persoonallisuus on muuttunut. Ei ole sama ihminen minkä olen vuosia tuntenut.
Sen vuoksi varmaan itsellä on todella kova kynnys myöntää sairauttaan ja saatika aloittaa siihen lääkitys. En usko, että ikinä aloitan vaan jotenkin muuten tää pääkoppa pitää saada kuntoon. Ja välillä se tuntuu olevankin kunnes iskee joku oire jostain niin sitten ahdistaa ja pelottaa niin paljon ettei mistään tuu mitään. Ainut helpoitus sillä hetkellä tuntuu, että pääsis johki kokovartalo kuvaukseen yms. Oon kyl pöljä.

 

[QUOTE="poikien äiti";28731872]Niin varmasti käyttääkin. Mutta itsellä on tosi paljon ennakkoluuloja mielialalääkkeitä vastaan. Yksi sukulainen käyttää just varmaan jonkinlaiseen ahdistukseen lääkkeitä ja hän ei ole enään ollut sama ihminen lääkkeiden aloittamisen jälkeen. Ei sitä varmasti itse huomaa,mutta hänelläkin persoonallisuus on muuttunut. Ei ole sama ihminen minkä olen vuosia tuntenut.
Sen vuoksi varmaan itsellä on todella kova kynnys myöntää sairauttaan ja saatika aloittaa siihen lääkitys. En usko, että ikinä aloitan vaan jotenkin muuten tää pääkoppa pitää saada kuntoon. Ja välillä se tuntuu olevankin kunnes iskee joku oire jostain niin sitten ahdistaa ja pelottaa niin paljon ettei mistään tuu mitään. Ainut helpoitus sillä hetkellä tuntuu, että pääsis johki kokovartalo kuvaukseen yms. Oon kyl pöljä.[/QUOTE]

Se on sitten sinun valinta, voit kärsiä oireista ja sairaudesta etkä hakea apua, mutta itse pidän elämää ja terveyttä arvoikkaimpana asiana joten toimisin toisin.

 

Kiva et tänne oli tullu lisää juttua! Mulla on ollu taas ihan hirvee päivä. Lähdettiin reissuun ja mulla on vaikka mitä oireita, lähinnä toi kaula kiukuttelee (se oikeesti jotenki naksahti eilen, ja on ollu tänään kipee ja siellä tuntuu jotain outoja tuntemuksia ja muljahteluita). Mä hetkeks pystyn unohtaan sen ja sit taas lähtee...niinku nyt, ihan valtava paniikki Siksipä en pysty mitään kummempaa nyt kirjotteleen..mut mielellään jatkan juttua myöhemmin! Ja kuulen muita jotka kärsii tästä..

 

Ota rennosti ap. Olet terve sun niskalla ei oo mitään hätää. Usko mua.
Olen itsekin luulotautinen.. Pari vuotta sitten se oli oikein pahana. Sillon mulla alkoi jännitysniska. Jännitysniska aiheuttaa vaikka mitä oireita. Siitä se mun pelko ja ahdistus lähti käyntiin. Kuvittelin itselleni kaikkea aivoverenvuotoa, aivosyöpää, sydänkohtausta, aivoinfarktia ja vaikka mitä. Vielä mulla on yksi pelko voittamatta. Pelkään kohdunkaulan syöpää, olen varma että mulla on solumuutoksia, siksi en ole koskaan uskaltanut papa-kokeeseen.

Minäkään en mieliala lääkkeitä huoli. Mutta kannustan hakemaan keskustelu apua lääkkeitä ei oo pakko ottaa

 

[QUOTE="poikien äiti";28731764]Noinhan se olisi järkevää jos saisi ajatukset muualle. Js itselläkin riittä puuhaa kun on kahden lapsen kanssa kotona,mutta jostain syystä siltikin ajatukset pyörii todella paljon sairauksissa.
Ja välillä kun koitan psyykata itteeni "eipä sitä kukaan tiedä milloin sairastuu,täytyy nauttia vaan jokaisesta päivästä"..ei se vaan onnistu. Heti alkaa pelottaan jos just tää päivä onkin se viimenen ja siinähän sit taas ollaan.
Aina kun teen uuden diagnoosin jostain "sairaudesta" ja pääsen siitä eroon niin ajattelen, että täytyy vaan yrittää olla panikoimatta koska ei ole mitään sairautta. Mutta heti seuraavalla kerralla ajattelen jos just nyt se onkin aiheellinen pelko! Ja mistäs sitä tietää.:|
Olis kiva kuulla kohtalotovereita ja ketjun aloittajalta lisää ajatuksia. Mä oon välillä ihan hukassa pelkojeni kanssa. Mutta kuitenkin sen verran "ylpeyttä" (vai tyhmyyttä??) etten uskalla hakea apua ja myöntää olevani mielisairas... Päällisinpuolin elämäni on kunnossa ja kaikki hyvin..[/QUOTE]

Mulla on just noin kanssa...yhestä pelosta ku pääsee niin toinen on jo ovella, ja toisaalta joku "unohtunut" pelko saattaakin tulla uudestaan. Mun on kyllä pakko saada apua...niin hallitseviks noi pelot on nyt käyny! Ahdistus on niin järkkyä etten vaan kestä enää Reissukin meni aikalailla pieleen sen takia...mulla oli koko ajan mielessä vaan kauanko ambulanssin tulo mahtais kestää, ja missä on lähin sairaala. Ahdisti lähes koko ajan. Ja ahdistaa edelleen vaik oonki jo kotona..saan hillitä itteeni etten lähe päivystykseen taas vaihteeks :/

Lisää keskustelua kyllä kaipaisin vieläkin tänne! Jotenkin sen kuuleminen et on muitakin jotka kärsii tästä, helpottaa.. kiitos siis kaikille jotka on tänne kirjotellu

 

Lääkäri ei ehkä ole tuossa tilanteessa se paras vaihtoehto vaan psykologi. Itse käyn PTSD:n vuoksi psykologilla ja mulla ainakin auttanut.

Lääkäri voi ainoastaan määrätä lääkkeitä ja ap selvisti tarvitsee lääkehoitoa myös.

 

[QUOTE="vieras";28741137]Lääkäri voi ainoastaan määrätä lääkkeitä ja ap selvisti tarvitsee lääkehoitoa myös.[/QUOTE]

Niin se taitaa kyllä olla.. :/

 

Tuttu tunne tuo reissussa panikointi...mietin ihan samaa aina reissussa, että mitäs jos saan jonkun sairaskohtauksen niin mitäs sitten! Kauanko ambulanssilla kestää ja jos ollaan ulkomailla niin miten ymmärtävät mua ja millanen sairaanhoito on. Ja miten pääsen sen jälkeen kotiin. Tosin nyt on niin paha tilanne etten ulkomaille todellakaan pysty lähteen.
Oon varma jos joskus saankin jonkun kohtauksen niin kuolen siihen paniikkiin mikä siitä iskee.
Samaa olen taas miettinyt,että pitäiskö hakea apua..joa haen niin miten. Mitä sanon lääkärille..oon ehkä luulotautinen mutta voisitko kuiteski varmuuden vuoksi tutkia mut?
Itse laihdun pahemman jakson aikana kun kroppa kuluttaa jotenkin enemmän. Vatsa on melkeimpä päivittäin sekasin ja pissilläkin joutuu käymään useemmin. Onko sulla samaa? Aineenvaihdunta varmaan menee sekasin ahdistuksesta. Kunto myös menee huonommaksi kun en uskalla urheilla. Tai jos lähden kävelylle niin jossai kohtaa iskee paniikkikohtaus ja sehän on ihan loistava fiilis. Onko sulla paniikkikohtauksia?
Tsemppiä sulle viikonloppuun!

 

[QUOTE="poikien äiti";28744225]Tuttu tunne tuo reissussa panikointi...mietin ihan samaa aina reissussa, että mitäs jos saan jonkun sairaskohtauksen niin mitäs sitten! Kauanko ambulanssilla kestää ja jos ollaan ulkomailla niin miten ymmärtävät mua ja millanen sairaanhoito on. Ja miten pääsen sen jälkeen kotiin. Tosin nyt on niin paha tilanne etten ulkomaille todellakaan pysty lähteen.
Oon varma jos joskus saankin jonkun kohtauksen niin kuolen siihen paniikkiin mikä siitä iskee.
Samaa olen taas miettinyt,että pitäiskö hakea apua..joa haen niin miten. Mitä sanon lääkärille..oon ehkä luulotautinen mutta voisitko kuiteski varmuuden vuoksi tutkia mut?
Itse laihdun pahemman jakson aikana kun kroppa kuluttaa jotenkin enemmän. Vatsa on melkeimpä päivittäin sekasin ja pissilläkin joutuu käymään useemmin. Onko sulla samaa? Aineenvaihdunta varmaan menee sekasin ahdistuksesta. Kunto myös menee huonommaksi kun en uskalla urheilla. Tai jos lähden kävelylle niin jossai kohtaa iskee paniikkikohtaus ja sehän on ihan loistava fiilis. Onko sulla paniikkikohtauksia?
Tsemppiä sulle viikonloppuun![/QUOTE]

On, ihan kamalia paniikkikohtauksia! Ja nehän iskee aina ihan puun takaa Olipa tosi kivaa yks päivä kun mentiin piknikille, kun sinne mennessä jo iski paniikki.
Joo taitaa aineenvaihdunta käydä ylikierroksilla, muaki pissattaa paljon usein ja maha helposti sekasin. Kroppa on välillä niin levoton ettei pysty istumaan...kävelee vaan ympäri kämppää tuskasena. Kyllä tää niin viheliäistä on, kun normaali elämä ja normaalit menot ja reissut estyy tän takia. Mä en esimerkiksi voi matkustaa mihinkään perähikiälle (tai edes pienempään kaupunkiin) just siinä pelossa et avun saaminen viivästyy jos sattuu jotain, ja sitähän ei mun mies tietenkään ymmärrä..

En mä tiedä mitä lääkärille sit pitäis sanoa..mä sanoin et mulla taitaa viirata päässä, olen luulotautinen mut se ei ottanu mua vakavasti. Ehkä pitäis vaan koittaa selittää kuinka paljon tosiasiassa noi pelot syö ja rajottaa elämää, tai suorastaan hallitsee. Ja sanoa että enää ei vaan selviä ilman apua.

Kuin myös tsemppiä sulle!

 

Kerro lääkärille just noi, että se rajoittaa sun normaalia elämää ja ahdistaa. Rehellisesti ja suoraan, aivan varmasti saat apua.

 

Minäkin kannustan lämpimästi hakeutumaan psykiatrille ja sitä kautta terapiaan. Lääkkeet voivat joskus olla tarpeen, mutta aina niitäkään ei tarvita. Terapia itsessään voi olla todella tehokasta, jos siihen on motivoitunut.

Ei kannata olla "ylpeyttään" hakematta apua. Mielen sairaudet ovat ihan yhtä tavallisisa kuin ruumiinkin. Jos et hae siihen apua, sairastutat pahimmassa tapauksessa lapsesi. Mieti sitä! Yleensä terapiaan jätetään hakeutumatta paremminkin pelon tai arkuuden takia, ei oikean ylpeyden. Mitä ylpeyttä se on, että ei huolehdi itsestään?

 

Tuli mieleen vielä kysyä teiltä jotka kärsitte myös tästä: Onko teillä paljon somaattisia vaivoja ja tuntemuksia?
Mua pistää usein rintaan (siis monesti kymmeniäkin kertoja päivässä) ja mulla on kipuja ympäri kehoa. Lääkäri epäili fibromyalgiaa (kipupisteet löytyy) mut asia jäi siihen. Ei oo helppoo ku on jatkuvasti kipua ja se aiheuttaa paniikkia. Mulla on myös kaikenlaisia "tuntemuksia" aina, tuntuu kaikkia niksahduksia ja muljahteluita mitä oudoimmissa paikoissa (just niinku kaulassa (ei niskassa), tai ylhäällä rintalastan takana, tai missä vaan..).

 

Nostellaas. Lisää keskustelua ja vertaistukea kaipaisin edelleen!

Itse kävin psykiatrin juttusilla, mut en kyllä kokenu hyötyväni siitä mitenkään. Sain rauhottavia reseptille, ei muuta. Nyt kun ei voi kuulemma muuta kun en psykoosissakaan ole, ku loma-aika ja kaikkee. Ens kuussa keskusteluaika sairaanhoitajalle..

 

...

 

Heeiii lisää juttua tänne..?

Mulla on vähän parempi päivä - kiitos lääkityksen. Mut väliaikanen apuhan noi rauhottavat on..

 

Täällä taas
Pitää onneks nuo lapsen sen verran kiireisenä ,etten ehdi aina liikaa miettiin kaikkea. Jos lapsia ei olis niin olisin tosi syvällä kuopassa enkä tietäs pääsisinkö ylös. Mutta toisaalta lasten myötä mulla on nää oireet pahentunut. Pelkään hirveesti kuolemaa siks jos lapset jää ilman äitiä tai orvoiks. En ymmärrä miten ihmiset voi olla murehtimatta sellasia asioita.:| Se on siis hyvä,ettei mieti. Olisimpa joskus kans sellainen.
Mutta juu,mulla on kans kaikenlaisia vaivoja..osa varmasti johtuu ahdistuksesta. Ne saa aina miettiin kaikkea vakavaa. Koskaanhan mieleen ei tuu, ettö mitäs jos onkin ihan normaalia tai joku pieni juttu. Mut ei.
Mitä psykiatri sanoi? Saitko jonkun diagnoosin? Hienoa kun pääsit sinne edes vähän jutteleen. Eipä taida olla mikään hoppu niillä kun on tosiaan lomakausikin ja kai meitö on muutama enemmän hoidettavana.
Onko sulla lapsia? Mies? Mitä se tuumaa sun oireilusta? Mä en edes kerro kaikkea miehelle ku ei se ikinä ymmärtäis. Ihana mies on,mutta ei yhtään panikoivaa tyyppiä niin ei ymmärtäis mistään mitään
Olis kiva vaikka sähköpostilla kirjotella,mutta ei oo sellasta sähköpostia minkä vois julkasta täällä. Mut hyviä vointeja! Nyt nukkuun..

 

Olipa kiva kun olit vielä kirjotellu!
On mulla mies ja lapsia. En mäkään kaikkea viitsi miehelle kertoa, mut aika paljon tuo silti tietää. En mä tiedä mitä se tuumaa, kait toivoo vaan että saisin apua ja parantuisin. Eikä se tokikaan pysty ymmärtään ollenkaan, eipä kai kukaan muu pysty ku toinen samanlainen..

En mä mitään diagnoosia saanu tietääkseni, mut kai ne sellasenki mulle vielä keksii Lääkitystä täytyy miettiä, en mä kauaa voi pelkillä rauhottavilla olla (joudun käyttään aika isoa annosta päivittäin), eihän ne kohta enää autakaan. Mulle vaan on vaikea löytää sopivaa/turvallista mielialalääkitystä (siihen on painava syy jota nyt en lähde avaamaan), mut kai ne jotain keksii.

Kannustan kyllä suaki ottamaan yhteyttä kaupunkisi mielenterveystoimistoon tms. ja käydä edes juttelemassa. Ei siitä haittaakaan voi olla?
Mulla ei myöskään oo sellasta sp-osotetta jonka viittis tähän laittaa..en tiiä pitäskö luoda sellanen, ois kyllä kiva kirjotella! Kiva kuitenkin kuulla kuulumisiasi edes näinkin ja toivottavasti kuulen susta vastakin

Myös edelleen ois tervetullutta vertaistuki muiltakin asian kanssa kamppailevilta, tai jo parantuneilta

 

nostelen ....